sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Voiko tokokokeisiin mennä mokaamaan?

Isäntäväki on palannut Espanjan lomalta ja Riia palannut hoidosta Tampereelta. Koneeni on edelleen huollossa ja siksi postaustahti on edelleen tällainen. Pikaiset kuulumiset ajattelin kuitenkin tänne päivittää.


Suurimman tilan aivokapasiteetistani tällä hetkellä vie pohdinnat siitä, voinko ilmoittaa Riian tokokokeeseen, joka olisi tässä syyskuussa Laukaassa. Loppuvuodesta ei ole enää kauheasti muita mahdollisia kisoja ja pikkuisen houkuttelisi. Huomenna on viimeinen päivä ilmoittautua. Kisat olisivat myöskin iltakisat, keskiviikkoiltana, joten olisiko minulla sille päivälle parempaakaan tekemistä? Ainut murheenkryynini onkin enää vain meidän seuraaminen, jossa Riialla loppuu into aika nopeasti ja se alkaa helposti jätättää. Joskus. Joskus se kulkee kuin unelma. Olisiko paha, jos meillä olisikin niin huono päivä, että  Riia vaikka karkaisi minulta seuraamisessa? Voiko tokokokeeseen mennä, vaikka joku liike vähän ontuisikin? Toisaalta luulen, että meidän eka tokokoe tulee menemään joka tapauksessa aivan penkin alle, kun jännitän niin paljon. Mutta haluaisin silti jännittää vähän vähemmän ja mennä kokeeseen itsevarmana.



Heti kotiuduttuamme Espanjan reissulta perjantaina, oli seuraavana päivänä Laukaan koiraharrastajien uuden hallin avajaiset. Käytiin siellä testailemassa niin agilityä, rallya, kuin tokoakin. Kaikki treenit menivät enemmän kuin hyvin ja Riia nautti todella paljon. Ja kannatti mennäkin avajaisiin, sillä voitin kuukauden vapaakortin hallille arvonnassa! Aivan mahtavaa, nyt pääsen edelleenkin, Haukkuvaaran valmennuksen loputtua, treenaamaan lämmitettyyn sisähalliin!


Tiistaina alkavat treenit uudessa agilityryhmässä Jyväskylän agility teamilla. Jee, en malta odottaa. Kahden viikon päässä häämöttää myös rallyn avoimen luokan korkkaus ja samalla Keski-Suomen piirinmestaruuskisat Suomen mittelspitz ry:n joukkueessa. Kisojen suhteen olen vähän pahoinvoiva. En osaa yhtään sanoa, miten se menee, vai meneekö ollenkaan. Riippuu niin päivästä! Mutta sitä se taitaa olla, mittelin kanssa harrastaminen!

Kuvat Lauka-hallin avajaisista, kuvaajana Jaana Mähönen.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Uusia taitoja

Lupasin agilityn parista uutisia, kunhan asia varmistuu ja nyt se on varmistunut. Syksyn aikana suoritan agilityn koulutusohjaajan I-kurssin eli musta tulee ihan oikea agilityn koulutusohjaaja. Mähän oon aina halunnut kouluttaa toisten koiria ja kaikista parasta olisikin päästä valmentamaan vaikka junioriohjaajia ihan sm-kilpatasolle asti. Junioreja nimenomaan sen vuoksi, että jo tulevan ammattinikin puolesta viihdyn lasten ja nuorten seurassa ja heidän intonsa tehdä asioita on ihan erilaista aikuisiin verrattuna. Saa nähä minne tämän kurssin suorittaminen minut vie, mutta varmasti tiedossa on ainakin mielenkiintoista informaatiota koiran kouluttamisesta ja urheiluvalmennuksesta.

maanantai 22. elokuuta 2016

Höpöttelyä

Nyt on tulossa tekstejä vähän hitaammalla tahdilla seuraavat viikot, sillä käytiin viemässä viikonlopun aikana mun tietokone huoltoon Verkkokauppaan ja siellä luvattiin huollossa menevän 1 - 3 vkoa. Ja vietiin se tosiaan Helsinkiin asti, eli sitten se tulee tänne Jyväskylään vielä postitse.

Surkeeta, että kone hajoaa, mutta onneksi opiskelut eivät ole vielä tälle vuodelle alkaneet, eli eiköhän tässä pärjätä. Olin vain kuvannut My Dayn juuri ja olin aikeissa alkaa muokkaamaan sitä, mutta nytpä ei muokkaillakaan muutamaan viikkoon mitään! Lisäksi perjantaina olemme lähdössä myös Espanjaan viikoksi, joten senkin puolesta voin luvata, ettei postauksia nyt elokuun puolella varmastikaan enää kauheasti tule.

Riian kanssa päästiin kuitenkin Jatin uudella kaudella eniten toivomaani harjoitusryhmään, mikä oli tosi kiva juttu! Päästään talven aikana treenaamaan agilityä ihan täysillä. Rallyvalmennus loppui, mutta viimeiseltä kerralta jäi hyvä mieli: valmentaja kehui Riiaa teknisesti äärettömän taitavaksi koiraksi ja saatiin hyviä vinkkejä siihen, kuinka koiran huomio pysyy koko radan ajan kiinni ohjaajassa :)

Mutta kuulemiin taas koneen kotiuduttua, ellei ennemmin tule jotain, mistä on pakko päästä kertomaan!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Agilityfiiliksissä

Tänään taas agilitytreeneissä, niin kuin joka keskiviikko. Ei ole nyt treeneistä tullut vaan kirjoiteltua. Tämän päivän treenien aiheena oli takaakierto ja rytmitys. Yksi syy, miksi olen ajatellut, ettei agi olisi meidän laji, on se, että olen pitänyt ohjauskuvioita kauheen vaikeatajuisina. Ja itse tosi kömpelönä ihmisenä, jolle hahmotuskykyä on jaettu vain maustemitallisen verran, olen kokenut, etten voisi ikinä niitä oppiakaan. Mutta ai että sitä ihanaa tunnetta, kun oikeasti tajuat, että olet saanut ohjattua koiran oikein jonnekin esteelle vaikeasta kulmasta! Tämän päivän rata näytti suunnilleen tältä: (tilanpuutteen vuoksi pituus jätettiin pois ja puomi/putki -kohdassa oli vain tavallinen hyppy.)


Radalla siis tuli harjoiteltua tosi paljon takaakiertoja ja vitsiläinen, Riia on oikeasti oppinut ne! Ollaan käyty Haukkuvaarassa paljon harjoittelemassa, mutta takaakiertoharjoitukset on tehty vähän vaan jossain pikaisessa välissä nopeasti. Mutta ilmeisesti se riitti, koira nimittäin toimi huikean hyvin tänään radalla, varsinkin, jos omat tossut vain osoitti oikeaan suuntaan...

Monessa muussakin kohdassa tuli onnistumisia, Riia kehittyy viikko viikolta koko ajan aivan valtavasti ja ehkä sitä itsekin tulee kehityttyä. Mulla on vielä loppu syksyksi yksi yllätys takataskussa agilityyn ja siinä edistymiseen liittyen, mutta siitä lisää vielä kun asia varmistuu!

Nyt on kyllä sellainen agilitykärpänen puraissut, että alan miettiä seuraavan koiran rotua jo agilityn kannalta. Onko mitteli tarpeeksi nopea, vai pitäisikö sittenkin miettiä shelttiä? :D

torstai 4. elokuuta 2016

Koiran matkapahoinvointi

Mä oon jostain syystä viime päivinä törmännyt ko. aiheeseen monessa eri paikassa ja monta kertaa. Mulle tuli mieleen, että miksipä en kirjoittaisi siitä, meillä kun aiheesta on kovastikin kokemusta ja onneksi ollaan löydetty siihen myös apu!

Riiaa vaivasi nuorempana kovastikin matkapahoinvointi. Se saattoi oksentaa esimerkiksi matkalla Alavudelle, mun kotiin, 140 km:n matkalla 3 - 4 kertaa. Jouduttiin lyhyilläkin matkoilla pelätä sitä oksentamista eikä sitä sen takia mielellään kuljettanutkaan vieraiden autossa. Tuolloin, kun meillä ei ollut vielä omaa autoa, Riia matkusti paljon pelkääjän jalkatilassa. Jossain kohtaa hankittiin sille turvavyövaljaat ja se pääsi matkustamaan takapenkillä. Tämä auttoi pahoinvointiin jonkin verran, mutta ei vielä lopettanut sitä kokonaan. Nyt se saattoi matkalla Alavudelle oksentaa esimerkiksi 1 - 2 krt, joka kerralla kuitenkin vähintään kerran.

Matka Lappiin (vähintään 8 tunnin ajomatka) lähestyi ja minä mietin, että jotain helpotusta tähän on saatava, varsinkin, kun oltiin menossa tosiaan kavereiden autolla. Silloin testattiin Adaptiliä. Adaptil on rauhoittava feromonivalmiste koirille. Meillä oli jo entuudestaan sellaista olemassa, koska oltiin muuton jälkeen käytetty sitä Riian yksinolo-ongelmiin. Nyt laitoimme sitä peiton päälle autossa. Adatilin käytön aloittamisen jälkeen Riia on puklannut kahdesti autossa. Alkuun käytettiin sitä joka kerta, kun mentiin autolla jonnekin, mutta nykyään sitä ei edes tarvitse!



Itse tilasin Adaptilin muistaakseni jostain nettikaupasta, mutta ilmeisesti sitä on myynnissä ihan eläintarvikeliikkeissäkin. Hinnaltaan Adaptil on melko kallis, mutta tuosta yhdestä suihkepullosta riittää pitkäksi ajaksi. Meille siitä oikeasti oli apua ja nyt on helpottavaa, kun ei tarvitse pelätä sitä, että koira oksentaa autoon. 

tiistai 2. elokuuta 2016

SM-tason peruuttelija

Mä teen Riian kanssa töitä paljon. Melkeinpä voin sanoa, että joka päivä treenataan jotain ja jonkin verran. Jos ei hallille mennä, niin sitten hiotaan jotain yksittäisiä liikkeitä kotona. Koiraharrastus on siinä mielessä kuitenkin välillä ei-palkitseva harrastus, sillä saattaa mennä pitkiäkin aikoja, että koira ei vaan näytä sitä takana olevan treenin määrää, ei pääse loistamaan tai näytä niitä todellisia taitojaan. Etenkään palautetta omasta edistymisestään ei saa, jos treenaa paljon yksin. Mutta sitten joskus tulee niitä hetkiä, jolloin ihan oikeasti tajuaa, että me osataan jotain ja ollaan jossain tosi hyviä. Tänään oli sellainen hetki ja sen seurauksena kipinä tokoon vain kasvaa kasvamistaan. Ja ylpeys tietenkin Riiasta ja luotto siihen, että siitä tulee vielä jotain.

Meillä oli tänään rallyvalmennuksessa teemana peruuttaminen. Elli avasi taas hyvin koiran ajatusmaailmaa ja sitä, kuinka sen saa oppimaan peruutuksen. Riialla jonkin verran pohjaa olikin jo siihen MES-luokan edestä peruuttaamiseen: se osaa ottaa joitain askelia. Vähän olemme siinä liikkeessä jumissa, mutta lisää harjoitusta vain! Meidän tähtihetki oli kuitenkin se, kun tunnin lopuksi Elli kysyi onko joku harjoitellut koiransa kanssa vierellä peruuttamista. Totesin siihen, että me ollaan ja Elli pyysi näyttämään. Ja minä näytin. Se meni huikean hyvin, Ellikin sanoi, että liike sujuu ihan täydellisesti. Hän pyysi kokeilemaan vielä käännöksiä peruuttaen ja siirtyi hetkeksi muiden koirien luokse. Ottettiin Riian kanssa muutamia kertoja kääntymisiä peruuttaen, kun Elli sitten palasikin jo katsomaan meidän suoritusta. Hän totesi sitten, että oli ollut tokon SM-kisoja katsomassa Laukaassa ja siellä 90 % koirista ei ollut osannut peruutuksia niin hienosti kuin tämä koira osaa. Olin ihan haljeta ylpeydestä, minun oma pikku-mittelini on SM-tason peruuttaja :D Siinä tuli tunne, että minä oikeasti olen osannut opettaa sille jotain oikein ja että vielä me noustaan sinne erikoisvoittajaluokkaan saakka, jossa tätä liikettä tarvitaan.


Tässä nyt on tämmönen lyhyt ja ihan hirvee videonpätkä Riian peruutuksista. Anteeks kauheesti noi mun hirveet vaatteet :D Oli vaan niin kova into saada tänään tää postaus tehtyä ja eihän sitä nyt ilman videokuvaa voi laittaa! Jos tässä joku päivä sais taas J:n lähtemään hallille, nii sais vähän asiallisempaa videomatskua!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Koiran kanssa lenkkeily

Riian kanssa lenkkeily on ollut haaveissa ihan alusta asti ja tarkoituksena on ollut opettaa se meille lenkkikaveriksi juoksulenkeillekin. Tähän asti ollaan treenattu sitä vain silloin tällöin, joskus kokeiltu vähän juosta lenkin lomassa. Toki käsittääkseni alle yksivuotiaan koiran kanssa ei muutenkaan saa aktiivisesti ja säännöllisesti lenkkeillä, mutta muutenkin on juokseminen pidetty vähäisenä, kun Riialla on ollut tapana tarttua kiinni joko remmiin tai housunlahkeisiin. Eikä oma kärsivällisyys ole riittänyt siihen, että aina pysähdytään odottelemaan, että riehumiskohtaus menee ohi. Olen ajatellut, että se menee ohi ajan kanssa ihan itsestäänkin.

Tänään lähdin Riian kanssa ihan tavalliselle lenkille, mutta siitä tulikin viileämmän sään innoittamana juoksulenkki. Ja itseasiassa aika pitkä sellainen, sillä Riia tuli mukana tosi kiltisti vetämättä, poukkoilematta ja riehumatta. Ravi on käsittääkseni koirille energiatehokkain ja vähiten lihaksia kuormittava askellaji ja varsinkin urheilukoirien olisi hyvä päästä säännöllisesti ravailemaan pitkiä aikoja jonnekin suht pehmeälle alustalle. Me harrastamme ja treenaamme Riian kanssa niin paljon, että on varmaan pakko alkaa perehtyä koirien lihashuoltoon ja kunnon kehittämiseen. Siitähän saankin erinomaisen juttusarjan tänne blogiinkin! Pitkäaikainen ravaaminen myös laskee koiran stressitasoa ja tekeehän juokseminen hyvää ihmisellekin. Suosittelen kokeilemaan!


Pari sanaa vielä varusteista: tänään oltiin liikkeellä ihan vain varustettuina perinteisin lenkkivarustein: valjaisiin ja normaaliin remmiin. Minä omistan kuitenkin hiihtovyön, johon koiran remmin saa kiinni ja kädet vapaiksi. Minulla on myös remmi, jonka saa vyöhön kiinni (eli nk. monitoimiremmi, jossa on lukot molemmissa päissä), mutta hyvä olisi omistaa vielä joko semmoinen remmi, joka joustaa kokonaan, tai sitten semmoinen joustojatke remmiin. Näin vältyttäisiin kovilta nykäyksiltä. Mutta kuten huomaatte, varsin hyvin pärjää ihan tavallisellakin remmillä! Nyt kokeilemaan juoksemista koiran kanssa!

ps. Asfaltti on kova ja rasittava alusta koiralle juosta. Vaikka tämä video (kuinka sattuukaan?) on kuvattu kohdasta, jossa juostiin asfaltilla, juoksimme pääasiassa kuitenkin asfaltoidun tien reunoilla menevällä hiekka/sorauralla. Sitä ja vaikkapa pururataa tai metsää suosittelen muillekin pääasialliseksi juoksualustaksi koiran kanssa.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Lajivalinnan vaikeus

Meillä alkaa kausi olla loppusuoralla JATilla. Pian pitäisi alkaa miettiä jatkopaikan hakemista, jos siis agilityn parissa meinataan jatkaa. Kovasti haluttaisiin ja varmaan jatketaankin. Mutta tekisi mieli jatkaa myös rallyvalmennuksessa sekä tietenkin panostaa myös tokoon. Kaikkea ei kuitenkaan koirakaan jaksa treenailla eikä rahat riitä. Täytyy tehdä siis rankkoja päätöksiä siitä, mihin lajiin halutaan panostaa.


Olen jo ilmoittanut meidän rallyvalmennukseen, että en jatka valkkaryhmässä enää syyskuussa. Se harmittaa minua valtavasti, sillä valkkapaikassa menetän sekä mahdollisuuden Ellin mahtaviin neuvoihin että mahdollisuuden vapaakorttiin Haukkuvaarassa sekä tietenkin mahtavat treenikaverit. Haukkuvaarassa on mielettömän hyvät mahdollisuudet treenaamiseen ja se on hyvän välimatkan päässä meiltä kotoa, joten harmi on suuri. Onneksi Ellin koulutuksiin pystyy ostamaan irtotunteja ja Haukkuvaarassa järjestetään monesti ratatreenejä ja muita mahdollisia koulutuspäiviä, joten pääsen varmaan Ellin silmän alle vielä jatkossakin.

Agilityn pariin varmaan vielä jään ja siirryn niin ollen vakituisesti JATille treenaamaan. Olen kovasti nyt innostunut agilitystä ja Riia tietenkin kanssa. Se sopii tällä hetkellä sen keskittymisvaikeuksiselle luonteelle rallya paremmin, joten rallyhommia varmaan muutenkin vähennetään nyt jatkossa. Rally ei onneksi suosikkilajeihini ole ikinä kuulunut muutenkaan, harrastetaan sitä oikeastaan lähinnä sen takia, että perinteistä tokoa treenataan Jyväskylässä tosi heikosti. JATin uusi jaksohaku alkaa nyt maanantaina, joten pitää mennä selvittämään, mikä ryhmä olisi meille paras. JATin jaksomaksuun kuuluu onneksi myös hallin käyttöoikeus, joten pystytään sitten siellä treenaamaan agilityn lisäksi niin tokoa kuin rallyakin.


Kuten sanottu, tokon harrastaminen on Jyväskylässä tosi vähäistä ja heikkoa. Tokokoulutusta kilpatasolla tarjoaa oikeastaan vain Haukkuvaara täpötäysine valkkaryhmineen sekä koirakoulu Vimmattu.  Haluaisin tosissaan päästä korkaamaan kisauran tässäkin lajissa. Kävin viime viikonloppuna Laukaassa katsomassa SM-kisoja ja palo lajin pariin kasvoi vain. Tähän harrastukseen olen aina halunnut panostaa, mutta sääli, että tällä hetkellä pystyn treenaamaan sitä vain itsekseni. Saa vinkata, jos joku tietää esim. tulevia koulutuspäiviä, joihin voisi mennä!

Nyt on siis mietinnässä vielä se, että ostanko sittenkin syksylle vapaakortin haukkuvaaraan (44 e/kk, mikä on mielestäni ihan törkeän paljon...) vai panostanko sitten agilityyn ja ohjattuun ryhmään, joka on toki kertamaksuna paljon suurempi, mutta siinä saisi sitten käyttöoikeuden Jatin tiloihin taas puoleksi vuodeksi ja laadukasta opetusta agilityn parissa. Siellähän sitä tokoakin olisi sitten talvellakin hyvä treenata. Hitsi, olisipa täällä Jyväskylässä parempi koiraharrastustarjonta ja enemmän toko-opetusta!


keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kyllä siellä pienessä päässä jotain liikkuu

Tiedän kyllä, että koirat pystyvät oppimaan ja tietämään sen, milloin ollaan ajamassa treenipaikalle, mutta siitä huolimatta olen ihmeissäni, kuinka nopeasti sen oppiminen tapahtui. Ei vaadittu kuin muutama ajokerta säännöllisesti hallille, niin Riia oppi tietämään, minne ollaan menossa. Mehän treenaamme kahdella eri hallilla: Haukkuvaarassa ja JAT:illa (Jyväskylän Agility Team). Riia on kovin innoissaan molempiin paikkoihin pääsemisestä, mutta tänään, kun parin viikon jälkeen, suunnattiin nokka kohti Jattilaa, pääsi jo ihan haukahduskin ja kitinä alkoi oikeastaan siinä vaiheessa, kun käännyttiin keskustaan päin, minne ei koiran kanssa mennä muuten kuin silloin, kun ollaan matkalla Jattilaan. Koiran reaktioista huomaa siis hyvin myös sen, että se tietää, kummalle hallille ollaan menossa. Kitinä alkaa Haukkuvaaran mentäessä aina tietyssä kohdassa ja sama juttu Jattilaan mentäessä. Paitsi nyt tauon jälkeen reaktio siihen, että päästään Jattilaan, oli voimakkaampi ja aikaisempi kuin ennemmin.

On nää vaan viisaita otuksia. Mietin, että katteleeko se ikkunasta ulos ja sen perusteella päättelee, minne ollaan menossa vai päätteleeköhän se käännöksistä, pysähdyksistä ym.? Musta on kans hauska huomata se, kuinka innoissaan toinen aina lähtee treenaamaan ja kuinka se innostuu siitä, kun halli lähestyy. Toki tommonen haukkuminen varmaan on sitten rasittavaa, jos se alkaa sitä enemmän tekemään, mutta toistaiseksi se laittaa vaan hymyn kuskin korviin :)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

DogArmor

Saimme Faunattaren kautta testattavaksemme DogArmor-pedin. Pedin tarkoituksena on nujertaa hyönteiset (mm. punkit) koiran iholta ja turkista. Vaikuttavana aineena DogArmorissa on permetiini. Permetiiniä käytetään hyvin yleisesti tuholaismyrkyissä ja se toimii hermojen solukalvoilla hidastaen natriumreaktiota. Nisäkkäät kestävät permetiiniä paljon paremmin kuin esimerkiksi hyönteiset ja kalat, joten ainetta sisältävää DogArmoria voi huoletta käyttää koirille. Kissoille pienikin määrä voi kuitenkin olla haitallista, joten tätä tuottetta ei saa käyttää kissataloudessa! DogArmorin tehon luvataan kestävän jopa 70 pesukertaa. 



DogArmor on ollut meillä käytössä nyt kesäkuun alusta lähtien ja Riia makoilee melko paljon siinä päällä. Menen itsekin usein, jos olen ollut jossain paikassa, missä punkkeja voi mahdollisesti olla, peiton päälle makoilemaan. Yhtäkään punkkia en ole havainnut minussa tai koirassa, tiedä sitten johtuuko DogArmorista vai mistä...

Tämä on siinä mielessä ollut vaikea testata, kun niitä punkkeja ei tosiaan ole näkynyt, mutta mielestäni tämän idea on kyllä ihan loistava. Ollaan nyt kesällä saatettu tehdä sillä lailla, että pakataan koira autoon ja mennään jonnekin kauemmas lenkille. DogArmorin voikin laittaa autohäkkiin valmiiksi odottelemaan, kun palaamme lenkiltä. Usein paikat, missä ollaan lenkkeilty, ovat olleet todellisia punkkiparatiiseja, mutta eipä ole punkkeja koirassa näkynyt, kun on lenkin päätteeksi päässyt makoilemaan joksikin aikaa tämän peiton päälle.


Riia on päässyt valitettavasti myös repimään peittoon pieniä reikiä (jostain syystä se tykkää tehdä sitä), joten peitto on siirretty täysin autohäkkiin kokoaikaisesti. Ei Riialle permetiinistä mitään oireita ole tullut, enkä usko, että se muutenkaan on kovin vakavaa, mutta se huono puoli tässä peitossa tosiaan on. Ei ehkä turvallisin vaihtoehto esimerkiksi pennuille ja tällaisille repimisvimmaisille koirille.