perjantai 21. heinäkuuta 2017

2 x agility ja 1 x toko

Se on tämän(kin) viikon treenisaldo.

Maanantaina meillä oli tokotreenit ja niissä jouduin kokemaan melkoista turhautumista. Riia ei osaa enää liikkeestä seisomista, vaan jostain syystä se menee sekaisin liikkeestä istumisen kanssa. Täytyy varmaan vaihtaa käsky siihen ja lähteä ihan nollasta uudestaan sen asennon kanssa. Liikkeestä istuminen ja maahanmeno menee kyllä edelleen hyvin. Merkin kiertoa ei otettukaan tällä viikolla ollenkaan, enkä tiedä yhtään, mitä sen liikkeen kanssa jatketaan. Aloitanko opettamisen siinäkin liikkeessä uudelleen ihan nollasta, en tiedä. Jotenkin se pitäisi saada oppimaan sitä merkin bongausta, se kun ei oikein tahdo sitä nähdä/löytää. Ruutuun lähetyskin meni penkin alle, koska ruutu oli rakennettu pitkään heinikkoon. Riia lähti kyllä etsimään sitä ruutua, mutta aivan väärästä suunnasta - sieltä, missä se näki kartioita olevan, eli sorakentän puolella. Sitten se kyllä meni ruutuun, kun käytiin kattomassa, missä se oikein on. Ainut positiivinen asia treeneissä oli se, että kokeilimme ekaa kertaa ikinä luoksetulon pysäytystä maahan. Pysäytyksen seisomaan ja istumaan se osaa (vaikkakin ne menevät välillä myöskin sekaisin), mutta maahan pysäytystä ei olla kokeiltu ikinä. Se meni ekalla yrityksellä heti nappiin! Kyllä Riialla hoksottimet toimii ainakin välillä!

Aksatreeneissä sen sijaan ollaan tällä viikolla koettu onnistumisia. Keskiviikkona Riia meni radalla kepit täydellisesti vain neljän ohjurin avustamana. Se on alkanut myös selvästi oppimaan lukemaan rataa ja irtoamaan paljon paremmin. Keskiviikon radat näyttivät tältä:

Välimatkat ja kulmat esteeltä toiselle saattavat vähän heittää, mutta radat olivat suunnilleen tuollaiset. 

Torstain rata:

Tämänkin piirsin itse ihan ulkomuistista, joten välimatkat ja kulmat saattavat olla kyseenalaisia. 
Molempina päivinä Riia oli aivan tulessa ja torstaina meillä oli jopa eka nolla lähellä! Muuten rata meni nimittäin niinkun pitikin, mutta keppien aikana jäin hieman liian koiran taakse, koska kahdeksas hyppy oli takaakiertona ja jäin itse odottamaan koiraa kasin ja putken väliin. Mutta me ei kepeillä koskaan olla harjoiteltu sitä, että minä jäisin koiran taakse, vaan olen aina vedättänyt Riiaa keppien loppuun asti. Eli ihan ymmärrettävää, että koira hämmentyi ja tuli pujottelusta pois kesken kaiken. Mutta kepithän nyt ovat meillä edellen kesken, joten saan todella olla ylpeä siitä, että muuten radalla oli puhdas suoritus!

Vauhtihan Riialla on kasvanut aivan käsittämättömästi ja sen irtoaminen putkille on jo aivan superia. Itse en vaan vielä osaa sitä aivan täysin hyödyntää, mutta minulla on sellainen tunne, että tässä loppukesän aikana kyllä opitaan, sillä meidän kouluttajamme Lakkella osaa todella laittaa meidät ohjaajat haastamaan itseämme. Itse tykkään muutenkin tuosta ohjaajasta sen vuoksi, että hän laittaa meidät ajattelemaan itse. Joudumme menemään rataantutustumaan ihan omin nokkinemme ja hän katsoo, mitä meinaamme minnekin väliin tehdä ja korjaa sitten, jos suunnitelmat on ihan päin honkia tai ehdottaa jotain pieniä muutoksia. Siinä oppii tosi paljon!

Saatiin kuulla sekä keskiviikon että torstain koutsilta, että meidän olisi aika alkaa katselemaan kisakalenteria jo. Ykkösissä kuulemma radat ovat sen verran helppoja, että kuulemma pärjättäisiin siellä jo hyvinkin. Itse kuitenkin arkailen vielä vähän lähteä keskeneräisten keppien kanssa, mutta ykkösissä kuulemma näkee niin paljon keskeneräisiä keppejä, ettei oltaisi edes huonoimpia. Jäiks.


Meillä on kuitenkin vielä yksi suuri murhe ennen kisauran aloittamista: mittaaminen. Riiahan ei missään nimessä suoraan ainakaan mineihin mene, vaan se joutuu kiertoon, eli useamman kerran mitattavaksi. Minä itse veikkaan, että sen korkeus on jotain 34,5 - 35,5 väliltä. Mä en tiedä yhtään miten tuo homma aksakisoissa edes toimii: jos mennään jonnekin mittaukseen ja se joutuu ns. "kiertoon" niin saadaanko me sitten niissä kisoissa kisata ollenkaan? Koska uusintamittaukset tehdään? Koska me saadaan sitten kisata? Ilmeisestihän koiran voi viedä myös mitattavaksi jonnekin kisoihin vaan ja varmentamaan kisakirja, vaikkei ko. kisoihin olisikaan osallistumassa, vai?

Mua askarruttaa myös sellainen asia, että kun Riia pelkää sitä mittaa, niin miten tuomarit suhtautuvat tähän? Suostuvatko edes mittaamaan, jos koira pelkää? Koiranhan pitäisi seistä mahdollisimman rennosti, mutta miten se on mahdollista, jos toinen pelkää? Missä ja miten mittaamista voisi harjoitella? Riialla on myös paksu karvakaulus. Olen kuullut, että jotkut ajaa rajatapauskoirilta karvat sään päältä mitattavaksi viedessään. Mitäs mieltä olette tästä?
Auttakaa joku aloittelijaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti