keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kisaradat 7.1.2018

Mä laitan tänne vielä muistoksi meidän Seinäjoen kisaradat.



Kuten arvata saattaa, niin kova kisanälkä näistä kisoista jäi. Tänään mennään hallille harjoittelemaan keppien sisäänmenoa kovemmasta vauhdista.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Ekoista kisoista eka LUVA!

Tämänpäiväiset agilitykisat menivät paremmin kuin hyvin! Kahdesta radasta toisella, sillä ensimmäisellä, saatiin HYL, mutta toisella sijoituttiin mediluokan toisiksi nollaradallamme ja saatiin LUVA. Ensimmäinen rata oli hypäri, jossa Riialla oli aivan liikaa kierroksia. Se lähti sooloilemaan radalla omiaan. Olisi pitänyt ohjata tiukemmin. Toisella radalla meni melkein kaikki putkeen. Ainoastaan kepeille se kaarsi vähän pitemmän kautta, kun kävi tarkistamassa numerokyltin. Nokka pysyi kuitenkin koko ajan menosuuntaan, eli ei tullut virhettä siitä!





Kaikin puolin onnistunut päivä. Nyt vaan uusia startteja kohti!

lauantai 6. tammikuuta 2018

Kisoihin valmistautuminen (ensimmäiset agilitykisat)

Meillä on huomenna meidän ensimmäiset agilitykilpailut. On aivan selvää, että koska kisat ovat ensimmäiset, en todellakaan tiedä, miten niihin kannattaisi valmistautua. Siksi täytyy nyt ekalla kertaa mennä maalaisjärjen voimalla ja vain testata miten nämä valmistautumisrutiinit toimivat. 

Tällä viikolla me emme ole Riian kanssa treenanneet agilityä. Paitsi käytiin me tiistaina siellä hallissa, jossa kisat tullaan pitämään, tokotreenien yhteydessä testaamassa hallille juuri tulleet uudet esteet: kehyksettömän renkaan ja pehmeän muurin. Mutta varsinaisissa aksatreeneissä emme ole olleet. Se ei tosin ole ollut mitenkään tarkoituksenmukaista, sillä meillä nyt vaan sattuu olemaan treeneissä taukoviikot.


Eli tämän viikon Riia on ollut suht kevyellä liikunnalla. Kisaa edeltävänä päivänä, eli tänään ollaan varsinkin pyritty ottamaan mahdollisimman rennosti ja keräilemään paukkuja. Itse yritän henkisesti valmistautua siihen, että otan rauhallisesti ja ohjaan loppuun asti kaikki esteet. Minun täytyy pitää mielessä, että meillä on ihan hyvät mahdollisuudet puhtaaseen rataan, jos itse pysyn rauhallisena. Mutta toisaalta meillä on täydet mahdollisuudet saada myös hyllyt molemmilta radoilta, eli on pysyttävä myös nöyränä. 

Otin juuri äsken Riian kaikki mahdolliset paperit esille: mittaustodistuksen, kilpailukirjan, rokotustodistukset ja vielä rekkarinkin, vaikka en ole ihan varma tarvitaanko sitä. Niille kaivan vielä jostain muovitaskun ja laitan sitten reppuun. Viime mölleihin lähdettiin ilman rokotustodistuksia, mutta onneksi oli kotiseuran möllit, niin ei ollut niin vakavaa. Huomenna ei pidä kuitenkaan unohtaa niitä kotiin.


Aamulla meinaan lähteä hyvissä ajoin ajelemaan kohti Seinäjokea. Suunnittelin, että olisin siellä viimeistään 45 minuuttia ennen rataantutustumisaikaa paikalla, koska ensinnäkin ensikertalaisten pitää olla niin paljon ajoissa. Aamulla Riia saa todennäköisesti vain ihan vähän ruokaa. Minä luulen, ettei aamulla heti ekalla radalla starttaaminen ole meille ehkä mikään ihanteellisin tilanne, mutta näillä mennään. 45 minuutissa kerkeen hyvin käydä ilmoittamassa ja varmentamassa kisakirjan ja siihen jää vielä ihan hyvin lämppäilyaikaa. Riian kanssa startataan luokan viimeisinä, joten senkin puolesta ei ole mitään hätää saada lämpöjä päälle. Kerkeen ehkä seurata vielä radan rakennustakin. Ratojen välissä on puolisentoista tuntia aikaa, joten siinä välissä täytyy tehdä viilennykset ja lämmöt uudelleen, mutta toivottavasti siinä ehtii vähän edes seurata muita luokkia.

Huuh, nyt alkaa kyllä tosi paljon jännittämään. Pitäkää meille peukkuja! 

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi 2017 kootusti


Tammikuussa treenattiin paljon. Mulla oli aivan järjettömän paljon aikaa touhuta Riian kanssa, koska kirjoittelin vain gradua. Tehtiin joka päivä pitkiä lenkkejä ja käytiin paljon hallilla ja tapaamassa koirakavereita. Agilityn suhteen painiskelin rengasongelman ja kontakti-putkierottelun kanssa. Enää en edes muista tuollaisia ongelmia olleen! Tokoa treenattiin ja jännitettiin, oltaisiinko valmiita helmikuussa kokeeseen. 

Helmikuussa hommasin vapaaharjoitteluoikeuden läheiseen halliin ja sitä sitten hyödynnettiinkin lähes päivittäin. Helmikuussa pääsin myös tokon valmennusryhmään, joka oli keskiviikkoaamuisin. Se oli tosi tehokasta, sillä koirakoitakin oli vain kolme ja kaksi muuta kilpailivat jo avossa. Saatiin siis sieltä tosi hyviä vinkkejä. Agilityssä koin pieniä turhautumisen tunteita, kun kepit eivät vaan sujuneet, joten helmikuussa panostettiin tokoon. Helmikuun lopulla mentiin meidän ekaan tokokokeeseen ja selvittiin sieltä hengissä pistein 175/200, eli 1. palkinto. Sijoituttiin sillä alokasluokan neljänsiksi. 

Maaliskuussa osallistuin netissä koiratanssikurssille ja saatiin jonkunlainen koreografia kasaankin. Agilityssä tökki irtoaminen ja kepit edelleen. Aamutokoryhmässä oli kokeenomainen harjoitus ja Riia nappasi liikkeistä kaseja, ysejä ja kymppejä. Ja yhden nollan. Paikkamakuusta, jossa se kyllä pysyi, mutta se haukkui koko liikkeen ajan. Onneksi se ei ole tähän päivään mennessä tehnyt samaa enää!


Huhtikuussa meillä oli kahdet tokokokeet: ensimmäisistä saatiin 172 p. Muuten pelkkiä kymppejä, mutta yksi kasi, kokonaisvaikutelma 9 ja kaukothan me nollattiin. Mutta 1. palkinto silti. Toisissa kokeissa saavutettiin se kolmas 1. palkinto alo-luokasta pistein 182 ja tultiin alo-luokan toisiksi! Vatsanpohjaani edelleen kipristää, kun ajattelen sitä tunnetta, kun kaikessa rauhassa kokeen jälkeen nautiskelin kevätauringosta ja joku puolituttu tuli sanomaan: "onneksi olkoon, te tulitte toisiksi!" Olin käynyt katsomassa kyllä meidän pisteet ja tiesin siinä vaiheessa, että koulari tuli, mutta se, että oltiin alo-luokan toisia, kruunasi koko jutun. Tokosta saatu KP-ruusuke on ehdottomasti Riian ruusukkeista minulle tärkein. 

Toukokuussa Riian päälle hyökkäsi lenkillä kaksi irtokoiraa. Tai vain toinen kävi kiinni, toinen ei onneksi. Tilanteesta luojan kiitos selvittiin säikähdyksellä, mutta tapaus vaikutti Riiaan jonkin aikaa ja pelkäsin, että siitä jäisi traumat. Onneksi ei jäänyt suurempia. Tokoa treenattiin pihakentillä, agilityssä ei oltu enää missään treeniryhmässä mukana, mutta käytiin aina välillä vanhojen treenikavereiden kanssa treenailemassa. Innostus agilityyn oli nostamassa taas päätään. Menimme myös elämämme ensimmäistä kertaa möllikisoihin, joista käteen jäi kaksi hyllyä, mutta silti loistava fiilis ja toive siitä, että joskus voitaisiin startata virallisillakin radoilla.

Kesäkuussa muutettiin uudelle paikkakunnalle. Meillä oli näyttely, josta käteen jäi EH, mutta ihan kiva arvostelu. Aloitettiin tokoilu uudessa porukassa. Hommasin kotipihalle kepit ja alettiin todenteolla työstämään meidän keppiongelmaa. Pääsin agilityvalmennukseen, jossa päästiin työstämään keppejä ja erilaisia ohjauskuvioita lisää oikein pätevässä opetuksessa.


Heinäkuussa pääsin käymään aivan huippussa agilityvalmennusviikonlopussa Koiranasin Vilman opeissa. Saatiin ihan hirveästi lisää itseluottamusta sieltä lajin suhteen. Meidän oma agilityvalmennus jatkui edelleen ja lisäksi aloitin treeniryhmässä Lakkella. Heinäkuu oli siis todellinen agilitykuukausi, mutta kyllä me tokoiltiinkin viikoittain. Erityisen mahtavaa agilityn osalta oli päästä treenaamaan kunnon kokoisille kentille. Tokon suhteen koin vaihteeksi turhautumista. Avon liikkeet eivät tahtoneet sujua.

Elokuussa Riialla oli ensimmäinen kunnon juoksu. Sellainen, että se oikeasti vuosi sen verran, että sen huomasi. Elokuussa agilityssä alkoi olla pakka hyvin kasassa ja pystyttiin tekemään hyvin jo ykkösluokan tasoisia ratoja keppeineen ja keinuineen. Elokuusa käytiin myös näyttelyssä ja sieltä saavutettiin Riian toinen SA ikinä. Sertikin meni vain yhden koiran päästä ohi. Näyttelykärpänen iskikin silloin, mutta eipä se kantanut sitten loppuvuoteen asti. Näyttelyissä ei enää loppuvuonna käyty. Elokuussa aloin itse kouluttamaan agilityryhmää ja jatkettiin Riian kanssa saman kouluttajan kanssa. 

Syyskuussa käytiin toisissa möllikisoissa ja kerättiin sieltäkin parit hyllyt. Riialla paljastui olevan märkien putkien kammo, johtuen elokuisesta kaatumisesta märässä putkessa. Kävimme myös hyppytekniikkakoulutuksessa yhden viikonlopun aikana ja sieltä saatiin tosi hyvää palautetta. Riia mitattiin Sagin mittaustilaisuudessa mediksi. Toko sujui taas hyvin ja Riia kruunattiin meidän tokoporukan kympin tytöksi ja meidän viralliseksi pentujen häiriökoiraksi. 

Lokakuussa Riian kropassa kummitteli edelleen kaatuminen. Se oli melko pahasti jumissa ja hierojalla käytiin edelleen kuukauden välein. Kävimme One mind dogs-kouluttaja Elina Rönnholmin agilitykoulutuksessa ja sieltä päällimmäisenä on jäänyt mieleen rytmitys, ennakointi ja linjaukset. Olimme kolmansissa agilityn epiksissä ja saatiin viimein tulos: 5. Silti yksi hyllykin. Kokeilimme ekaa kertaa tokon avointa luokkaa ja alisuoriuduimme siellä railakkaasti: 168,5/320. Aivan järkyttävän huonoa tekemistä. 


Marraskuussa olisin halunnut startata virallisissa agilitykisoissa, mutta lisenssiasiat tulivat vastaan ja päädyin lykkäämään starttia tammikuuhun. Marraskuussa treenailtiin edelleen viikoittain agilityä ja kotona koiratanssia. Tokoa käytiin treenailemassa porukalla läheisessä sisätilassa, mutta siellä pystyy tilanpuutteen vuoksi lähinnä vain höntsäilemään. 

Joulukuussa käytiin Lagun hallissa Katja Valkin koulutuksessa ja voi vitsi! Sieltä jäi käteen vielä parempi itsetunto agilityn suhteen, sekä paljon eväitä tulevaisuutta ajatellen. Itsenäisyyspäivänä käytiin epiksissä ja Riia tuli möllimediluokan kolmanneksi. Joulukuussa me käytiin treenamassa lähinnä agilityä. Lisäksi doboiltiin kotona, hiihdettiin ja lenkkeiltiin mahtavassa talvisäässä! 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

lauantai 30. joulukuuta 2017

Palkkausautomaatti

Vihjailin armottomasti koko syksyn J:lle hartaasta toiveestani saada joululahjaksi palkkausautomaatti ja niinpä hänelle ei tainnut jäädä muuta vaihtoehtoa, kuin hankkia sellainen. Jouluaattona siis kaivoin käärepapereista juuri sen aparaatin, josta olin iskenyt kuvan mun tämän vuoden joululahjatoivepostaukseen. Kyseessä on siis Petsafen Treat and Train -palkkausautomaatti. Minä ja Riia ollaan tutustuttu laitteeseen nyt muutaman päivän ja voin sanoa, että laite vastaa täysin odotuksiani ja jopa ylittää ne.


Kun Riia sai namiautomaatin ideasta kiinni, lähdimme kotona kokeilemaan laitteen kanssa luoksetulon pysäytyksiä sekä kaukoja. Kaukoissa en muistaakseni olekaan takapalkkaa koskaan käyttänyt ja Riia saikin niihin yllättäen aivan hirveästi lisää vauhtia. Ainut miinus toistaiseksi on ollut se, että se alkoi samalla hosumaan, jotta pääsisi mahdollisimman pian automaatille. Se ei siis malta odottaa käskyjä, vaan tarjoaa kaikkea ja mahdollisimman nopeasti. Mutta ainakin vaihdot ovat nopeat. Ennakoiminenhan on helppo sammuttaa. 

Pysäytyksissäkin on vähän sama homma: vauhtia tuli melko paljon lisää, mutta Riia ei oikein malta kuunnella, minkä käskyn annan, vaan tarjoaa melko randomisti ihan vaan jotain asentoa. Se automaatille juokseminen on niin kivaa! Toinen ongelma on myös se, että pitemmällä matkalla, jos en anna käskyä suunnilleen siinä puolen välin paikkeilla, se päättää silti tehdä jotain. Eli se pysähtyy ilman käskyä, mikä on tietenkin ei-toivottua. Pitää muistaa palkata sitä ihan vaan sivulle juoksemisestakin. Laittaa vaikka etupalkkakin, niin saa juosta sitten sinne. 

Tänään käytiin hallilla kokeilemassa automaattia keppiharjoittelussa ja siinäkin se toimi paremmin kuin hyvin. Halkean innostuksesta, kun mietin, mitä kaikkea tuon laitteeen avulla pystyykään koiralle opettamaan!

Typerät viirut kuvassa johtuvat mun kännykän rikkonaisesta linssistä. 
Meidän joululahjatoivelistalta toteutui tänä vuonna toinenkin iso toive, tosin sen ostin ihan itse. Nimittäin dobo-pallon. Sillä onkin nyt jumpattu muutaman kerran ja olikin mielenkiintoista nähdä, mikä syvien lihasten rappeutuminen Riialle on tapahtunut tässä välissä, kun ei olla doboiltu yli puoleen vuoteen! Kyllä muuten pallo tärräsi ekoilla kerroilla!



Riian kokoiselle koiralle tuo pallo (koko 45) on onneksi vielä sen verran pieni, että se on helppo säilöä, eikä pistä välttämättä silmään, vaikka sitä säilöisi olohuoneen nurkassa, kuten se meillä tällä hetkellä on. Toki isommasta pallosta saisi ehkä enemmän itse irti. On tuo pallo sen verran pieni, ettei siinä oikein saa ihminen mitään tehtyä. Mutta pääasia, että koira saa harjoitusta!


keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Tavoitteet vuodelle 2018

Kohta vaihtuu vuosi, joten on jo aika asettaa uudelle vuodelle uudet tavoitteet. Tälle vuodelle asettamani tavoitteet toteutuivat aika hyvin, joten toivotaan parasta ensi vuodellekin!


Agilityn suhteen ensi vuodelle toivon ennen kaikkea paljon kisoja ja kisavarmuutta. Sain ilmoitettua Riian 7.1. agilitykilpailuihin, joten siitä se lähtee. Tavoitteena olisi nousta ensi vuoden aikana ainakin kakkosiin. Tavoitteena on myös löytää hyvä rytmi kilpailujen ja treenien kanssa. Eli kuinka usein kisataan, millainen palautumisaika kisojen jälkeen, kehonhuollot, treenit jne. Olen tulevasta vuodesta erityisen innoissani agilityn osalta. Saa nähdä kerkeemmekö enää mitään muuta harrastamaankaan!

Tokon osalta yritämme saada kerättyä kasaan ainakin TK2 tai saada oikeus voittajaluokkaan. Tokon osalta meillä on paljon treenattavaa erityisesti palkkattomuuden siedossa, mutta tämän ongelman ylipääsemiseksi meillä on jo hyvät suunnitelmat. Tokon suhteen meillä on ollut nyt taukoa useamman viikon ajan treenikaverien potiessa kennelyskää, mutta kotona ollaan Riian kanssa jonkin verran höntsäilty. Vuoden vaihteen jälkeen pitää kyllä keskittyä enemmän treenaamaan tokoakin.

Näyttelyille asetan jälleen saman tavoiteen, kuin viime vuodellekin: ainakin yksi SA. Tulevana vuonna yritän myös viedä Riiaa useamman kerran näytille. Jos kävisi tuuri ja kohdalle osuisi vaikka vara-sert. 


Agility, toko ja sertin kalastelu ovat meidän päälajimme. Niiden lisäksi olisi kuitenkin kiva ensi vuoden puolella käydä kokeilemassa koiratanssia. En ole kuitenkaan varma, riittääkö meillä aika, kiinnostus ja rahat, eli kuinka intensiivisesti haluamme keskittyä noihin päälajeihimme.

Ensi vuonna myös uusi yritys kuvattavaksi menemisestä. Se on pitänyt tehdä jo pitkään, mutta olen onnistuneeesti vältellyt asiaa koko tämän vuoden. Todellinen syy välttelylle on se, että kammoksun sitä tunnetta, kun koira rauhoitetaan. Se on mielestäni aivan hirveää. Toki koiran parhaaksihan se tehdään ja olen luvannut itselleni, että Riia kuvataan, sitten kun me kisataan agilityssä. Eli NYT. 


Ennen kaikkea odotan ensi vuodelta hauskan pitoa, uusia kavereita, vanhoja kavereita, koiratapahtumia, treenaamista ja kisaamista. Pääsen agilityssä uuden valmentajan silmän alle, pääsen jatkamaan omien valmennettavieni kanssa ja tsemppaamaan heidät kisakuntoon. Oma valmentajaparini koirineen tulevat olemaan viimeistään kesällä kisavalmiita ja sitten me kierretään ympäri Suomea kisoissa. Mittelspitzyhdistys järjestää tammi-maaliskuussa spitzien tokoryhmän, jonne ollaan Riian kanssa menossa niin usein kuin mahdollista. Toivottavasti siellä tutustumme mahdollisimman moneen uuteen spitzi-ihmiseen. Ja minusta tuntuu, että vuonna 2018 meille voisi vihdoin tulla se toinen kisakoira kasvamaan. 

tiistai 26. joulukuuta 2017

Tämän vuoden tavoitteiden toteutuminen

Listasin viime vuonna tässä postauksessa tavoitteitani vuodelle 2017. Katsotaanpa taas, ennen uusien tavoitteiden laatimista, kuinka hyvin ne tuli toteutettua. 


Tokon osalta tavoitteenani oli, että korkkaan tokokokeet. Se tavoite saavutettiin ja jopa vähän ylitettiin: Riia sai vuonna 2017 nimensä eteen koulutustunnuksen TK1. Korkattiin me sitten vielä avoinkin luokka, tosin vähän huonommalla menestyksellä. Mutta siitä on hyvä jatkaa ensi vuonna!

Agilityssä asetin tavoitteeksi, että löydämme uuden seuran, jatkamme harrastusta ja pyrimme olemaan kisavalmiitakin vielä tänä vuonna. Tavoite toteutui erinomaisesti sen osalta, että olemme päässeet uuteen, ihanaan seuraan treenaamaan eikä kisatavoitekaan kauas jäänyt: jos lisenssin vaihtaminen harrastajalisenssistä kisalisenssiin, olisi ollut halvempaa, olisimme aloittaneet agilityn kisauran jo marraskuussa. Kuitenkin koin, ettei ole järkeä maksaa 20 - 30 euroa siitä, että pääsemme yksiin kisoihin - tammikuun alusta kisalisenssi olisi taas pitänyt ostaa uudestaan (n. 55 e). Mutta nyt Riia on ilmoitettu ekoihin agilitykisoihin, joten olemme virallisesti kisavalmiita!


Näyttelyiden osalta tavoitteena oli lähinnä niissä käyminen. Toki olisin toivonut, että Riialle olisi se ensimmäinen sertikin napsahtanut, mutta toisaalta, kun niissä näyttelyissä tuli viime vuonna niin vähän käytyä, niin ei ole ihmekään, ettei sitä sertiä sitten tullut. Näyttelykäyntejähän lopulta kertyi vain kaksi kappaletta. Toisesta kuitenkin hienosti SA. Siihen olen jo tosi tyytyväinen.

Tiivistin tavoitteeni lopulta näihin kolmeen kohtaan: alokasluokassa käyminen tokon osalta, kilpailu-uran aloittaminen agilityssä ja edes SA:n saaminen näyttelyistä. Kaksi kolmesta toteutui, viimeinenkin melkein. Olipa meillä hyvä vuosi! 


Paitsi postauksen loppuun olin vielä näköjään kirjoittanut noista terveystarkeista. No niissä ei valitettavasti tänä vuonna tullut käytyä. Ehkä ensi vuonna!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Miten agility voi olla niin hauskaa?

Mulle tämä viikko on ollut melko toimeeton, sillä olen ollut sairaslomalla ja itseasiassa käytännössä ihan vuoteen omana. Vielä torstaiaamunakin mietiin, osallistunko illan aksatreeneihin, mutta sitten valmentajaparini ehdotti, että tulisin treenaamaan meidän vetämään ryhmään Riian kanssa ja pääsisin niin ollen aikaisemmin kotiin. Ja vitsi se oli hyvä päätös! Meidän ryhmästä oli joka tapauksessa kolme koiraa poissa, joten yksi Riia lisää ei haitannut mitään. Olimme suunnitelleet ryhmäläisillemme kaksi rataa, joilla kisattiin leikkimielisesti vuoden viimeisten treenien kunniaksi. Meillä olikin tosi hauskaa ja näimme hienoja suorituksia. Ihana nähdä, miten omat koutsattavat ovat kehittyneet niin valtavasti tässä alkutalven aikana! Sovittiin, että ensi vuonna he ovat jo kaikki kisaamassa. Valmentaminen antaa kyllä tosi paljon. Siinä oppii joka viikko itsekin lisää ja on ihanaa tutustua niin koiriin kuin niiden omistajiinkin ja jokaisen omaan tyyliin olla ja tehdä radalla. En malta oottaa ensi jaksoa: pääsemme melkein samalla kokoonpanolla jatkamaan ensi vuoden puolellakin!

Eiliset radat, Valkoisten numeroinnissa pientä huolimattomuutta (putki on numero 13)

Ja minun ja Riiankin osalta eiliset treenit menivät tosi hyvin. Riialla oli aivan hirveästi taas virtaa ja valkkuparinikin sanoi, ettei hän ole koskaan nähnyt Riian menevän noin lujaa. Ekalla radalla ohjasin kyllä tosi huonosti, olin ehkä vähän ylimielisellä asenteella liikkeellä, koska rata oli pelkkiä putkia ja hyppyjä. Sieltä napattiinkin useampikin vitonen. Toisella radalla saatiin nolla ja huikea aika: vähän päälle 26 sekuntia (17 esteellä). Ihan US-KO-MA-TON-TA millainen tykki tuosta koirasta on tullut. Tässä vaiheessa minulta loppui kuitenkin kunto ja siinä missä meidän ryhmäläiset tekivät vielä kierrokset ilman ääntä ja ilman käsiä, päästin J:n lauteille Riian kanssa. Hän oli lähtenyt minulle seuraksi ajelemaan Kauhavalle, kun tällä kertaa tulimme valkkuparini kanssa eri suunnista hallille. Ensin J oli hieman vastahakoinen, ettei kehtaa kokeilla, mutta lopulta sain suostuteltua ja heillähän menikin tosi hyvin. Taisi J jopa hieman innostua lajista. Saa nähdä, koska hänellä on oma aksakoira, heh!

Kuvat loppukesän möllikisoista.

Riiaa on ihana katsoa radalla. Sitä ei pääsekään kovin paljoa nimittäin tekemään, kun itse tietenkin yleensä sitä ohjaa. Sillä on mahtava keskittynyt ilme ja se raivo, kun sitä ohjataan vähän kömpelösti (kuten totta kai J monesti teki, ekaa kertaa kun koiraa radalla oli ohjaamassa). Jos koira osaisi puhua, Riialta olisi kyllä lentänyt aika kovan luokan kirosanoja. Niin kovaan ääneen se murisi ja ärjyi. 

Illalla yritin vielä ilmoittaa Riiaa tammikuun agilitykisoihin. Sagin järjestelmässä oli yllättäen joku bugi, eikä Riiaa muka löytynyt rekisterinumerolla Kennelliiton tietokannasta. Huoh. Laitoin palautetta siitä Sagille ja sieltä onneksi tuli vastaus jo tänä aamuna, että he hoitavat Riian tiedot sinne järjestelmään manuaalisesti. Muutenkin koko agikisoihin ilmoittautuminen tuntui jotenkin tosi hankalalta. Paljon monimutkaisempaa, kuin esim. Virkun kautta ilmoittautuminen. Mutta ehkä me jotenkin itsemme saadaan niihin kisoihin ympättyä!


torstai 21. joulukuuta 2017

Messari vuonna 2017

Tämän vuoden messari eli koiramessut olivat ja menivät. Ja täytyy kyllä sanoa, että menivät aivan yhdessä hujauksessa eikä niistä jäänyt käteen kauhean paljoa. Ei edes tuliaisia, koska ostin Riialle vain yhden possulelun, vanhan ja rikkoutuneen tilalle. Mutta ihan kiva reissu se kuitenkin oli. Ensi vuotta odotellessa.

Lähdin matkaan junalla aikaisin lauantaiaamuna ja olin Messukeskuksessa puoli yhdentoista maissa aamupäivästä. Marssin suoraan mittelikehälle ja seurasin siellä urosten arvostelun loppuun ja pikkuisen junnunarttujen arvostelua. Sitten lähdin suunnistamaan puppy shown puolelle, jossa olikin treenikaverini pentuineen kovassa jännityksessä omaa vuoroaan odottelemassa. Katsoin ja kuvasin hänen kehänsä, joka oli kyllä tosi paljon myöhässä. Siinä odotellessa menikin iso osa päivääni. Kävin syömässä, kiersin kojuja ja kuuntelin esityksiä. Loppukehiä menin seuraamaan heti neljän maissa ja katsoin ne lähes loppuun asti.

Moni hieno ohjelmanumero jäi minulta väliin, kuten sankari- ja virkakoirien palkitseminen, mutta minusta tuntuu, että ne olivatkin ehkä olleet perjantaina. Harmi, etten päässyt jo silloin paikan päälle. Päivän kohokohta on kuitenkin aina ne loppukehät. 



Kiinnitin koiramessuilla sellaiseen asiaan huomiota, erityisesti loppukehiä katsoessani, että aika moni koira joutui tekemään pissat tai kakat sisälle. Kolme kertaa isoon kehään kakattiin ja käytävillä oli tosi paljon pissaa. Ajattelisi, että isoo kehääkin odotellessa on luppoaikaa vaikka kuinka. Eikö siinä välissä tosiaan käy mielessä käyttää koiraa sen verran pitkällä lenkillä, että se pääsisi tekemään tarpeensa kunnolla? Minun omasta mielestäni ainakin se, että koirani kakkaisi isoon kehään, olisi niin noloa, etten uskaltaisi jättää koiraa lenkittämättä. Mutta ehkä kaikkien koirat sitten eivät vaan tee tarpeitaan niin helposti vieraissa paikoissa. Mutta kovin on pitkä päivä koiralla, jos joutuu loppukehiin asti pinnaamaan.