Veela 14 vkoa

Huomenna Veelalle tulee ikää 14 vkoa. Veela on erittäin touhukas, utelias ja iloinen pentu. Se elää aina täysillä ja juoksee joka paikkaan. Se on kova puremaan ja taistelemaan leluista. Olemme sen kanssa pentukurssilla, minkä lisäksi käymme toisessa koirakoulussa walk in-pentukoulussa aina kun pääsemme. Pentu- ja koirakavereita olemme ehtineet tavata vasta tosi vähän, mutta siihen yritän tehdä parannuksen, jotta Veelasta kasvaisi sosiaalisesti yhtä taitava aikuinen, kuin Riiakin on.

Veela on ollut minulla usein treeneissä kuitenkin mukana ja niissä se käyttäytyy pääsääntöisesti hyvin. Ääntään se kuitenkin käyttää paljon ja mielellään ja joka tilanteessa. Se on myös hyvin dramaattinen pentu: muurahaisen pistosta seuraa sellainen draama ja kiljuminen, josta voisi olettaa, että muurahaislegioona söi juuri siltä jalan kokonaan pois. Se osaa myös näytellä: jos sen tassun päälle astuu vahingossa ihan vähäsenkin, se kiljuu ja huutaa ja pitää jokaista tassua vuorollaan ilmassa. Ilmeisesti unohtaa jo itsekin, mihin ottikaan kipeää. Draamailun saa loppumaan, kun nostaa pennun syliin ja silittää päästä.

Veela ja Riia tulevat hyvin toimeen keskenään, mitä nyt Riia osoittaa jonkin verran mieltään, jos Veelaa huomioidaan, tai jos se on treeneissä mukana. Riia ja Veela ovat mahdottoman kateellisia toisilleen kaikesta: niin leluista kuin luistakin ja se, mikä toisella on, on aina parempi kuin se oma. Ne kuitenkin leikkivät vetoleikkejä melkeen koko ajan ja joskus painivatkin. Veela on tosi nopea pentu ja pysyy Riian vauhdissa hyvin mukana pihallakin. Veela rakastaa palloja ja kiekkoja ja taistelee niistä aina tosissaan sekä Riian, että ihmisten kanssa.

Lupaavan harrastuskaverin Veelasta tekee se, että se on ahne ja yrittää aina parhaansa. Se haluaa miellyttää ihmisiä ja koittaa kaikin tavoin keksiä, miten namipalkinnoille pääsee. Sen bravuuri on agilityn takaakierto, johon se irtoaa nopeasti, kuin rasvattu salama. Lisää juttua vauva-agilitystä tulossa siis varmasti!

Veela on loistopentu, mutta hyvin erilainen kuin Riia. Se ei ole ollenkaan niin nöyrä ja vaikuttaa paljon Riiaa itsenäisemmältä. Aika näyttää, millainen harrastuskaveri siitä kasvaa!

Kun kisat menee huonommin, kuin olisit ikinä osannut edes kuvitella

Ilmoitin Riian vuoden tauon jälkeen rallykisoihin. Miksi? No, suoraan sanottuna siksi, että olin varma siitä, että saamme tulokset. Kisa oli oman seuran tuplakisat ja minä lähdin hakemaan sieltä kaksi hyväksyttyä tulosta. Emmehän me kylttien kanssa ole mitään harjoitelleet oikeastaan ollenkaan, mutta rallykuvioita kyllä. Ja lisäksihän toko tosi paljon tukee rallya, joten minulla oli mielestäni ihan oikeutettu luotto siihen, että tuloksia tulee. Ja kuka vaan, joka Riian tuntee, olisi varmasti kanssani ollut samaa mieltä. 

No, mitä sitten kävi? Minulla oli mukanani jonkun muun koira. Se näytti Riialta, mutta se ei ollut minun Riiani. Ei todellakaan. Riia kulki radalla metrin perässä koko ajan ja sitä ei kiinnostanut yhtään! Sen koko olemus oli masentunut, sen liike oli hidasta kuin lamaantuneella laiskiaisella eikä sitä saanut innostumaan mitenkään. Ja minä oikeasti YRITIN. Tunteeni ovat kaikkea häpeän, ärtymyksen, pettymyksen, huolen, surun ja turhautumisen sekamelskaa. Eihän tätä pitäisi ottaa niin vakavasti, tiedän sen, mutta ärsyttää niin paljon se, ettei Riia ollut yhtään oma itsensä. Samalla se toisaalta aiheuttaa huolta (mikä sillä on?) ja toisaalta pettymystä ja turhautumista koko koiraan (jos sillä ei olekaan mitään, vaan se vaan on "vanhetessaan" muuttunut tuommoiseksi flegmaattiseksi lapaseksi). 

Eniten ehkä ärsyttää vielä se, kun minun rataani näkemättä ihmiset sanovat, että "no olepa itse reippaampi ensi kerralla." Voin kertoa, että minä kyllä yritin kaikkeni ja parempaan en pysty. Minun ei olisi ollut enää mitenkään mahdollista olla itse aktiivisempi, kannustavampi ja reippaampi. Että tunkekaa ne neuvot sinne minne päivä ei paista. Tämä epäonnistuminen johtui 100 prosenttisesti Riian käytöksestä. Ja totta kai lähden nyt tutkimaan sitä ja seuraamaan sen käytöstä entistä tarkemmin, jos sillä tosiaan on joku pielessä. Mutta olen kyllä joka tapauksessa melko varma, että mitään fyysistä vikaa siinä ei ole, vaan sille on muodostunut joku ainakin rallyyn ulottuva lukko aivoihin. Jostain syystä se kokee kanssani (rallyn) tekemisen epämiellyttäväksi. 

En tiedä ulottuuko se muualle kuin rallyyn ja onko agilityn hitailukin nyt tätä jonkinlaista lukkotilaa vai johtuuko se juoksuista vai jumeista vai mistä. Mutta turhautumisen ja pettymyksen kyyneleet ovat kyllä koko ajan lähellä. 

Me olemme olleet pois aksatreeneistä kohta kaksi viikkoa, joten sitäkään en osaa sanoa, miten se treeneissä kulkee, mutta sitten, kun pääsemme taas treenaamaan, niin todella toivon, että minulla olisi vanha kunnon Riiani taas mukana. Eikä tuommoinen perässä vedettävä lapanen. 

Riiasta ei kisapäivältä tullut kuvamateriaalia ja vaikka olisikin, niin tuskin niitä haluaisi kukaan katsella. Veela oli turistikoirana mukana ja käyttäytyi ihan kivasti, vaikkakin hyvin Veelamaisesti, kuten kuvassa näkyy. Kuvat otti Niina Raina.

Pentukoulussa

Eilen Veela aloitti harrastusuransa pentukoulussa koirakoulu Fiiliksellä. Penturyhmä oli tosi iso: kahdeksan pentua omistajineen eikä koirakoulun koulutustila ole suuren suuri. Hyvin kuitenkin mahduttiin ja meidän ryhmässä oli tosi mukavia pentuja. Kaikki olivat tosi rauhallisia ja keskittyivät hyvin tekemään, vaikka kaikki olivat korkeintaan 4 kk ikäisiä. Veelakin on kyllä ihan huipputyyppi. Harjoittelimme luopumista, kontaktia ja luoksetuloa ja kaikki meni sen kanssa tosi hyvin. Se hakee luontevasti kontaktia ja on kiinnostunut tekemään mun kanssa hommia. Ainut vaan, mikä Veelassa on vähän rasittavaa, on se, että se alkaa heti haukkua, jos joku toinenkin haukkuu. Ja kun se ei jää siihen yhteen haukkuun, vaan se alkaa suorastaan räkyttämään. Pitää tehdä parhaansa, että saisi kytkettyä tuon tavan pois. 

Veela on aloitellut uraansa myös agilitypuolella omatoimisesti. Agilityyn me ehdottomasti tähdätään Veelan kanssa pääasiassa ja aksaan sillä ainakin tässä vaiheessa tuntuu olevan oikein lupaava luonne. Olemme käyneet tekemässä jo suoraa putkea, takaakiertoja ja siivekkeiden läpi juoksemista ja kaikkea niitä se tekee TÄYSILLÄ. Se rakastaa lelun repimistä ja kuumuu siitä kovasti. Joku varmaan kivittää minut nyt, mutta olemme harjoitelleet sen kanssa myös keinun paukuttamista. En koe siinä olevan mitään pahaa, että pönkkään keinun pään niin, että toinen pää jää maasta n. 5 - 10 cm korkeudelle ja opetan pennun pamauttamaan keinun siitä maahan. Veela ei ainakaan tässä vaiheessa hätkähdä liikettä eikä pamausta yhtään, eli jatkamme paukuttelua. 

Agilityn suhteen onkin Veelan kanssa paljon mietittävää siinä, miten lähdemme opettelemaan asioita. Agilityssä on niin monta tietä onneen, eli monet esteet voi opettaa eri tyyleillä ja ne kaikki on oikeita ja johtavat hyvään lopputulokseen. Voisin tehdä tästä erillisen postauksen vielä, koska se helpottaa omaakin ajatustyötä. 

Huollossa

Juoksujen jälkeen Riia ei ole oikein palautunut entiselleen radalla. Siltä tuntuu olevan puhti ihan poissa ja sitä pitää kauheasti vedättää. Oli pakko varata sille hieronta-aika, jos sieltä löytyisi syy vetämättömyyteen. Voihan se toki olla vaikka valeraskautta, tai jotain muuta hormoneihin liittyvää, mutta halusin kuitenkin kuulla, löytäisikö hieroja siitä mitään. 

Eilen kävimme sitten Mari Kolkkalalla Virroilla ja nyt tuntuu siltä, että löysin vihdoin meille sen the Hierojan. Aikaisemmista käynneistä muilla hierojilla tällä alueella on jäänyt syystä tai toisesta semmoinen fiilis, ettei ihan kolahda, mutta Mari kolahti. Hänen luonaan alamme kyllä käymään säännöllisesti. 

Riia sai uuden ajan heti puolentoista viikon päähän. Sen verran juntturassa se oli. Jalat olivat kuulemma ihan normaalisti jumissa, niin, miten aksakoiralla nyt usein vaan on. Mutta selkä ja erityisesti kalvot rintakehässä olivat huonommassa jamassa. Syytä tähän ei voi kuin arvailla: pennun tulo taloon, juoksut, jokin minulta huomaamatta jäänyt tapaturma... Ei voi tietää. Mutta Riialle teki selvästi tosi pahaa eilinen hieronta. Hieronta-alustallakin se vääntelehti naamansa ja hengitti tuskaisesti, kun Mari yritti saada lihaskalvoja auki. Lopuksi Riia sai vielä laseria, mistä se kyllä nautti. 

Hieronnan jälkeen se oli kotona tosi väsynyt ja väsymys jatkuu edelleen, vielä yön jälkeenkin. Eilen illalla sillä tuli yhtäkkiä myös tarve päästä pihalle ja kun huutelin sitä takaisin sisälle se ei tullutkaan. Laitoin kengät jalkaan ja lähdin huutelemaan pihalle ja siellä se istui talon nurkalla synkän näköisenä. Syy paljastui, kun menin lähemmäs: siltä oli tullut oikein heittämällä ripulikakat ja ne oli jääneet muhkeisiin housuvilloihin kiinni - asia, mikä johtaa Riialla lähes totaaliseen liikuntakyvyttömyyteen. Onneksi ripuloiminen jäi vain tuohon yhteen kertaan. Vatsa toimi aamulla normaalisti. Oli siis kunnolla lähtenyt kuona-aineet kehossa liikkeelle. Puolentoista viikon päästä hierontaan siis uudelleen. Toivotaan, että käsittely auttaa Riiaa saamaan vauhdin takaisin.

Pennusta harrastuskoiraksi

Veelalle tulee tänään ikää täyteen 12 viikkoa. Se on siis ihan pikkupentu vielä, mutta mielestäni koiran koulutus pitää aloittaa heti, kun pentu tulee taloon. Treenit, joita Veelan kanssa teen, eivät kuitenkaan tietenkään ole fyysisesti millään lailla rankkoja. Opettelemme sellaisia asioita, jotka pennun fysiikalle ovat mahdollisia ja hyvin lyhyitä pätkiä kerrallaan. 

Näyttelyt:

Veela hoksasi tosi hienosti ja nopeasti asennossa seisomisen. Muistan, kuinka Riian kanssa se oli melkoista palkkaamisen oikea-aikaisuuden kanssa tappelemista, kun pentu halusi tarjota koko ajan vain istumista. Veela hoksasi nopeasti sen, että myös ihan vaan seisominen tuottaa sille palkan. Nyt se malttaa seistä jo melko pitkiäkin aikoja namia odottaen. 

Toko/rally-toko: 

Mielestäni tärkein taito pennulle on vahva perusasento. Veela osaa hienosti tulla sivulle jo ilman käsiapuakin ja erilaisista kulmista. Istuminen ja maahanmeno onnistuu sanallisesta käskystä. Lisäksi olemme alkaneet jumppailemaan asennonvaihdoksia kaukoja varten. Nekin sujuvat jo mahtavasti, varsinkin ylösnouseminen. Maahanmeno välillä vielä tassutellen, mitä koitan yrittää olla vahvistamatta. Lisäksi olemme alkaneet harjoittella sivulta eteen istumista. On mahtavaa, kun Veela on ihmisiä kohtaan paljon vähemmän paineistuva kuin Riia. Veela suorastaan hakeutuu melkein varpaiden päälle istumaan, kun Riian kanssa joutui tekemään valtavasti työtä, että sen sai edes vaaditun 30 sentin päähän tulemaan. Sen henkilökohtainen tila on siinä puolen metrin paikkeilla ja asento on heti vino tai katse ahdistunut, jos se joutuu olemaan lähempänä suoraan edessä. Veelan kanssa toki joskus voi olla ongelma se, että se ei esim. jalkaterien päälle astumista varo yhtään, mutta tällä hetkellä olen iloinen siitä, että se hakeutuu lähelle oma-aloitteisesti.

Paikka on toinen todella tärkeä asia, jota olemme alkaneet Veelan kanssa treenailemaan. Se pysyy suht varmasti jo useita sekunteja istumassa parinkin metrin välimatkalla, mutta tässä on totta kai rutkasti töitä. Häiriössä emme ole harjoitelleet paikallaoloa vielä ollenkaan. 

Seuraamista olen aloittanut tosi hissukseen, koska en ole vieläkään ihan varma, miten sitä haluan alkaa treenaamaan; imuttamalla vai naksulla. Saa kertoa, jos lukijoilla on näkemyksiä, mikä tapa on paras ja kätevin!

Agility:

Pentuahan ei tietenkään saa hypyttää eikä kiipeilyttää korkeilla esteillä vielä pitkään aikaan. Pujottelutreenikin kannattaa aloittaa vasta noin vuoden iässä, kun pennulla on varmasti varpaiden heikoimmatkin luut tarpeeksi kehittyneet, mutta agilityyn valmistavia harjoituksia pennun kanssa voi totta kai tehdä. Veelan kanssa olemme harjoitelleet paikallaolon/odottamisen lisäksi namialustalle juoksemista sekä takaakiertoa. Myös totta kai leikkiminen on tärkeä osa tulevan agilitykoiran pentuaikaista koulutusta. Koen kuitenkin, että parhaiten pystyn valmistamaan pentua agilityyn rakentamalla sille hyvän pohjan minun kanssa tekemiselle ja tottelevaisuudelle. Niiden avulla pääsee jo hyvään alkuun. 

Olen yrittänyt myös aina tilaisuuden tullen totuttaa Veelaa uusiin alustoihin, eikä sillä näytä olevan minkäänlaista ongelmaa alustojen suhteen. Se on keikkunut (matalan, mutta epävakaan) lautakasan päällä, seissyt laudan päällä, juossut metsässä ja pitkässä heinikossa ja kävelly itse eläinlääkärin odotustilaan suurien, kolisevien ovien auetessa ja mennessä perästä kiinni. Lisäksi se on tehnyt jo tosi hyvää harjoittelua itsenäisesti pussia varten kaivautumalla erilaisten peittojen sisälle ja sieltä pois. Uusia asioita kohtaan pentu onkin tosi rohkea, vaikka ihmisiä ja muita koiria kohtaan onkin hieman varovainen. 

Perus käytöstapoja harjoittelemme myös ihan yhtä lailla ja ahkerasti: kynsien leikkuu oli aluksi järkyttävää kiljumista, mutta tänään sain leikattua kaikki kynnet ilman, että pentu huusi ollenkaan ja koitti rimpuillakin vain pari kertaa. Ruuan odottaminen sujuu jo hyvin, Veela ei vaan millään meinaa tajuta vapautussanaa "nyt saa." Se vaan istuu ja odottaa ja yleensä se hoksaa alkaa syömään vasta, kun kuppia pikkuisen tönäisee sitä kohti. Kummallinen pentu! Kaikelle haukkumista koitamme kitkeä pois (kyllä Riia olikin helppo tässä suhteessa...) ja huonekaluja vasten hyppimisen kiellämme järjestelmällisesti. 

Veela on tosi nopea oppimaan. Uskon, että siitä tulee vielä oikein ihana harrastuskaveri!

Se oli vaan unelma eilen, vaikee uskoo et mä tein sen

Tunnelmat eilisistä kisoista on aivan sairaan hyvät. Viimeksi, omissa kisoissa mietiin, että koittaakohan se päivä koskaan tämän koiran kanssa, että meidän nimen perässä lukee sana OIVA. En olisi ikinä uskonut, että se päivä koittaa jo parin viikon päästä, meidän seuraavissa kisoissa. 

Olo on niin häkeltynyt ja on vaikea uskoa, että me tehtiin se. Me noustiin eilen kakkosiin. Kolmelta radalta vedettiin ensimmäiseltä LUVA, toiselta yliaikanolla (1,55) ja kolmannelta sitten päivän toinen LUVA eli meille OIVA. Nyt jos tätä lukee joku, joka ei lajia tunne, niin nopea tiivistelmä: agilityssä on kolme luokkaa, joissa noustaan eteenpäin keräämällä LUVIA (luokan vaihtoon oikeuttava tulos). LUVAn saa, kun suorittaa radan virheettömästi ihanneajan puitteissa. Kun saa kolmannen luvan, saa OIVAn eli oikeuden vaihtaa luokkaa. Eli oiva on vähän niinkuin RTK1 -tulos rallyssa tai 1. palkinto tokossa. 

Eilinen kisapäivä oli siis enemmän kuin onnistunut. Aivan sairasta. Miten tässä nyt yhtäkkiä näin pääsi käymään, kun ollaan takuttu lajin parissa niin kauan? Tätä minä todella tarviin, vielä näin sm-kisojen jälkimaininkeihin. Nyt motivaatio treenata on 110 %. Mieletöntä! 

Eilen Riian nopeus ei ollut vieläkään huipputasoa juoksujen jäljiltä. Tilasin sille eilen ajan hierontaan, jos syy nopeuden vähenemiseen onkin jossain muualla kuin vain juoksuissa, mitä tosin epäilen. Todennäköisesti sillä vaan on menkkamasis. Ihan hienosti se eilen petrasi, ainoastaan kepeillä se protestoi ja teki ne niin hitaasti, että tokalta radalta tuli yliaikaa ja kolmannellakaan radalla ei liikaa aikaa jäänyt (tulos -3,38). Se vähän harmittaa, ettei me todellakaan oltu parhaimmillamme eilen ja näin ollen tulokset eivät ajallisesti näytä olevan mitään huipputasoa. Mutta luva on luva ja oiva on oiva! Ja me ollaan kakkosluokkalaisia! IIK!

SM-kisafiilistelyt

Tänä viikonloppuna on agilityn SM-kilpailujen aika! Luvassa on kaksi päivää tiukkaa livestreamin tuijottamista, sillä mukana on jonkin verran tuttuja. Meidän seurasta kisoihin lähti peräti kaksi joukkuetta, mikä on hyvin pieneltä seuralta. Lisäksi yksilökisoissa on mukana neljä koirakkoa: kaksi medeissä ja kaksi pikkumakseissa. Toinen medeissä starttaava ohjaaja onkin itseasiassa minun koutsini, joten peukkuja pidetään pystyssä niin tiukasti, että kramppaa! Omien seuralaisten lisäksi mukana on kivasti mitteleitä. Agility Spitz-facebooksivun listauksen mukaan mukana on 10 mitteliä. Ihanaa, kun mittelitkin alkavat olla noin hyvin arvokisoissa edustettuina. Toivottavasti niitetään vähän menestystäkin!

Sekä mitteleiden runsas edustusjoukko että oman seuran jäsenten menestys rankingeissa on tuonut todellista lisäboostia itsellekin (taas) lajiin. Voiko sitä tulla koko ajan enemmän ja enemmän? Nähtävästi voi! Kävimme eilen Riian kanssa ratatreeneissä, joissa oli vuorossa kakkosten rata. Kävimme vetäisemässä radan kahteen kertaan ja molemmilla kerroilla me saimme nollat. Elikkä taitoa meillä selkästikin on. Riia tosin oli edelleen perästä vedettävä lapanen juoksuhousujensa kanssa, eli se toki vaikuttaa paljon nollan saamiseen, kun koira laukkailee ihan hissukseen eteenpäin radalla ja itse kerkee miettiä varsin hyvin kaikki kuviot. Mutta toisella kertaa minä päätin juosta itse vähän enemmän ja vedättää koiraa ja se toimi. Sainpas minä kerran sieltä jo Riian perinteisen "ohjaa akka paremmin" pörähdyksen yhdelle putkelle, mikä yleensä tarkoittaa sitä, että se on innoissaan. Ja kyllä se muun radan juoksikin suht lujaa, paitsi kepit. Eli ainakin ykkösten aikoihin olisi voinut aikakin riittää.

SM-kisat laittavat toivomaan myös sitä, että itse olisi jonain päivänä SM-kisoissa starttaamassa. Vaikka Riian kanssa on omat ongelmansa, eivätkä ne todellakaan kovin helposti ratkea, uskon kuitenkin salaa, että senkin kanssa voisi olla mahdollista vielä SM-radoille päästä. Ainakin joukkueessa. Riian suurin ongelmahan on motivaation puute kepeille ja vaatisi rutosti töitä, että sen asian saisimme kuntoon. Riia on kuitenkin vasta 3-vuotias, joten parhaimmillaan sillä voi olla vielä vaikka 6 vuotta kisauraa edessä. Sinä aikana ehtii tapahtua vaikka mitä. Ja jokaisesta kisasta, mitä sen kanssa käyn, opin siitä jotain lisää. Minä olen vieläkin valtavan mindblown jälkimainingeissa viime kisojen jälkeen: on niin uskomattoman hienoa tajuta koirastaan jotain niin merkittävää. Ikään kuin saisi kohta kohdalta lukea sen käyttöohjeita. Ja nythän minä puhun siitä oivalluksesta, että kummalla puolella hyppyä minun kannattaa olla, jos Riia lähestyy hyppyä suoraan sivusta. Se kiertää herkästi takaakiertoon, eli eri puolelle kuin missä minä olen. Tämä voi olla jollekin ihan itsestäänselvyys, että koira tekee niin, mutta minä koin järkyttävän valaistuksen. Ja vaikka se olisikin hyvä opetella tulemaan myös samalle puolelle, tällä hetkellä tämä tieto riittää meille. 

Sitten vielä pari sanaa tuosta tulevaisuuden toivostani. Veela on päässyt hyvin arkajalkuudestaan eroon, eikä se enää ole aivan kauhuissaan muista koirista. Pikkuisen epävarma se on, mutta se ei minua haittaa kyllä yhtään. Muuten se on nimittäin todella rohkea. Olimme juuri pari päivää mökillä, jossa tehtiin remonttia. Veela tasapainoili huojuvien lautakasojen päällä eikä pelännyt yhtään pauketta, poraamista tai sirkkelöintiä. Veela on myös hujan nopea: se pysyy oikein hyvin Riian laukkavauhdissa mukana jo nyt, 10-viikkoisena. Lisäksi aion jo nyt pentuaikana panostaa kaikista eniten agilityyn, toisin kuin Riian kanssa, jonka päälaji oli pentuaikana toko. Veelan kanssa ehdottomasti on tähtäimessä SM-kisat jonain päivänä. Riian kanssa ääneen sanottu tavoite on päästä joskus kakkosiin...

Oman seuran kisat ja Alavus KR

Viime viikonloppuna oli vuorossa meidän seuramme omat agilitykisat 1. ja 2. luokille. Starttasimme Riian kanssa kaikilla kolmella ykkösten radalla ja olen ihan suht tyytyväinen tuloksiin: 2 yliaikanollaa ja yksi HYL. Riialla ei todellakaan ollut vauhti päällä lauantaina, sillä sillä oli ja on  edelleen juoksu. Huomasin jo kisapaikalla, että koira on vetelä kuin lapanen eikä sitä kiinnosta yhtään. Riia teki kuitenkin parhaansa ja niinkuin sanottua, tulihan sieltä kaksi virheetöntä rataa. Juokseminen ei vaan koiralle maittanut ja se jopa ravasi radalla, mikä ei ole sille ollenkaan tyypillistä. Ei siis ihme, että radoilta tuli runsaasti yliaikaa. Kepit se teki kuitenkin kaikilla kolmella radalla täydellisen hyvin, vaikkakin hitaasti. Siitä olen iloinen ja ehkäpä tietoa siitä, että se osaa tehdä kepit hitaassa temmossa, voi hyödyntää tulevissa treeneissä ja kisoissa. Yhden radan vitonen tuli typerästä ohjausvirheestäni. Yritin vedättää sitä kahdella viimeisellä esteellä, mutta ajoinkin sen vahingossa takaakiertoon, vaikka este oli edestä. No, pikkuvirheitä! Ja siitä opin, että Riia ottaa tosi herkästi esteen takaakiertona, jos olen itse sen linjalla. 

Kuva Vaasan kisoista. c. Meeri Koski

Sunnuntainakin Riialla oli tapahtumaa, kun vuorossa oli perinteinen Miljoona Koira -näyttely Tuurissa. Kiinnostus viedä juoksuinen narttu kehään oli kyllä aivan nolla, mutta kun oli kerran tämä lysti maksettu, niin mentävähän se oli. Naurattaa vaan vähän itseänikin mun panostukseni tähän showhun: trimmasin koiran korvat ja tassut pikapikaa ja pyyhkäisin kivituhkakentän pölyt jaloista märällä rätillä aamusta. Olin näyttelykirjeestä laskeskellut, että meidän kehä olisi vuorossa noin yhdentoista maissa, joten perinteiseen tapaani lähdin... no, en yhtään liian aikaisin, noin vartin yli 10. Näyttelyalueelle ajoi sen vartin verran ja parkkipaikan löytämisessä kesti oman aikansa. Lisäksi kesti hetken vielä päästä kehän laidalle. Yhtään en katsonut kelloa, mihin aikaan kehän laidalla olimme, mutta kaverini oli minulle jo kahteen otteeseen ehtinyt soittamaan, että missä minä viivyn. Paikalle päästyämme nimittäin kehässä oli menossa jo juniorinartut. Ja ai hitsi, kun naurattaa näin jälkikäteen koko homma, kun katsoin vain kehään, että jaa, siellä on kleinit vielä menossa (kyllä, mun on tosi vaikea tajuta, että muut mittelit ovat oikeasti paljon Riiaa pienempiä) ja pysähdyin vähän matkan päähän kehästä vain juoruamaan yhden tutun kanssa. Siinä sitten se minulle soittanut kaveri tuli sanomaan, että siellähän te olette, että hän on jo yrittänyt soittaakin. Sain kuulla, että kehässä oli toden totta mittelinartut jo, eikä meidän tarvinnut odottaa kehään pääsyä kuin varmaan reilun 5 minuuttia. Mutta se sopi kyllä sekä minulle että Riialle oikein hyvin, sillä näyttelykehän laidalla odottaminen ei todellakaan ole meidän kummankaan lempipuuhaa. 

Kehään päästyämme selvisikin, miksi meille oli meinannut tulla kiire: tuomari juoksutti avonartut kerran pikaisesti ympäri, yksilöarvostelussa tarvi seistä ehkä pari minuuttia ja tehdä kerran kolmio.  Arvostelu oli siis ohi ennätysvauhdissa. Molemmat avonartut saivat EH:n ja niistä Riian tuomari asetti paremmaksi, mikä lämmitti kyllä mieltä (en juu ole kilpailuhenkinen). Muuten näyttelystä jäi kyllä vähän turha olo. Tuomarikin oli jotenkin ärsyttävä. Hän ei ääneen sanonut koirasta mitään hyvää, vaan ensimmäisenä letkautti, että "tälle turkille kyllä pitäisi tehdä jotain. Se on aivan liian pehmeä ja täysin pohjavillaton." Niin kuin minä nyt asialle mitään voisin. Seuraavaksi hän mittasi Riian ja totesi, että "nojautuu hyvin omistajaansa", Riia kun painautuu mitattaessa aina minuun kiinni, koska pelkää mittatikkua. Lopuksi tuomari vielä totesi, että vähän saisi painoa pudottaa. Sekä minä että kehän laidalla katsovat treenikaverimme olimme ihan kysymysmerkkeinä. Riia ei todellakaan ole lihava. Sen kaikki kylkiluut tuntuvat, sillä ei ole mitään siinä ihon ja kylkiluiden välissä ja sillä on selvä vyötärö (kun sen turkki kastuu). Onhan se toki lihaksikkaampi ja kaikin tavoin rotevampi, kuin muut mittelinartut, mutta ei se tarkoita sitä, että siltä pitäisi pudottaa painoa! Se on herranjumala urheilukoira, joten sillä on lihakset, minkä lisäksi se on vähintään 3 - 5 senttiä muita narttuja korkeampi, joten haloo! 

Arvostelu oli kuitenkin ihan positiivinen: 

"Hyvä koko. Oikeat mittasuhteet. Oikea pään ilme. Mittasuhteiltaan oikea, vahva runko. Normaali raajaluusto ja kulmaukset. Pehmeä turkki ja niukka pohjavilla. Hieman ujo luonne. Liikkeet saisi olla säännöllisemmät." (Tuomarina Hannu Talvi.)

Kaikin puolin minusta tuntuu nyt siltä, että Riian näyttelyura alkaa olla tässä. Ei kyllä kiinnosta tuollaisesta maksaa yli kolmeakymppiä. Toki sen kehässä voin vielä näyttää, jos on sellainen tilaisuus, että vien Veelan jonnekin kauemmas ja Riia on helpointa ottaa mukaan. Mutta koska Riiaa ei selvästikään näyttelytouhu kiinnosta eikä näköjään enää minuakaan, kun en tuon paremmin tähänkään panostanut, niin eiköhän koiran väkisin kehään vieminen ollut nyt tässä. Säästyypähän rahat agility- ja tokostartteihin. Voidaan yrittää niitä sertejä saada sitten vetskuluokasta, siellä kun ne saattavat hyväkuntoiselle ja lihaksikkaalle koiralle helpommin irrotakin. 

Veelan koulutuksen ensiaskeleet

Veela on ollut meillä nyt viisi kokonaista päivää. Aika on mennyt tosi äkkiä ja koko ajan tuntuu kuin olisimme hakeneet sen eilen. Veela on kotiutunut oikein hyvin. Se uskaltaa mennä nukkumaan jo itsekseen makuuhuoneeseen, keskittyy hyvin syömiseen, leikkii, touhuaa, pissaa sisälle ja kunnon mittelin tavoin vahtii. Veela on osoittautunut todella nopeaksi oppijaksi. Se osaa jo käsiapujen avulla mennä maahan, istua, pyöriä ympäri ja tulla sivulle. Lisäksi sen kanssa on harjoiteltu näyttelyseisontaa ja sekin menee tosi hyvin. 

Veela on ehtinyt käydä tutustumassa kahteen eri Mustiin ja Mirriin sekä käydä kävelyllä taajama-alueella autoihin ja ihmisiin tutustuen. Autossa matkustaminen sujuu jo hyvin. Veela on tainnut todeta, että on parempi vaan nukkua, koska autossa ei auta, vaikka kuinka huutaisi. Eilen eli torstaina Veela oli mukanani Riian agilityharkoissa ja siellä jouduin toteamaan sen olevan tosi arka toisia koiria kohtaan. Lämppälenkillä se pelkäsi yhdeksänviikkoista kääpiöpinserinpentuakin eikä suostunut menemään ensin lähellekään sitä eikä varsinkaan viittä aikuista koiraa, joista Riia oli isoin. Lämppälenkki menikin siis melkein kokonaan niin, että Veela tuli perässä tai minun jaloissani muulle jengille räkyttäen. Lopulta jättäydyttiin Veelan, Riian ja pienen Simo-pennun omistajan kanssa taka-alalle ja Veela ja Simo innostuivat lopulta leikkimäänkin vähän. Aikuisia koiria Veela ei suostunut moikkaamaan edes jäähdyttelylenkillä.

Vieraita ihmisiäkin kohtaan Veela on aika epävarma. Se haukkuu niille, jos ne yhtään kiinnittävät siihen huomiota. Tässä reipastumisessa meillä onkin siis Veelan kanssa kova työ edessä. Taisin muutenkin saada melkoisen räkyttäjäkoiran. Veela käyttää ääntään joka tilanteessa runsaasti. 

Onneksi pienen, yhdeksänviikkoisen pennun käyttäytymistä pystyy vielä muokkaamaan tosi helposti. Tänään olimme harjoittelemassa tokokentällämme niin, että minulla oli vain Veela mukana. Pari kaveriani oli kentällä kaikessa rauhassa istuskelemassa ja syöttivät Veelalle nameja. Lopulta Veela seikkaili kentällä heidän jaloissaankin kaikessa rauhassa. Lähdin tekemään pientä siedätyshoitoa myös toisia koiria kohtaan toisen kaverini rauhallisen ja kuuliaisen kultaisen noutajan kanssa. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että Veela otti minuun kontaktia kaikessa rauhassa edessäni istuen, vaikka kultsu istui sen selän takana vain puolen metrin päässä omistajansa vieressä. Veela melkein uskalsi mennä haistelemaankin kultsua, joten eiköhän se tästä. Muiksi terapiakeinoiksi olen suunnitellut, että menen heti kun vain pääsen, paikallisen koirakoulun pentukouluun mukaan. Vaikka siellä ei varmaan leikitetäkään pentuja, niin muiden koirien läsnäolo tekee Veelalle hyvää. Lisäksi aion ehdottomasti mennä käymään Mustin ja Mirrin pentutreffeillä tiistaisin. Siellä on oma ryhmä ujoille pennuille, joten sinne ehdottomasti. 

Eilen minulla oli tosi masentunut fiilis siitä, että pentu pelkää niin kovasti toisia koiria ja ihmisiäkin, mutta tämän päivän treeneistä jäi tosi hyvä mieli. Ei se ollenkaan kauhuissaan ollut, ei ihmisistä eikä koirista ja pystyi koko ajan syömään eikä pyrkinyt tilanteesta pois. Eli se kaipaa vain tukea ja kokemuksia, niin kyllä se siitä!

Veela tutuksi

"Veela are semi-human magical beings; beautiful women with white-gold hair and skin that appears to shine moon-bright. When angry, Veela take on a less pleasant appearance; their faces elongate into sharp, cruel-beaked bird heads, and long scaly wings burst from their shoulders." (linkki lähteeseen.)

Alkuperäinen tarkoitus oli laittaa Veelan nimeksi joku enemmän Riian kaltainen tyyliä Bea, Tea tai Veea, mutta heti, kun mieleeni tuli nimi Veea, se kääntyi Veelaksi ja siinä se oli. Veelahan tulee suoraan Harry Potterista, absoluuttisesti maailmanhistorian parhaimmasta kirjasarjasta. En lähde veelaa Harry Pottereissa sen tarkemmin analysoimaan, tietäjät tietäköön ja muut vaietkoon tai kysykööt, mutta tällä hetkellä tuntuu, etten voi kuin onnitella itseäni loistavasta nimivalinnasta. Veela nimittäin on ihan veela. Kuvauksen veeloista voi lukea ylhäältä ja se pitääkin tämän pennun kohdalla ihan paikkansa. 

Veela on siis häkellyttävän kaunis pentu. Pelkäsin, ettei se miellyttäisi omaa silmää niin paljon kuin Riia aikoinaan (olisin ehkä mieluusti ottanut toisen kerma-soopelin), ja vieläkin, mutta huoli oli turha. Veela on maailman kaunein pentu. Sen luonnekin vaikuttaa olevan puhdasta kultaa: se on tosi rohkea ja tarmokas, mutta samaan aikaan rauhallinen. Rauhoittuu sylissä nopeasti, mutta osaa leikkiä ja touhottaakin.

Riia ja Veela ovat sopineet toistaiseksi tosi hyvin yhteen. Ihan hirveästi ne eivät ole vielä kuitenkaan leikkineet. Eilinen päivä meni vähän tutustuessa sekä Riian kanssa treeneissä ja tänään ollaan Veelan kanssa käyty shoppailureissulla ja Riian kanssa ylipitkällä lenkillä, joten tytöt ovat nukkuneet melkeinpä muun ajan. Lisäksi Riialla on juoksu ja se on selvästi allapäin ja väsynyt senkin takia. 

Veela vaikuttaa olevan hirmu nopea oppimaan. Se osaa jo istua ja mennä maahan. Harjoittelemme myös nameista luopumista ja silmiin katsomista. Se sai nopeasti siitä ideasta kiinni ja nyt vaikeutetaan. Sivulletuloharjoituksetkin aloitimme jo. Pentu vaikuttaa siltä, että se tulee olemaan helppo sosiaalisesti palkattava. Se nimittäin rakastaa rapsutuksia ja silityksiä ja innostuu, kun kehuu sitä korkealla äänellä. 

Valitettavasti Veela vaikuttaa kyllä myös käyttävän ääntään paljon Riiaa enemmän. Todennäköisesti tulen menettämään hermoni sen kanssa vielä aivan lukemattoman monta kertaa, kun se haukkuu ja puhisee nyt jo melkein kaikelle. Tosi raivostuttavaa. Mutta katsotaan, kuinka paljon sitä saa koulutuksella kytkettyä pois.