keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kommenteista

Vielä toinen postaus tälle iltaa. Kiitos kaikille teille, jotka olette kommentoineet viime aikoina teksteihini. Olen todella pahoillani, etten ole julkaissut niitä enkä niin ollen myöskään vastannut. Syy tähän on se, että hallinnoin blogia aiemmin yliopiston sähköpostitilin kautta ja kyseiseen sähköpostiin sain myös aina ilmoituksen uudesta kommentista. Yliopiston sähköpostini poistui kuitenkin käytöstä nyt lokakuussa, kun valmistumisestani oli kulunut määrätty aika. En ollut tajunnut siirtää ilmoituksia kommenteista saapumaan tähän toiseen sähköpostiin, eli minulla ei ollut aavistustakaan niistä kommenteista, joita olin tänä aikana saanut. Tänään kuitenkin, kun postasin tuon äsköisen postauksen, jossa kyselin neuvoa teiltä, tajusin, ettenhän minä enää saa ilmoituksia kommentesta minnekään ja tajusin käydä katsomassa täällä blogin hallintapaneelissa odottavat kommentit. Suuret pahoittelut siis kommenttien julkaisun ja niihin vastaamisen viivästymisestä! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti