sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Pikaiset kuulumiset

Me olimme Riian kanssa viime kesänä erään Jyväskyläläisen koirankouluttajan (Eläinapu) Tokon tulevat tähdet -tokokursseilla. Eläinavun Facebook-sivuilla julkaistiin joulun kunniaksi arvonta, jonka voittaja saisi ensi vuodelle ilmaisen kurssipaikan tai yksityiskoulutuksen. Ja minä voitin arvonnan! Vitsi miten siistiä, en ikinä voita mitään :D 

Päätin, että käytän voiton rally-tokon tutustumiskurssiin, eli pääsemme Riian kanssa keväällä/kesällä sitten rallyilemaan tokoilun vastapainoksi! Kuten varmasti huomaatte, minulla on kova tarve harrastaa koiran kanssa vähän kaikkea, koska olen joutunut olemaan niin monta vuotta ilman koiraa ja vain haaveilemaan siitä, mitä sen kanssa voisi tehdä. Mutta eiköhän se tästä rauhoitu, kunhan löydetään Riian kanssa ne meidän omat lajit!

Viime viikon tokotreeneissä meni aivan loistavasti, kävimme läpi kaikki alokasluokkaan kuuluvat liikkeet, eikä kouluttajalla ollut kauheasti huomautettavaa. Lisäksi Riia oli minulla koko ajan irti (koska erästä koiraa ei ollut siellä treeneissä mukana joten uskalsin pitää Riiaa irti...) eikä se karannut kertaakaan ja teki muutenkin loistavasti töitä! Hyvillä mielin siis maaliskuun kokeeseen! 

Ensi vuodelle on rallyn lisäksi tulossa kaksi muutakin uutta lajia: J menee tammikuussa koirafrisbeen tutustumiskurssille Riian kanssa ja itse haaveilen agilityn aloittamisesta. Sitä varmaan sitten, kun J:n ja Riian frisbee-kurssi loppuu, ettei tule liikaa kerralla. Itse kuitenkin jatkan luultavasti ainakin jollain tasolla tokoa siihen maaliskuun kokeeseen asti. 





Välillä olen miettinyt, pitäisikö pian hommata toinen koira, ettei Riialle tulisi liikaa treeniä ja harrastuksia. Toisen koiran hankkiminen tässä vaiheessa on kuitenkin tietysti vitsi, eihän Riialla ole ikää vielä paljon mitään ja sen kanssa harrastaminen on ihan alkutekijöissä, mutta olen puolittain silti ihan tosissani. Me olemme J:n kanssa nimittäin esimerkiksi väitelleet siitä, kumpi saa harrastaa Riian kanssa agilityä... Olisihan se siis ihan hyvä, jos molemmilla olisi omat harrastuskaverit :D 

No, nyt mentiin vähän jo aiheen viereen, kun tämän piti olla vain lyhyt kuulumispostaus. Olemme kotonani maalla viettämässä joulua koko "perheen" voimin ja haluan toivottaa kaikille teillekin oikein hyvää joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti