Mä oon nyt tosiaan ollu tämän viikon lapsuuden kodissani. Täällä sitä on päässyt taas omille juurillensa ja kiinni siitä, mitä ite on. Oon nauttiny sydämeni kyllyydestä koiralenkeistä ja hyvästä ruuasta, isosta kodista ja tutuista asioista. Oon huomannu, että täällä voi oikeesti rentoutua ja nauttia elämästä. Jyväskylä ja kaupunkiympäristö ei sen puolesta oikeen sovi mulle. Oon kova stressaamaan ja kaipaan sitä, että saa vaan rauhassa iteksensä kulkea mettässä ja pelloilla, mieluusti koiran kanssa. Täällä totesin todellakin, että mun sielu kuuluu maalle. Toivon, että tulevaisuudessa voisin asettua pysyvästi asumaan jonnekin, jossa on paljon peltoa, mettää ja järvi. Pimeitä talvi-iltoja ilman valosaastetta ja armoton hiljaisuus, joka syntyy siitä, että läheisimmälle "isolle tielle" on matkaa pari-kolme kilometriä ja sankka mettä on siinä välissä. Niistä asioista on mun onnellisuus tehty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti