Valjaat

Käytiin Riian kanssa hakemassa tänään sille valjaat eläinkauppa Reporangasta. Sai olla ylpeä pikku pennusta, kun se ei yhtään pelännyt tai varonut, vaikka myyjä sille puki valjaita päälle ja loppujen lopuksi nosti sen kassapöydällekin valjaita sovittamaan. Kovasti vain nuuski ja tutki paikkoja, ei tosiaankaan tarvinnut varoa mitään.

Ostettiin sitten Topcanis-merkkiset punaiset valjaat, joissa on sen verran säätövaraa, että niiden pitäisi mahtua aikuisenakin vielä. Malliltaan ne ovat y-valjaat ja tällä hetkellä ainakin ne tuntuvat tosi hyviltä käytössä.

Aikaisemmin koirillamme on ollut käytössä perinteiset t-malliset valjaat. Olen huomannut, että koiralla kuin koiralla taluttaminen on mukavampaa valjaiden kun pannan kanssa. Kun koiralla on panta, remmi sotkeutuu paljon helpommin jalkoihin ja jää jalkojen väliin.
 Riia vielä tykkää tempoa remmissä vielä ja se poukkoilee puolelta toiselle, joten koen, että valjaat lisäävät myös turvallisuutta; kun koira syöksyy yhtäkkiä jonnekin suuntaan ja hihna loppuu, pannassa nykäisy tulee kaulaan ja pahimmillaan kevyt koira kaatuu pahastikin. Valjaissa taas nykäisy tulee koko kehoon ja koiran on helpompi pitää tasapaino. Plus mieluummin paine koko keholle kuin herkälle kaulalle, joka myös menee jumiin helposti, koirillakin!

Ripuli-Riia

Voihan koiranpentu ja ripuli! En tiedä mistä se (ripuli) tuli, mutta toivon, että se menee pian ohi. Kakkaa tulee aina kun käydään pihalla, tänään se ei enää ole yhtä vetistä kuin eilen, mutta löysää kuitenkin. Pentu käyttäytyy kuitenkin ihan normaalisti muuten. Inhottavaa vaan, kun kakka suttaa sen peppukarvat ja pitää olla kokoajan pesemässä :( Nyt on ollut toista päivää riisidieetillä, jospa se siitä!

Riia kahdeksan viikkoa ja risat

Riian kanssa on ensimmäinen viikko mennyt juuri niin hyvin kuin vain on uskaltanut toivoa. Pentu on tosi reipas ja melko kiltti, sopivasti energinen. Jatkuva pissaaminen on todella rasittavaa ja testaa kyllä tuota motivaatiota koiranomistamiseen aika tavalla. Varsinkin, kun pihalla touhuaa ja riehuu vaikka tunnin pissaamatta, mutta sisällä jos riehuu/nukkuu/syö, niin pissa tulee välittömästi. Huoh. Pentu osaa jo istua käskystä ja mennä maahan käsimerkin avulla. Pannan antaa hienosti laittaa kaulaan ja J on opettanut sitä istumaan alas pantaa laitettaessa ja pois otettaessa. Seisomisharjoituksia olemme tehneet ja tässä kuvia niistä. Kuvat ovat ei-mikään-koira-asiantuntija J:n ottamia, joten kuvakulma on pikkusen huono, mutta hienosti se seisoi!

Yokotai Burning Love

Meidän koiranpennun nimi on Riia. Haimme sen aamulla Kirkkonummelta, jännitys oli suuri. Matka Jyväskylään sujui nopeasti ja kivuttomasti, pentu piti vain vähän ääntä välillä. Kotona oli ihmeellistä liukas laminaattilattia ja kaikki uudet hajut. Riia ei malttanut pysähtyä edes syömään yhtäjaksoisesti, kun piti ehtiä näkemään kaikki. Muuten tyttö on tosi rauhallisena pysynyt ja rennosti muuton ottanut. Tässä se makoilee vieressä sohvalla. Ja niin on söpö.

Viikko vielä!

Viikko vielä koiranpennun tuloon. Tai siis hakuun, hauskaa, että puhuu aina tulemista, vaikka eihän se tänne itsekseen kävele. Haetaan se Kirkkonummelta ja sopivasti sattui niin, että ollaan juuri muutenkin menossa sinä viikonloppuna käymään Helsingissä, niin pennun haku suju luontevasti siinä samalla. Kotona vauvan kanssa ollaan sitten sunnuntaina.

Hankintoja on tehty jo mukavasti ja koti alkaa olla valmis pentua varten. Voisin listata tähän ihan mielenkiinnosta tavaroita, joita ollaan hankittu ja niiden hintoja:

- pentupanta 3,95 e
- ruokakuppi 3,00 e
- vesikuppi 9,90 e
- peti 19,95 e
- pieni virtahepolelu 3,95 e
- köysilelu 3,00 e
- pentuaitaus 89,90 e
- kakkapussiautomaatti 8,80 e
- kuppialusta 5,95 e
- tassupyyhe 6,00 e
- frisbee 5,00 e

yhteensä: 163,30 e

Ei tässä kuitenkaan kaikki, mitä meillä on, sillä koska meillä on ollut kotona aina koira/koiria ja meidän vanha Peppi ei tarvitte enää esim. kisavarusteita, kaikkia miljoonaa pantaa, kaksia kynsisaksia, otin kotoa seuraavat esineet pentua varten:

- kuljetusboksi (joka tulee olemaan liian pieni, kun pentu kasvaa)
- pallolelu
- kolme tavallista remmiä (kaksi pientä ja kevyttä, yksi nahkainen)
- isompi panta (nahka)
- puolikiristävä panta
- kynsisakset
- noutokapula
- näyttelyremmi
- kiristävä ketjupanta x2

Nyt mietitään vielä, olisiko tarpeellista hankkia esimerkiksi kevythäkki. Toisaalta, kannatan sitä, että koira käyttää omia jalkojaan ja pystyy rentoutumaan näyttelyissäkin ihan ilman häkkiä, mutta toisaalta, olisi siitä ehkä hyötyäkin juuri rauhoittumisen kannalta ja matkustamisessa. No tätä täytyy miettiä.

Meille tulee koira!!

Vihdoin ja viimein! Me ollaan tehty päätös ja maksettu varausmaksukin jo! Meille tulee kahden viikon päästä koira!

Pikkuinen on nyt sitten rodultaan mittelspitz - saksalainen kääpiöpystykorva, Nimeksi sille on annettu Riia. Kävimme katsomassa sitä viime lauantaina kasvattajan luona ja pentu sekä sen äiti ja isä ja muut sukulaiset hurmasivat meidät kyllä totaalisesti. Koira tulee olemaan varmasti maailman suloisin! Ja mä oon niin onnellinen, että saadaan vihdoin oma koira kotiin!

Juokseminen saa olon tuntumaan paremmalta

Mä olen aina inhonnut juoksemista. Mun mielestä se on ollut silkkaa kidutusta, jonka aikana hengittäminen on vaikeeta, kylkiin pistää, kaikkialle sattuu. Ylämäkiä ei vaan jaksa juosta. Perhanan ylämäet. Keski-Suomi on tehty niistä. Ylämäen jälkeen on aina alamäki, vai miten se meni? Joo niin varmaan. Ei täällä.

No mutta sitten mä kuulin, että jos meinaa saada reitensä kapeemmaks, nii ainoo oikee tapa on juokseminen. Juokseminen kuulemma auttaa. Ja onhan juokseminen muutenkin kuningaslaji. Kaikki, jokka jaksaa juosta on kuninkaita. Ite oon aina nauttinu pitkistä kävelylenkeistä musiikit korvilla. Kunnes eräänä päivänä mä halusinkin juosta.

Kyllästyin siihen, että mun jalat on paksut. Kyllästyin siihen, että näytän possulta. Kyllästyin siihen, että juoksijat juoksee mun ohi kun mä oon kävelemässä. Ja hankin aktiivisuusmittarin. Siihen piti saada askelia ja tuloksia! Lähdin juoksemaan. Onhan se nyt aivan perseestä. Sattuu edelleen joka paikkaan ja hengittäminen on vaikeeta. Mutta mä päätin pystyä siihen. Päätin käydä semmoset kolme kertaa viikossa Lenkillä. Siis JUOKSUlenkillä.

Se on siis pyllystä, kuten totesin. Mutta pikkuhiljaa, ihan vähän kerrallaan, se ei olekaan niin pyllystä. Kun se tulee se hyvä biisi soittimesta ja askeleet osuu just niihin biitteihin. Tai kun on edessä piiiitkä ylämäki ja joku oikeen aggressiivinen laulaja karjuu sydämensä pohjasta. Tai kun vaan yhtäkkiä kasvattaa vauhtia, koska se tuntuu hyvältä ajatukselta. Tai sitten kun viimein päässyt sen ylämäen päälle ja siellä ihan totta on se alamäki sittenkin ja saa vaan rauhassa rullailla sitä alas? Tai juosta niin lujaa kun kintuustaan pääsee? No viimeistään se ei ole yhtään pyllystä siinä vaiheessa, kun kaatuu makuuhuoneen lattialle puuskuttamaan. Peilikaapin ovesta näkyy punanen naama. Ja sitä voi pitää voittajan naamana ainakin koko sen illan ja seuraavan päivän.

Silmät auki luonnossa

Kuljin koiran kanssa kuraisella peltotiellä omissa ajatuksissani. Tien loppuessa jatkettiin matkaamme pellolle. Pohjammaalle tyypilliseen tapaan pelto oli kooltaan jättimäinen, laakea. Kuljettiin ojan vartta, vesi virtasi, koira kulki pitkällä edelläni kuono maassa. Jostain onnekkaasta syystä kohotin katseeni ja näin ehkä viidenkymmenen metrin päässä edessäni metsäpeuralauman pomppivan kohti metsän reunaa. Nopeasti lähdin koiran nimeä huutaen vastakkaiseen suuntaan juoksemaan, että se kiinnittäisi huomioni minuun ja saisin sen nopeasti kiinni, ennen kuin se huomaisi peurat. Porokoirana se olisi varmasti rynnännyt niiden perään ja juossut ties kuinka kauas.

Mutta metsäpeuroja! Olen kerran aikaisemmin nähnyt niitä meilläpäin, juuri samaisessa metsässä lenkillä ollessani. Pysähdyin vain ajattelemaan sitä, kuinka paljon ihminen menettääkään kulkiessaan esimerkiksi vain pururadoilla tai kaunpungin kaduilla, ehkä kuulokkeet päässään. Peurojen jälkeen nimittäin aloin myös kuunnella ympäröivää maalaismaisemaa: linnun (jota olin jostain syystä päässäni ajatellut tiiraksi, mutta googlettaessa totesin, ettei todellakaan ole) siivistä lähtevä ääni, erikokoiset papanat pellolla, se, miten koira kulkee kuono maassa selvästi jonkin eläimen jälkiä seuraten... Niin monesti itsekin kuljen vain silmät ja korvat kiinni luonnossa. Kannattaisi joskus käydä varta vasten tutkimassa, kuuntelemassa ja katselemassa: mitä kaikkea siellä voi nähdä tai kuulla?

Onnellisuus

Mä oon nyt tosiaan ollu tämän viikon lapsuuden kodissani. Täällä sitä on päässyt taas omille juurillensa ja kiinni siitä, mitä ite on. Oon nauttiny sydämeni kyllyydestä koiralenkeistä ja hyvästä ruuasta, isosta kodista ja tutuista asioista. Oon huomannu, että täällä voi oikeesti rentoutua ja nauttia elämästä. Jyväskylä ja kaupunkiympäristö ei sen puolesta oikeen sovi mulle. Oon kova stressaamaan ja kaipaan sitä, että saa vaan rauhassa iteksensä kulkea mettässä ja pelloilla, mieluusti koiran kanssa. Täällä totesin todellakin, että mun sielu kuuluu maalle. Toivon, että tulevaisuudessa voisin asettua pysyvästi asumaan jonnekin, jossa on paljon peltoa, mettää ja järvi. Pimeitä talvi-iltoja ilman valosaastetta ja armoton hiljaisuus, joka syntyy siitä, että läheisimmälle "isolle tielle" on matkaa pari-kolme kilometriä ja sankka mettä on siinä välissä. Niistä asioista on mun onnellisuus tehty.

Kuulumisia

Kevät on ollut kiireinen, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa. Lisäksi, kun ajatuksia on jo vuodesta toiseen pyöritelty, punniskeltu ja mietitty, niin viimeinkin, olemme menossa kattomaan koiranpentua kolmen viikon päästä! Ihanaa! Tyyppi on rodultaan mittelspitz. Oon tykänny aika spitzeistä, mutten oo koskaan niitä varsinaisesti tuntenut. Oon kuullu kuitenkin, että melko haukkuherkkiä kavereita ovat ja siksi mua vähän pelottaakin, että sopeutuisko semmonen kerrostaloon. Mutta kiva juttu kuitenkin, että kasvattaja antaa tulla kattomaan pentuja ja miettiä rauhassa ennen lopullista päätöstä. Ehkä sen näkee sitten paikan päällä, millainen se kaveri on :)

Nyt kerkee ehkä muutenkin vähän petraamaan tässä blogissa + ehkä on jotain kerrottavaakin tulevaisuudessa. Nyt oon viettänyt pääsiäisviikkoa Alavudella, kun yliopistolla ei oo ollu opetusta koko viikolla. Oon nautiskellu elämästä huonosta säästä huolimatta!