Kevät on ollut kiireinen, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa. Lisäksi, kun ajatuksia on jo vuodesta toiseen pyöritelty, punniskeltu ja mietitty, niin viimeinkin, olemme menossa kattomaan koiranpentua kolmen viikon päästä! Ihanaa! Tyyppi on rodultaan mittelspitz. Oon tykänny aika spitzeistä, mutten oo koskaan niitä varsinaisesti tuntenut. Oon kuullu kuitenkin, että melko haukkuherkkiä kavereita ovat ja siksi mua vähän pelottaakin, että sopeutuisko semmonen kerrostaloon. Mutta kiva juttu kuitenkin, että kasvattaja antaa tulla kattomaan pentuja ja miettiä rauhassa ennen lopullista päätöstä. Ehkä sen näkee sitten paikan päällä, millainen se kaveri on :)
Nyt kerkee ehkä muutenkin vähän petraamaan tässä blogissa + ehkä on jotain kerrottavaakin tulevaisuudessa. Nyt oon viettänyt pääsiäisviikkoa Alavudella, kun yliopistolla ei oo ollu opetusta koko viikolla. Oon nautiskellu elämästä huonosta säästä huolimatta!
Mä oon nyt tosiaan ollu tämän viikon lapsuuden kodissani. Täällä sitä on päässyt taas omille juurillensa ja kiinni siitä, mitä ite on. Oon nauttiny sydämeni kyllyydestä koiralenkeistä ja hyvästä ruuasta, isosta kodista ja tutuista asioista. Oon huomannu, että täällä voi oikeesti rentoutua ja nauttia elämästä. Jyväskylä ja kaupunkiympäristö ei sen puolesta oikeen sovi mulle. Oon kova stressaamaan ja kaipaan sitä, että saa vaan rauhassa iteksensä kulkea mettässä ja pelloilla, mieluusti koiran kanssa. Täällä totesin todellakin, että mun sielu kuuluu maalle. Toivon, että tulevaisuudessa voisin asettua pysyvästi asumaan jonnekin, jossa on paljon peltoa, mettää ja järvi. Pimeitä talvi-iltoja ilman valosaastetta ja armoton hiljaisuus, joka syntyy siitä, että läheisimmälle "isolle tielle" on matkaa pari-kolme kilometriä ja sankka mettä on siinä välissä. Niistä asioista on mun onnellisuus tehty.
