Eilen meillä oli ihan superopettavainen agilityvalmennustunti, jota tuli Tuusulasta asti pitämään Vilma tuonne meidän lähikentälle. Vilma oli pistänyt meille eiliselle melko haastavan radan siinä mielessä, että siinä tuli harjoiteltua aivan uudella tapaa rytmityksiä, omaa liikkumista ja asettumista sekä jonkun verran uusia tai vähän harjoiteltuja ohjauskuvioita. Mun ja Riian treeneissä fokus keskittyi melkeinpä kokonaan siihen, kuinka minä ehdin koiran edelle. Rata näytti tältä (kuva alla), ainoastaan keppien tilalle meille oli laitettu kahden hypyn slalom, koska me ei tosiaan ratavauhdissa niitä keppejä osata.
Eli kuten jokainen radanlukutaitoinen voi nähdä, tuolla on tiettyjä paikkoja, joihin pitää ehtiä ohjaamaan. Mullahan ei ole minkäänlaista kykyä arvioida niitä paikkoja ja miettiä sitä, mihin mun on mahdollista ehtiä ja miten, joten ensimmäisellä kierroksella meinattiin törmätä Riian kanssa yhteen neljännen putken ulostulossa. Riia kerkesi juoksemaan putken läpi nopeammin kuin minä sen vierestä, joten se kääntyi suoraan eteeni putkelta ja ihan täydessä vauhdissa. Sain juuri ja juuri hypättyä koiran yli. No, sitten Vilma kertoi mitä mun pitäisi tehdä. Eli pyrkiä lähettämään koira kolmosputkelle niin kaukaa kuin mahdollista, mieluiten niin, että pääsisin pinkomaan jo ysiesteen etupuolelta kohti nelosputken päätä, jolloin ehtisin merkkaamaan koiralle vitosesteen takaakierroksi. Mutta voi vitsiläinen, siitä vasta kiemurat alkoivatkin, kun piti saada koira nakattua vitoselta kuutosesteelle, minkä jälkeen piti pinkoa jo eteenpäin, jotta ehtii sinne ysiesteelle jälleen kierrättämään koira takaa. Tuohon kohtaan meille tulikin uusi ohjauskuvio, jota ei olla koskaan harjoiteltu: backlap. Olin yllättynyt, kuinka hyvin Riia meni siihen ohjaukseen, koska se ei mikään maailman kätevin irtoaja ole. Olin aivan varma, että se jää vain lähettävään käteen kiinni ja tulee sen mukana takaisin. Tässä vielä video backlapista, jos haluat katsoa, mitä sillä tarkoitetaan. Loppurata olikin suht helppoa pinkomista.
Meille backlapin lisäksi uutta opeteltavaa tuli siinä, että ensinnäkin mun pitäisi pitkillä suorilla jättää ohjauskäsi pois ja opettaa Riia pinkomaan vaan eteenpäin, jos ei toisin pyydetä. Tämä tuli ilmi juurikin tuolla mutkaputki - putki - hyppy -suoralla. Eli koira pitäisi opettaa siihen, että se saa suorittaa, jos ohjaaja pinkoo muuta ohjetta antamatta eteenpäin. Silloin kun mulla itellä on kaksi kättä käytössä, pystyn myös juoksemaan paljon nopeammin ja ehdin todennäköisemmin koiran edelle. Ohjaava käsi myös hidastaa koiraa, koska koira helposti jää vain katsomaan kättä eikä pyri eteenpäin.
Riia irtosi näissä treeneissä putkille yllättävän hyvin, mutta vielä jonkun verran meidän pitäisi harjoitella koiran estefokusta vahvemmaksi. Vilmakin totesi, että Riia on niin kovin kiltti koira, että se pyrkii tekemään kaiken aina oikein ja on sen takia kovin ohjaajakeskeinen. Se kiltisti odottaa, että sanon, mitä tehdään, ennen kuin lähtee suorittamaan. Hän antoikin meille aika hyviä vinkkejä estefokuksen harjoittelemiseksi.
Palkkaamisesta saatiin noottia myös. Oma palkkaukseni on kuulemma liian hidasta. Ja koska minulla on herkkä koira, on sen kanssa erittäin tärkeää, että palkka tulisi ajallaan ja oikeasta asiasta. Minulla on lelu aina treenivyön taskussa, koska jos se on mulla kädessä, Riia ei irtoa yhtään. Tämän sanoinkin Vilmalle, mutta hän totesi, että sehän on sitten vain harjoiteltava asia. Eli juuri tässä auttavat ne estefokusharjoitteet. Koira oppii irtoamaan siitä ohjaajasta ja palkasta ja keskittymään enemmän niihin esteisiin. Vilma suosittelikin minulle jotain palloa palkkioksi. Se olisi helppo heittää minne haluan ja sitä kautta pystyisi myös ohjaamaan koiran ajatusta oikeaan suuntaan.
Eilisestä päivästä jäi kaiken kaikkiaan erittäin hyvä fiilis. Vilma kehui Riiaa erittäin potentiaaliseksi koiraksi ja sanoi sen olevan tosi taitava ikäänsä nähden. Hän sanoi, että Riiasta näkee, että siitä tulee tosi lahjakas agilitykoira, kun saadaan vaan tietyt palaset kohdalleen. Olen kuulemma tehnyt sille todella hyvät pohjat jatkoa ajatellen. (Jei!) Näitä puuttuvia palasia on ensinnäkin se, että minä pystyn etenemään ja pääsen mahdollisimman paljon koiran edelle sekä se, että opin enemmän luottamaan siihen, että koira pystyy suorittamaan. Mulla on pahana tapana saatella Riia perille asti aina, mutta ehkä se estefokuksen harjoitteleminen auttaa tähänkin. Eilinen harjoite jotenkin avasi mun silmiä tosi paljon erilaisia ohjauskuvioita ajatellen ja musta tuntuu, että mun radanlukutaitoni koki ison harppauksen. Tänään mennään vielä toistamiseen Vilman oppeihin enkä malta odottaa, miten hyviä vinkkejä tänään saadaan. Toivottavasti Riialla on vaan puhtia vielä tänään ja toivottavasti oma jalkani kestää vielä pinkoa. Eilen nimittäin pääsi reisi vähän venähtämään, mutta onneksi ei pahasti satu enää. Sain sentään minäkin Vilmalta sellaisen kehun, että musta kyllä lähtee sitä vauhtia itsestänikin, että mun on ihan mahdollista ehtiä koirani mukaan, ainakin teoriassa!
Mulle jäi niin hyvä mieli. Riia sai ihan hirveästi kehuja ja kun Vilma ihmetteli meidän hyvää paikallaoloa (jätin Riian rataantutustumisen ajaksi paikkamakuuseen) pääsin sanomaan, että meillä on TK1, että kyllä sen pitäisikin pysyä. Vilma nosti meille kuulemma isosti hattua ja sanoi sen olevan hieno saavutus mittelin kanssa. Ja mä olin taas haljeta ylpeydestä ja rakkaudesta tuohon koiraan. Se on oikeasti ihan PARAS. Se on mun täydellinen harrastuskoirani, hyvä kaikessa mitä se tekee. Ja meillä on kuulemma aivan saumatonta yhteistyötä ja molemminpuoleista kunnioitusta. Mun täytyy myöntää, että pikkusen jouduin nieleskelemään liikutuksen kyyneliä kentällä, kun kehuja kuuntelin. Paljon mä olen tuon koiran kanssa tehnyt ja treenannut, mutta se, että joku sanoo oikeasti ja aidosti, että te olette hyviä, lämmittää kyllä sydäntä tosi paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti