keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Agilityä: kontaktiesteet

Riialle opetettiin kontaktiesteet alunperin two on, two off -menetelmällä. Käytyäni agilityn koulutusohjaajakurssin ja siellä tutustuttuani erilaisiin tapoihin opettaa kontaktit, aloin miettimään, ettei two on, two off olekaan ehkä se paras mahdollinen. Jos nyt aloittaisin jonkun uuden koiran kanssa nollasta, lähtisin todennäköisesti opettamaan kontakteja juoksukontakteina.


Juoksukontaktit tarkoittavat käytännössä sitä, että koira opetetaan juoksemaan kontaktiesteet tasaisella laukalla alusta loppuun, jolloin sen tassuista hyvin todennäköisesti joku osuu kontaktipinnalle. Hyvin pitkälaukkaisten koirien kanssa kontaktipinnalle osumista saattaa joutua vähän vahvistamaan tai sen laukka-askelia tarkemmin mitoittamaan, mutta nyt puhutaan melkeinpä jo belgianpaimenkoirien kokoluokasta. Niitä pienempien koirien laukka-askeleen pituus soveltuu käsittääkseni yleensä ongelmitta juoksukontaktien opetukseen. Eli koiralle rakennetaan idea siitä, että kontaktiesteen suorittaminen tarkoittaa laukkaamista sen yli. Ei hyppimistä ja loikkimista. Koiraa palkataan siis vain tasaisesta laukasta, jolloin esteillä loikkiminen sammuu. Juoksukontaktien treenaaminen alkaa kokonaan alaslasketuilla esteillä, joiden yli koira opetetaan juoksemaan.


Juoksukontaktien vahvuus on siinä, että ne ovat koiralle oikein opetettuina jo itsessään palkitsevia, eli näin ollen vahvistavat itse itseään. Two on, two offiahan joutuu koiralle yleensä aina muistuttamaan, sitä joutuu paikkaamaan ja jossei sitä vaadi koiralta jokaikinen kerta, toiminto heikkenee: menetelmä ei ole koiralle palkitseva, koska se joutuu pysähtymään, vaikka haluaisi vain painella eteenpäin. Two on, two offin huono puoli on myös se, että koira tulee täysiä esteeltä alas, mutta alastulossa tekee äkkipysähdyksen. Koiran etupää joutuu kovalle rasitukselle, joka tietenkin ennen pitkää voi aiheuttaa kulumista. Juoksarit ovat siis koiran terveydenkin kannalta parempi vaihtoehto. Juoksukontaktit myös säästävät aikaa jopa merkittävästi: two on, two off -kontaktissahan koira parhaimmillaan pysähtyy täysin kaksi tai kolme (riippuen keinun opetustavasta) kertaa koko radan aikana. Järjellä ajateltuna koirakko menettää siinä varmaan noin sekunnin ja luokkavoitoista kisattaessahan puhutaan sadasosasekunttien eroista kärkikoirien välillä!


Miksi two on, two off menetelmää sitten suositaan ja miksei juoksukontakteja opeteta yleisemmin? (tilanne Jyväskylässä, muista Suomen kaupungeista en osaa sanoa). Koska two on, two off on helppo. Menetelmässä haluttu toiminto on konkreettinen ja selkeä koiralle sekä ennen kaikkea helppo opettaa: pysähdy niin, että etutassut ovat maassa, takatassut esteen päällä. Two on, two offit eivät vie paljon aikaa eivätkä vaivaa, joten niiden opettaminen on ihmisille paljon palkitsevampaa; enemmän tuloksia lyhyemmässä ajassa. Päästään radalla etenemään.

Juoksukontaktia opetettaessa haluttu toiminto on melko abstrakti: laukkaa tasaisesti alustaa pitkin. Juoksareiden opettamiseen kuluu aikaa ja se sisältää monta vaihetta alkaen siitä, että analysoidaan koiran laukkaa ja opetellaan tunnistamaan sen laukka-askel vs. loikka. Tämän jälkeen siirrytään esteelle, joka kuitenkin on vasta maan tasalla. Siitä nostaminen täyteen korkeuteen vie aikaa. Juoksareita on myös hankala opettaa yksin, koska samaan aikaan ei voi katsoa ja analysoida koiran oikeaoppista laukkaa ja saada se laukkaamaan suoraan eteenpäin. Juoksukontakteissa koiralle täytyy myös erikseen opettaa suunnanmuutokset esteen jälkeen ja niiden opettaminen lähtee taas käytännössä alusta: koira opetetaan juoksemaan este loppuun ja kääntymään vasta sen JÄLKEEN, kun este on täysin suoritettu.


Juoksukontaktit oikein opetettuna ovat nopeampia, turvallisempia ja palkitsevampia. Itse seuraan agilitymaailmaa melko antaumuksella melkein joka päivä jonkun kanavan kautta ja minusta tuntuu, että juoksukontaktit ovat kovasti yleistymässä lajin huippujen keskuudessa. Ja niin se pitää ollakin: laji kehittyy ja koko ajan syntyy uusia koulutustekniikoita. Itse olen pikkuhiljaa alkanut rikkomaan Riialta two on, two off -kontaktia, jättämällä vaatimasta sitä siltä. Olen kokenut, että kun sen laukka-askel on niin lyhyt, koskee se joka tapauksessa kontaktipinnallle estettä suorittaessaan. Nyttemmin olen tosin huomannut, että se on ruvennut loikkaamaan puomin alastulossa. Huippunopeaa koiraa Riiasta ei varmaan koskaan tässä lajissa tule, enkä usko, että me sen kanssa tultaisiin ikinä mistään MM-kisapaikasta kilpailemaan, joten palaan varmaan osittain takaisin tuohon two on, two offiin sen kanssa. Riian lisäsekunnit/virheet radalla tulevat todennäköisesti jostain aivan muualta, kuin kontaktien pysäytyksistä. Toisaalta olen välillä tehnyt sille myös sitä, että en pysäytä, mutta ohjaan kädellä juoksemaan sen loppuun asti. Tämäkin on ihan hyvä tapa, jos sen vain ehtii tehdä. 


2 kommenttia:

  1. Kontaktiopetus on kyllä mielenkiintoinen aihe! Toimivat juoksarit on niin hienot, mutta en usko että mulla koskaan riittämään kärsivällisyys niiden opettamiseen niin varmoiksi, että osuma tulisi aina. :D Yllättävän paljon kisoissakin näkee keskeneräisiä juoksareita, joissa koira painaa ihan päättömästi ja aika usein myös loikkaa sen alastulon kuitenkin.

    Mä vaihdoin Lennillekin A:n juoksariksi ihan vaan jättämällä pysäytyskäskyn pois ja hetsaamalla sitä juoksemaan loppuun asti, se sattuu olemaan juuri sen kokoinen että se osuu käytännössä aina kontaktipinnalle (A:lla, puomilla enää ei). Vilppu saanee opetella ihan vain kunnolliset 2on2offit ainakin nyt alkuun. Jos sattuu ylimääräistä aikaa olemaan myöhemmin niin miksipä sitä ei voisi sillekin ainakin juoksu-A:ta lähteä rakentelemaan!

    VastaaPoista
  2. Iteasiassa noista ei valmiista juoksareista olikin mainintaa uusimmassa Putkeen! -lehdessä. Agilitytuomarit vähän moittivat, kun arvokisoissakin näkee noita keskeneräisiä juoksareita, jolloin rapisee niitä virhepisteitä muuten hyville koirille. Että niiden opettaminen todellakin vie aikaa ja vaivaa. Haaveena olis saada opetettua seuraavalle koiralle toimivat juoksarit, mutta saa nähä, jaksaako sitten oikeasti. Loppujen lopuksi voi riippua niin paljon koirasta, mitä kannattaa tehdä: jos periaatteessa koirassa olisi potentiaalia isoihin kisoihin asti, niin miksei kokeilisi juoksukontakteja opettaa. Toisaalta voisi toki kokeilla huvikseen niitä jo Riiankin kanssa, siinä kun oppii itsekin opettamaan.

    Erika

    VastaaPoista