tiistai 13. kesäkuuta 2017

Asiat järjestyy?

Meillä alkaa olla tekemistä treenien parissa enemmän, kuin uskalsin toivoakaan. Me ollaan Riian kanssa päästy agilityvalmennukseen, joka jatkuu halutessamme vaikka talvenkin yli, sillä valmennusta varten Koirakoulu Raiku meinaa vuokrata hallin! Valmennus alkaa 21.6. Tämän lisäksi Raikun kentälle tulee heinäkuussa vieraileva agilitykouluttaja/valmentaja koirakoulu Koiranasin Vilma. Hänen koulutukseensa ilmoittauduin Riian kanssa tietenkin heti. 

Käytiin kokeilemassa tänä aamuna myös Raikun sisäkoulutustilaa, jossa olisi tarkoitus treenailla tokoa tulevaisuudessa niin paljon, kuin ehditään ja jaksetaan. Koirakoulu Raikun tilat on rakennettu tosiaan vanhaan kyläkouluun, joten sokkeloinen tila ei ole ehkä mikään kaikista paras mahdollinen tokoiluun, mutta ihan kelvollinen. Raikulta löytyy myös koiratarvikemyymälä sekä lainattavaksi erilaisia tokovälineitä, rallykyltit, trimmauspöytä ja tasapainotyynyjä. 






Tänään Riialla oli kyllä todella huono treenipäivä. En tiedä johtuiko uudesta tilasta ja sen aiheuttamasta hämmennyksestä (en halunnut antaa sen yhtään tutkia uutta tilaa, vaan alettiin heti hommiin) vai mistä, mutta se oli ihan ulapalla. Otettiin aluksi merkin kiertoa, joka ei onnistunut ollenkaan. Ruudussa se taas tarjosi merkin kiertoa. Jäävissä jätätti ja perusasennot tuli vinoon. Kuono kulki maata pitkin ja koira seilasi ympäri huonetta. Jouduin heittämään sen kerran koulutustilasta poiskin, kun ei meinannut keskittymiskykyä löytyä. Otettiin kuitenkin alun takkuilujen jälkeen pikku breikki, vein sen ulos ja käytin tarpeillaan, ennen kuin palattiin takaisin sisälle. Tauon jälkeen sujuikin jo vähän paremmin; vahvistin ruutua targetilla muutaman kerran ja se alkoi jo sujua. Palkitsin jäävien seuraamisesta, harjoittelimme suoria perusasentoja ja kokeilimme merkin kiertoon eriväristä tötsää. Minulle tuli nimittäin tunne, ettei se erottanut keltaista tötsää violetilta pohjalta. 

Avon liikkeistä jäi pääasiassa huono maku, hyppy ja nouto tosin onnistuivat kyllä. Harjoittelimme kuitenkin myös metallikapulan noutoa sekä ihan uutta juttua, eli luoksetulojen pysäytystä. Siitä varsinkin jäi tosi hyvä fiilis, kun Riia hoksasi sen niin nopeasti. Tietenkin vielä, kun ekaa kertaa sitä treenattiin, niin käytössä oli vielä sekä käsimerkki että käsky, kun muistaakseni vain toista saa sitten kokeessa käyttää. Aika näyttää, kumpi meille jää, mutta positiivista on se, ettei liikkeen opettaminen näytäkään olevan ollenkaan niin vaikeaa, kuin aikaisemmin ajattelin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti