lauantai 12. elokuuta 2017

AVK ERI4 SA

Aamulla saatiin kaikessa rauhassa lähteä ajelemaan kohti Seinäjokea. Oli ihan hyvä fiilis. Jo aamulla tuntui, että tästä tulee hyvä päivä. Näyttelypaikalla aurinkokin kurkisti pilvien takaa, eikä kehään pääsemisen odotus ollut turhan pitkä. Odotellessa pääsin näkemään kaverini jämptin ja kettuterrierinkin kehät, samalla mittelikehälle kurkkien. Avoimessa luokassa oli neljä narttua. Jonkin verran olin ehtinyt tuomarin arvostelua seuraamaan ennen omaa kehää ja minulla oli edelleen tunne, että meillä voisi olla mahdollisuus pärjätä. Tuomari oli kyllä sijoittanut paljon melko kevyitä koiria, mutta ei vaikuttanut olevan turhan tarkka turkin pituudesta tai neliömäisyydestä. Riian fiilis oli alusta saakka vähän masentunut ja apea. Sitä selvästi ahdisti peräpäähän koskeminen, tunkeilevat urokset ja ympärillä tapahtuvat rähinnät ja haukunnat. Laitan tämän kaiken juoksujen piikkiin. Kuitenkin sain sen esiintymään ihan ok:sti, ravaamaan sitä piti vähän innostaa ja häntää kannustaa pysymään selän päällä. Ilmeisesti onnistuin kuitenkin ihan hyvin, kun tuomari antoi meille ERIn. Kilpailuluokassa jäätiin totta kai tapamme mukaan viimeiseksi, mutta iloinen yllätys koitti, kun kehäsihteeri ilmoitti meidän olevan "avo neljä, erinomainen ja sertifikaatin arvoinen!" Se oli mahtavaa! Ei ehkä muille kovin suuri saavutus, mutta minulle mahtava päivän pelastus! (ja pakko heti katsoa joku näyttely kalenteriin, minne seuraavaksi mentäisiin.)


Tässä vaiheessa kävin viemässä jo koiran Miialle ja lähdin hakemaan arvostelua. Kehäsihteeri kuitenkin sanoi, että tehän tulette vielä paras narttu -kehään. Aivan, niinpä! En ole tottunut siihen, että kilpailuluokan jälkeen tapahtuisi enää mitään. Mutta äkkiä koira takaisin ja siitäpä päästiinkin sitten melkein suoraan kehään. Riia osoitettiin kuudenneksi ja sertin ja sen väliin jäi vain kaksi koiraa. Ei voi muuta sanoa, kuin että äärettömän onnistunut reissu!

Arvostelu kokonaisuudessaan:
Raamikas, voimakas, kookas narttu. Hyvät pään linjat. Hyvin kiinnittyneet korvat. Hyvä kaula, ylälinja sekä häntä. Erinomainen raajaluusto. Sopivasti kulmauksia. Etuosa saa tiivistyä. Voisi olla hieman hoikemmassa kunnossa. Hyvät sivuliikkeet. Avoimet kyynärpäät. Hieman löysä edestä. Kaunis väri. Erinomainen käytös. 

Eli ei muuta kuin pikkuisen vähemmän ruokaa ja uusia haasteita kohti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti