Nyt se iski muhun: jouluhömpötys! Tänään Jyväskylässä on joulunavajaiset ja niiden innostamana tahdon päästä ostamaan joululahjoja, juomaan glögiä, leipomaan lisää pipareita ja tekemään piparkakkutaloja, kuuntelemaan joululauluja, viettämään aikaa ulkona hämärtyvässä illassa, palella pihalla lumen keskellä, sytyttää jouluvaloja ja polttaa kynttilöitä. Rakastan joulunaikaa! Onhan meillä täällä kotona jo jonkin aikaa ollut joulukuusi ja koristeita. Matkustamme Miamiin 16.12., eli joulu täällä Suomessa jää taas näkemättä. Olen kuitenkin innoissani siitäkin, että pääsen näkemään amerikkalaisen joulun, mutta silti vähän harmittaa, että joulu Suomessa ja perheen kanssa jää näkemättä jo toista vuotta peräkkäin. Siksi aionkin ottaa joulusta ilon irti vielä kun voin. Tänään siis joulunavajaisiin, jospa sieltä muutama lahjakin mukaan tarttuisi. Lauantaina lähden hyvien ystävieni luokse Tampereelle, jossa kokoonnumme meidän kaveriporukalla ja varmaan on luvassa sielläkin joulufiilistelyä, sillä Tampere tarjoaa myös tulevana viikonloppuna erilaisia joulutapahtumia. Jee!
ps. Otan kameran mukaan illalla ja kuvaan joulufiilistelyä. Näin aamulla kuvista puuttuu tunnelma, joten jääköön ne nyt tästä postauksesta pois.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilät. Näytä kaikki tekstit
perjantai 21. marraskuuta 2014
Joulu, joulu, joulu!
Tunnisteet:
fiilistelyä,
joulu,
jyväskylä,
kynttilät,
leivonta,
menovinkit,
Miami,
pipareita,
suklaa,
talvi,
tampere
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Opiskelijabudjetin sisustusta
Opiskelijabudjetilla kämppää ei kauhean helposti saa näyttämään Kotivinkin kansikuvalta. Rakastan kuitenkin kaikkea kaunista, mutta myös käytännöllistä. Haluan, että kodissani olo tuntuu kodikkaalta, mutta että se on samalla myös helppo pitää siistinä ja hyvännäköisenä. En ole valkoisen sisustuskulttuurin ylin ystävä, mutta kieltämättä silmääni ei miellytä myöskään tällä hetkellä etenkin olohuoneessamme vallitseva värien sekamelska. Meillä on valkoiset kirjahyllyt, vihreä ja keltainen sohva, kellertävän puisen värinen sohvapöytä ja hamsterin häkkipöytä on sinikansinen. Olkkarin kaksi valaisinta sentään natsaavat yhteen: nurkan lattiavalaisin on valkoinen ja paperinen ihan kuten kattovalaisinkin. Olohuoneessa ostettua on vain toinen sohva ja kattovalaisin: muut on sukulaisilta saatuja. Sen vuoksi sekamelska on mitä on. Sitten joskus, kun on rahaa, menee olkkarin sisustus uusiksi. Kodissamme on kuitenkin muutama suosikkijuttuni ja tämä on postaus esittelee ne.
| Tämä on ihana kynttilälyhtyni olkkarista. Siinä on teksti "live, laugh, love", mikä sopii varsin hyvin elämäntavoitteeksi :) |
| Keittiön taulu ruokapöydän yläpuolella. Hienoja vanhoja autoja, amerikkalainen ruokapaikka ja huomaa rakastunut pari syömässä ravintolan ikkunassa. |
| Tässä vielä tuikkuteline lähempää. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)