tiistai 6. kesäkuuta 2017

Uutta kotikenttää testaamassa

Otettiin ja lähdettiin Riian kanssa kokeilemaan Koirakoulu Raikun kenttää Mäyryyn. Kenttä on meidän lähin agilitykenttämme ja sijaitsee uutta kotiamme noin vartin ajomatkan päässä. Itse kenttä oli ihan ok, kivituhkapohjainen ja aidattu alue. Estekalustossa olisi hieman parantamisen varaa: kentällä oli vain yksi vanha putki ja siihen maailman painavimmat painot, joissa oli kaiken lisäksi reikiä. Hypyistä oli kannattimet otettu irti ja heitelty ilmeisesti ihan summamutikassa kasaan, jossa esteet olivat säilytyksessä. Tarpeeksi monen kannattimen löytäminen otti siis oman aikansa. Puomi, keinu, A-este ja kepit olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja suht uuden näköisiä. 


Rakensin kentälle pätkän eräästä ykkösluokan kisaradasta, jonka löysin ratapiirrokset-ryhmästä Facebookista. Radanpätkään kuului hyppysuora sekä pari kaarretta. Riia totteli ohjausta hyvin ja paineli lujaa ja innokkaasti. Siitä huomasi, että aksatreenit olivat oikein tervetullutta vaihtelua muuttorumpalle. Käytiin Riian kanssa läpi hyppysuoralle lähettämistä, joka takkuili taannoisissa möllikisoissa. Se meni oikein hyvin sekä etupalkalla että kädestäni tulevalla lelupalkalla. Otettiin myös putkikulmia sekä keppejä. Kepit ovat kehittyneet jo niin pitkälle, ettei Riia tarvitse ohjureita ollenkaan ja osaa hakeutua hyvin oikeaan esteväliin, jos ohjaan sen tarpeeksi huolellisesti. Teimme myös pari kertaa ilman etupalkkaa siten, että palkka tulee minulta. Sitä pitää harjoitella paljon enemmän, jotta jonain päivänä saataisiin kepit ratakuntoon. Keppien aloittamista esteen kautta täytyy myös harjoitella jatkossa. 



Sää oli kohtalaisen lämmin ja ilma aika painostava. Kenttävaraus olisi ollut puolitoista tuntia, mutta Riia alkoi hyytyä aika nopeasti ja se pyrki pääsemään suojaan auringolta, joten vein Riian autoon viilentymään (ilmastointiin). Sillä aikaa keräsin itse esteet pois. Lopuksi otettiin vähän tokoa, harjoiteltiin seuraamista sekä jäävien seuraamista. Riia on alkanut ennakoimaan jääviä niin, että alkaa jätättää, jos käskyä ei tule. Niinpä otimme usean jäävien seuraamispätkän ilman käskyä jäädä. Minulla on siis tosiaan eri käskyt jäävien seuraamiseen ja normiseuraamiseen. Sehän ongelma siinä juuri on, että koira tietää, että käsky jäädä on tulossa, joten se alkaa ennakoimaan sitä. Pitää kuitenkin aina huomauttaa sille siitä ja kutsua seuraamiseen uudelleen sekä muistaa myös vahvistaa hyvää seuraamisasentoa palkkaamalla siitä.  Eri käskysanan hyvänä puolena koen sen, että koira tietää, mitä odottaa ja osaa reagoida käskyyn nopeasti ja meillä onkin jäävät liikkeet erittäin napakat ja terävät. 


Juhannusviikolla aloitamme muuten koirakoulu Raikussa agilitykurssin, joka on ihan ratavalmiille koirakoille. Pääsemme todennäköisesti siis harjoittelemaan ensimmäistä kertaa kunnon ratoja, joka toivottavasti käsittää ihan kaikki mahdolliset esteet. Sitä odottelessa emme varmaan juuri agilityä nyt treenaile, koska se on selvästi Riialle liikaa näillä keleillä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti