Millainen mittelspitz on?

Minulla on kokemusta mittelspitzeistä vasta näiden kahden yksilön verran, mutta olen kuitenkin melko aktiivisesti seurannut muidenkin mittelspitzien elämää ja tapoja netin välityksellä. Seuraavaksi esittämät faktat ovat yleistyksiä, enkä väitä, että ne sopivat sataprosenttisesti kaikkiin mitteleihin. Mutta tällainen koira mittelspitz minun mielestäni on:

Mittelspitz on helppo koira.

Minä voin suositella mittelspitziä lämpimästi niin ensimmäiseksi koiraksi, kuin vähän vaativampaankin kotiin. Mitteli sopii mielestäni mainiosti myös perhekoiraksi, sillä näissä ei ole tippaakaan aggressiivisuutta ja useimmat tulevat hyvin toimeen lastenkin kanssa. Mittelspitz on myös kätevän kokoinen: se ei ole aivan mahdottoman pieni (painaa keskimäärin varmaan 6 - 9 kg), mutta ei ole suuren suurikaan, joten se on helppo ottaa mukaan minne vain. Se sopii pieneenkin asuntoon, mutta sitä ei varmasti haittaa asua tilavasti myöskään isossa omakotitalossa.

Mitteli on helppo myös siinä mielessä, että se on helppo kouluttaa. Mitteli on sekä miellyttämisenhaluinen että myös ahne koira, joten motivointi on helppoa. Mittelit innostuvat ja palkkautuvat myös leluista, etenkin, jos niitä osaa käyttää oikein. Mitteli tyytyy tarvittaessa vähäänkin ja sille riittää mainiosti rooli ihan tavallisena perhekoirana ja lenkkikaverina. Siinä riittää kuitenkin myös paukkuja harrastuskoiraksi.

Mittelspitz tulee yleisesti ottaen toimeen muiden koirien kanssa hyvin eivätkä ne yleensä ole arkoja. Mittelspitzin turkin hoito on näyttävyydestään huolimatta helppoa, sillä karvalla ei ole taipumusta takkuuntua ja on sen verran karheaa, että kuiva lika varisee turkista pois. Turkki myös kuivuu nopeasti, uskokaa tai älkää!

Mittelspitz on terve.

Mitteleillä ei ole juurikaan perinnöllisiä sairauksia. Pentua hankkiessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana siitä, että vanhemmat on terveystutkittu silmien ja polvien osalta, sillä ne ovat rodulla pakollisia terveystutkimuksia jalostukseen käytettäviltä koirilta. Suurimmat ongelmat mitteleillä on kuitenkin lonkissa, joita rotujärjestö vasta suosittelee tutkittavan. Mitteleillä on valitettavan paljon C ja jopa D -lonkkia. Kaikilla lonkat eivät kuitenkaan oireile, mutta suosittelen silti olemaan tarkkana ja mieluiten suosimaan yhdistelmiä, jotka olisi ensinnäkin kuvattu ja mieluusti vielä edes toisella vanhemmista lonkat priimaa (eli A tai vielä ehkä B:kin). Valitettavasti on sallittua käyttää myös D-lonkkaisia jalostukseen, jos toisella vanhemmista on A tai B. Itse pitäisin C:tä raja-arvona.

Mittelspitz on loistava harrastuskoira.

Kuten jo edellä mainitsin, mittelspitz on miellyttämisenhaluinen ja ahne koira ja sen vuoksi erittäin helppo kouluttaa. Mittelspitz on oppimiskykyinen ja energinen koira, jonka kanssa vain taivas (ja tietenkin pieni fyysinen koko) ovat rajana. Mitteleitä näkee agilityssä, tokossa, rallyssa, koiratanssissa, nose workissa ja oikeastaan missä vain lajissa, mihin kaikilla roduilla on osallistumisoikeus. SM-kisoissa mittelit olivat edustettuina tänä vuonna ainakin rallyssa, tokossa ja agilityssä. 

Agilityssä mittelit ovat useinmiten mini-luokassa, nartut pääsääntöisesti kaikki (viimeisen 12 kk ajalta kaikki medi-tulokset olivat uroksilta, mitkä siis näkyivät Koiranetissä. Olisihan Riiankin pitänyt siellä olla urosten joukossa, mutta ei vain näy).  Urokset näyttävät menevän 50/50 mineihin ja medeihin. Ja sitten on Riia. Lieneekö ainut medeissä kisaava narttu Suomessa?

Mittelspitz on vahtikoira.

Tämä historiallinen fakta määrittää mitteliä kuitenkin edelleen hyvin paljon ja tuo mukanaan pari ehkä vähemmän mukavaa ominaisuutta. Ainoat mittelin huonot puolet. Ensimmäinen niistä on herkkähaukkuisuus. Mitteli siis varoittaa kaikesta vähänkin epäilyttävästä ja varsinkin, kun niitä on useampia. Sanonkin, että meillä mittelien määrä lisääntyi 100 prosenttia, mutta äänen määrä lisääntyi 300 prosenttia. Riia nimittäin oli käytännössä ihan äänetön yksin. Nyt ne Veelan kanssa yllyttävät toisiaan ilmoittamaan jokaisesta peltikaton paukahduksestakin. Mittelspitz ei kuitenkaan ole turhan räkyttäjä. Ne eivät räkytä harrastuksissa tai ulkona. Ne haukkuvat vain aiheesta. Ja ne vain ilmoittavat. Eivät räkytä.

Mittelspitz on myös erittäin pidättyväinen ja epäluuloinen vieraita kohtaan, mikä omillani on jo melkeinpä arkuutta. Molempien kanssa olen joutunut ja teen edelleen paljon töitä sen kanssa, että vieraan annettaisiin koskea ilman, että tarvisi väistää ja kyyristellä. Kummallakaan ei ole vieraista huonoja kokemuksia (ainakaan meillä olon ajalta), mutta molemmat ovat ihan samanlaisia: vieraat kiinnostavat tasan, jos heillä on herkkuja tarjota. Ja silloinkaan ei mieluusti tarvi koskea. Käsittääkseni näin voimakas pidättyväisyys ei kuitenkaan ole valtavirtaa, vaan useimmat ovat luoksepäätävempiä. Elämää haittaavaa (ihmis)arkuutta ei omillanikaan kuitenkaan ole.

Koiran paras personal trainer

Riia ja Veela ovat kuin paita ja peppu. Ihan parhaat kaverit ja ne riehuvat käytännössä koko ajan, jos ovat vain valveilla. Tänä syksynä on ollut mahtavat ilmat ja me ollaan todenteolla panostettu vapaana lenkkeilyyn. Oikeastaan ollaan käyty tosi vähän hihnalenkeillä. Viimeksi toissapäivänä, mutta sitä edellistä kertaa en edes muista. Tytöt juoksevat irti ollessaan aivan päätöntä vauhtia toistensa perässä. Ylämäkiä, alamäkiä, umpimetsässä ja pellolla. Ne tekevät kaarroksia, kiihdyttävät ja pysähtyvät nopeasti. Siksi uskonkin, että tuo on juuri parasta treeniä, mitä agilitykoira tarvitsee. Itse en pystyisi ikinä samanlailla juoksuttamaan koiria väsyksiin, kuin mitä ne toisiaan juoksuttavat. 

Vapaana ulkoileminen tekee koiralle kaikin tavoin pelkkää hyvää. Sen mieli virkistyy ja kroppaa pääsee liikkumaan luonnollisesti ilman, että kukaan nykii remmistä tai hidastaa koiran vauhtia. Vapaana ulkoillessa koirat pääsevät myös haistelemaan juuri niin paljon kuin haluavat. Syksyn tultua ei tarvitse enää juuri pelätä käärmeitäkään, joten me ollaan liikuttu tosi paljon myös sellaisissa paikoissa, joissa kesällä ei vaan uskalla kulkea: pellon reunoilla ja järven rannoilla. Ihana, ihana syksy!

Möllitoko ja ensimmäinen mätsäri

Meille on tapahtunut vaikka mitä tässä syyskuunkin aikana. Ehkä jopa vähän liikaakin, kun ei ole ehtinyt blogiin jokaisesta asiasta erikseen kirjoittelemaan. Ollaan treenattu ahkerasti agilityä, tokoa, rallya ja näyttelyitä. Olen Riian kanssa ollut juoksarikurssilla, josta on tarkoitus kirjoittaa vielä erikseen. Toistaiseksi olemme ihan juoksariprojektin alussa, joten siitä ei vielä pahemmin edes kirjoitettavaa ole. 

Veelalta loppui pentueskari ja oikein hyvät pohjat on kakaralle saatu agilityyn. Riian kanssa käytiin kisaamassa kolme kakkosluokan rataa, tuloksina kaksi hyllyä ja yksi tulos, ei kuitenkaan nollaa. Vauhtia oli tällä kertaa oikein kivasti, joten tuli ilmoitettua se syyskuulle toisiinkin kisoihin, syyskuun viimeinen viikonloppu. Kepitkin menivät kaikilla radoilla paremmin kuin hyvin, joten ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. 

Viime torstaina kävin Riian kanssa möllitokokokeessa. Ruutu ja merkinkierto olivat aivan hakusessa ja niitä pitää kyllä ennen seuraavaa koetta harjoitella paljon. Tosin, en yhtään tiedä, koska olemme menossa seuraavan kerran kokeeseen, koska lähialueiden kokeet tulevina kuukausina olivat sellaisina päivinä, että minulla oli niille sovittuna jo jotain muuta. Mutta katsotaan. Muiden liikkeiden osalta möllikoe meni oikein hyvin. Riia voitti avoluokan ja sai pisteitä 226. Paikkaistuminen me nollattiin, mikä oli vähän yllättävää, koska se on meille aina niin varma liike. Riia meni makaamaan heti kun selkäni käänsin. Paikkamakuuksi se oli kyllä oikein hyvä!

Veela taas kävi korkkaamassa näyttelyuransa mätsäreissä eilen. Pentuluokassa oli ennätysmäärä koiria; 59. Siitä huolimatta sain olla ylpeä omasta pikku pennustani, joka suoriutui esiintymisestä mahtavasti. Se antoi tuomarin jopa katsoa sen hampaat, eikä väistänyt yhtään, kun tuomari kosketteli sitä. Punainen nauha me saatiin, mutta ei kuitenkaan sijoituttu. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen pennun käyttäytymiseen ahtaassa hallissa, jossa oli paljon koiria. Kehässäkin se jaksoi esiintyä niin hyvin, ettei olisi voinut paremmin mennäkään. Nyt uskallan varmasti ilmota sen pentuluokkiin. Tarkoitus olisi mennä ainakin Jyväskylän kansainväliseen ja Messukeskukseen.

Kuvan otti Jenni Koskela.

Kohti hallikautta

Meidän seura järjesti agilityn pm-kisat viime viikonloppuna. Me ei mahduttu mihinkään joukkueeseen Riian kanssa, mutta kisojen yhteydessä oli yksi rata kakkosillekin ja se me käytiin tekemässä. Olin ennen omaa starttia noin kuusi tuntia kökkimässä ratamestarina ja tuomarinsihteerinä ja Riia pääsi radalle vähän yllättäen. J toi sen autolla paikan päälle noin puoli tuntia ennen rataa, lämppäsi sen ja sitten mentiin. Se rata oli fiasko. Jos hyllyjä voisi saada yhdeltä radalta enemmän kuin yhden, meille niitä olisi tullut kolme. Lisäksi virhepisteitä ainakin kymmenen, ehkä jopa 15. Tällä kertaa otan kuitenkin syyn näistä kaikista itselleni. Riialla oli vauhtia ja menohaluja, minä vain ohjasin tosi huonosti. 

Ensinnäkin radalla oli okseri, jonka jälkeen piti kääntyä 180 astetta putkeen. Ei olla ehkä koskaan harjoiteltu okseria muuten kuin suoralla pätkällä, joten minä en todellakaan tiennyt mitä teen. Lähin kääntämään Riiaa kuin normaalilla hypyllä ja se lysähti suoraan okseririman päälle ja kaatui. No, siitä toivuttuamme rata eteni jonkin aikaa hyvin, kunnes tultiin taas samaan kohtaan, jossa olisi pitänyt mennä saman putken samaan päähän. Sain ohjattua Riian väärään päähän ja sieltä tullessaan sain sen ohjattua puomille. Puomilta tuomari saatteli Riian alas asti ja siitäkös Vahtikoira loukkaantui. Se alkoi haukkua räkyttämään tuomarille vahtihaukkuaan, mutta haukkuessaan sentään eteni. Tehtiin se putki ja sen jälkeiset kepit haukkuen. Keppien jälkeen se pääsi tuomarista yli ja matka jatkui. Kerkesi se loppusuoralla leiskauttamaan lentokeinunkin. Että sellaista. 

Kuvat Sami Ritoniemi

Seuraavana päivänä meillä oli omat treenit ja otettiin tuota samaa rataa, koska se oli kentälle jäänyt. Paremmin se sujui seuraavana päivänä ja päästiin harjoittelemaan okseriakin ja varmistamaan, ettei siitä jäänyt traumoja.

Keskiviikkona meillä oli Veelan pentueskarin toisiksi viimeinen kerta. Teimme siellä jo lyhyttä kahden hypyn ja kahden putken rataa. Veela alkaa olla jo oikein pätevä aksakoiran alku, enkä malta odottaa, että päästään halliin harjoittelemaan. Minä itse tykkään enemmän treenata hallissa ja varsinkin pennun kanssa se on kivempaa, kun pystyy palkkaamaan maahan paremmin eikä lelutkaan ole ihan hiekassa. 

Odotan hallikautta siinäkin mielessä, että todennäköisesti tulen saamaan koirien treenit samalle päivälle peräkkäisiin ryhmiin. Näin ajamista tulee vain kerran viikossa ainakaan tuohon suuntaan. Nyt on jo pitemmän aikaa tullut ajettua tuo 50 km suuntaansa kaksi-kolme kertaa viikossa. Vaikka piteneehän se matka yli 10:llä kilometrillä, kun siirrytään halliin. Mutta onneksi meidän seura on muuten aivan paras. 

Pentupäiväkirjat osa 4.

Veelan kanssa puuhaillaan tällä hetkellä melko paljon erilaisia juttuja. Näyttelykurssin tunneilla ollaan keskitytty siihen, että pöytä ei olisi enää kauhistus, vaan ihan mukava juttu ja lisäksi ollaan hienosti edetty ravissa ja esiintymisessä. Vieraan koskettamisen sietäminen on vielä työn alla. Suurimmaksi osaksi Veela sietää sitä ja hampaiden katsominen on ihan ok. Liiallinen tunkeileminen ja erityisesti takapään koskettaminen on kuitenkin epämiellyttävää ja sitä me joudutaan harjoittelemaan vielä kovasti. 

Tokoiltu me ollaan omalla kotipihalla ja Sporttirakin nettivalmennuksen avustamana. Kurssia on nyt takana noin viikko, mutta ollaan saatu hyviä vinkkejä pennun kouluttamiseen. Veelalla alkaa olemaan jo hyvät pohjat alokasluokkaa varten. 

Rallytoko-kurssi jatkuu ja siellä ollaan päästy tekemään jo lyhyttä radan pätkää. Toki seuraaminen  menee vielä aivan täysin namin kanssa, mutta erilaiset käännökset, eteen istuminen ja asennonvaihdokset menevät jo hyvin ilmankin. 

Agilityssä Veelan kanssa ollaan harjoiteltu eteenlähetystä ja mutkaputkea. Veela on kyllä hauska kaveri agilitykentillä, koska myös siellä se elää TÄYSILLÄ, mutta on samaan aikaan kuitenkin tosi kuuliainen. Se on pikku sähikäinen, joka on liukas kuin saippua ja pysyy hanskassa vain juuri ja juuri. 

Treenejä Veelalla on tällä hetkellä kodin ulkopuolella 2 - 3 viikossa. Siihen päälle tehdään tokoa kotona melkein joka päivä vähän. Nyt, kun olen saanut Veelalle jo melko hyvät pohjat tehtyä, on sen kanssa toimiminen jo yllättävän kivaa. Vaikka minä en tosiaankaan ole mikään pentuajan fani, niin kyllä tämä aika vaan on tosi palkitsevaa, kun koira oppii niin paljon tosi nopeasti. 

Pettymystensietokyky kasvaa

Ollaan Riian kanssa käyty elokuussa kaksissa kakkosten kisoissa. Edelliset oli viime viikonloppuna. Tuloksina meillä on viisi hyllyä (viidestä startista). Agility on vaativa ja pikkutarkka laji, eikä siitä hyllyn saaminen ole mitenkään harvinaista, vaan päinvastoin, todennäköisesti suurimmalla osalla koirista on enemmän hyllyjä, kuin tuloksia. Saatikaan sitten niitä nollatuloksia. Mutta kyllä se myönnettävä on, että taas jonkin sortin masennuskausi on nostamassa päätään.

Siitä olen onneksi päässyt yli, etten näytä koiralle tunteitani, enkä muutenkaan kisapaikalla. Enkä minä varsinaisesti pettynyt ole, koska huono tulos (tai hyl) on kyllä ollut odotettavissa. Pikkemminkin tunnen olevani ikään kuin alistunut kohtaloon tai menettänyt tietyllä lailla toivoni: me ollaan Riian kanssa vain hyvin keskinkertainen koirakko. 

Suuresti tähän tunteeseen viikonlopun hyllyjen jälkeen liittyy myös ääretön pettymyksen tunne siitä, kun jäimme alueemme piirinmestaruuskisoissa varsinaisen joukkueen ulkopuolelle, vain varakoiriksi. Medi-kokoisia ilmoittautui piirinmestaruuksiin meidän seurasta niin vähän, ettei kahteen joukkueeseen riittänyt koiria ja siihen yhteen valittiin kaikki kolmosissa kisaavat. Ja niin ollen jäimme Riian kanssa varalle, eli käytännössä emme tule radalle pääsemään. Jotenkin tämä vain on niin mun elämää, ollut nyt ja aina: minä olen se ihan hyvä, mutten koskaan riittävän hyvä tai ainakaan paras. 

No, työtähän suurin osa ihmisistä joutuu menestyksen eteen tekemään, enkä minä nyt sillä lailla ole luovuttamassa tai harrastusta lopettamassa, koska siitä nautin. Ei tämä masennus mitenkään vaikuta haluun treenata tai kisata. On vaan semmoinen olo, että turhapa se vissiin on kuvitella, että olisi jotenkin hyvä jossakin. Leuka rintaan ja kohti uusi pettymyksiä. Vinkkejä kepeille otetaan edelleen vastaan. 

Pentupäiväkirjat osa 3.: Rallya pennun kanssa

Eilen aloitimme Veelan kanssa rally-tokon alkeiskurssin. Ensinnäkin täytyy todeta, että innostuin lajista uudelleen ja innostuin ajatuksesta, että tässä koirassa voisi olla potentiaalia ylempiinkin luokkiin. Riian kanssa joutuisi tekemään aivan valtavasti töitä, että sen kiinnostus koko rallya kohtaan kasvaisi sen verran, että saisimme tuloksia avosta. Mutta Veelan kanssa on hyvä lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä ja koittaa tehdä parhaansa, ettei sille ehdi syntyä samanlaista asenneongelmaa lajiin, kuin isosiskolleen. Vaikka olen kisannut Riian kanssa rallyssa, toi heti ensimmäinen rallyn alkeistunti minulle uusia oppeja, mikä on tosi mukavaa vaihtelua vähän tylsän pentukurssin jälkeen. Ekalla tunnilla opiskelimme sitä, kuinka opettaa koiralle nopea maahanmeno alusta asti ilman käsiapua, koiran kiertämistä niin, että koira pysyy paikoillaan, oikealta sivulle tuloa, eteenmenoa ja ihan vähän seuraamisen alkeita. 

Maahanmeno ei tällä hetkellä Veelalla toimi, sillä se on jäänyt tosi paljon kiinni käteen. Saimmekin tosi hyvän neuvon alkaa harjoittelemaan maahanmenoa maahanmenoleikin avulla. Siinä odotetaan koiralta omatoimista maahanmenoa (siis ensin ollaan toki itsekin tosi alhaalla, polvilteen, kädet lattialla neutraalisti), palkataan se heittonamilla ja jäädään uudelleen odottamaan maahanmenoa. Ja täysin ilman käsiapuja. Nerokasta! Tätä lähdemme varmasti harjoittelemaan lisää.

Koiran kiertämiseenkin sain itselleni ihan uuden vinkin opettaa se. Siinäkin pyritään siihen, että koira hoksaa homman ilman käsiapua. Olin yrittänyt opettaa sen Veelalle vetämällä sitä namin perässä edestä oikean kautta sivulle ja hidastahan se on. Mutta tällä juuri oppimallamme tavalla koira houkutellaan oikealta vasemmalle puolelle ensin tosi helposta kulmasta ja sitten koko ajan vaikeutetaan kulmaa, kunnes lopulta se pystyy tulemaan suoraan edestä vasemmalle. Kuinka nerokasta tämäkin! 

Veela hoksasi tosi nopeasti sen, että sen pitää pysyä paikoillaan, jos minä kierrän sen, mutta tähän auttoikin, kun olimme harjoitelleet jo jonkin verran paikoillaan istumista ja odottamista. Lisäksi eteenmenoa olimme harjoitelleet sen kanssa jo perusasennosta, nyt harjoittelimme uutena kuitenkin suoraan edestä eteen tuloa (askel taaksepäin, koira eteen). Sekin meni tosi hyvin ja Veelalla on ihanan tiivis eteentulo, eikä sitä ahdista lähelläolo yhtään.

Viimeisenä otimme tosiaan vielä sitä seuraamista. Itse otin Veelan kanssa ihan yhtä ja kahta askelta ja pystyin jo hieman nostamaan kättä sen kuonosta ylöspäin, eikä se poikittanut. Sen olen päättänyt, että seuraamiseen panostan tämän pennun kanssa ihan täysillä, sillä tiivis ja hyvä seuraaminen on rallyssa se avainasia ja tokossakin auttaa enemmän kuin paljon. Seuraaminen on kuitenkin tokossakin jo avoluokassa pitkä liike ja vaikka siinä kertoimet eivät olekaan korkeimmasta päästä, niin on se sentään kiva lisä pisteisiin kuitenkin. Ja kun se on kuitenkin niin helppoa tehdä alusta asti hyvä seuraaminen vs. se, että koira oppii sen väärin ja sitten sitä pitää lähteä korjaamaan. 

Tämä superhuonolaatuinen kuva on pakko laittaa tänne kuvitukseksi, jotta jää jonnekin omiin arkistoihin muisto meidän harvahammas-ekaluokkalaisesta. 

Veelalla on ihanan innokas asenne tekemiseen ja se ei täydessä hallissakaan välitä muista koirista yhtään. Niin kuin jo aikaisemmin totesin, että jos tarjolla on karkkia, niin Veela todellakin valitsee ennemmin karkit kuin kaverit. Ja se on hyvä se! Mun pikku possu. 

Pentupäiväkirjat osa 2.

Viime sunnuntaina otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin koirien kanssa agilitykentälle. Sään piti olla vähän viileämpi, mutta olin kyllä kentällä tosi huonoon aikaan, koska sinne paahtoi aurinko aivan täydeltä taivaalta eikä missään ollut varjon varjoa. Varaamani puolitoista tuntia kutistui siis tunniksi (lämmittelyineen, jäähdyttelyineen ja radan rakennuksineen) eli treeni itsessään oli tosi minimaalinen, mutta pääsimmepähän jotain tekemään! Riia ei yllättäen jaksanut tehdä oikeen kunnolla mitään, joten otin sen kanssa kahdesti kepit, vähän juoksupuomia sekä takaakiertoa, mutta pääasia minulla tuona päivänä olikin päästä tekemään Veelan kanssa.

Veelan kanssa ollaan harjoiteltu takaakiertoa aika paljon. Mulla on kotona vielä aivan keskeneräiset, itse tehdyt siivekkeet, joissa ei ole vielä kannakkeitakaan, mutta mitäpä niillä pennun kanssa edes tekisi. Olemme niillä harjoitelleet hypyn tarjoamista ja takaakiertoja kotona ja nyt päästiin testaamaan niitä ihan oikeilla siivikkeillä. Hyvin pelitti! Ja Veelalla on kyllä ihana asenne tekemiseen. Se on napannut hyvin kiinni hypyn tarjoamisen ideasta, vaikka jonkun verran se yrittää vielä oikaista eikä ihan 100 prosenttisesti hahmota, että siivekkeiden välistä meneminen on se pointti.

Tein Veelan kanssa ekaa kertaa myös lähtöharjoituksia, mutta se oli kyllä ehkä vähän turhanpäiväistä, koska se lähti siitä niin usein valumaan. Täytyy tuota paikallaoloharjoitusta tehdä erikseen vielä vähän rauhallisemmassa paikassa ja harjoitella sen sijaan useamman esteen sarjaa niin, että joku pitää sitä lähdössä kiinni. 

Hommasin Veelalle viime viikolla Mustista ja Mirristä ihanan, pitkävartisen lelun, jonka perässä se tykkää juosta. Harjoittelimme sen lelun avulla myös lelulle juoksemista. Pitkävartinen lelu onkin siitä hyvä, että kerkeän nappaamaan sen päästä kiinni ennen kuin Veela pääsee sen kanssa karkuun. Se rakastaa uutta leluaan ja siinä roikkumista. Aksakentällä on tuollaisella pitkävartisella helppo palkata, koska sen kanssa voi itsekin lähteä juoksemaan ja koira joutuu juoksemaan lelun kiinni! Veelalla todella on kunnon tappoasenne tuota lelua kohtaan!

Meidän seura järjestää muuten sittenkin pennuille alkeiskurssin agilitystä, joten pääsemme kuin pääsemmekin tekemään hyvät pohjat Veelalle agilityyn vielä ennen hallikauden alkua! Kurssi alkaakin jo ensi viikolla, eli kaikki kääntyi sittenkin parhain päin!

Motivointikurssi purkissa!

Kuten jo aiemmin täällä blogissa mainitsin, osallistuimme Riian kanssa Koirakoutsin motivointi ja palkitseminen lyhytkurssille. Kurssin neljä kertaa ovat nyt takana päin ja kaiken kaikkiaan kurssilta jäi paljon uusia oppeja mieleen sekä uusia havaintoja ja oivalluksia. Tärkeinpänä oppina saimme Riian kanssa ehdottomasti avaimet sosiaaliseen palkkaan. En tiedä olenko hidas, vai muuten vain tyhmä, mutta vasta tuolla kurssilla tajusin, miksei minun sosiaalinen palkkani enää toimi Riialla samalla lailla, kuin se on joskus toiminut: olen käyttänyt samaa vihjesanaa sekä namipalkkaan että sosiaaliseen palkkaan. Jep. Mikä järki? No ei mikään! En ole tehnyt sitä tietoisesti. Oikeasti en vain ole tajunnut, että niissä on sama sana. 

Lähdimme siis rakentamaan Riialle sosiaalista palkkaa uudestaan uudella vihjesanalla ja se toimii oikeastaan jo tosi hyvin. Saan Riian parhaimmillaan kuumenemaan niin, että se jopa haukkuu, mitä se ei tee koskaan. Sosiaalisen palkkaamisen taitoni lähti ottamaan isoja harppauksia eteenpäin. 

Toinen hyvä pointti kurssilta oli se, että koiralle kannattaa pitää sosiaalinen palkka, namipalkka ja leikkipalkka erillään ja opettaa se siihen, että kukin niistä on sille palkka ja minä päätän, mitä palkkaa milloinkin käytetään. Riia palkkautuu hyvin sekä leikistä että namista, mutta meillä on ollut ongelmana se, että se ei leiki, jos se tietää namia olevan tarjolla. Eilen pääsimme kuitenkin työstämään vielä tätäkin asiaa ja totesimme kouluttajan kanssa, että Riialle täytyy vain opettaa se, että leikkiäkin voi, vaikka jossain odottaisi namipalkkakin. Eli toisin sanoen, se pitää totuttaa siihen, että minä päätän, millä palkkaan ja jos haluan leikkiä, niin silloin leikitään ja namin vuoro on ehkä myöhemmin. Tätä me lähdemme nyt harjoittelemaan Riian kanssa ja tästä on varmasti hyötyä kokeessakin joskus, eli kokeen aikana palkkaan sosiaalisesti ja namin vuoro on kehän ulkopuolella.

Kurssilla puhuttiin myös aika paljon siitä koesuorituksesta ja liikkeiden ketjuttamisesta. Sehän pitää totta kai koiralle erikseen opettaa. Ja sen olen tiennyt ja tiedostanut, mutta olen ollut siinä tosi laiska. Nyt on hyvä kuitenkin Veelan kanssa alusta asti pitää kiinni siitä, ettei vain mene kokeeseen silloin, kun koira osaa liikkeet yksittäin, vaan lähteä rakentamaan sitä kokeenomaista suoritusta ketjuttamalla liikkeet yksi kerrallaan yhteen ja antamalla sosiaalista palkkaa välissä. 

Vaikka meiltä tosiaan Koutsille on matkaa sen 140 km suuntaansa, niin varmasti tulen osallistumaan vielä uudellekin kurssille siellä. Niin paljon oppeja tuolta taas tarttui matkaan. Voi olla, että meidän talvikauden tokotreeniongelma ratkeaa sillä, että käymme Koutsin kursseilla silloin tällöin. Talvi lähenee ja talvikausiahdistus puskee päälle pikku hiljaa. Siitä ehkä lisää joskus toiste. 

Pentupäiväkirjat, osa 1.

Pakko myöntää, että heinäkuu meni oikeastaan aikalailla kaikkeen muuhun, kuin koiriin panostaen. Lisäksi kuumuus asetti omat haasteensa koirien kanssa touhuamiselle ja koirien päivät koostuivatkin lähinnä sängyn alla makoilusta ja uimisesta. Nyt kuitenkin, kun omaa vapaa-aikaa on vapautunut juhlajärkkäilyistä koirillekin ja sääennusteetkin povaavat viilenevää, on aika alkaa raportoida koiranpennun kouluttamisen etenemisestä kohti kisakenttiä. Ensin kuitenkin muutama kuva rantaleikeistä.

Tyttöjen lempipuuhaa on rantavesihippa. Veelasta on erityisen hauskaa piiloutua kaislojen sekaan ja syöksyä sieltä Riian kimppuun.

Tänä kesänä Riia on opetellut uimaan pelastusliiveillä syvässäkin vedessä.

Veela on kastuessaan yhtä koipea ja korvaa.

Riia on pakko viedä takaisin kotiin kytkettynä, koska se ei haluaisi mennä sisälle.

Veela taas tulee nätisti irti.

Heinäkuussa kävimme vain kerran viikossa pentukoulussa. Pentukoulusta tuli todella sellainen olo, että se on meille vähän turhaa, koska kaikki mitä me siellä harjoiteltiin, oli Veelalle ihan helppoa peruskauraa, kuten vaikkapa hihnakävely, toisten koirien ohittaminen ja odottaminen. Veela on siitä ihana pentu, ettei se oikeasti välitä toisista koirista juuri ollenkaan, eikä ainakaan yli ruuan. Jos pitää valita mahdollisuus saada palkkaa tai kaverit, se valitsee miettimättä mahdollisuuden saada ruokaa. Se on siis tosi ahne. Pentukoulun viimeinen kerta oli tällä viikolla ja sen sijaan, että olisimme menneet pentukoulun jatkokurssille, ilmoitin sen rally-tokon alkeisiin. Toivon todella, että siellä on vähän vaativampia tehtäviä ja toivottavasti siellä tehdään muutakin, kuin vain harjoitellaan kylttien oikeaa suorittamista. Esimerkiksi vaikka seuraamisharjoitteluun tarvisimme kovasti apua. Veela nimittäin pomppii ja kävelee melkein kahdella jalalla tai keulii ja poikittaa eteeni. Rasittavaa. Riian kanssa ei ikinä ollut tuollaisia ongelmia. 

Agilityssä emme ole edenneet yhtään, koska täällä ei ole pentukursseja, enkä itse ole yksinäni viitsinyt mennä reenaamaan. Assari on siinä kuitenkin aika kova sana. 

Tällä viikolla kävimme myös ensimmäistä kertaa näyttelykoulutuksessa Veelan kanssa. Siellä totesin, että tässä on homma, jonka kanssa meillä onkin työstämistä ja oli ihan kivaa vaihtelua, ettei kaikki onnistu kuin vettä vaan. En tiedä johtuuko se siitä, että Veela on pentu vai mistä, mutta sillä on tapana irvistää vieraille, jotka koskevat sitä ja joskus se jopa näykkäisee. Siitä joudumme siis opettelemaan pois, mutta oikeasti: ihan kiva, että on jotain konkreettista harjoittelemista. Kyllä siitä vielä näyttelykoirakin tulee! Sen lisäksi, että se vihaa vieraan kosketusta, se myös pelkää pöytää. Saimmekin kotiläksyksi harjoitella pöytää kotona ihan kunnolla ja syödä vaikka yksi ruoka pöydän päällä. Sitä olemmekin nyt tehneet. Veela osaa kuitenkin tosi hienosti jo näyttää esimerkiksi hampaat ja olen muutenkin tehnyt sen kanssa kovasti käsittelyharjoituksia juuri sen takia, kun se on selvästi kovapäisempi kuin Riia ja esimerkiksi väläyttää niitä hampaitaan vieraille. Riiaa on saanut pennusta asti vaan kääntää ja vääntää kuka vain miten haluaa, eikä sen kanssa ole oikeastaan koskaan harjoiteltu harjaamista tai kynsien leikkuuta. Ne on vaan aina tehty.

Tällä hetkellä olen kuitenkin tosi tyytyväinen Veelan luonteeseen, vaikka se varmasti vielä jonkin verran tulee muuttumaan murrosiän myrkyissä. Se on tosi temperamenttinen, mutta miellyttämisenhaluinen. Ja vaikka se on joissakin asioissa tosi kovapäinen, se on silti samalla myös nöyrä ohjaajaa kohtaan. Lisäksi se on sairaan nopea ja ketterä ja syttyy leluista. Kaikin puolin siis erittäin lupaava koira harrastuksiin.