Puuttuva rengas?

Koirarotuja on olemassa lähemmäs neljä sataa ja Suomessa on edustettuna noin 320 eri koirarotua. Uskokaa tai älkää, mutta mielestäni koiraroduissa on silti pieni aukko. Minä tarvitsisin tietynlaista koiraa, jollaista ei vain ole. Tai en ole ainakaan vielä keksinyt, mikä sellainen olisi.

Aikoinaan, kun itselleni rotua mietin, kriteerinä oli, että koiran tulisi olla kooltaan agilityn mini tai korkeintaan medi-koira. Luonne saisi olla miellyttämisenhaluinen ja oppivainen, mutta ehdottoman varmasti myös peloton, aktiivinen, ei liian pehmeä, vaan mieluummin vähän kova, mutta ei kuitenkaan taipumusta aggressiivisuuteen tai dominointiin. Halusin koiran, jonka kanssa voisi harrastaa agilityn lisäksi myös tokoa ja sen tulisi olla halukas oppimaan myös niitä tokoasioita (eli ei esimerkiksi saisi olla semmoinen hienohelma, joka ei suostu makaamaan märällä nurmella tai niin herkkäsuinen, ettei suostu ottamaan noutokapulaa suuhunsa). Ulkonäöltä toivoin sitä, että koirasta kasvaisi hyvin todennäköisesti näyttelyihin kelpaava yksilö, jos se pentuna sellainen olisi. Eli tällä tarkoitan lähinnä sitä, että korvia ei tarvitsisi alkaa teippailemaan ja koko- ja tyyppivaihtelut olisivat suht pienet. Eli koira näyttäisi rotunsa edustajalta aikuiseksi kasvettuaan. Lisäksi toivoin totta kai kaikinpuolin tervettä rotua ja rakenteeltaan normaalia koiraa.

Halusin koiran, jossa olisi potentiaalia sekä agilityyn että tokoon. Agilityn puoleltahan nyt totta kai nousi ensimmäisenä mieleen sheltti, mutta valitettavasti se ei omia ehtojani täytä ollenkaan: shelteillä on ongelmana hyvin usein liiallinen arkuus ja pehmeys. Shelteissä on myös koon ja ulkonäön puolesta niin paljon variaatioita, että näyttelykelpoisen yksilön saaminen tuntui sattuman kaupalta. Lisäksi sheltit ovat usein vähän hienohelmoja, eivätkä välttämättä opi rakastamaan vaikkapa noutokapulaa kovin helposti.

Toivoin kovasti, että olisin löytänyt FCI1 ryhmästä itselleni sopivan koiran, mutta kriteereihini sopivaa koiraa siellä ei vain ole. Welsh corgit ovat ikisuosikkejani, mutta kyseltyäni jo kasvattajiltakin niistä, sanoi moni, etteivät myy corgeja agilityharrastukseen niiden rakenteellisten ongelmien vuoksi. Se siitä siis. Lancashire heelerillä on vähän pitemmät jalat, mutta niiden geenipooli on niin kapea, että niillä on lähes kaikilla joku silmäsairausjuttu, joka kulkee vahvasti perinnöllisenä, mutta voidaan havaita vasta vanhemmalla iällä. Rodulla on muitakin terveysongelmia, joten se rotuvaihtoehto jäi pois. Muita pieniä paimenkoiria ei ole. Yksi vaihtoehto oli myös göötti, mutta sanon suoraan, että sen vaihtoehdon suljin pois osittain sen takia, ettei pentuja vain ollut tarjolla, mutta myös sen takia, että arvostan kuitenkin jonkinlaista variaatiota ulkonäössä rodun sisällä: göötit ovat kaikki samannäköisiä ja samanvärisiä. Ulkonäöllisistä syistä pois sulkeutui myös schipperke.

Terrieriä minä en halunnut, koska niiden riistavietti voisi aiheuttaa liikaa ongelmia, eikä niitä olisi ehkä kovin helppo motivoida tokoon. Kääpiösnautseri oli minulle jo tuttu rotu, mutta sen suljin pois turkin hoidollisten syiden vuoksi: autottomana opiskelijana totesin, että koska Jyväskylässä ei ollut trimmaajaa keskustan alueella, olisi koiran trimmaajalle kuljettaminen useamman kerran vuodessa ollut liian vaikeaa. Kääpiöpinsereistä en vain yksinkertaisesti pidä. 

Aika nopeasti tällä tavoin karsimalla jäljelle jäi mitteli. Olen jo aika pienestä pitäen seurannut tokoa sm-tasolla ja muistelin, että jonain vuonna (vuonna kivi ja kirves) siellä oli ollut keeshond ihan kärkisijoilla. Mittelihän on pieni kessu. Lisäksi koiranetin mukaan mitteleissä oli useampiakin tokovalioita ja koiran saaminen tokovalioksi on kuitenkin yksi haaveistani. Nämä seikat riittivät minulle näytöksi mittelien tokoon soveltuvuudesta. Agilityynhän rotu sopii erinomaisesti myös, joten päätös oli tehty.

Edelleen kuitenkin haaveilen vähän nopeammasta agikoirasta ja koirasta, jolla olisi pikkuisen enemmän työmoottoria. Mittelihän ei missään nimessä mikään työkoira ole. Se on itsenäinen pihanvahti. Riiassa on kyllä innokkuutta ja sähäkkyyttä, mutta sen turnauskestävyys on heikompaa tekoa. Saa nähdä tuottaako se ongelmia tokon ylemmissä luokissa.

Ilokseni luin Kennelliiton Facesta, että Pohjoismainen kennelunioni on hyväksymässä kolme uutta rotua, joista yksi on amerikankääpiöpaimenkoira (tai pohjoisamerikanpaimenkoira), eli "miniaussie." Ensi vuoden alusta lähtien amerikankääpiöpaimenkoirillakin on oikeus osallistua Pohjoismaissa järjestettäviin näyttelyihin ja kokeisiin. Liityin heti Facebookissa myös American Miniature Shepherd Finland -ryhmään ja yllättäen huomasin rotua olevan jo useampia yksilöitä Suomessa. Niitä on kuulemma harrastustenkin parissa jo ja kasvatustyötäkin tehdään. Tämän miniaussie kuulostaa ehdottomasti tutustumisen arvoiselta rodulta. Jos se paikkaisi niitä ominaisuuksia, joita ei esimerkiksi sheltillä ole, mutta jota koiraltani kaipaisin. Oikein mainio koira mittelikin on harrastuskaverina, mutta kyllä työtä tekemään luodun koiran kestävyys on ihan eri luokkaa, kuin pihanvahdin. Jonain päivänä minulla tulee olemaan jonkun muunkin rotuinen koira, kuin mitteli, vähintääkin mittelin lisäksi. Vielä en tiedä mikä se tulee olemaan, mutta sitä pohtiessa on hyvä kartoittaa potentiaalisia vaihtoehtoja. Ehkä amerikankääpiöpaimenkoira voisi olla yksi.

Kuvan lähteenä Googlen kuvahaku.