Miten Riia muutti elämääni?

Oman koiran hankkimista olen miettinyt oikeastaan vuodesta 2012, kun muutin Jyväskylään ja jouduin toteamaan, että meidän perheen vanha kääpiösnautserinarttu ei tule sopeutumaan kaupunkieloon (mun lapsuudenkotini on suuri omakotitalo maaseudulla. Siinä on iso piha, jonne koirat pääsevät aina halutessaan. Lisäksi ne saavat olla irti lenkillä ja pihalla lähes aina). Mietin siis Riian hankkimista kolme pitkää vuotta. Moni sanoo, että opiskelijan ei kannata harkita koiran hankkimista, koska sille ei ole aikaa eikä rahaa. Mutta minä en ole ikinä tykännyt juhlia ja muutenkaan riekkua yömyöhään ulkona, joten nuo kolme vuotta olivat pitkiä ja välillä enemmän tai vähemmän yksinäisiä. Vuosi sitten syksyllä tajusin, että elämässä täytyy tehdä asioita, joista tulee onnelliseksi ja jokainen itse tekee elämästään elämisen arvoista. Ja mun elämään on aina kuulunut isona osana koirat ja tunsin todella eläväni vain puolikasta elämää ilman koiraa. Aloin siis säästää rahaa.

Keväällä minulla oli ostosumma kasassa ja lisäksi olin valmis ottamaan (lisää) opintolainaa, mikäli koiralle tulisi terveydellisiä ongelmia, jotka vaatisivat kalliita eläinlääkärikäyntejä, eikä minulla muuten olisi rahaa. Olin tutkinut koko sen kolme vuotta (tai oikeastaan olen tehnyt sitä koko elämäni) erilaisia rotuja ja kasvattajia. Kärkikaksikossa oli mitteli ja göötti, mutta gööttiä tuntui olevan hankala saada, varsinkaan narttua. Mitteleitä oli paremmin tarjolla ja sopiva pentuekin löytyi. Sieltä saimmekin maailman parhaimman koiran, joka on nyt tuonut niin paljon iloa ja uutta energiaa elämääni. 

Suurin ero tällä hetkellä verrattuna aikaisempaan elämään on se, kuinka onnellinen olen. Olin silloinkin, ainakin silloin tällöin, mutta nyt olen koko ajan. Joka kerta, kun katson Riiaa, on pakko hymyillä. Se on niin söpö, se on niin kiltti ja se on meidän koira! Toisekseen, Riia on tuonut elämääni itsensä lisäksi muutakin sisältöä: minä olen saanut monta hyvää kaveria, jopa ystävää koirien kautta! Harrastamme yhdessä, käymme lenkillä ja koirapuistossa ja jopa vierailemme toistemme luona. Tykkään näistä samanhenkisistä ihmisistä, joiden kanssa voi höpötellä koirajuttuja <3

Riiaan menee toki rahaa. En ole käynyt shoppailemassa itselleni vaatteita tai muuta kivaa sen jälkeen kun Riia tuli meille, vaan rahat menee koiranruokaan, treenikamoihin/vaatteisiin, koiran tavaroihin... Mutta voin kertoa, että semmoinen minä vain olen! Ei haittaa ollenkaan! Harrastustavarat on minulle paljon omia vaatteita tärkeämpiä. Kotona en ehkä ole yhtään sen enempää kuin aikaisemminkaan. Ehkä jopa vähemmän, nimittäin käyn useasti viikossa Riian kanssa jossain "retkellä" kuten koirapuistossa, kavereilla, superpitkällä lenkillä... Ja tietenkin joka päivä lenkillä ja ulkona useita kertoja, kun aikaisemmin kävin ehkä pari-kolme kertaa viikossa lenkillä.

Riia on herättänyt minussa ehkä suuremmat äidinvaistot, kuin kukaan koira aikaisemmin. En tiedä johtuuko se siitä, että Riia on ihan mun oma koira, josta ollaan J:n kanssa päävastuussa, vai mistä, mutta Riiaan katsominen herättää hirveän rakkaudentunteen ja jos en oo sen luona, niin mulla on huoli sen pärjäämisestä. On ihanaa, kun on tuollainen koira, josta pitää huolta, enkä ole hetkeäkään sen hankkimista katunut! <3


PS. Opiskelijalukijoita ehkä kiinnostaa: en ole joutunut toistaiseksi ainakaan ottamaan lisää opintolainaa. Olin koko kesän töissä ja sain ihan ok palkkaa, joten sieltä on jäänyt käteen ihan hyvin rahaa. Vaikka Riialle piti tehdä esimerkiksi se ylimääräinen hampaidenpoisto-operaatio. Mutta loppujen lopuksi sitä pärjää ihan hyvin, varsinkin kun kahestaan koiraa ylläpidetään :)