maanantai 27. marraskuuta 2017

Halusin koiran, jota ei tarvitsisi puettaa...

Nauroin treenikaverilleni viime viikolla, kun hommasin Riialle jo kolmannen takin, että minähän valitsin mittelin mm. sen takia, ettei sitä tarvitse puettaa. Silti meille on kertynyt takkeja jo kolmena kappaleena ja pelkäänpä, ettei se jää siihen. Toki koiraa kuin koiraa on hyvä ennen aksatreenejä sekä niiden aikana ja jälkeen puettaa ainakin näillä kylmemmillä keleillä. Lakkella, jossa nykyään treenataan, on onneksi lämmin halli, jossa koirat voivat omaa vuoroaan odottaa, mutta siitä huolimatta Riia makoilee hallissakin Bot-verkkoloimi päällään. Botin päälle tuli hommattua kevyt sadetta pitävä takki näille syksyn sateisille päiville. Lisäksi Riialla on entuudestaan vuorellinen talvitakki, joka oli pakko hankkia, kun Jyväskylässä treenattiin kylmässä hallissa. 

Eli se siitä koirasta, jota ei tarvi puettaa. 


Vaikka loppuviimein puettamisella tarkoitan kuitenkin enemmän sitä normi arkea ja sitä, ettei koiraa tarvitse peruslenkeille puettaa. Saa vain mennä. Riia kesti viime talvena ainakin oikein hyvin ilman takkia ja puettamista ne muutamat päivät, kun oli reilumminkin pakkasta. Treeneissä on kuitenkin tärkeää pitää lihakset lämpiminä, joten siksi tämä takkiarsenaali. Ja onhan ne loppujen lopuksi aika kivoja, silloin, kun niitä tarvii vain sen kerran viikossa. 

Riian uusi sadetakki.

Bot:iin olen kyllä tosi tyytyväinen.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Putkijarrua

Olipa pitkästä aikaa treeni, jossa päästiin kokeilemaan meille ihan uutta juttua, nimittäin putkijarrua. Olin kyllä kuullut siitä aikaisemmin, mutta eilen saatiin oppia miksi sitä käytetetään ja miten sitä käytetään. Riiallehan ei ole sitä koskaan opetettu, mutta se nappasi ideasta kiinni heti.

Päivän rata 
Eli Riia tosiaankin ymmärsi heti muutamasta harjoitteluvedosta, että suhina tarkoittaa kääntymistä putken jälkeen. Se tuli hienosti testattuakin sillä, että kun jossain kohdassa suhisin liian myöhään, eli kun Riia oli jo putkessa, eikä niin ollen kuullut suhinaa, se paineli suoraa putkesta eteenpäin. Suhinasta se sitten kaarsi hienosti minua kohti. Muutenkin treenit kulkivat kyllä tosi hyvin tänään, ilman sen suurempia ongelmia. Minä jopa opin radan suht helposti ja päästiin ekalla kierroksella kerrasra puoleen väliin. Häkeillyn sujuvuudesta vaan niin hyvin, että minulla meni pasmat sekaisin ja lakkasin ohjaamasta.

Juuri tällaisia suht helppoja treenejä kyllä aina välillä tarvitaan, että itseluottamus kasvaa. En malta odottaa sitä, kun kalenterin sivut voidaan kääntää ensi vuodelle ja saan ostaa kisalisenssin! Sitten kierretäänkin Riian kanssa ensi vuonna aksakisoja! 

tiistai 14. marraskuuta 2017

Koiratanssi: palaset kohdillaan!

Mä olin jo vaipunut epätoivoon sen suhteen, etten ikinä keksisi meille koiratanssikoreografiaan mitään hyvää alkua. Riia osaa sen seitsemänsataa temppua, mutta mikään ei oikein tuntunut istuvan siihen musiikkiin. Tai no, se jonka siihen alunperin ajattelin ja joka siihen hyvin istui, ei näytä oikein miltään pienen koiran kanssa, kuten koiratanssin nettikurssin ohjaaja meille huomautti. Jotenkin olin pitkäksi aikaa, varmaan yli puoleksi vuodeksi, jumittunut siihen ajatukseen siitä tietystä alusta ja mietin jo, ettei meille tule ikinä valmista koreografiaa. Tänään kuitenkin lenkillä se iski. Mietin päässäni laulun sanoja ja sieltähän se tuli suoraa. Liike, jonka ympärille meidän alkumme voisi rakentua! Testailtiin Riian kanssa uutta aloitusideaani ja niin loksahtivat palaset paikoilleen. Meidän koreografiassamme on nyt alkukin!


Muut osaset siinä onkin ollut jo koiratanssin nettikurssista saakka kasassa ja olen tosi tyytyväinen sekä biisivalintaani että kehittelemääni koreografiaan. Nyt täytyy vielä treenata koreografia suht varmaksi ja pikkuhiljaa yrittää tehdä pidempiä pätkiä ilman palkkaa. Lisäksi puuttuvat tietenkin puvut. Mutta meidän esityksemme on ainakin omasta mielestäni kekseliäs ja jopa paikoin hauska. Se olisi kiva päästä esittämään jonnekin! Pitää varmaan mennä perehtymään seuraavaksi koiratanssin kilpailusääntöihin. 

maanantai 13. marraskuuta 2017

Luonteesta

Riiassa on monia hyviä puolia, jotka ehdottomasti haluaisin kakkoskoiraltanikin löytyvän. Riia on vilkas, se touhuaa ja touhottaa, joskus niinkin paljon, että kärsivällisyyttä koetellaan. Ja se on mielestäni vain hyvä asia. Riia on miellyttämisenhaluinen ja innokas treenaaja, oikein hyvä harrastuskoira siis. Riia on myös nöyrä - painokas "Riia" tai viimeistään "Riia-perkele" auttaa huonoon käytökseen, pihapiiristä katoamiseen tai treenirepun luvattomaan kaivamiseen. Toisaalta Riia tietää myös mitä pään pyöräytys tarkoittaa ja jo se riittää lopettamaan paikkamakuussa haistelun tai vahtipuhinan. Kuitenkin Riian pehmeys ja nöyryys johtaa myös auttamatta siihen piirteeseen, joka on sen yksi huonoimmista puolista ja mitä taas en mieluusti seuraavalle koiralle siirtäisi. Riia on erittäin herkkä ja vaikkei sitä koskaan ole esimerkiksi fyysisesti kuritettu, matelee se liian monta kirosanaa peräkkäin kuullessaan korvat luimussa paikalta pois, pelkää ja varoo mahdollisesti kaatuvia asioita ja tulee kevythäkistä ulos kuin hakattu. Varsinkin tuo viimeinen on jopa vähän nolo juttu, enkä tiedä miksi se tekee niin. Metallihäkistä se tulee luvan saatuaan ihan reippaasti ulos, mutta kangashäkistä matelee korvat luimussa ulos. Vaikka viihtyy häkissä ja sinne menee mielellään. Ehkä se ei oikein tiedä, saako sieltä tulla ulos vai ei. En tiedä.


Toinenkin piirre siinä on, minkä mielelläni vaihtaisin pois ja mikä on suurin syy, miksi epäilen esimerkiksi Riialla pentujen teettämistä. Se on pidättyväistäkin pidättyväisempi - joskus. Se ei pelkää ihmisiä, jos ne ovat tuttuja tai jos ne eivät välitä siitä. Mutta auta armias, jos joku ventovieras, varsinkaan mies, haluaa koskea siihen. Tai varsinkaan kyselee Riialta lupaa siihen. Riia katsoo muualle, ahdistuu, häntä menee koipien väliin ja mieluusti se lähtee pois. Eikä varmaan nuuhkaise. Sitä silminnähden ällöttää ja inhottaa. Mutta jos ihminen on puoliksikaan tuttu tai ei osoita kiinnostusta Riiaa kohtaan, niin sitä vasten voi vaikka hyppiä. Voisiko joku selittää tämän käytöksen minulle?


Hermorakenteensa puolesta Riia muuten on loistokoira: me ollaan pariinkin kertaan vahingossa päädytty tilanteeseen, jossa on ammuttu raketteja jossain lähellä, kun olemme olleet ulkona (molemmat kerrat rakettienammunta-aikojen ulkopuolisia aikoja, en vie koiraa tahallani tilanteeseen, jossa tiedän ammuttavan raketteja) eikä se ole juuri korvaansa lotkauttanut. Ukkostakaan se ei pelkää, eikä ampumista. Pimeällä sitten kyllä taas se pöhisee vähän kaikelle ihmeelliselle - tänäänkin lenkillä tuulessa heiluvalle kukka-ambelille. 

Ihan mielenkiinnosta olisi kiva viedä Riia luonnetestiin tai luonnekuvaukseen. Olisikin kiva kuulla kokemuksia. Kumpaan kannattaa viedä tällainen pehmeä koira? 

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Kommenteista

Vielä toinen postaus tälle iltaa. Kiitos kaikille teille, jotka olette kommentoineet viime aikoina teksteihini. Olen todella pahoillani, etten ole julkaissut niitä enkä niin ollen myöskään vastannut. Syy tähän on se, että hallinnoin blogia aiemmin yliopiston sähköpostitilin kautta ja kyseiseen sähköpostiin sain myös aina ilmoituksen uudesta kommentista. Yliopiston sähköpostini poistui kuitenkin käytöstä nyt lokakuussa, kun valmistumisestani oli kulunut määrätty aika. En ollut tajunnut siirtää ilmoituksia kommenteista saapumaan tähän toiseen sähköpostiin, eli minulla ei ollut aavistustakaan niistä kommenteista, joita olin tänä aikana saanut. Tänään kuitenkin, kun postasin tuon äsköisen postauksen, jossa kyselin neuvoa teiltä, tajusin, ettenhän minä enää saa ilmoituksia kommentesta minnekään ja tajusin käydä katsomassa täällä blogin hallintapaneelissa odottavat kommentit. Suuret pahoittelut siis kommenttien julkaisun ja niihin vastaamisen viivästymisestä! 




Koiran viretila kokeessa

Nyt kyllä ärsyttää! Avoimen luokan kokeesta asti Riia on tehnyt avoimen liikkeet aivan täydellisesti, kovalla innolla ja 100 % varmasti oikein. Jos se toimisi samalla tavalla kokeessa, kuin se on nyt treeneissä toiminut, ei meillä takuulla olisi mitään ongelmaa saada ykköstä. Toko on kuitenkin siitä hieno laji, että pelkkien liikkeiden hallitseminen ei riitä, vaan koiran on kestettävä palkattomuutta ja pitkäkestoista suoritusta. Minä luulen, että meidän ongelmamme tällä hetkellä onkin se, että Riia tietää kokeen olevan koe. Sitä lakkaa heti kiinnostamasta, koska se tietää, että tuonne mennään suorittamaan kaikki liikkeet peräkkäin, eikä siellä saa palkkaa. Nyt on siis kaikki vinkit tähän ongelmaan enemmän, kuin tervetulleita! Onko kenelläkään lukijalla ollut ongelmia koiran viretilassa?


Olemme nyt parin viikon ajan ottaneet myös korkeampien luokkien liikkeitä ja ei voi muuta kuin kehua, kuinka mahdottoman pätevä koira minulla on. Riialle hyppynouto on ihan yksi suosikkiliikkeistä, tunnistusnouto alkaa sujua ja luoksetulon pysäytyksistäkin menee jo kaikki asennot. Kyllä tästä koirasta vielä tokovalio leivotaan. Keksitään vaan vielä ratkaisu tuohon motivaatio-ongelmaan kokeissa.

ps. Meitä kyllä hirveästi helpottaisi, jos avoimessa luokassa liikkeet suoritettaisiin kahdessa osassa. Onko teillä kokemusta tuomareista, jotka teettää liikkeet kahdessa osassa? Kenen kokeeseen taas ei kannata mennä, eli kellä liikkeet suoritetaan putkeen? 

tiistai 7. marraskuuta 2017

Kaatuneita kisasuunnitelmia ja suunnitelmien tekoa

Saimme viime viikolla agilitykoutsiltamme luvan osallistua marraskuun agilitykisoihin. Hän on meitä usuttanut aloittamaan kisaura "pian" jo pitemmän aikaa ja olin suunnitellut, että menemme Riian kanssa marraskuussa kisaamaan. Viimeisen sanan koutsimme antoi siinä vaiheessa, kun Riia hyppäsi viime treeneissä 40 cm:n korkuisiakin esteitä. Eli tämän hetken medien keskimmäistä hyppykorkeutta. Totesin kuitenkin, että kisaamaan lähteminen näin marraskuussa on pelkästään typerä ajatus: kisalisenssi olisi maksanut reilusti yli 30 euroa minulle (koska minulla on harrastuslisenssi, ei minun olisi kisalisenssistä tarvinnut tänä vuonna täyttä hintaa maksaa) eikä me oltaisi sillä lisenssillä ehditty kisaamaan kuin yhdet kisat ja vuodenvaihteessa olisi sitten pitänyt ostaa uusi lisenssi vuoden vaihteen jälkeen ja maksaa siitä 57 e. Eli meidän agilitykisasuunnitelmat siirtyvät sitten ensi vuodelle, mutta se on ihan okei. Kerkeehän sitä.


Meidän agilityseuramme järjestää joulukuussa rally-tokokisat ja minua ehkä vähän kiinnostaisi käydä kokeilemassa. Mitään takuita tuloksesta ei kyllä olisi, koska Riialla on ollut niin pahoja ongelmia vireen kanssa varsinkin rallyssa, mutta voisihan se olla ihan hauskaa. Edes kannatuksen vuoksi. 

Toisaalta, Jyväskyläläinen seura, johon edelleen kuulun, järjestää joulukuussa tokokokeen. Se on tosin joulun välipäivinä, enkä todellakaan tiedä, kiinnostaisiko minua oikeasti lähteä joululoman parhaina hetkinä lähteä ajamaan Jyväskylään saakka kokeeseen, josta tuloksen saaminen olisi luultavasti yhtä kaikki epävarmaa. En tiedä. Olen yrittänyt etsiä meille kouluttajaa, joka voisi pitää meille yksityistunnin tokosta, mutta vielä en ole keksinyt, minne mentäisiin. Olisi kiva talven aikana kuitenkin edes välillä päästä kunnon, ohjattuihin treeneihin. 


Olen yhä sitä mieltä, että me menemme Riian kanssa kokeilemaan koiratanssia alkuvuodesta. Käymme hakemassa sieltä vähän motivaatiota ja iloa kisatilanteisiin, sillä temputhan nostavat Riian vireen aivan kattoon, vaikkei se palkkaa saisikaan. Ehkä sieltä voimme ammentaa tekemisen riemua myös tokoon. 

Kohta pitää alkaakin miettiä ensi vuoden kisasuunnitelmia. Tarkoitus olisi kisata ainakin tokossa, todennäköisesti menemme mittelijoukkueessa myös sm-kisoihin, siitä ainakin on ollut puhetta. Ensi vuonna haluaisin jonkin verran myös kisata agilityssä, katsotaan nyt, miten meidän kisaura siinä lajissa lähtee käyntiin. Koiratanssissa käydään ensi vuonna ainakin sen yhden kerran, oma mielikuvitukseni ei ehkä riitä kovin pian osallistumaan uusiin kisoihin, mutta ainakin yhdet kisat pitää kokea. Ensi vuonna yritetään metsästää tosissaan myös ekaa serttiä, sen olen päättänyt. Ensi vuodesta tulee varmasti ihan paras! Eikä sitä tiedä, vaikka Riia ensi vuonna saisi pikkusiskonkin!



torstai 2. marraskuuta 2017

Arkirutiini

Opiskeluaikana, varsinkin viimeisenä vuonna, Riia oli hyvin vähän yksin kotona. Minulla oli viimeisenä vuonna gradun lisäksi vain pari siihen liittyvää viestintäkurssia, eivätkä nekään olleet käynnissä yhtäaikaa, joten minulla oli maksimissaan kerran viikossa koulua. Muun ajan olin kotona tekemässä gradua (ja välillä vähän muutakin). Työelämään siirtyessäni jännitinkin hieman, miten Riia sopeutuisi päivittäiseen yksinoloon ja vähempään tekemiseen ja harrastamiseen. Siirtymä "normaalimpaan" elämään on kuitenkin mennyt itseasiassa aika hyvin. 

Riia on innoissaan ja aivan virkeänä aamulla, kun herätyskello soi, mutta se on tottunut siihen, että ruuan ja aamu-ulkoilun jälkeen rauhoitutaan. Se usein nukkuu jossain huoneessa yksinään siihen asti, että olen valmis lähtemään töihin. Silloin se tulee odottelemaan puruluutaan, jonka saatuaan se juoksee olohuoneeseen pureskelemaan sitä. Kun tulen töistä, se totta kai reuhkottaa ensin muutaman minuutin, minkä jälkeen päästän sen omatoimisesti ulos hoitamaan asiansa. Sen jälkeen se meneekin taas nukkumaan ja oikeastaan virkistyy vasta, kun lähdemme iltapäivällä lenkille, J tulee kotiin tai jos olemme menossa treenaamaan. Illalla se yleensä tunnin verran leikkii vielä itsekseen, kunnes yhdeksän-kymmenen maissa se on taas valmis nukkumaan.

Eli oikeastaan se on jopa rauhallisempi, kuin vielä Jyväskylässä asuessamme. Meidän jokainen päivämme noudattaa samanlaista kaavaa, joten mitä sitä hötkyilemään, ennen kuin oikeasti jotain on tapahtumassa. Tuntuu kuitenkin vähän hassulta, kun se on päiväsaikaan niin rauhallinen ja varsinkin, kun se usein tosiaan nukkuu omissa oloissaan jossain toisessa huoneessa. Ihan kuin koko koiraa ei olisikaan! Parasta on se, ettei tarvitse joka naapurin rasahdusta nousta katsomaan ja kuulostelemaan. Toki sekin varmasti osaltaan vaikuttaa, että omakotitalossa saa elää vähän rauhallisemmin muutenkin.