Eilen ASK:lla oli tokon yhteistreenit. Mentiin Riian kanssa mukaan jo toista kertaa. Treeniporukka on pieni, mutta mukava ja ennen kaikkea taitava! Koirakoita oli eilen meidät mukaan laskettuna viisi kappaletta ja kentällä vierähtikin melkein kolme tuntia! Treeniporukassa koirat ovat tosiaankin taitavia ja suurin osa on käynyt kokeissakin. Osa tokossa, osa palveluskoirajutuissa, osa molemmissa. Meidät on otettu siellä hyvin vastaan ja tuntuu, kuin oltaisiin treenattu tuossa porukassa pitempäänkin. Pikkuisen on kuitenkin pieni olo siellä palveluskoirien keskellä, eilenkin mukana oli eräs mies erittäin taitavan rottweilerinsa kanssa. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että mitähän sekään ajattelee, kun kaivan autostani tuon pikkuisen pystykorvan. Mieskin kuitenkin totesi, että tuo pikkukoirahan päihittää hänen rotikkansa mennen tullen, joten alemmuuskompleksit onneksi katosivat aika pian.
Riia kyllä pärjää porukassa taitotasoltansa oikein hyvin ja kukaan ei ole missään vaiheessa katsonut meitä alentuvasti. On se silti jännä, kuinka jotenkin omassa mielessään alentaa itsensä ja koiransa harrastajana noiden käyttösakujen ja rotikoiden alapuolelle. Ikään kuin niillä olisi suurempi oikeus olla kentällä treenaamassa ja olla hyviä. Ikään kuin minä tuhlaisin siellä treeneissä omaani ja toisten aikaa treenaamalla tuota seurakoiraani. Jännä ajatus, joka ei ikinä Jyväskylässä juolahtanut mieleenikään. Ehkä se juontaa juurensa siitä, että tiedän uuden kotiseutumme olevan vahvasti palveluskoirahenkinen. Täällä treenataan paljon nimenomaan pk-lajeja. Täällä tuollaiset perusspitzit ovat aina pelkkiä kotikoira, täällä tosiharrastajilla on noita käyttissakuja, aussieita, rotikoita ja boksereita.
Nämä ajatukset on kuitenkin aivan täysin omassa päässäni, sillä jokainen treenaaja on tosiaankin vastaanottanut meidät mukaan ryhmään oikein lämpimästi ja jopa ihailevasti. Onhan pikkukoirani pirun taitava.
Se niistä ajatuksista ja takaisin eilisiin treeneihin! Oli kiva huomata viime viikon nuuskuttelujen jälkeen, että osaa tuo karvapörrö taas keskittyäkin. Viime viikolla uusi paikka kiehtoi treenaamista enemmän ja se kulki enimmäkseen nenä maassa. Luonnonnurmikko, varsinkin noin hyvinvoiva sellainen, on meille uusi treenipohja, joten sekin toi oman lisähaasteensa treenaamiseen. Kuitenkin eilisistä treeneistä jäi todella hyvä maku suuhun. ASK:in puheenjohtajanakin toimiva Miia ehdotti meille uutta tekniikkaa merkinkiertoharjoitteluun, sillä Riialla on ollut vähän motivaation puutetta kyseisessä liikkeessä. Teemme nyt merkin kiertoa kahden lelun taktiikalla, eli lähetän Riian merkille, jonka takana avustaja vinguttaa Riian lelua. Merkin kierrettyään avustaja muka heittää lelun minua kohti, mutta minulla onkin toinen vastaava lelu taskussa ja se saa sen palkaksi tultuaan luokseni. Eilen tehtiin merkinkiertoa pari kertaa myös ilman leluja ja Riia on todella saanut lisää vauhtia liikkeeseen!
Ja eilen oli ruudun kannalta historiallinen päivä ja saan kyllä kaivertaa merkin jonnekin kiviseinään. Riia nimittäin suoritti eilen ensimmäistä kertaa täydellisen ruutuun lähetyksen kisapituudesta! Muistan, kun olin joskus puolitoista vuotta sitten tokovalmennuksessa Taitavilla tassuilla ja ihailin samaan aikaan treenaavia avokoirakoita, jotka suorittivat ruutua. Niin kaukaa ja niin tarkasti. Ja nyt oma koirani tekee samaan. Vitsi olen haljeta ylpeydestä! Enää meillä ei avoluokan liikkeistä mätä muuta kuin merkin kierto ja seuraaminen. Ei seuraamisessakaan kummempia ongelmia ole, kuin vain sitä kestoa siihen lisää. Pian päästään jo korkkaamaan avo! Tasan kahden viikon päästä olisi Ähtärissä koe, mutta sinne me ei taideta olla vielä menossa. Eihän me olla paikkaistumistakaan harjoiteltu kuin pari-kolme kertaa kokeenomaisesti. Todennäköisesti tähdätään Ähtäriin kokeeseen 26.8. Sitä ennen on kyllä pari potentiaalista koetta suht lähellä, jos alkaa aikaisemmin tuntua siltä, että oltaisiin jo valmiita. Mutta aika näyttää! Tänään meillä alkaa agivalmennus, joten senkin lajin pariin taas uudella intensiteetillä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti