Mitä tapahtuu, kun koiraihminen saa kotiinsa kissoja...

Koiraihminen tarkkailee kokoajan ympäristöään vainoharhaisesti ja vilkuilee selkänsä taakse. Tunne siitä, että eläin on jossain, mutta ei voi tietää missä, pitää hänet varuillaan jatkuvasti. Hän tietää, että kissa voi olla missä vain. Ja jos sen löytää jostain odottamattomasta paikasta, kuten jääkaapin päältä, koiraihminen säikähtää melkein itkun partaalle.

Koiraihminen jäykistyy kauhusta, kun tajuaa jonkun ruumiinosansa retkottavan vaikkapa sohvan ulkopuolella ja jonkun koskettavan sitä. Hän ei uskalla liikahtaakaan, ettei saa kynsistä. Hän vetää hitaasti ja rauhallisesti jokaisen ruumiinosansa hiuksista varpaisiin sohvalle ja hädin tuskin uskaltaa hengittää. Selvisinkö? 

Koiraihminen katselee sydän syrjällään kun kissa loikkaa alas kirjahyllyn päältä, kissa jatkaa matkaansa ääneti.

Aina kun asunnossa on hiljaista, koiraihmisen on pakko rynnätä katsomaan, mitä kissa puuhaa. Ja todennäköisesti se on vain nukkumassa. Aina kun asunnosta kuuluu tömähdyksiä tai kolahduksia, ryntää koiraihminen jälleen katsomaan, mitä tapahtui. Ja todennäköisesti kissa on pudottanut jotain arvokasta ja tärkeää lattialle ja hävinnyt itse vähin äänin paikalta. 

Koiraihminen kutsuu sinnikkäästi kissaa nimeltä. Kissa ei edes vilkaise päälle, mutta koiraihminen jatkaa silti. Aina yhtä heikoin tuloksin. 

Aamuisin sängystä noustessaan koiraihminen odottaa, että eläin juoksee tervehtimään häntä riemuissaan. Kissa raottaa vähän silmiään. Iltaisin koiraihmisen jalkoja alkaa polttella - jokohan se olisi iltapissatuksen aika? Sitten hän tajuaa, että hänenhän pitääkin putsata hiekkalaatikko. 

Koiraihminen katsoo epätoivoisesti, kun kissat hyppivät sohvalle, pöydälle, ikkunalaudalle, kirjahyllyn päälle. Eikö niitä oikeasti voi kieltää? Voi. Tottelevatko ne? Eivät ikinä. 

 Kyllä, saimme eilen kaksi kissatyttöstä hoitoon. Eläimet ovat aina mukavia, mutta kissat niistä ehkä kaikista pelottavimpia.

Joulutunnelmaa

Tässäpä niitä lupaamiani joulukuvia. Ei sieltä joulukadulta tullut kauheasti kuvia otettua, mutta kaupunginkirkkoa kuvailin kotiin päin kävellessämme.

Joulu, joulu, joulu!

Nyt se iski muhun: jouluhömpötys! Tänään Jyväskylässä on joulunavajaiset ja niiden innostamana tahdon päästä ostamaan joululahjoja, juomaan glögiä, leipomaan lisää pipareita ja tekemään piparkakkutaloja, kuuntelemaan joululauluja, viettämään aikaa ulkona hämärtyvässä illassa, palella pihalla lumen keskellä, sytyttää jouluvaloja ja polttaa kynttilöitä. Rakastan joulunaikaa! Onhan meillä täällä kotona jo jonkin aikaa ollut joulukuusi ja koristeita. Matkustamme Miamiin 16.12., eli joulu täällä Suomessa jää taas näkemättä. Olen kuitenkin innoissani siitäkin, että pääsen näkemään amerikkalaisen joulun, mutta silti vähän harmittaa, että joulu Suomessa ja perheen kanssa jää näkemättä jo toista vuotta peräkkäin. Siksi aionkin ottaa joulusta ilon irti vielä kun voin. Tänään siis joulunavajaisiin, jospa sieltä muutama lahjakin mukaan tarttuisi. Lauantaina lähden hyvien ystävieni luokse Tampereelle, jossa kokoonnumme meidän kaveriporukalla ja varmaan on luvassa sielläkin joulufiilistelyä, sillä Tampere tarjoaa myös tulevana viikonloppuna erilaisia joulutapahtumia. Jee!

ps. Otan kameran mukaan illalla ja kuvaan joulufiilistelyä. Näin aamulla kuvista puuttuu tunnelma, joten jääköön ne nyt tästä postauksesta pois.

Mitä tehdä kotona yksin?

Mulla on ongelma: mulla ei oo mitään tekemistä, kun oon yksin kotona. Kotona en osaa opiskella, joten meen yleensä kirjastoon lukemaan. Mutta iltaisin, jos oon yksin, en oikeen osaa tehdä mitään. Eikä kyse ole siitä, ettenkö viihtyisi yksin. Mä rakastan yksinoloa ja joskus on todella tarpeen saada jäädä yksin. Mutta muutaman tunnin jälkeen iskee jo armoton tylsyys. Ja pelkään, että hukkaan aikaa. Koko ajan pitäisi muka tehdä jotain. Eikä saa mennä nukkumaan ainakaan ennen yhtätoista...

Tänään J lähti pikkujouluihin ja jäin yksin kotiin. Yksin kotona oleminen ei ole mitenkään harvinaista. Tänään vaan en ollut oikeen osannut varautua siihen, koska en tiennyt tai ainakaan muistanut tietäneeni, että pikkujoulut ovat tänään. Yleensä, jos J lähtee jonnekin, varaan itselleni ajatuksissani jonkun elokuvan, jota sitten katson. Tai lähden kavereille. Mutta koska en etukäteen tiennyt jääväni yksin, en ollut osannut varata mitään leffaa. Tytötkin olivat illan harrastuksissaan ja jouduin olemaan kotona yksin ilman mitään suunnitelmia. Käytiin päivän jumpassakin M:n kanssa tavallista aikaisemmin, jo kolmen maissa. Jumpan jälkeen menin kotiin ja söin. J lähti. Lähdin käymään kaupassa ja ostin JOULUSUKLAATA. Nam. Kävin suihkussa. Majotuin sohvalle Täykkäreiden ja suklaan kanssa. Katsoin yhden jakson, piirsin vähän ja suunnittelin opintojeni aikatauluja. Täykkärit takaisin päälle ja pari jaksoa. Kuvatekstit keskeneräiseen valokuva-albumiin. Tiskikoneen tyhjäys. Siinäpä se. Sitten minulta loppui tekeminen. Kello on kymmenen. Väsyttää. Pitäisikö mennä nukkumaan? Saako kymmeneltä mennä nukkumaan?

Mitä sitten haluaisin tehdä yksin ollessani? Jotain hyödyllistä! Kuten urheilla! Mutta sen olin tälle päivää tehnyt jo ja kerkesin käydä suihkussa. Laittaa ruokaa! Tälle päivälle ruuat tehty ja ostin suklaata, joten ei kannata alkaa nyt ainakaan leipomaan, ettei tuu syötyä enempää ylimääräistä. Fiilistellä musiikkia! Fiilistelin suihkussa ja sen jälkeen kunnes tympäännyin ja päätin tehdä jotain hyödyllistä. Miksi haluan aina tehdä jotain hyödyllistä? Koska nykyään olen tottunut siihen, että koko ajan pitäisi tehdä jotain. En ole tottunut olemaan jouten. Ainakaan yksin ollessani. Kamalaa. Sehän on elämässä parasta, että saa vain lojua omien ajatustensa kanssa. Eikö niin? Ei aina tarvitse tehdä mitään luovaa tai liikunnallista. Ehkä tämä sohvalla suklaan kanssa lojuminen antaa minulle huomista päivää varten aivan uutta energiaa. Huomenna voisin vaikka lukea tenttiin. Tai sitten ottaa rennosti, tenttiin on vielä kuukausi. Pitäisikö lähteä hankkimaan ensimmäiset joululahjat? Se olisi ainakin piristävää!

Takaisin raiteilla

Mulla meni melkeen koko viime viikko sairastellen. Olin lievässä kuumeessa, kurkkukipeenä ja flunssaisena, joten jätin melkein kaiken urheilun väliin. Ainoastaan perjantain balettiin menin ja sen lisäksi vedin parin tunnin liikuntakerhon lapsille ja kävin boulderoimassa lauantaina. Mutta siinä oikeastaan oli viime viikon treenit. Viime viikko oli pitkä, tuskainen ja tylsä.

Mutta tänään pääsin taas treenin makuun, kun aamuni alkoi liikuntademolla, jossa oli aiheena yleisurheilu. Teimme parin tunnin verran ihan kunnon treenistä käyviä juoksu-, hyppy- ja heittoharjoituksia, minkä jälkeen ainakin etureisissä tuntui jo. Kuitenkin illalla menimme vielä vakiotreenikaverini M:n kanssa pumppiin. Rakastan maanantain pumppia, kun sitä pitää kaikista paras yliopistoliikunnan ohjaaja. Hyvä treenipäivä!

Huomenna, siis tiistaina, on luvassa vain itämaisen tanssin treenit, koska mulla on koulua 14:15 - 18:30, enkä ehdi combatickiin, joka kuuluu mun perustiistaihin. Keskiviikkoaamu alkaa näillä näkymin aamu-uinnilla R:n kanssa ja illalla luvassa abs&booty-jumppa. Torstaina runfit kahden viikon tauon jälkeen (en malta odottaa!!), perjantaina ainakin baletti ja varmaan joku jumppa alle. Lauantaina vielä lasten liikkakerhoa ja sitten pääsen viettämään laatuaikaa kaveriporukalla Tampereelle :) Saa nähdä ehdinkö salille vielä tällä viikolla, mutta jos suinkin mahdollista, voisin sen ujuttaa vielä johonkin väliin, se on kuitenkin kaikista liikuntalajeista suosikkini!

Hyvää treeniviikkoa!

Anonyymi sokeriholisti

Minä en tiedä, mikä siinä on, mutta mä vaan himoitsen valtavasti sokeria. En oikeastaan nykyään edes kovin paljon tykkää karkkien tai leivonnaisten mausta, mutta silti himoitsen niitä. Sitä taidetaan sanoa sokeririippuvuudeksi. Nykyisten tutkimusten valossahan sokeri on yhtä koukuttava aine, kuin vaikkapa huumeet voivat olla. Sen kyllä huomaa. Sokeri vaan tappaa hitaasti.

Meidän suvussa on melko paljon diabetesta, minkä vuoksi tiedostan sen, että minun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä syön. Tai huomion kiinnittäminen on huono termi, sillä todellakin kiinnitän huomiota siihen mitä syön. Pyrin syömään terveellisesti ja ryven itsesäälissä pitkän aikaa, kun olen syönyt huonosti. Ainakin niin kauan, että taas sokeri himottaa. Mutta en vain pysty jättämään sokeria lopullisesti pois. Minulle paras vaihtoehto olisi se, etten syö sokeria ollenkaan. Silloin minun ei tee sitä mieli. Harmi vaan, että rakastan aivan hirveästi leipomista, juhlapäiviä ja kaikkea, mihin perinteisesti liittyy myös hyvä ruoka ja herkut. Haluan nauttia niistä. Mutta sitten, jos syön herkkuja sellaisina päivinä, en pysty lopettamaan sitä seuraavana päivänäkään, enkä seuraavana, enkä seuraavana... Kunnes minulle tulee taas olo, että nyt loppuu, ja olen taas jonkin aikaa syömättä herkkuja. Yksi päivä viikossa herkuttelua ei siis sovi minulle alkuunkaan.

Mikähän sille voisi olla vaihtoehto? Yksi viikko kuukaudessa herkuttelua? Enpä tiedä, mitä pitempään syön herkkuja putkeen, sitä hankalempi sitä on lopettaa. Elimistöni jää sokerikoukkuun, vähän niinkuin alkoholisti alkoholiin. Jos tahdon vähentää sitä, minun olisi lopetettava kokonaan. Ongelmani on vain se, etten tahdo lopettaa sitä. Tahdon pystyä vähentämään sitä. Mistä löytäisin sen tahdonvoiman olla syömättä niin paljon herkkuja? Miten osaisin pysyä kohtuudessa, kun olen muutenkin luonteeltani kaikki tai ei mitään -tyyppinen? Erityisesti tällaisina viikkoina, kun en ole päässyt flunssan vuoksi liikkumaan ollenkaan, on erityisen vaikea olla syömättä herkkuja, kun hyvää oloa ja energiaa ei saa liikunnan kautta. Toivon olevani ensi viikolla paremmassa kunnossa.

Opiskelijabudjetin sisustusta

Opiskelijabudjetilla kämppää ei kauhean helposti saa näyttämään Kotivinkin kansikuvalta. Rakastan kuitenkin kaikkea kaunista, mutta myös käytännöllistä. Haluan, että kodissani olo tuntuu kodikkaalta, mutta että se on samalla myös helppo pitää siistinä ja hyvännäköisenä. En ole valkoisen sisustuskulttuurin ylin ystävä, mutta kieltämättä silmääni ei miellytä myöskään tällä hetkellä etenkin olohuoneessamme vallitseva värien sekamelska. Meillä on valkoiset kirjahyllyt, vihreä ja keltainen sohva, kellertävän puisen värinen sohvapöytä ja hamsterin häkkipöytä on sinikansinen. Olkkarin kaksi valaisinta sentään natsaavat yhteen: nurkan lattiavalaisin on valkoinen ja paperinen ihan kuten kattovalaisinkin. Olohuoneessa ostettua on vain toinen sohva ja kattovalaisin: muut on sukulaisilta saatuja. Sen vuoksi sekamelska on mitä on. Sitten joskus, kun on rahaa, menee olkkarin sisustus uusiksi. Kodissamme on kuitenkin muutama suosikkijuttuni ja tämä on postaus esittelee ne.

Tämä on ihana kynttilälyhtyni olkkarista. Siinä on teksti "live, laugh, love", mikä sopii varsin hyvin elämäntavoitteeksi :)

Keittiön taulu ruokapöydän yläpuolella. Hienoja vanhoja autoja, amerikkalainen ruokapaikka ja huomaa rakastunut pari syömässä ravintolan ikkunassa.

Tämä on lempikohtani meidän asunnosta: keittiön ikkuna. Vaikka keittiömme on kapea, rakastan silti sitä. Punainen väri on siellä teemana OPH Nordican chilli-kodinkonesarjan myötä. Viime viikolla ostin sydämenmuotoisen tuikkutelineen ikkunaan. Pidän sydämen muodosta ja siitä, mitä se symboloi: rakkaus. Myös kynttilät on aika ykkös tunnelmantuoja  näin syksyllä.

Tässä vielä tuikkuteline lähempää.

Viinipulloista saa hyviä kruunukynttilänjalkoja. Vihreät ovat parhaita valkoisilla kynttilöillä, mutta tällä kertaa kynttilät ovat violettia. Ne ostin noin vuosi sitten tarjouksesta Tiimarin lopettaessa.

Olen niin ylpeä, kun olen saanut pidettyä Aloe Verani hengissä jo kohta puolitoista vuotta! Se on tällä hetkellä oikeastaan aika kauniinkin näköinen, vaikkei se ehkä aina mikään kedon kaunein kukka olekaan roikkuvine lehtineen. Kannun sain mummiltani kastelukannuksi ja rakastan sitä niin paljon! Se on varmasti kaunein esine minkä omistan. 

Nämä nalletaulut ovat olleet lapsuudenkotini seinällä. Nyt kuitenkin olen saanut ne tänne meidän kotiin. Ne tuovat lapsuuden mieleen, mutta samalla myös symboloivat merta ja merenkulkua. Pidän hirveästi merestä, vaikka en koskaan sen rannalla ole asunutkaan. Haaveissa olisi saada vielä nallejen läheisyyteen kaunis sinivalkoinen majakka. Majakat kiehtovat minua jostain syystä valtavasti ja tahtoisin sisustaa tulevaisuudessa kylppärini merihenkiseksi.

Tämä on aivan uusi hyllykoriste, jonka ostin viime viikolla. "Run Forest run" on repliikki yhdestä lempparielokuvastani Forest Gump ja minun oli pakko ostaa tämä, vaikka yleensä karsastan tuommoisia pikkuesineitä, joilla ei ole mitään virkaa ja jotka vaikeuttavat pölyjen pyyhintää hyllyiltä.

Mitäs mieltä olette? Pienestä se sisustuskin lähtee liikkeelle :)

Ihmisen oikeus olla mitä on. Ja kuinka sen pitäisi olla jo itsestäänselvää.

Olen lukenut koko päivän kotonani naistenlehtiä ja eräässä lehdessä oli artikkeli siitä, miten antaa "sateenkaarinuorelle" seksuaalivalistusta. Se oli hyvä artikkeli ja hyvä aihe. Se sai minut jälleen ajattelemaan homojen oikeuksia ja sitä, kuinka paljon niistä jaksetaan vääntää. Vaikka sen pitäisi olla itsestäänselvyys.

Homojen oikeudet on aihe, joka puhuttelee monia ihmisiä ja herättää tunteita. Itsessäni se herättää tunteen siitä, että voi, ei, älkää taas jaksako. Minulla ei ole mitään homoseksuaaleja vastaan, eikä pitäisi olla kenelläkään muullakaan. Mielestäni tämän pitäisi olla jo niin selvä asia tässä 2010 -luvun Suomessa, että kenenkään ei tarvitsisi jauhaa siitä loppuunkulutetusta aiheesta. Toki homojen oikeudet eivät edelleenkään ole Suomessa täysin samat, kuin muilla ihmisillä, mikä on totta kai väärin. Mutta se on pelkästään päättäjien tyhmyyttä. Itse en jaksa lukea enää yhtäkään hetero-ihmisen puolustuspuhetta homojen avioliitto-oikeutta kohtaan, koska se asia nyt vain on loppuun käsitelty. Varmasti yli puolet suomalaisista homoille sen oikeuden jo antaisivat. En tiedä mistä se kiikastaa, että oikeutta ei vain anneta, mutta mielestäni me, joille asia ei kuulu, saisi antaa asian olla ja tyytyä toteamaan, kuinka Suomessa se asia nyt vain on niin epäoikeudenmukainen. Mielestäni sen asian pitäisi olla itsestäänselvyys, että tavallisen ihmisen mielestä epätasa-arvoinen avioliittolaki on väärin. Se, että edelleenkin ihmiset jaksavat heteroina, ulkopuolisina tehdä pitkiä mielipidekirjoituksia siitä, kuinka väärin epätasa-arvoinen avioliittolaki on, korostaa vain sitä, että se on jonkin marginaaliryhmän mielipide. Vaikka asian pitäisi olla kaikille itsestäänselvä fakta. Miksi kukaan ei kirjoita siitä, minkä vuoksi tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole ok? Koska kenenkään ei tarvitse. Sitä pidetään tällä hetkellä yleisenä kansan mielipiteenä, vaikka oman kokemukseni mukaan se ei pidä paikkaansa enää nykysuomessa.

Homojen mielipiteen asiasta haluan kuulla. Tahdon kuulla heidän äänensä, kuinka he perustelevat oikeuksiaan, kuinka he ovat kokeneet sen, että heterot (tai ainakin enemmistö heistä) hyväksyy homouden ja antaisi heille tasa-arvoisen avioliittolain. Tämä toisi asian selvemmin esille päättäjille. Missä ovat homokansanedustajat? Näyttäkää, että olette tavallisia ihmisiä. Äänestäkää, heterot, homoja päättäjiksi sen sijaan, että kirjoittaisitte sanoja, jotka ovat jo moneen kertaan kirjoitettuja, mutta jotka eivät silti tuota tulosta. Antakaa ääni homoille. Näyttäkää asenteilla ja äänestysluvuilla ketä kannatatte. Suurin osa suomalaisista on jo samaa mieltä kanssanne, ei heitä tarvitse enää käännyttää. Käännyttäkää päättäjät.

Tahdon kuitenkin tähän loppuun vielä todeta sen, että mielestäni tasa-arvoon kuuluu myös se, että kukin saa uskoa mihin haluaa ja miten haluaa. Joten ymmärrän sen, että jotkut papit kieltäytyvät vihkimästä homopareja. Tämä johtuu heidän uskostaan ja meidän täytyy antaa heille mahdollisuus toteuttaa sitä. Kuitenkin mielestäni myös papit, jotka tulkitsevat Raamattua erilailla ja ovat valmiita vihkimään homoparit, saisivat niin halutessaan tehdä. Kirkko ja valtio ovat kuitenkin eri asia ja siinä mennään vikaan, jos homopareille ei anneta esimerkiksi oikeutta periä toistansa ja mitä näitä oikeuksia nyt on. Valtio on valtio ja kirkko on kirkko, ja niin olkoon. Ja jokainen uskokoon miten haluaa ja tykätköön kenestä haluaa, kunhan kaikilla on hyvä olla, eikö niin?

Ja hei, pahoitteluni loppuun vielä homo-termin käyttöä yleistyksenä kaikista homoseksuaalisuuden ilmentymistä. Tämä on silkkaa laiskuutta, enkä tarkoita missään nimessä millään pahalla, niinkuin en tarkoita muutenkaan koko artikkelilla loukata ketään. Mielestäni vain asian pitäisi olla jo loppuunkäsitelty ja olen varma, että Suomessa oikeus tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Mielestäni tarvitsemme vain lisää homoja politiikkaan mukaan, jotta asiat menisivät perille sielläkin. Kansalaisille ne on jo mennyt.

Nallekarkkikaupunki

Tehtiin J: kanssa viime viikolla nallekarkkikaupunki piparitaikinasta. Mä inhoon kaupan piparkakkutaikinaa, varsinkin Sunnuntain, mutta Myllyn paras menettelee makunsa puolesta. Mummin piparitaikina on kuitenkin maailman parasta. Viime vuonna jaksoin tehdä piparkakkutaikinan ite, mutta nyt en tätä kaupunkia varten ainakaan tehnyt, kun taikinan pitää kuitenkin olla sellaista, että siitä tulee melko kovaa paistamisen jälkeen. Kaupan taikina on just sellaista ja sen takia sitä inhoankin. Ei kova pipari ole niin hyvää :D

Tässä kuitenkin kuvia meidän tuotoksesta.

Lumiukko ja lumilinnakin.

Kaupungin asukkaat keskusaukiolla.

Nallekylän tunnelmaa.

Ei hätää, mä pärjään kyllä. Mulla on suklaata.

Mä oon kipee. En pahasti, mutta vähän kumminkin. Tuskan hiki on koko ajan päällä ja kamala räkäinen yskä. Se alkoi kunnolla viime viikonloppuna. Oltiin J:n kanssa mun kotona käymässä. Lauantaina lähdettiin heti mun töiden jälkeen yhen maissa ajamaan kohti Seinäjokea mun kummipojan synttäreille. Sieltä illalla kotiin Alavudelle. Sinä iltana jo tuntu siltä, että nyt on kyllä kuumetta. Mutta en viittiny mitata. Seuraavana päivänä oli kolmessa paikassa isänpäiväkestit, joten täytyhän minun pystyä juhlistamaan sekä ukkia, pappaa että iskää kakuin ja kahvein. Kun tämä urakka oli ohi, pääsin myöntämään itelleni, että kipeeksihän tässä ollaan tultu. Mittasin kuumeen, kun äiti totesi olevansa kanssa kuumeessa ja oli kaivanut mittarin jo valmiiksi esille. Se näytti 37,3, eli ei paljon mitään, mutta kuitenkin asteen verran enempi kuin mulla on normaalisti, joten kyllähän sen kuumeeksi voi sitten jo laskea.

Nyt podenkin siis sairaspäivää kotona. Vietin sängyssä aamua kahteentoista asti kirjaa lukien. Nyt oon yrittänyt jo vähän reipastua ja aloin vähän tekemään kouluhommia. Ensin piti vaan tietysti hakea kasvissosekeittoa alakerrasta ja suklaata kaupasta. Niiden voimilla sitten olen suunnilleen saanut viimeisteltyä esseen, jonka palautuspäivä on huomenna.

Opiskelua.