Meidän ensimmäinen rallytunti

Pahoittelen taas kuvien puutetta! Mulla pitäisi varmaan olla joku 24/7 GoPro-kamera päässä, kun ei ole noita kuvaajia lähtemään mukaan treeneihin :D

Sain buukattua itelleni koirakoulu Vimmatun Reetan opastamaan meidät rallytokon alkeisiin näin reilut kaksi viikkoa ennen kisoja. Oli kyllä äärettömän hyvä tunti ihan vaan jo senkin takia, että sain valtavan hyviä ohjeita radan suorittamiseen. Varsinaisesti kun en ole koskaan lajiin perehtynyt, selvisi minulle tänään esimerkiksi oikeat suorituspaikat, eri kiertosuunnat ja tärkeimpänä ehkä se, että koirahan ei istu joka liikkeen välissä perusasentoon, niin kuin minä olin automaattisesti tokopohjalta olettanut. Nyt on hirvittävän paljon varmempi tunne tosiaan parin viikon päässä siintäviin kisoihin! Nyt täytyy vaan hulluna katsella rallyvideoita ja miettiä samalla kylttejä, joita siinä parhaillaan suoritetaan, jotta sisäistyy vielä selkärankaan saakka ne oikeat lähestymissuunnat ja liikeradat.

Saatamme ehkä mahdollisesti päästä jopa maaliskuuksi rallyvalmennukseen, jos hyvin käy! Siitä kuitenkin lisää tuonnenpana, kun asia varmistuu!

Kuvituskuvana saatte nauttia meemistä, jonka tein paikallisen koirahallin meemikilpailuun. Olkaa hyvä!

Elämä ei oo niin vakavaa

Me ei olla Riian kanssa _ikinä_ harrastettu rallytokoa. Mutta meidän kotiseura Popdog ry järjestää maaliskuun puolessa välissä rallytokokisat ja mä menin ja ilmootin Riian sinne. Se tuntu ihan hyvältä ajatukselta. Onhan tässä vielä aikaa harjootella :D Kolmen viikon tehotreenit! Ollaan me oikeesti kotona jo jotain opeteltu. Kyllä se ne liikkeet osaa. Eri asia osaanko mä! Nyt jännittää!

Aksatreeneissä

Oon muuten aina inhonnu sanaa aksa, mutta miten se onkin vaan silti soluttautunu mun sanavarastoon ja huomaankin käyttäväni sitä melko automaattisesti? :D

Nyt siis lupaamaani materiaalia agiharkoista. Sain J:n lähtemään kaveriksi treeneihin ottamaan meistä kuvia. Itse kun on aika hankala siellä kuvailla, kun pitää sitä koiraakin kouluttaa ja muita ihmisiä auttaa. Mutta me ollaan kyllä Riian kanssa molemmat sytytty lajille ja haaveilen jo siitä, kun pystytään tekemään kokonaista rataa ja päästään treenaamaan hyvinkin hankalia ohjauksia, kääntöjä ja askeleita. Ja juoksemaan täysillä!

Olemme harjoitelleet jo kolmen esteen sarjalle lähteystä ja Riia on napannut ideasta hirveän nopeasti kiinni! Sille on muutenkin tullut hirveästi vauhtia myös (mutka)putkeen ja tänään kokeiltiin pussia (eli umpitunnelia) ja vaikka aluksi luulin, ettei se suostuisi sinne edes menemään, niin se vaan juoksi täysillä sisälle! Uskomatonta!

Alkeiskurssista on jäljellä enää kaksi kertaa, joista toiselle ei päästä. En usko, että ehditään kaikkia esteitä edes vielä opettelemaan, sillä emme ole ollenkaan ottaneet A-estettä, puomia, keinua, keppejä, pöytää tai pituusestettä, joten täytyy varmaan ilmoittautua samaan paikkaan myös jatkokurssille!

Itse rakastan tokoa sen takia, että siinä pääsee käyttämään aivojaan ja pähkäilemään, miten koiralle saa minkäkin liikkeen opetettua. Mutta agility on hauskaa, koska se on niin fyysistä. Siinä oikeasti itsellekin tulee hiki ja hengästyy, varsinkin, kun pääsee kunnolla vauhtiin!

Karvat lähtee!

Meidän tytöltä lähtee nyt sitten ekaa kertaa karvaa oikein kunnolla! Ollaan saatu nauttia pitkään karvattomasta elämästä - tuosta kun ei normaalisti juuri karvaa irtoa. Mutta eilen illalla agitreenien jälkeen varistaminen alkoi! Ja kampasin sen läpikotaisin tänä aamuna ja kuvassa näkyy tulos. Toisaalta, tämä ajankohta on oikein loistava karvanlähdölle. Se on ohi maaliskuun ryhmikseen mennessä (tosin luultavasti turkki on silloin aika olematon) ja turkki on ehtinyt kasvaa takaisin Tampereen kv-näyttelyyn mennessä! 

Ja eka karvanlähtö tarkoittaa, että meidän tyttö on jo iso :) Nyt on joululahjaksi saadulla pohjavillaharalla käyttöä!!

Ja taas siitä syömisestä...

Aikaisemmin jo kirjoitin postauksen meidän ruokakriisistä. Kokeiltu on Purenaturalilta perusversiota ja grain freetä ja Canaganista kaikki maut. On kokeiltu Nordic by nature ja Robur. On ollut ilmavaivoja, ripulia ja vuotavaa silmää. Otin kokeiluun Britt Carea - siis sitä hypoallergeenista. Nyt on sitten kaikki oireet: MOLEMMAT silmät vuotaa, ilmavaivoja ja jopa sitä ripulia. Tänään kun oltiin menossa agiharkkoihin, niin kakka oli niin löysää, että se tarttui peppukarvoihin ja onnistui jotenkin sotkemaan selkäkarvatkin. Riia oli siis ihan paskassa kun päästiin harkkoihin...

Eli siis ei Britt Carea. Kun pääsin kotiin, aloin googletella vaihtoehtoja seuraavaksi ruuaksi. Mielessä on toki käynyt jo ajat sitten raakaruoka ja annan vielä yhdelle merkille mahdollisuuden, ennen kuin siirryn siihen: Nutro.

Nutrossa on tosi lyhyt ainesosaluettelo, joten se sopii monille allergisille ja herkkävatsaisille koirille. Ainakaan Lamb and Rice-maussa ei ole myöskään perunaa, eikä kanaa. Aloin nimittäin epäillä, että kana saattaa olla se, mikä Riian vatsan saa sekaisin.

Miksi en siirry suoraan raakaruokaan ja miksi muutenkin en mielelläni alkaisi syöttämään sitä?
Ensinnäkin, mielestäni koirien ruuansulatusjärjestelmä ja luonnollinen ruokavalio on melko kaukana susien ruokavaliosta. Koirat ovat jo tuhansia vuosia olleet kaikkiruokaisia roskien, haaskojen ja jätteiden syöjiä, jotka ovat löytäneet ruokansa ihmisten leiristä. Sudet tappavat eläimiä ja käyttävät niitä ravinnokseen. Koirien ruokavalio on monipuolisempi ja niille kelpaa viljat, hedelmät, kasvikset yms. Varmasti kelpaa susillekin, mutta niitä ei vain luonnosta saa samalla tavalla, joten niiden suolisto ei ole niihin sopeutunut, toisin kuin koiralla. Ja sehän on silkka fakta, että joidenkin koirien suolistot oikeasti tukkeutuvat barffaamisesta.

Canaganiin päädyttiin penturuoan jälkeen alunperin siksi, että halusin tarjota koiralle mahdollisimman luonnollista ruokaa. Mutta totesin, että se on Riialle liian vahvaa, koska se aiheuttaa ilmavaivoja ja löysää kakkaa. Siksi luulen, että myös pelkkä barf-ruokavalio olisi Riialle liian vahvaa ja aiheutaisi samanlaisia oireita kuin Canagan. Sen suolisto ei selvästikään sulata liian raskasta ruokaa.

Kolmas syy, miksi välttelen barffia on se, että minä en halua joutua jättämään koiran kaikkien ravintoarvojen saantia omien laskelmieni varaan. Minä en tiedä kuinka paljon koira tarvitsee ja mitä, enkä minä jaksa suoraan sanottuna perehtyä. Asiat tuntuvat liian vaikeilta. Olisi niin paljon helpompaa antaa ruokaa, jossa olisi kaikki valmiina.

Mutta pakkohan barffia on kokeilla, ellei Nutrokaan auta. Silloin on vaan pakko jaksaa perehtyä. Onhan mustilla ja mirrillä esimerkiksi niitä Maukas-sarjan ruokia, joissa on ilmeisesti kaikki tarvittavat ravintoaineet. Mutta en silti luota siihen ihan täysin. Onko todella niin, että koira sitten niillä eläisi? Voihan sitä kokeilla myös 50/50 mallia...

Testaamme nyt kuitenkin vielä Nutroa, katsotaan kuinka käy! Olen antanut Riialle nameina yleensä ihan vaan perus marketeissa myytäviä koirien herkkuja. Nekin pitäisi varmaan varmuuden vuoksi vaihtaa pois? Mitäs suosittelette?

Tämä siis ruokinnasta tältä erää, joku päivä tässä kirjoittelen tämän päivän agiharkoista. Taidetaan alkaa molemmat pikkuhiljaa syttyä sillekin lajille :D

Riia meni hierojalle

Saatiin viime syksynä mätsäristä koirahierontalahjakortti ja tänään päästiin vihdoin käyttämään se! Oon aikaasemminki ollut koiran kanssa hierojalla, joten mulle se oli tuttu juttu, mutta Riialle tietenkin uusi. Yllättävän rauhallisesti se kuitenkin käyttäytyi ja antoi tosi hyvin ja rauhassa hierojan käsitellä sitä. Vaikka kovasti piti koko ajan kuunnella ääniä hierontahuoneen ulkopuolella.

Riialla oli vähän lihaskireyttä lapaluiden tienoilla, johtuu kuulemma hyppimisestä. Hieroja sai kuitenkin hyvin paikat auki, eivät olleet kuulemma missään nimessä pahasti jumissa. Hieroja kehui myös Riian lihaksia, jotka olivat kuulemma voimakkaasti kehittyneet. Uskon, että Riia nautti käsittelystä kovasti ja itselle ainakin tuli hyvä mieli, kun kuuli, että aktiviteeteista huolimatta Riian keho on ihan kunnossa. 

Käsittelyn jälkeen Riia on nukkunut koko päivän! 

Täytyy suositella kyllä Potsloikkaa kaikille Jyväskyläläisille, mekin varmasti menemme sinne vielä uudestaan!

Rallyilemaan?

Facebookkiin johonkin seuraamaani ryhmään ilmestyi ilmoitus japaninpystykorvien ja mittelspitzien rallytokon rotumestaruuskilpailuista toukokuun lopussa. Minua edelleen vähän harmittaa päällekkäisyydet, jonka vuoksi emme pääse korkkaamaan maaliskuussa tokokisoja, joten minulla on tällä hetkellä valtava näyttämisen ja omien rahkeiden testaamisen jano! Siispä menin rallytokoyhdistyksen sivuille ja selasin esille alo-luokan liikkeet. Ajattelin, että katsotaanpas, mitkä liikkeet jo osataan ja mitä pitää harjoitella. Aivan varmasti saisimme liikkeet kasaan mestaruuskisoihin mennessä, kun toko tuo meille jo niin hyvän pohjan!

Mehän aloitamme Riian kanssa 4.4. rallytokon tutustumiskurssin, mutta aika hyvin nuo alo-luokan liikeet näyttävät olevankin jo rallynkin puolelta kasassa. Kaikki käännökset ja askeleet on hallussa, Riialla on muutenkin melko vahva seuraaminen, joten en epäile yhtään, etteikö se hallitsisi spiraalia ja pujotteluakin. Lisäksi olen huvikseni opettanut sille myös saksalaisen täyskäännöksen. Ilman käskyä kääntyessäni Riia tekee ihan normaalin täyskäännöksen (molempiin suuntiin ollaan harjoiteltu, vaikka tokossa riittääkin vain toisen osaaminen), jossa se seuraa koko ajan vasemmalla puolellani, mutta jos sanon sille "käänny" niin se tekee saksalaisen version.

Ainoastaan eteen istuminen on jäänyt treenaamatta, koska tokon puolella Riia tulee kaikissa liikkeissä suoraan vasemmalle sivulle. Olen nyt pari päivää koittanu saada sitä istumaan eteen ja mieluiten vielä melko lähelle, mutta Riian kanssa se on vähän hankalaa. Luulen, että se johtuu siitä, kun se on niin pieni - sen on paljon helpompi katsoa minua kasvoihin vähän kauempaa. Olisiko kenelläkään vinkkejä, kuinka opettaa koira tulemaan eteen istumaan?

Jos vain saamme eteen istumisen kuntoon, niin varmana mennään testaamaan taitoja mestaruuskilpailuihin, Jotenkin rallykisoista minulla on muutenkin paljon rennompi ja itsevarmempi olo, kuin tokokisoista. Tokossa kun on niin tarkkaan määrätty sekin, miten ihmisen käsien pitää olla ja kuinka paljon saa suorituksen aikana elehtiä. Rallyssa ei ole teknisiä sääntöjä käsittääkseni niin paljon, joten tällaisen tumpelonkin on helpompi olla tekemättä virheitä, jotka pilaavat koko suorituksen.

(Joka tapauksessa, toko on meille edelleen ykköslaji ja näillä näkymin ekat tokokisat on toukokuun alussa Jyväskylässä!)

Koiranelämää

Vuosi 2016 on alkanut meillä melko rauhallisissa merkeissä. Olemme käyneet nyt kahdesti agiharkoissa. Toinen kerta meni vähän ensimmäistä paremmin, mutta vielä en ole ihan varma syttyykö Riia niin kovasti siitä lajista. Aina, kun agiharkoissa on taukoa sillä tavalla, ettei pysty itse harjoittelemaan, otan Riian kanssa tokoliikkeitä ja sen naamaan syttyy tällöin aivan toisenlainen virne - itsevarma ja riemukas. Tokosta se selvästi nauttii ja minä myös: päästäisiinpä treenaamaan sitäkin pian!

Olemme Riian kanssa saaneet täällä uudelle asuinalueellamme aivan oman koirajengin. Minun päiväni ovat usein sellaisia, että lähden kouluun vasta iltapäivän puolella, joten käymme monesti Riian kanssa aamupäivästä pitkällä lenkillä. Lenkit päättyvät tai alkavat usein läheiseltä lammaslaitumelta (jossa siis ilmeisesti kesäisin on lampaita, ei tietenkään tällä hetkellä), jonne kokoontuu naapuruston eläkeläiset ja muut, joilla on aikaa aamupäivisin olla vain koiransa kanssa. Tähän jengiin kuuluu reilu kymmenen tosi mukavaa koiraa. Suurin osa on jo vähän vanhempia, mutta alle vuosikkaita on ainakin pari: puolivuotias sheltti ja muutaman kuukauden ikäinen australianpaimenkoira. Erityisesti näiden nuorien koirien kanssa Riia rakastaa leikkiä. Lisäksi yksi vanhempi chihuahua intoutuu välillä juoksemaan sen kanssa. Muilta se sitten pääasiassa varastaakin palloja. 

Mielestäni on kiva, että koira pääsee leikkimään tuttujen ja turvallisiksi todettujen koirien kanssa paljon. Riiasta on ainakin tällä tavalla kehittynyt tosi koirasosiaalinen koira. Se osaa tosi hyvin tulkita koirien mielialoja ja tietää, kuka haluaa sen kanssa leikkiä ja kuka ei. Se ei koskaan kiusaa ketään ja lopettaa heti, jos sille ärähtää. Ainoastaan yhden samanikäisen narttumittelin kanssa se sai lammaslaitumella aikaan muutaman sekunnin kestävän tappelun. Oman tulkintani mukaan tilanne päättyi kuitenkin siihen, että Riia alistui. 

Jonkun verran koirapuistot ja vieraiden koirien kanssa leikittäminen herättävät keskustelua koirapiireissä. Olen kuullut sanottavan, että se on koiralle stressaavaa eikä ollenkaan luonnollista. Itse olen käyttänyt paljon koirapuistoa ja Riia on tykännyt hirveästi käydä siellä. Kuitenkin nyt sen ollessa jo vanhempi, ajattelin, että voisimme jatkossa leikkiä lähinnä noiden tuttujen koirien kanssa. Onhan koirapuistot paikkoja, joihin kuka vaan pystyy koiransa tuomaan, joten taudit saattavat levitä niissä helposti. Erityisesti viime viikonloppuna koirapuistossa ollessani aloin ajatella, ettei se ehkä olekaan paras paikka sosiaalistaa koiraa.

 Olimme nimittäin tässä läheisessä puistossa Riian kanssa. Siellä oli muutama terrierirotuinen koira ja muutama muunlainen. Etenkin yksi terriereistä sai jatkuvasti aikaan tappelun jonkun kanssa, jopa erään alle kolmikuisen pennun. Myös muut koirat olivat vähän väliä hampaita toisilleen näyttämässä ja tunnelma oli suorastaan kireä. Pari kertaa Riiakin sai nähdä jonkun hampaat ja tuli poisajetuksi. Se näytti melko helpottuneelta, kun lähdimme pois. Silloin päätin, että menemme jatkossa koirapuistoon enää vain silloin, kun tiedän, että siellä on vain kivoja koiria. Ja lähden pois, jos sinne tulee joku ei niin kiva...

Silti olen tyytyväinen, että Riian ollessa nuorempi, kävimme paljon puistoissa. Se tulee nykyään toimeen kaikkien kanssa ja osaa olla isossakin porukassa. Silti riskit, että jotain tapahtuu, on melko suuret. On paljon mukavempi, kun nyt asumme paikassa, jossa meillä on oma koirajengi. Ja lisäksi Riialla on tietenkin paras ystävänsä Ava, jonka edelleen näemme 1 - 2 krt viikossa ja parempaa kaveria Riialla ei olekaan! (Tekstin kuvissa esiintyy Riia ja Ava. Aluksi lammaslaitumelta ja viimeisessä kuvassa meiltä kotoa.)

Iloisia (leikki)hetkiä kaikille!

Riia meni putkeen, mutta mikään muu ei

Meidän ekat agilityharkat oli eilen ja en voi muuta kuin sanoa, että olisipa jo perjantai, että päästäisiin agilityharkkoihin vähän paremmalla onnella...

Tarkoituksena oli mennä samalla bussilla harkkoihin kaverini ja hänen aussinsa kanssa. Bussiin pääsimmekin (mikä sinänsä oli ihme koska odottelin bussia ensinnäkin väärällä puolella tietä - älkää kysykö - ja jouduin juoksemaan sinne koira kainalossa) ja bussi ei ollut kovin pahasti myöhässä (ehkä muutamia minuutteja). Halli oli meille molemmille uusi ja pysäkiltä piti olla matkaa hallille n. 200 m. Bussissa iskee paniikki, koska emme kumpikaan tosiaan olleet aikaisemmin siellä päin seikkailleet, ympärillä on pimeää, eikä juuri ollenkaan mitään tunnistettavia maamerkkejä. Menen sitten kysymään kuskilta, missä mennään ja voisikohan jättää meidät Valmetinkadun pysäkille, koska emme itse tiedä missä se on. Kuski jättääkin meidän teollisuusalueelle, jossa on aivan autiota. Lähdimme ensin väärään suuntaan pysäkiltä, kunnes muistin katsoneeni kartasta, että Haukkuvaara onkin siellä suunnassa, mistä bussi tuli. Sinne siis.

Ensimmäisessä risteyksessä on Haukkuvaaran kyltti ja nuoli, jonka suuntaan lähdemme. Tässä vaiheessa fiilis on vielä hyvä. Löydämme pian tienhaaran, jossa on myös Haukkuvaaran kyltti, muttei enää nuolta. No, niillä minuuteilla (matkaa siis tähän mennessä on taitettu ehkä 300 - 400 m ja tajuan siinä tilantessa, että Jyväskylän liikenteen reittiopashan näyttääkin itseasiassa reitin aina pysäkiltä linnuntietä sinne kohteeseen, joten jos osaisimme lentää, niin se 200 m pitäisi paikkansa...) kurssi on alkamassa ja alamme hermostua. Lähdemme pyörimään teollisuusaluella koirien kanssa. Etsimme ja etsimme ja etsimme, mutta missään ei näy hallia eikä edes ihmisiä, joilta voisimme kysyä neuvoa. Olemme kiertäneet jonkin ihme lenkin ja saavumme takaisin tielle, jolla bussipysäkki on ja myös ensimmäinen Haukkuvaaran kyltti nuolineen. Menemme jälleen nuolen osoittamaan suuntaan ja bongaamme pari lenkkeilijää koiran kanssa. Juoksemme heidät kiinni. Lenkkeilijöiden koiraparka näyttää aivan järkyttyneeltä, kun kaksi tyttöä vimmatusti kiskovan ja innoissaan näykkivän mittelspitzin sekä haukkuvan aussin kanssa juoksevat läähättäen kohti. Lenkkeilijät osaavat neuvoa vain sen verran kuin me jo tiedämmekin: tuosta seuraavasta käännöksestä oikealle. Siinä risteyksessä se toinen Haukkuvaaran kyltti onkin ja siellä kävimme pyörimässä tuloksetta. Menemme sinne kuitenkin takaisin. 

Jatkamme kohti teollisuusrakennuksia ja huomaamme edessä päin taas ihmisen koiran kanssa. Lähdemme taas juoksemaan, mutta ihminen katoaakin tieltä metsään. Huudan epätoivoisena hänen peräänsä: "hei sinä siellä metsässä" ja kysyn Haukkuvaaraa. Onneksi nainen kuuli minut ja huutaa takaisin, että jatkakaa vain noista porteista sisälle. Olemme käyneet siellä pyörimässä jo aikaisemmin, mutta menemme sinne sitten uudelleen. Ja ei voi olla totta. Tulemme taas sen erään rakennuksen pihaan, jonka pihassa pyörimme jo vartti sitten. Katsoimme silloin, että siinä rakennuksessa lukee isolla katon korkeudella jotain aivan muuta. Mutta emme olleet huomanneet katsoa vasempaan kulmaan rakennusta, jossa ikkunoissa on koiratarroja ja teksti "Haukkuvaara" ei tosin mitenkään selvästi valaistuna.

Saavumme kurssille 35 min myöhässä, mutta onneksi ihmiset siellä toteavat, ettei mitään ihmeellistä ole ehtinyt tapahtua. He ovat vain lämmitelleet ja käyneet harjoittelemassa yksi kerrallaan kentällä targetille lähettämistä. Pääsemmekin Riian kanssa suoraan kentälle. Target on Riialle tuttua juttua tokosta ja tarkoittaa siis namialustalle lähettämistä. Namialustana toimi paperilautanen, jossa oli herkkuja.

Seuraavaksi harjoittelemme putkeen lähettämistä pareittain. Kaverini kanssa olemme parit ja minä menen sitomaan Riian seinäkoukkuun kiinni. Jostain syystä se menee siitä ihan paniikkiin ja hyvä kun ei hirtä itteänsä siihen seinään. Aussi Ava sidotaan seuraavaksi seinään ja kokeilemme Riialla. Se on edelleen niin järkyttynyt seinään sitomisesta, että ei meinaa ensin mennä putkeen ollenkaan. Lopulta se kuitenkin menee parikin kertaa ja palkkaamme sitä siitä kovasti. Riia oli muutenkin koko ajan jotenkin tosi säikky uudessa hallissa. Luulen, että sitä pelotti haukkuvat isot koirat pienessä ahtaassa välikössä, jossa odottelimme kentälle pääsyä ja lisäjärkytystä siihen toi se, millä tyylillä saavuimme hallille: itsemme likomäriksi juosseina, yrittäen pitää koiria erossa toisistaan ja omista housunlahkeistaan ja lopulta vielä haukkukonsertosta, joka meidät vastaanotti halliin sisälle.

Harjoitukset menivät kuitenkin kaikenkaikkiaan aika hyvin ja niihin olen tyytyväinen. Viimeinen harjoitus, mitä otimme, oli sellainen, että koira houkuteltiin ylittämään hyppyeste, jonka rima oli maassa. Riia teki senkin aivan ongelmitta. 

Poiskaan emme päässeet ihan ongelmitta: kurssi loppui kymmenen minuuttia myöhemmin, kuin sen oli tarkoitus, jolloin se bussi, johon meidän piti mennä, lähti hallin pysäkiltä. Lähdimme siis metsästämään toisten, keskustaan vievien linjojen pysäkkiä, jonka löydämme moottoritien vartta neljäkymmentä minuuttia käveltyämme. Voitte varmaan uskoa, kuinka onnellinen olimme, kun pääsimme kotiin!

Toivottavasti ensi kerta menee vähän paremmin. Tästä kerrasta opimme että:

1. mene mieluummin aikaisemmalla bussilla, kuin sillä, jolla ehdit kurssille nippa-nappa

2. jos et halua olla hallilla tuntia ennen, et pääse sinne suoralla bussilla, eli ota ensin bussi keskustaan ja sitten toinen hallille

3. mene sinne rauhallisessa mielentilassa

4. totuta Riia häkkiin (tämä on hallilla vaihtoehto sille seinään sitomiselle, eikä onnistunut meillä, koska Riia ei suostunut astumaan häkkiin)

5. totuta Riia seinään sitomiseen 

6. pysy kaukana ahtaista väliköistä, joissa Riialle tulee tunne, ettei se pääse karkuun

7. kiirehdi hallilta bussipysäkille alle kymmenessä minuutissa, ellet halua odottaa seuraavaa bussia 40 - 60 min.

Koiran puettamisesta

Nyt on Suomessa kovat pakkaset taas puhuttaneet viimeisen parin viikon aikana. Itse tykkään kovasti tällaisesta oikeasta talvesta, mutta kaikille se ei välttämättä ole yhtä mieluisa. Monta kertaa näkee pihalla koiria, jotka selvästi kärsivät pakkasista. Joillekin on yritetty pistää vaatetta päälle, mutta toisinaan näkee ilman takkia sellaisia lyhytkarvaisia yksilöitä, joiden kuvittelisi olevan aivan jäässä.

Itse olen vähän sitä mieltä, että koiran pitäisi olla sellainen, että se pärjää Suomen ilmastossa. Yksi kriteeri meidän rotuvalinnassa olikin se, että koiraa ei tarvitsisi vaatettaa talvellakaan. On vähän surkeaa ajatella esimerkiksi juoksemaan luotuja vinttikoiria, jotka joutuvat talvella joko pakkautumaan hurjan vaatekerroksen alle pärjätäkseen edes hetken aikaa ulkona tai sitten tyytymään lyhyisiin pissatuslenkkeihin. Mutta ehkä ne sitten nauttivat kesästä tuplasti enemmän...

En kuitenkaan tuomitse ketään, tykkäänhän minä itsekin esimerkiksi niistä vinttareista valtavasti. 

Lyhytkarvaisia koiriakin saa omistaa Suomessa, mutta täytyisi muistaa tarjota niille ulkoilua ja asianmukaista aktivointia myös talvella. Joko sitten vaatteitten avulla, tai sitten voi hakeutua talvikaudella vaikka halliin juoksuttamaan koiraa. Sisällä koiran kanssa pystyy tekemään temppuja ja aktivoimaan henkistä puolta, mutta kyllä koiran tulee saada liikuntaakin vastapainoksi. Koiria ei vain ole tarkoitettu makaamaan neljää kuukautta sohvan pohjalla. Ulkona voi remuta, kunhan vaatteet ovat sellaiset, etteivät ne rajoita liikkumista ja koira niihin asianmukaisesti totutetaan. Ja muistetaan suojata myös korvat ja muut herkät alueet.

Koira ei pysty itse päättämään sitä missä se asuu, joten meidän omistajien on pidettävä huoli siitä, ettei ystävä jäädy. Suomessa on tosi kylmä välillä, mutta parhaimmillaan kylmä sää ja paksu kerros lunta innostuttavat sekä koirat että ihmiset liikkumaan ja riehumaan vähän tavallista enemmän. Mikä voisi olla inspiroivampaa, kuin koskematon hanki järven jäällä? Minusta se on parasta.

Riialla on paksu, kaksinkertainen karva. Mittelit näyttävät siltä, että ne tarkenevat, enkä myöskään usko, että Riia juuri palelee näilläkään pakkasilla. Mutta tassujaan se välillä pysähtyy nuolemaan. En tiedä, jääkö sillä lunta tai jäätä varpaiden väliin ja yrittääkö se putsata niitä, vai jäätyykö sen varpaat. Olen alkanut ajatella, että tarvitsisikohan se kuitenkin itselleen tossut? Toisaalta mietin, että karaistuukohan se tässä ajan myötä? Jos se on vain tottumattomuutta? Lenkkeilemme aika paljon järven jäällä tai pelloilla siten, että Riia saa olla irti ja se juoksee välillä umpihangessakin, eikä vaikuta olevan muuten kylmissään. Tahtoisin, että se pärjäisi ilman vaatteita, juuri siten, kuin koiran kuuluukin. Mittelspitz on saksalainen pihojen vahtikoirarotu. Itse tykkään aina ajatella koiran rodun alkuperää ja antaa sille sen mukaiset elinolot ja -oikeudet. Mutta en yhtään tiedä, kuinka kylmä Saksassa on talvisin. Tuskin niin kylmä kuin Suomessa, mutta ei se varmaan automaattisesti tarkoita sitä, etteikö mittelit Suomen pakkasilla pärjäisi? Onhan turkki kuitenkin pitkä ja paksu...

Täytyy varmaan tarkkailla tuota Riian tarkenemista ja miettiä, pitäisikö sille hankkia ne tossut. Toisaalta, en usko, että tätä järjetöntä, yli 25 asteen pakkasta riittää enää kauhean kauaa aikaa, joten luultavasti mennään tämä talvi ilman. Katsotaan sitten vieläkö ensi talvena paleltaa.

Nauttikaahan kaikki talvesta, mutta muistakaa, että tarkkailette sitä omaa karvaturria, tarvitseeko se takkia, lakkia tai tossuja. Kylmä on, mutta koitetaan tarjeta!