torstai 3. maaliskuuta 2016

Doboilemassa

Koska mulla ei ollut mahdollisuutta saada kuvia itsestäni ja Riiasta doboilemassa, pyysin apua Facebookin koirat-ryhmästä. Mallina kuvissa toimii siis bostoninterrieri Teppo.

Käytiin viime viikolla Riian kanssa testaamassa itsellenikin ihan uutta lajia doboa. Dobohan on siis eräänlaista lihaskunto/kehonhallintajumppaa, jota tehdään suurella ovaalinmuotoisella pallolla tai tasapainotyynyllä koiran kanssa, koiralle tai ilman koiraa. Dobo vaatii tasapainoa ja etenkin keskivartalonlihaksia. Doboilu tuntui kyllä seuraavana päivänä jonkin verran vatsalihaksissa ja tulihan siellä tunnilla välillä ihan kuumakin. Varmasti saa kuitenkin doboilulla vielä tehokkaammankin tunnin aikaiseksi, tuommoisella tunninmittaisella kokeilukerralla ei nyt kuitenkaan mitään kovin ihmeellistä voida vielä tehdä.


Arvasin, että Riia on lahjakas tässä lajissa, sillä sillä on mahdottoman hyvä kehonhallinta, ponnistusvoima ja se myös ilmeisesti luottaa minuun aika paljon, koska hyppää aina muitta mutkitta tasapainoilemaan minne ikinä sen käskenkään. Ja mikäs syy sillä olisikaan olla luottamatta, kun olen kuitenkin aina ollut varmistamassa, ettei se putoa tai horjahda esim. polven päältä tai emännänjakkaralta. :D


Riia hyppäsi siis ongelmitta dobopallon päälle. Alkuun olisi pitänyt palkata jo haistelusta ja pallon koskettamisesta, mutta minun ei tarvinnut tehdä kuin pieni ele kohti palloa, kun Riia jo pomppasi sinne päälle :D Ja sieltä komealla pompulla alas. Lopuksi meinasi kuitenkin lähteä pallo Riian alta, kun olimme lopettelemassa ja olin lakannut jo varmistamasta polvillani, että pallo pysyy paikoillaan. Yhtäkkiä Riia tekikin täyskäännöksen ja loikkasi pallon päälle. Onneksi pallo vierähti pois alta pehmeästi ja Riiakaan ei ilmeisesti päässyt pallon päälle kuin puoliksi ja tössähti ihan kevyesti alas. Ei käynyt kuinkaan, eikä jäänyt kammoa!


Tasapainotyynyllä seisominen kaikilla neljällä jalalla tuotti kuitenkin sille hieman hankaluuksia. Kaksi jalkaa meni hyvin ja vielä kolmekin, mutta sain siltä kaikki neljä jalkaa vain pari-kolme kertaa kokonaan tyynylle. Sitä vähän ihmettelin, kunnes sain itse kokeilla tasapainotyynyä. Jestas siinä oli vaikea pysyä! Ilmeisesti tämä kyseinen tyyny, jonka olin valinnut, oli vähän liian täynnä ilmaa, mikä teki siitä haastavan. Olisi ilmeisesti kannattanut aloittaa vähemmän täydellä tyynyllä!


Me tykättiin lajista kyllä kovasti ja olisi ihanaa hommata itsellekin dobopallo kotiin. Omien lihasten ja venyttelyn lisäksi doboilu kehittää koiralta juuri niitä syviä lihaksia, jotka auttavat kehonhallinnassa. Siitä taas on hyötyä erityisesti agilityssä. Dobon avulla voi myös koirien lihaksia venytellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti