Riia kahdeksan viikkoa ja risat

Riian kanssa on ensimmäinen viikko mennyt juuri niin hyvin kuin vain on uskaltanut toivoa. Pentu on tosi reipas ja melko kiltti, sopivasti energinen. Jatkuva pissaaminen on todella rasittavaa ja testaa kyllä tuota motivaatiota koiranomistamiseen aika tavalla. Varsinkin, kun pihalla touhuaa ja riehuu vaikka tunnin pissaamatta, mutta sisällä jos riehuu/nukkuu/syö, niin pissa tulee välittömästi. Huoh. Pentu osaa jo istua käskystä ja mennä maahan käsimerkin avulla. Pannan antaa hienosti laittaa kaulaan ja J on opettanut sitä istumaan alas pantaa laitettaessa ja pois otettaessa. Seisomisharjoituksia olemme tehneet ja tässä kuvia niistä. Kuvat ovat ei-mikään-koira-asiantuntija J:n ottamia, joten kuvakulma on pikkusen huono, mutta hienosti se seisoi!

Yokotai Burning Love

Meidän koiranpennun nimi on Riia. Haimme sen aamulla Kirkkonummelta, jännitys oli suuri. Matka Jyväskylään sujui nopeasti ja kivuttomasti, pentu piti vain vähän ääntä välillä. Kotona oli ihmeellistä liukas laminaattilattia ja kaikki uudet hajut. Riia ei malttanut pysähtyä edes syömään yhtäjaksoisesti, kun piti ehtiä näkemään kaikki. Muuten tyttö on tosi rauhallisena pysynyt ja rennosti muuton ottanut. Tässä se makoilee vieressä sohvalla. Ja niin on söpö.

Viikko vielä!

Viikko vielä koiranpennun tuloon. Tai siis hakuun, hauskaa, että puhuu aina tulemista, vaikka eihän se tänne itsekseen kävele. Haetaan se Kirkkonummelta ja sopivasti sattui niin, että ollaan juuri muutenkin menossa sinä viikonloppuna käymään Helsingissä, niin pennun haku suju luontevasti siinä samalla. Kotona vauvan kanssa ollaan sitten sunnuntaina.

Hankintoja on tehty jo mukavasti ja koti alkaa olla valmis pentua varten. Voisin listata tähän ihan mielenkiinnosta tavaroita, joita ollaan hankittu ja niiden hintoja:

- pentupanta 3,95 e
- ruokakuppi 3,00 e
- vesikuppi 9,90 e
- peti 19,95 e
- pieni virtahepolelu 3,95 e
- köysilelu 3,00 e
- pentuaitaus 89,90 e
- kakkapussiautomaatti 8,80 e
- kuppialusta 5,95 e
- tassupyyhe 6,00 e
- frisbee 5,00 e

yhteensä: 163,30 e

Ei tässä kuitenkaan kaikki, mitä meillä on, sillä koska meillä on ollut kotona aina koira/koiria ja meidän vanha Peppi ei tarvitte enää esim. kisavarusteita, kaikkia miljoonaa pantaa, kaksia kynsisaksia, otin kotoa seuraavat esineet pentua varten:

- kuljetusboksi (joka tulee olemaan liian pieni, kun pentu kasvaa)
- pallolelu
- kolme tavallista remmiä (kaksi pientä ja kevyttä, yksi nahkainen)
- isompi panta (nahka)
- puolikiristävä panta
- kynsisakset
- noutokapula
- näyttelyremmi
- kiristävä ketjupanta x2

Nyt mietitään vielä, olisiko tarpeellista hankkia esimerkiksi kevythäkki. Toisaalta, kannatan sitä, että koira käyttää omia jalkojaan ja pystyy rentoutumaan näyttelyissäkin ihan ilman häkkiä, mutta toisaalta, olisi siitä ehkä hyötyäkin juuri rauhoittumisen kannalta ja matkustamisessa. No tätä täytyy miettiä.

Meille tulee koira!!

Vihdoin ja viimein! Me ollaan tehty päätös ja maksettu varausmaksukin jo! Meille tulee kahden viikon päästä koira!

Pikkuinen on nyt sitten rodultaan mittelspitz - saksalainen kääpiöpystykorva, Nimeksi sille on annettu Riia. Kävimme katsomassa sitä viime lauantaina kasvattajan luona ja pentu sekä sen äiti ja isä ja muut sukulaiset hurmasivat meidät kyllä totaalisesti. Koira tulee olemaan varmasti maailman suloisin! Ja mä oon niin onnellinen, että saadaan vihdoin oma koira kotiin!

Juokseminen saa olon tuntumaan paremmalta

Mä olen aina inhonnut juoksemista. Mun mielestä se on ollut silkkaa kidutusta, jonka aikana hengittäminen on vaikeeta, kylkiin pistää, kaikkialle sattuu. Ylämäkiä ei vaan jaksa juosta. Perhanan ylämäet. Keski-Suomi on tehty niistä. Ylämäen jälkeen on aina alamäki, vai miten se meni? Joo niin varmaan. Ei täällä.

No mutta sitten mä kuulin, että jos meinaa saada reitensä kapeemmaks, nii ainoo oikee tapa on juokseminen. Juokseminen kuulemma auttaa. Ja onhan juokseminen muutenkin kuningaslaji. Kaikki, jokka jaksaa juosta on kuninkaita. Ite oon aina nauttinu pitkistä kävelylenkeistä musiikit korvilla. Kunnes eräänä päivänä mä halusinkin juosta.

Kyllästyin siihen, että mun jalat on paksut. Kyllästyin siihen, että näytän possulta. Kyllästyin siihen, että juoksijat juoksee mun ohi kun mä oon kävelemässä. Ja hankin aktiivisuusmittarin. Siihen piti saada askelia ja tuloksia! Lähdin juoksemaan. Onhan se nyt aivan perseestä. Sattuu edelleen joka paikkaan ja hengittäminen on vaikeeta. Mutta mä päätin pystyä siihen. Päätin käydä semmoset kolme kertaa viikossa Lenkillä. Siis JUOKSUlenkillä.

Se on siis pyllystä, kuten totesin. Mutta pikkuhiljaa, ihan vähän kerrallaan, se ei olekaan niin pyllystä. Kun se tulee se hyvä biisi soittimesta ja askeleet osuu just niihin biitteihin. Tai kun on edessä piiiitkä ylämäki ja joku oikeen aggressiivinen laulaja karjuu sydämensä pohjasta. Tai kun vaan yhtäkkiä kasvattaa vauhtia, koska se tuntuu hyvältä ajatukselta. Tai sitten kun viimein päässyt sen ylämäen päälle ja siellä ihan totta on se alamäki sittenkin ja saa vaan rauhassa rullailla sitä alas? Tai juosta niin lujaa kun kintuustaan pääsee? No viimeistään se ei ole yhtään pyllystä siinä vaiheessa, kun kaatuu makuuhuoneen lattialle puuskuttamaan. Peilikaapin ovesta näkyy punanen naama. Ja sitä voi pitää voittajan naamana ainakin koko sen illan ja seuraavan päivän.

Silmät auki luonnossa

Kuljin koiran kanssa kuraisella peltotiellä omissa ajatuksissani. Tien loppuessa jatkettiin matkaamme pellolle. Pohjammaalle tyypilliseen tapaan pelto oli kooltaan jättimäinen, laakea. Kuljettiin ojan vartta, vesi virtasi, koira kulki pitkällä edelläni kuono maassa. Jostain onnekkaasta syystä kohotin katseeni ja näin ehkä viidenkymmenen metrin päässä edessäni metsäpeuralauman pomppivan kohti metsän reunaa. Nopeasti lähdin koiran nimeä huutaen vastakkaiseen suuntaan juoksemaan, että se kiinnittäisi huomioni minuun ja saisin sen nopeasti kiinni, ennen kuin se huomaisi peurat. Porokoirana se olisi varmasti rynnännyt niiden perään ja juossut ties kuinka kauas.

Mutta metsäpeuroja! Olen kerran aikaisemmin nähnyt niitä meilläpäin, juuri samaisessa metsässä lenkillä ollessani. Pysähdyin vain ajattelemaan sitä, kuinka paljon ihminen menettääkään kulkiessaan esimerkiksi vain pururadoilla tai kaunpungin kaduilla, ehkä kuulokkeet päässään. Peurojen jälkeen nimittäin aloin myös kuunnella ympäröivää maalaismaisemaa: linnun (jota olin jostain syystä päässäni ajatellut tiiraksi, mutta googlettaessa totesin, ettei todellakaan ole) siivistä lähtevä ääni, erikokoiset papanat pellolla, se, miten koira kulkee kuono maassa selvästi jonkin eläimen jälkiä seuraten... Niin monesti itsekin kuljen vain silmät ja korvat kiinni luonnossa. Kannattaisi joskus käydä varta vasten tutkimassa, kuuntelemassa ja katselemassa: mitä kaikkea siellä voi nähdä tai kuulla?

Onnellisuus

Mä oon nyt tosiaan ollu tämän viikon lapsuuden kodissani. Täällä sitä on päässyt taas omille juurillensa ja kiinni siitä, mitä ite on. Oon nauttiny sydämeni kyllyydestä koiralenkeistä ja hyvästä ruuasta, isosta kodista ja tutuista asioista. Oon huomannu, että täällä voi oikeesti rentoutua ja nauttia elämästä. Jyväskylä ja kaupunkiympäristö ei sen puolesta oikeen sovi mulle. Oon kova stressaamaan ja kaipaan sitä, että saa vaan rauhassa iteksensä kulkea mettässä ja pelloilla, mieluusti koiran kanssa. Täällä totesin todellakin, että mun sielu kuuluu maalle. Toivon, että tulevaisuudessa voisin asettua pysyvästi asumaan jonnekin, jossa on paljon peltoa, mettää ja järvi. Pimeitä talvi-iltoja ilman valosaastetta ja armoton hiljaisuus, joka syntyy siitä, että läheisimmälle "isolle tielle" on matkaa pari-kolme kilometriä ja sankka mettä on siinä välissä. Niistä asioista on mun onnellisuus tehty.

Kuulumisia

Kevät on ollut kiireinen, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa. Lisäksi, kun ajatuksia on jo vuodesta toiseen pyöritelty, punniskeltu ja mietitty, niin viimeinkin, olemme menossa kattomaan koiranpentua kolmen viikon päästä! Ihanaa! Tyyppi on rodultaan mittelspitz. Oon tykänny aika spitzeistä, mutten oo koskaan niitä varsinaisesti tuntenut. Oon kuullu kuitenkin, että melko haukkuherkkiä kavereita ovat ja siksi mua vähän pelottaakin, että sopeutuisko semmonen kerrostaloon. Mutta kiva juttu kuitenkin, että kasvattaja antaa tulla kattomaan pentuja ja miettiä rauhassa ennen lopullista päätöstä. Ehkä sen näkee sitten paikan päällä, millainen se kaveri on :)

Nyt kerkee ehkä muutenkin vähän petraamaan tässä blogissa + ehkä on jotain kerrottavaakin tulevaisuudessa. Nyt oon viettänyt pääsiäisviikkoa Alavudella, kun yliopistolla ei oo ollu opetusta koko viikolla. Oon nautiskellu elämästä huonosta säästä huolimatta!

Lontoossa

Oltiin perheporukalla Lontoossa. Meitä oli yhdeksän hengen porukka, johon kuuluivat siskoni ja hänen poikaystävänsä, pikkuveli, täti ja hänen poikaystävänsä, toinen täti tyttärensä kanssa sekä minä ja J. Reissu oli mahtava, oltiin vuokrattu läheltä Westminsterin alueelta asunto, johon mahduttiin kaikki tosi hyvin nukkumaan. Siellä oli kellarikerroksessa keittiö ja kylppäri, yksi kerros siitä ylöspäin löytyi makuuhuone ja petipaikka "olkkarin" sohvavuoteesta toiselle tädille ja hänen tyttärelleen. Siitä yksi kerros ylöspäin löytyi toinen keittiö, kylppäri ja toinen "olkkari", jossa oli sohvavuode pikkuveljeni käyttöön ja vielä yksi kerros ylöspäin josta löytyi kaksi makuuhuonetta. Tilava ja oikein hyvä asunto! Ei ollut kylmä, niinkuin vuokra-asunnoissa yleensä on, vaan lämpötilaa pystyi helposti huonekohtaisesti säätämään. Sijainti oli täydellinen ja hintakin suht edullinen. Kysyttäessä saa lisätietoja :D

Nähtiin ja koettiin kaikki, mitä ainakin itse halusinkin. Käytiin myös toisen tätini ja hänen tyttärensä kanssa Cruftissa, joka on maailman suurin ja kuuluisin koiratapahtuma. Ja olihan siellä koiria. Ja ihmisiä. Hieno kokemus! Hienoin ja mieleenpainuvin oli kuitenkin ehkä viimeisen illan ex tempore-vierailu Ripleyn Believe or Not-talossa. Se oli aivan huikea kokemus, vaikka loppui kyllä vähän lyhyeen. Ihmeteltiin kaikkia pikkujuttujakin ja luultiin, että me ei päästäisi sieltä ikinä pois. Meidät nimittäin pyydettiin aloittamaan kierros kerroksesta viisi ja luultiin tietenkin, että joka kerroksessa olisi jotain. Loppuviimein kuitenkin kerroksesta neljä mentiinkin ykköseen, joten ei se niin iso paikka ollutkaan! Vikan kerroksen laser-sädetehtävä oli hurjan hauska ja jännittävä! Menimme siis tuonne vasta illalla seiskan jälkeen ja suosittelen ajankohtaa lämpimästi! Koko paikassa ei tuolloin ollut ketään muuta meidän ja työntekijöiden lisäksi! Saimme siis rauhassa kierrellä.

Jos vaan antais kaiken olla...

... ja edetä omalla painollaan.

Mulla on tapana stressata, ylianalysoida, miettiä ja vatvoa kaikkia asioita tosi paljon. Sanalla sanoen, stressaan aivan kaikesta. Törmäsin erään ystäväni blogissa siihen ajatukseen, että antaisi asioiden vain mennä omalla painollaan ja olla siten, kuin ne ovat. Nyt helmikuun lähestyessä loppuani, en stressaakaan enää yhtään niin paljon, kuin vielä helmikuun alussa. Mutta parannettavaa silti olisi. Jos pystyisikin elämään päivän kerrallaan, pohtia miltä juuri tänään tuntuu, eikä murehtia huomisesta.

Tänään minulla on ollut mahdottoman hyvä päivä. Aamun keskustelun analyysikurssin ryhmäesitelmä ei ehkä ollutkaan niin huono, kuin kuvittelin, kävin M:n kanssa salilla treenaamassa TOSI isoilla painoilla ja se oli ihanaa! Soittelin pianoa ja se onnistui tosi hyvin! Tunnin päästä pianotunnille ja sen jälkeen, kun J on futsalissa, aion laittaa kämpän hämäräksi, musiikin soimaan ja nauttia rentouttavasta venyttelystä ihan yksin lämpimissä ja löysissä vaatteissa. Suosittelen kaikille! Mun pitäisi saada mun rintaranka auki, koska se on tällä hetkellä todella jumissa ja aiheuttaa kiputiloja ympäri kehoa.

Puhuin ylianalysoinnista. Teen sitä todella paljon oman kehoni suhteen etenkin siinä, että kun liikun aika paljon ja aika rankasti, syntyy erilaisia kiputiloja ympäri kehoa, Pelkään heti, että ne ovat jotain vakavaa, enkä uskalla liikkua. Tälläkin hetkellä pelkään huomista runfittiä, johon olen luvannut M:n kanssa mennä, koska minulla on varvas-päkiä-osasto oikeassa jalassa hirmuisen kipeä, salilla sain selkäni vihlomaan ja oikeassa sääressänikin tuntui ikävästi painetta takareisilaitteessa tehdessäni. Niin, ja nämä kaikkihan ovat varmasti jonkin hyvin vakavan vamman esiasteita, vai mitä? Pitäisi koittaa rauhoittua! Ehkä se on sittenkin ihan normaalia, kun viikon treeneihin on kuulunut monta viikkoa jo fitinterval, crosstraining, hiit, sali x3 ja muita vähän kevyempiä jumppia?

Tervettä viikkoa ja helmikuuta kaikille!

Hyvinkin rentoutuneena ja tyytyväisenä kotona Alavudella järven jäällä koiran kanssa.