Eilen tokotreeneistä jäi itselle tosi huono fiilis. Jo toista viikkoa peräkkäin Riia oli kentällä ihan unessa. Sen nenä kulki aivan maassa kiinni koko ajan, eikä sitä meinannut saada mukaan tekemiseen ollenkaan. Liikkeet, jotka se osaa, se kyllä teki, mutta esimerkiksi ruutuun tarvittiin taas namialustaa eikä jäävien seisominen sujunut alkuunkaan. Nyt pitäisi varmaan pitää täyttä taukoa AVO-liikkeistä ja keskittyä opettelemaan uusia. Kuukauden päästä tasan olisi tokokoe, jonne olen suunnitellut meneväni, mutta tällä tekemisellä se on ihan turha toive. Toisaaltahan meillä ei ole mitään kiirettä minnekään. Riia on vasta vähän päälle kaksivuotias, hyvällä tuurilla meillä on aktiivista kilpailu-uraa edessä vielä ainakin kahdeksan vuotta. Onhan sinne kokeisiinkin mukavempi mennä, kun koira osaa ja tekee mielellään. Kokeillaan nyt ottaa vähän etäisyyttä noihin liikkeisiin, koska se on ne kaikki (ruudun, merkin kierron ja jäävistä seisomisen) joskus osannut, niin tässä on nyt ongelmana joku muu, luultavasti tympääntyminen. Ollaanhan me otettu avoliikkeitä siitä TK1:stä (toukokuusta) asti tosi tiiviisti joka viikko kerran tai pari treenaten. Pikkutauko tekee taatusti hyvää sekä koiran että minun motivaatiolle.
Olen tämän kesän aikana oppinut huomaamaan Riiasta sen, että se on tietyllä tavalla todella herkkä koira. Jostain syystä sillä on myös huono itsetunto, jos niin voisi sanoa. Se pitäisi saada nyt nousuun ja uskon, että uusien asioiden opettaminen ja niiden oivaltaminen voisivat olla juuri oikea lääke tähän pulmaan. Ongelma tulee esille erityisesti silloin, kun harjoittelemme jotain, mikä on Riialle vaikeaa. Jos se ei saa kiitosta yrityksestä, sen vire laskee todella alas, se alkaa haistelemaan, katselemaan muualle tai jopa häipyy paikalta (täällä kotona treenatessa, ei onneksi kentällä). Minua taas turhauttaa tämä aivan jumalattomasti. Riia aistii turhautumiseni ja menee vielä enemmän lukkoon. Sitten se yrittää parhaansa mukaan ja esimekiksi ennakoi jäävissä. Siksi on nyt ehkä parempi, ettei me AVO-liikkeitä hajoteta enempää, vaan jätetään ne hetkeksi hautumaan ja tehdään jotain ihan muuta. VOI-liikkeiden opettelusta Riia saattaisi saada uutta puhtia ja intoa treenaamiseen.
Kateellisena kyllä katsoin eilen kentällä työskenteleviä työkoiria. Varsinkin sitä sakemannia, joka selvästi suorastaan elää työlle. Sen työskentely ei ollut eilen parhaimmillaan ja omistaja joutui sitä vähän väliä siitä ojentamaan, mutta sakemanni ei siitä välittänyt, vaan nimenomaan korjasi tekemistään. Tavallaan harmittaa, että itsellä on noin pehmeä koira, että joutuu vain puhaltelemaan takkiinsa, vetämään syvään henkeä, hymyilemään ja kannustamaan. Jos Riiaa yhtään moittii yrittämisestä, hajoaa liike aivan täysin. Vaikkapa juuri tässä jäävässä. Se ei auta asiaa yhtään, vaan Riialle on kaikki selitettävä positiivisen kautta. Se on aika raskasta silloin, kun ei itse jaksa olla enää positiivinen. Mutta toisaalta, positiivinen ja kannustava ohjaaja haluan koiralleni ollakin, joten kyllä se eräänlainen hälytysmerkki on, jos tuntuu siltä, ettei jaksa olla positiivinen ja että enää ei ole kivaa.
Kaksi viikkoa putkeen paskoja treenejä kuulostaa ehkä vähältä, mutta kun tässä tunnutaan menevän koko ajan vain taaksepäin, niin nyt on pakko iskeä jarrua rattaisiin. Ainakin seuraavat pari viikkoa, me katsellaan Riian kanssa vain VOI-luokan liikkeitä ja ehkä jopa EVL:n. Sitten saatetaan pikkuhiljaa palautella vaikeita AVO-liikkeitä mieleen, jos musta alkaa tuntua, että jaksan jo olla kannustavampi ja positiivisempi ohjaaja.



























