perjantai 2. maaliskuuta 2018

Vuoden 2017 tokomitteli

Riia sai eilen odotettua ja toivottua postia. Minun korviini oli kyllä kantautunut mittelierkkarissa julistettujen vuoden mitteli-kilpailujen tulokset tokonkin osalta ja tiesin, mitä odottaa. Oli kiva kuitenkin saada mustaa valkoisella ja tuon pystinkin kotihyllyä koristamaan. Riia nimittäin on vuoden 2017 tokomitteli. 

Riian ilme: "Oliko tämä nyt joku yllätys jollekin?"


Minulla on aika kova kilpailuvietti ja en voi valehdella, etteikö koiran kanssa kilpailemisessa yksi motivaattori olisi myös titteleiden ja tunnustusten haaliminen. Haaveeni on aina ollut olla yksi Suomen parhaista jossakin lajissa ja nyt tavallaan ollaankin. Vuoden 2017 menestynein tokomitteli. Rotutasolla ykkösenä oleminen ei tietenkään ole mikään SM-kulta, mutta on se on eräänlainen lievennys tuosta haaveesta olla Suomen paras. Olemme Suomen parhaita ainakin rotutasolla. Ja se on jo iso juttu minulle!


Siitä asti kun Riian hommasin, toivoin, että jonain päivänä olisimme vuoden tokomitteli. Siihen tähdättiin alusta asti ja nyt sen saavutimme. Mitäs nyt? Yksi tavoite on ehdottomasti olla myös vuoden 2018 tokomitteli. Tällä hetkellä meillä on vasta yksi kolmostulos avosta, joten pisteitä on saatava roimasti enemmän. Olemme menossa kokeisiin ainakin huhti- ja toukokuussa, joten tulokset niistä olisi toivottavia. Pelkästä osallistumisesta ei vuoden tokomittelikilpailussa pisteitä heru, vaan tulos on saatava. Mitä parempi tulos, sitä enemmän pisteitä. Tälle vuodelle tavoitteena on ehdottomasti myös saada kilpailuoikeus voittajaan, eli toisin sanoen ainakin yksi ykkönen avosta. En ole vieläkään tehnyt päätöstä, nousemmeko voittajaan jo yhdestä ykkösestä vai keräämmekö koularin avosta kasaan. Se riippuu varmaankin seuraavan kokeen tuloksesta ja fiiliksestä sen jälkeen. Haluammeko mennä eteenpäin heti kuin mahdollista, vai jatkammeko fiilistelyä avossa? Suurin tavoitteeni koko Riian elämälle on se, että siitä jonain päivänä tulee tokovalio. Se on vasta kolme, mutta vuodet menevät tosi nopeasti eikä tokokokeita niin kovin paljoa ole tarjolla. Etenkään, kun ei mielellään lähtisi Suomen toiselle puolelle ventovieraaseen halliin kokeilemaan onneaan. Siksipä voisi olla järkevintä siirtyä suoraan voittajaan, mutta koska meillä on aika paljon työstämistä vielä voi-luokan liikkeiden kanssa, menisi todennäköisesti mahdollisuus vuoden 2018 tokomitteli-titteliin siinä. Ykkössijaa tuskin napsahtaisi (esimerkiksi) yhdellä avon kolmostuloksella ja yhdellä ykkösellä. Vaikka se palkinto onkin toissijainen juttu verrattuna tavoitteeseen TVA-tittelistä. 


Tittelit. Palkinnot. Palkinnot. Tittelit. Joo. Kyllä me oikeasti muustakin syystä kisataan, vaikkei nyt ehkä kuulostakaan siltä. Tärkeintä minulle lajissa on ongelmien ratkaisu ja itsensä voittaminen. Toko on niin siisti laji, kun siinä joutuu oikeasti miettimään, miten koiraa kouluttaa ja miten suorituksista saa täydellistä. Riiakin tuntuu rakastavan juuri sitä. Se rakastaa hiomista ja pikkutarkkuutta. Sen naama loistaa kaksi kertaa leveämmin, kun se hoksaa, mikä siinä ruudussa meni äsken pieleen ja miten se tehdään oikein. Ja totta kai sen naama loistaa, koska vaikean liikkeen mennessä oikein, meillä on aina bileet. Riia saa ykköslelunsa, reikäpallo-karvavarsi-vetolelunsa, johon se ei saa ikinä muuten koskea. Ei edes aksassa. Se on meidän tokopallo. Ja Riia tekee kaikkensa, että se pääsee kiskomaan mun kanssani sitä palloa. Paitsi kokeessa. Kokeessa se saa palkinnoksi häkin luona makkaraa. Se on sen mielestä jopa parempaa, kuin reikäpallo.


lauantai 24. helmikuuta 2018

Avo-luokka,toinen yritys

Meillä oli tänään tokokoe. Luokka oli laitettu alkamaan puoli neljältä iltapäivällä. Saavuttiin paikalle  noin kaksikymmentä vaille kolme ja onneksi saavuttiinkin, sillä kisajärjestäjät ilmoittivat heti, että luokka alkaa etuajassa, kunhan kaikki tulevat paikalle. Kerkesinkin juuri ja juuri ilmoittautumisen jälkeen käymään pissattamassa Riian ja kantaa kevythäkin sisälle, kun avo-luokkaa ja samaan aikaan alkavaa alo-luokkaa huhuiltiin jo tuomareille luoksepäästävyyteen. Me oltiin Riian kanssa suoritusjärjestyksessä ensimmäisiä, joten koko koe oli ohi yhdessä hujauksessa. Luoksepäästävyydestä päästiin lähes suoraan paikkaistumiseen (avokoirakoita oli vain neljä). Tässä vaiheessa ei tosiaan oltu ehditty hetkeäkään istahtamaan aloillemme, joten oli vähän epävarma olo, kun jätin koiran paikoilleen. Sydänkin ehti alkaa tykyttää vasta käännyttyämme koiria kohti ja olin aivan varma, ettei Riia edes ehtinyt tajuta, mitä täällä tapahtuu vaan varmaan kohta ampaisi tutkimaan hallia tai kävisi maaten. Kuitenkin se istua tapitti hienosti koko minuutin ja siitä liikkeestä saimmekin 9,5. Puolikas lähti kuulemma, kun Riia oli haistellut maata sen aikaa, kun olin kävellyt siitä pois päin. Sitä se on ruvennut tekemäänkin ja pitäisi varmaan jonkun peilin kanssa asiaa treenata. Se tietää, etten näe sitä, kun olen selkä siihen päin. 

No joo. Paikkaistumisesta päästiinkin sitten suoraa yksilöliikkeisiin. Kävin vain palkkaamassa Riian häkillä ja hain vähän vauhtia pihalta. Ajattelin, että kerittäisiin pikkuisen nollata, jos käydään pissalla välissä. Ja taas hommiin! Tällä kertaa Riia olikin hyvässä vauhdissa ja vire pysyi yllä koko pitkän luokan ajan, vaikka kaikki suoritettiinkin taas putkeen. Riia teki tasaista riiamaista suoritusta, eli seuraaminen oli löysää, kaikki muu hyvää. Nouto valitettavasti vähän turhankin innokasta, sillä se ampaisi hakemaan kapulaa heti, kun se koski maahan. Pahus! Nolla siitä, TAAS! Vaikka me ollaan harjoiteltu luvan odottamista ja ollaan tehty silläkin tavalla, että olen heittänyt useamman kapulan, ennen kuin se on saanut sen hakea, ei se malttanut olla ampaisematta heti kapulan perään. Mutta olisi pitänyt tämä odottamisasia muistuttaa sille mieleen vielä ennen koetta. 

Nollasimme myös kaukokäskyt, koska niissäkin se ennakoi. Asennonmuutokset oli tosi hienot, mutta se tosiaan teki ne ihan omin luvin. Tämäkin on kyllä ihan omaa syytä. Olen keskittynyt treeneissä tosi paljon vain niihin nopeisiin asennonvaihtoihin viime aikoina ja sitä kautta nopeutta on tullut myös siihen vaihtoväliin. Harvemmin treenaan sillä kolmen sekunin välillä, mikä kokeessa on. Ja nyt se sitten kostautui näin, eikä ihme. 

Ennakoiminen ja innokkuus näkyi myös ruudussa ja siitä napattiinkin vain 6. Ruutu löytyi hienosti, mutta valitettavasti koira pomppasi heti pystyyn, kun itse pääsin ruutuun. Olenkin treeneissä keskittynyt lähinnä siihen, että sinne mennään innokkaasti ja se ruutu löytyy ja olen palkannut Riiaa siihen ruutuun käymättä perusasennon kautta. Virhe tämäkin. Koira selvästi odotti palkkaa heti eikä muistanut, että siellä ruudussakin noustaan perusasentoon ensin. Ruudussa toki tuli sekin virhe, että Riia kiersi sivunauhan kautta ruutuun sisälle. Se tekee sitä aina välillä ja johtunee siitä, että Riia sekoittaa sen merkinkiertoon. Näitä pitäisi siis tehdä vielä enemmän ristiin. 

Muutenhan meillä menikin koe oikein hyvin ja saatiin pääasiassa 9,5:sia tai 9:sejä sekä yhden 8:n ja yhden 7:n. Tänään siis 3. palkinto ja sillä päästiin sijalle 3. Harjoittelut avoimessa luokassa siis jatkuvat vielä!



Tekstin sisällä mustatut asiat ovat vain ihan omaa treenipäiväkirjaa varten mustattuja. Myöhemmin on helpompi etsiä ja muistella mitä pitää treenata.

lauantai 17. helmikuuta 2018

Janika Majasaaren koulutuksessa

Tänään oltiin Janika Majasaaren agilitykoulutuksessa meidän omalla hallilla. Koulutuksen teemana olivat ehkä lähinnä linjaukset ja oma eteneminen. Kyllä meinasi taas itku päästä, kun rataan tutustuttiin ja jälleen mietin, että mitä ihmettä me täällä tehdään. Jo ensimmäinen keppikulma oli sellainen, että ajattelin, ettei meillä oli mitään mahdollisuuksia päästä sinne. Eikä me kovin kauniisti sinne sitten mentykään, mutta saatiin hyviä ja taas ihan uusia vinkkejä kepeille. Muutenkaan rata ei aivan helppo ollut ja saatiin tosi hyviä uusia vinkkejä. Itse en ole ainakaan juuri kauheasti uhrannut ajatusta omille linjauksille, vaikka onhan se ihan faktaa, että niitä miettimällä saa koirankin linjat lyhyemmiksi ja suoremmiksi. Kyllä vieras ja uusi kouluttaja antaa aina uutta näkökulmaa verrattuna siihen, että kerran viikossa saa samalta koutsilta ohjeita. Kukaan ei ole minulle esimerkiksi aikaisemmin sanonut, että motivaatiota kepeille voisi hakea kuuden kepin kautta kahdentoista sijasta. Miksi jankata kahtatoista keppiä, jos niissä tökkii vain sisäänmeno? Niin simppeli asia, mutta eipä ole juolahtanut mieleenikään, että vähemmällä keppimäärällä koira jaksaa enemmän toistoja, saa nopeammin ja kohdennetummin palkan ja lopettaa kesken pienemmällä todennäköisyydellä. Niinpä. 

Janika Majasaari 17.2.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Tokomeiningit

Vaihteeksi tokokuulumisia. Tokoa me ollaan treenattu tosi harvakseltaan tämän talven aikana sopivien treenitilojen puutteen vuoksi, mutta eilen käytiin ottamassa Lakeuden koiraurheilukeskuksessa kenraaliharjoitusten kenraaliharjoitus. Olen nimittäin ilmoittanut Riian taas kokeeseen, joka on ensi viikon lauantaina, jos jos JOS se ei aloita juoksujansa. Juoksujen alkaminen on kuitenkin erittäin todennäköistä, mutta ilmoittautuessa en niiden tuloa muistanut. No, jää nähtäväksi. 

Kenraalien kenraalit menivät pääsääntöisesti tosi hyvin. Ja kenraalien kenraalit ne olivat sen takia, että olen varannut hallista kentän vielä ensi viikon alkuun, jolloin mennään treenaamaan kokeenomaisesti. Mutta eilen pikkuisen hiottiin ruutua keskemmälle ja merkin kierron paluuta nopeammaksi, perusasentoja suoremmaksi ja noudon malttamista. Olen tosi tyytyväinen Riian suorituksiin muuten, paitsi yllättäen taas ne jäävät. Eli jostain syystä se taas tarjosi pelkkää seisomista joka kerta. Mutta onneksi niitä on helppo harjoitella kotonakin. 

Viimeksi meillä meni niin huonosti avo-luokan koe, että tällä kertaa meillä on tavoitteena vain saada sitä onnistuneempi suoritus. Toivon kovasti, että avo-luokan liikkeet olisi jaettu kahteen, ettei tulisi niin pitkää palkattomuuspätkää. Mutta onneksi ruutu, merkki ja nouto on Riialle sellaisia nostattavia liikkeitä. Ehkä eniten tulevalta kokeelta toivoisin, että me pystyttäisiin näyttämään meidän noutomme parhaimmillaan ja napattaisiin siitä se kymppi, joka meille kuuluu. Viimeksihän me nollattiin se, vaikka nouto on Riian lempiliike ja satavarma juttu. Minua harmitti kaikista eniten se! Olen niin ylpeä kuinka hyvän työn olen sen kanssa tehnyt ja saanut sen noudosta tosi kauniin suorituksen. Kumpa edes se menisi nappiin, niin voisimme lähteä tällä kertaa pää pystyssä kokeesta. 



lauantai 10. helmikuuta 2018

Fillikset radoilta

Toiset agilitykisat ovat nyt sitten takana ja tuloksena kaikilta kolmelta radalta hyllyt. Radat oli tosi vaikeita ja melkeinpä (kokeneempien mukaan) kakkosluokan tasoa. Mutta siinä mielessä hyvä fiilis, etteivät meidän hyllyt johtuneet liian vaikeista radoista, vaan oikeastaan kaikki kaatuivat keppeihin. Se taas sikäli harmittaa vähintään yhtä paljon, kuin olisi harmittanut, jos radat olisivat kaatuneet niiden vaikeustasoon. Ärsyttää ja harmittaa, kun keppejä on jahkattu ja jahkattu. Niiden kanssa on tapeltu ja taisteltu, mutta vieläkään ei vaan suju. En ymmärrä, miksei se voi tehdä niitä kunnolla, kun se osaa kyllä jos haluaa.


A-radalla saatiin kyllä hylky jo ennen keppejä, kun minä jonkun aivopierun ansiosta jätin yhden hypyn suorittamatta. Mutta kepeillä sössittiin lisää, joten se yhden esteen unohdus ei niin kauheasti haittaa. Riialla oli myös jarrut aivan kateissa ja se tykitti kontakteiltakin niin kovaa vauhtia, että koko radan olin itse vähän myöhässä. Lisäksi meinasin kaatua kahdesti.


B radalla kaikki muu meni tosi hienosti paitsi ne hitsin kepit...


Ja hyppyrata oli ehkä suorituksena meiltä kaikista onnistunein. Pussi oli tosin vähän hankala, koska sitä ei olla juuri ollenkaan harjoiteltu ja sieltä tulikin yksi vitonen. Toinen vitonen tuli kepeiltä ja näiden mokailujen takia yliaikahylky.

Hyvää näissä radoissa oli kuitenkin se, että Riia teki tosi hyvin hommia. Se ei lipsunut tekemään omiaan muuta kuin vasta viimeisellä radalla vaikeissa kohdissa eli pussissa ja kepeillä. Muuten se paineli oikeen hienosti sinne minne pitikin. Varsinkin B-radalla meidän kontaktit onnistuivat tosi hyvin ja molemmilla agiradoilla keinut sujuivat tosi hienosti. Muutenkin jäi itselle sellainen fiilis, että meidän eteneminen oli ehkä kaikin puolin muuten tosi sujuvaa, paitsi noiden pirun keppien osalta. Niihin olen tosi pettynyt. Olisivat nyt edes yhdellä radalla onnistuneet. Tuli vähän sellainen olo, että hittojako minä kisaan koiran kanssa, joka ei edes keppejä osaa.

Loppuun vielä meidän A ja C (hyppy) -radat.





tiistai 6. helmikuuta 2018

Agikisat vol. 2

Tulevana lauantaina meillä on edessämme uramme toiset agilitykisat. Tällä kertaa olisi luvassa kahden sijaan kolme starttia. Odotukset ovat totta kai korkealla, viime kisojen menestyksen vuoksi. Yritän kuitenkin tehdä parhaani, jotta nöyrtyisin ja tulisin alas pilvilinnoista, vaikka onhan se nyt selvää, että helposti tuntuu siltä, että nämä kisat menevät huonosti, jos sitä LUVAa ei tipu. Ekoista kisoista se kun tuli vähän yllättäen ja odottamatta. Pitää silti yrittää ajatella, että menemme pääasiassa pitämään hauskaa. Ei se ole niin väliä, tuleeko sitä LUVAa vai ei. Lupaan itselleni olla tyytyväinen ratoihin, jos

- Riia pääsee keppeihin sisälle kovasta vauhdista sujuvasti
- jos kepit sujuvat takkuilematta alusta loppuun edes yhdellä radalla
- jos se ei tee ihan joka radalla omia kunniakierroksiansa
- jos kontaktit sujuvat
- jos se menee pussiin (olettaen, että pussi on radalla)
- jos se suorittaa keinun hyvin useammin kuin kerran siitä huolimatta, että LAGUn keinu on kamala.

LUVA tulee jos on tullakseen!


Meillähän siis tosiaan on se yksi LUVA nyt plakkarissa ja luokkanousuun niitä tarvitaan kolme. Teoriassahan meillä on mahdollisuus ensi lauantaina puuttuvat LUVAt tienata. Niitä kuitenkin saa kerätä kaiken kaikkiaan kahdeksan, ennen kuin luokkaa on pakko vaihtaa. Olenkin pohtinut, mitä asian suhteen teen. 

Toisaaltahan useampi kerta ykkösluokassa ei varmastikaan tulisi pahitteeksi. Ensinnäkin sen takia, että Riialla tulee jossain vaiheessa vauhti vastaan, eikä se enää napsi niitä nollia mitenkään helposti. Sitä en tiedä, tuleeko se jo kakkosluokassa, vai vasta kolmosessa, mutta jossakin vaiheessa se tulee. Pitempään ykkösluokassa kisaaminen ei senkään vuoksi olisi pahitteeksi, että kun itsellänikään ei sitä kisakokemusta niin kauheasti ole, niin ykkösluokassa olisi helpointa etsiskellä niitä omia kisarutiineja ja kehittää radanlukutaitoa. 

Mutta sitten taas toisaalta, ykkösluokan radat ovat niin kovin helppoja ja yksinkertaisia (puhun tässä nyt tällä suurella yhden kisan kokemuksellani :D), että miksi sinne jäisi sen pidemmäksi aikaa niitä hakkaamaan, kun voi olla, että me joudutaan tahkoamaan kakkosluokassa monta sataa starttia, ennen kuin nollat kolmosiin on kasassa. Ja kehittyisiköhän se radanlukutaito kuitenkin nopeammin niillä kakkosluokan radoilla, kun siellä on vähän muutakin, kuin suoraa pätkää ja takaakiertoja?

Kyllä se varmaan niin on, että me heti kolmannesta LUVAsta noustaan kakkosiin. Mutta nyt ajatukset pois LUVISTA ja keskitytään ensi lauantaina pitämään vain hauskaa. Katsotaan kuinka pitkälle se vie tällä kertaa!


sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Mika Jalosen tokovalmennus

Otettiin ja lähdettiin lauantaina meidän tokoporukalla Ylöjärvelle Koirakoutsi-areenalle Mika Jalosen tokovalmennuspäivään. Oli kyllä hintansa arvoinen päivä. Tuommoista treeniä olen kaivannut. Treeniä, joka sisältää paljon ajattelemisen aihetta ja uusimpia teorioita ja näkemyksiä siitä, miten tokokoiraa kannattaa kouluttaa. 

Koulutuspäivän teemana oli erityisesti ärsykekontrolli sekä palkkiovihjeet. Lisäksi sai itse sanoa, mitä haluaisi harjoitella. Minä päätin harjoitella kestoa ja palkattomuutta, minkä sivussa harjoiteltiin vähän myös sosiaalisen palkan vahvistamisen keinoja. Meillä meni pääasiassa harjoitukset ihan ok, mutta nyt kun katsoo videoita jälkikäteen, huomaan, kuinka koiran nenä menee aivan joka välissä mattoon kiinni. Ärsyttävää! Mutta me ollaankin tosi vähän päästy viime aikoina reenaamaan tokoa, eikä agilityreeneissä kerkee siihen maton haisteluun puuttua, kun tempo on niin nopea. Lisäksi meidän perusasento on näköjään lörpsähtänyt treenin puutteessa pahasti vinoon. Pitääpä kiinnittää siihen enemmän huomiota.

Jalosen valmennuspäivä kesti kello 11:sta 16:een, mutta aika meni kyllä aivan siivillä. Eikä tullut edes nälkä, vaikka olin varustautunut kunnon eväillä. Ryhmässä oli yhteensä viisi koiraa ja jokainen pääsi yhden kerran yksinään kentälle ja lopuksi oltiin koko porukkalla. Alussa oli noin puoli tuntia teoriaa. Tullaan varmasti menemään tuonne treenaamaan uudestaankin. 

Lopuksi vielä videon pätkä treeneistä. Valitettavasti kuvia ei tullut otettua. 


maanantai 29. tammikuuta 2018

Krista Karhun rally-toko koulutus

Pitkästä aikaa jotain muutakin kuin agilityjuttuja! Lauantaina kävi Krista Karhu pitämässä meidän seuralaisille rally-tokokoulutusta ja me oltiin siellä totta kai mukana. Vaikka me ei olla pitkään aikaan rallyilty yhtään, oli tämä treeni kivaa vaihtelua. Ja saatiin me sieltä myös hyviä neuvoja siihen, kuinka voisimme parantaa suoritustamme rallyradalla. 


Kukin koirakko sai treeneissä kaksi treenipätkää, joissa hiottiin Kristan silmien alla jokaisen itse valitsemia juttuja. Ensimmäisellä kierroksella halusin näyttää Kristalle meidän seuraamista ja erityisesti pujottelua/spiraalia. Meillä on ollut siinä se ongelma, että Riia alkaa kovin helposti jätättämään rallyradalla ja erityisesti tötsien ympärillä ja ajattelin, että sillä vain yksinkertaisesti loppuu kiinnostus. Krista seuruutti meillä ensin ihan tavallista seuraamista melko pitkänkin seuraamiskaavion verran. Riia totta kai juuri silloin päätti oikein petrata ja seurasi tiukasti koko kuvion läpi. Kuitenkin, kun kaivettiin tötsät esiin, päästiin asian ytimeen. Krista laittoi meidät pujottelemaan ensin monta kertaa edes takaisin, kunnes totesi, että hänen mielestään ongelma ei olekaan motivaatiossa, vaan pikemminkin siinä, että Riia ei osaa ulkokaarteessa tiivistää askelnopeuttaan niin, että pysyisi minun mukanani. Sisäkaarteessa taas Riia kuulemma heittää perää ja todennäköisesti siksi, että se osaa ja koska se on hauskaa. Sen on kuitenkin vaikea koota itseään taas sen jälkeen tiukkaan seuraamiseen, minkä lisäksi se ikään kuin ehtii jo unohtaa, mitä sen pitikään tehdä. Läksyksi saatiinkin naksuttelua hyvästä ja tiukasta seuraamisesta pujottelujen välissä. 


Toisella treenikierroksella halusin näyttää Kristalle meidän eteenmeno-ongelmaa. Riia osaa tulla hienosti ja suorasti eteen istumaan, jos kyltti ei ole lähettyvillä. Kuitenkin heti, jos kyltti on siinä persustan takana, se ottaa siitä sen verran painetta, että jää enemmän tai vähemmän vinoon. Homma ratkesikin yllättävän helposti: Krista huomautti, että tulen joka tapauksessa turhan lähelle kylttiä ja voin aivan hyvin itse jäädä kauemmas, jolloin ongelma poistuu. Rallyssahan riittää, että jompi kumpi on suorituspaikalla, eli puolen metrin päässä kyltistä. Jos itse jään metrin  päähän, on se koiran pylly suurin piirtein puolen metrin päässä kyltistä. Ja kuten Krista osuvasti sanoi: "ei tuosta (etäisyydestä) tulisi kuin korkeintaan ykkönen ja ehkä se on sen arvoista, jos sun koira on siten onnellisempi."

Koska tämä ongelma ratkesi noin nopeasti, niin ehdittiin ottamaan vielä toista juttua. Valitsin edessä peruutuksen. Luulin, että meidän ongelmamme on napanuora, joka tulee Riialla vastaan. Se nimittäin peruuttaa hienosti ehkä kaksi omaa mittaansa taaksepäin, mutta siihen se jää ja tarjoaa joko orava-asentoa tai istumista. Eikä se siitä enää peruuta. Krista kuitenkin huomautti heti, ettei napanuorasta todennäköisesti ole kyse, kun Riia aivan ongelmitta lähtee esimerkiksi kentän laidalla olevia ihmisiä moikkailemaan yksinään. Hetken meitä seurattuaan hän totesikin ongelman todennäköisesti olevan se, ettei koira vain tiedä, mitä siltä halutaan. Se peruuttaa ja peruuttaa, kunnes olettaa, ettei tämä ole se juttu, ja tarjoaa jotain muuta. Krista ehdotti seinäkkeiden käyttöä ja takapalkkaa, joka lähtikin toimimaan heti, kun niitä kokeiltiin. Kuinka yksinkertaista! Ja kuinka paljon me ollaan tuon koiran kanssa sitä edessä peruuttamista jahkattu. Nyt vaan sitten tällä tavalla harjoittelemaan, niin ehkä se lähtee lopulta sujumaan. Enemmänkin kuin kaksi koiran mittaa. 


Tuli muuten (yllättäen) sellainen olo, että sitähän voisi mennä vaikka kisaamaan.

perjantai 19. tammikuuta 2018

Kilpailevien ryhmä

Meillä alkoi eilen uusi jakso agilitytreeneissä ja aloitimmekin Riian kanssa ihan uudessa ryhmässä uuden valmentajan kanssa. Meidän ryhmämme taso on tällä hetkellä mölli3-KISAAVAT. Jotenkin eilen vasta löi tajuntaan, että me Riian kanssa todella ollaan jo kisaava koirakko. Meillä oli heti ekoissa treeneissä kunnon tekemisen meininki: teimme melko mutkikasta rataa kisanomaisesti. Radalta löytyi niin kepit, A, muuri, rengas, pituus ja paljon takaakiertoa sekä kontakti-putki -erottelua. Meillä meni Riian kanssa radat tosi hyvin, mutta molemmilla kierroksilla pakka pääsi hajoamaan kepeillä, kun Riialla oli niin paljon vauhtia niille tullessaan. Ekalla kerralla sekosi rytmissä puolen välin jälkeen ja toisella kierroksella jätti jostain syystä viimeisen keppivälin tekemättä. Eli tällä kaudella toivottavasti runsaasti treeniä kepeille.

Meidän ryhmässä on kuusi koirakkoa joista puolet on kisaavia. Eli taso on kohdillansa. Oli mukavaa vaihtelua, kun ei ollut yhtäkään koiraa, joka hinkkaisi jotain yhtä estettä radalla, vaan kaikki etenivät hienosti radalla ja treenien tempo oli nopea. Odotan tulevalta kaudelta paljon. Uusi valmentaja vaikuttaa myös pätevältä ja muistaakseni kisaa itse ihan kolmosissa asti. Ei edellisessä valmentajassakaan vikaa ollut, mutta vaihtelu virkistää. 

Onnellisen treenaajan hymynaama.

Meidän treeniryhmä vaikuttaa muutenkin kaikin puolin tosi kivalta. Kaikki vaikuttavat niin mukavilta ja motivoituneilta. Ja parasta on, että meidän ryhmä koostuu pääasiassa mini-medikoirista, eli koirilla on jäähdyttely- ja lämmittelylenkeillä kokoistansa seuraa. Tästä tulee hyvä kausi! Ja ihanaa, kun on useampi kisaava koirakko, niin ehkä me saadaan kisareissuille toisistamme matkaseuraa!

maanantai 15. tammikuuta 2018

Hyppytekniikkaa taas

Viime viikonloppuna oltiin hyppytekniikkatunneilla viime kesältä tutun kouluttajan opeissa. Teimme ensin taipumisharjoituksen, minkä jälkeen suoraa sarjaa, jossa pyrittiin saamaan koira venymään hypyille. Riian tekniikka sai taas pelkkiä kehuja, eikä kouluttaja löytänyt meille oikein mitään kehitettävää, mikä on sinänsä totta kai hyvä asia, mutta sen takia koulutuksesta ei kuitenkaan tuntunut jäävän juuri mitään käteen. Kaikki muut koirat tekivät harjoituksiakin paljon kauemmin, koska niillä oli niissä ongelmia. Meille kouluttaja totesi aika nopeasti, että ei tätä teidän tarvitse hinkata, eikä hän tosiaan sitten antanut meille oikein minkäänlaisia ohjeistuksia jatkoon, siinä missä muut saivat mm. jumppaohjeita ja ohjeita hyppykorkeuksiin. Ainut, mitä koulutuksesta jäi käteen oli se havainto, että Riian suhteellisen neliömäinen runko tuottaa sille jonkin verran haasteita pitkille hypyille venymiseen, että niitä voidaan harjoitella, jos siltä tuntuu. Mutta pitää olla tyytyväinen siihen, että mun koira hyppää hyvin ja tasapainoisesti, osaa hyvin arvioida etäisyyksiä ja löytää oikeat kohdat sekä voiman ponnistamiseen.

Pahoittelut taas kuvan laadusta. Uusi puhelin hankinnassa.
Mulla piti olla videotkin harjoituksista, jotka olisin tähän laittanut, mutta näköjään olen onnistunut poistamaan ne puhelimestani (mitä ihmettä on tapahtunut?). Mutta ainakin taipumisharjoitus on nähtävillä Riian Instagramissa.