keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Agilityn vaarat

Kuten monissa urheilulajeissa, myös agilityssä on omat vaaransa. Mutta agilityssä vaaroihin pitäisi mielestäni suhtautua vielä vakavammin, kuin muiden urheilulajien kohdalla, sillä harrastaessamme agilityä, kyse ei ole vain meistä itsestämme,vaan vielä enemmän siitä eläimestä, harrastuskaveristamme. Allekirjoitin ihan vähän aikaa sitten adressin, jossa pyydettiin umpitunnelin, elikkäs pussin, kieltämistä agilitykisoissa Suomessa. (http://www.adressit.com/pussi_pois_agilitysta). Mielestäni pussin kieltäminen olisi enemmän kuin tarpeellista. Tästä videosta voitte katsoa, minkälaisia onnettomuuksia koirille voi sattua pussia suorittaessaan:


Adressin allekirjoittaminen ei valitettavasti ole enää mahdollista, mutta Suomen agilityliitto lähti nyt ajamaan asiaa eteenpäin. Tässä linkki ajankohtaiseen tiedotteeseen asiasta: *klik*

Toinen asia, mikä minua agilityssä huolettaa todella paljon, on estekorkeudet. Itse olen yksi niistä harrastajista, jotka ovat tässä kohtaa erityisen ikävässä asemassa. Suomessa kilpaillaan kolmessa säkäluokassa: minit, medit ja maksit. Minien ja medien raja menee 35 cm:ssä. Riia on 36, eli menee sentillä yli miniluokasta ja kuuluu niin ollen medi-koiriin. Medeissä estekorkeus on 35 - 45 cm. Oma koirani joutuu siis pahimmassa tapauksessa hyppäämään kymmenen senttiä itseensä korkeampia esteitä. Ja valitettava tosiasia on se, että kun koiran laittaa hyppäämään noin korkeita esteitä kokoonsa nähden, on loukkaantumisriski todella suuri. 

Tähän voi toki itse paljonkin vaikuttaa esimerkiksi sillä, kuinka paljon treenaa korkeilla hypyillä, kuinka monta kertaa viikossa ja paljonko kisaa ylipäätään, mutta mielestäni on silti koiria kohtaan epäreilua laittaa ne hyppäämään noin korkeita esteitä, varsinkin, kun ne rakastavat touhua yli kaiken, eli varmasti hyppäävät niin kauan kuin jaksavat ja pystyvät. Rakenteella on tässä asiassa myös paljon merkitystä. On ihan eri asia laittaa raskasrakenteinen koira, joka on jonkin säkäluokan alarajoilla, hyppäämään niitä korkeimpia esteitä, verrattuna kevyempään kaveriin. Tässä kohtaa olen onnekas ja tämän asian vuoksi en olekaan Riian kanssa heittänyt kirvestä kaivoon agilityn suhteen: Riian korkeus tulee pääasiassa sen korkeista jaloista. Se on myös hoikka eikä missään nimessä sellainen karvapulla kuin tosi moni mitteli on. Koiran ehdoilla kuitenkin mennään nyt ja aina. 

Tulevana agilitykouluttajana aion ehdottomasti kiinnittää kaikista eniten huomiota siihen, että harrastaminen olisi koirille mahdollisimman turvallista. Ruotsissa on siirrytty jo viiden kokoluokan käytäntöön ja toivon, että se otettaisiin käytöön myös Suomessa. Turvalliseen agilityharrastamiseen kuuluu myös koiran fyysisestä kunnonsta huolen pitäminen alkulämmittelyjen ja loppuveryttelyjen sekä muun lihashuollon avulla sekä koiran normaalipainoisena pitäminen. Treenialustankaan merkitystä ei voi korostaa liikaa. Ikinä koiraa ei saisi treenata liian kovalla tai liukkaalla alustalla, varsinkaan siinä vaiheessa, kun vauhdit kasvavat jo koviksi. 

Tällä videolla näkyy mielestäni erinomaisesti sekä se, kuinka vaarallista voi olla agility liian liukkaalla alustalla sekä liian korkeiden esteiden tuomat haasteet. Varsinkin yhdistettynä siihen liukkaaseen alustaan. 



Agility lajina kaipaa vielä todella paljon muutoksia sääntöihin ollakseen turvallisempi laji koiralle. Mutta onneksi tässä asiassa ollaan koko ajan menossa eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti