Agilityä: kisaamaan?

Meillä oli tämän viikon treeneissä, joita oli tällä kertaa vain yhdet, teemana irtoaminen ja leijeröinti. Leijeröintihän oli meille ihan uusi juttu, mutta tarkoittaa käytännössä sitä, että koira lähetetään esteelle siten, että joku toinen este jää ohjaajan ja koiran väliin. Ainakin tällä videolla näkyy samantapainen leijeröinti, kuten meillä treeneissä oli, eli koira lähetettiin putkeen siten, että puomi jäi ohjaajan ja koiran väliin. Tällä kertaa en koko ratapiirrosta tänne laita, mutta voisin laittaa sen pätkän, mitä me ehdittiin treenata, eli alkua ja keppejä. 

Eli tässä meidän treenin alkupätkä, jota ehdittiin tehdä.

Tällä kertaa treeneissä oli tosiaan peräti kuusi koirakkoa, joten mekin ehdittiin olla radalla yhteensä ehkä 10 - 15 minuuttia, mikä jäi vähän harmittamaan. Mutta toisaalta oli niin kuuma päivä, ettei Riia kyllä olisi edes jaksanut tehdä pitemmästi. Mä olin jo rataa rakentaessani aivan varma, että tämä tulee olemaan meille tosi vaikeaa. Kuten sanottua, Riia ei ole ollut kovin hyvä irtoamaan, enkä minä sen vuoksi ole kovin paljoa osannut haastaa sitä. Otettiin eka kierros niin, että laitettiin kepeille useita ohjureita ja lähdettiin kokeilemaan. Aloituksessahan oli melkein välttämätöntä pystyä jättämään koira ykkösesteen taakse ja kävellä itse peräti nelosesteelle. Ei oltu ikinä Riian kanssa kokeiltu mitään tuollaista, että joku este jää meidän väliin tuolla tavalla ja että minun pitää kutsua Riia luokseni siten, että se suorittaa siitä välistä useamman esteen JA että ne esteet meidän välissä, joita sen pitää suorittaa, on jotain muita kuin hyppyjä. Radan alku meni kuitenkin kerrasta nappiin. Sain Riian myös ohjattua kepeille (joskin putken kautta...) ja se teki kepit supernopeasti leijeröitynä. Eli mä tosiaan pystyin jäämään putken toiselle puolelle koiran suorittaessa kepit loppuun. Se oli aika huisia! Tämä oli meidän ensimmäisen kierroksen saldo.

Toisella kertaa mentiin suoraa keppi-asiaan. Edellisen koirakon jäljiltä kepeillä ei ollut yhtään ohjuria. Niina kysyi meiltä, ollaanko me koskaan menty ilman ohjureita ja minä sanoin niin kuin asia on: ollaan menty, mutta koira tekee hitaasti. Niina pisti meidät kokeilemaan. Neloshypyn kautta kepeille. Riia suoritti hitaasti, mutta varmasti täydelliset kepit ja sai ykköspallonsa palkaksi! Vau! Seuraavaksi kokeiltiin saada sille vauhtia kuolleella pallolla ja todettiin, että paras tapa saada sille vauhtia on se, että minä kannustan sitä: "kepikepikepikepikepi." Totesin vaan että voi paska, mun on pakko kasvattaa mun kuntoa, että jaksan hokea. Jos en hoe, Riia luulee helposti, että se tekee väärin ja lopettaa kesken. Ärsyttävää, mutta Niina kannusti, että se saa varmasti pikkuhiljaa lisää varmuutta kepeille, kun vaan harjoitellaan. Lopuksi kokeiltiin vielä hypylle irtoamista, koska halusin. Niina oli ihana, kun hän sanoi, että mitä hän nyt on ehtinyt meitä nähdä, niin meillä ei ole mitään ongelmaa siinä. Hän pyysi ensin näyttämään, miten veisin Riian esteelle ja minä näytin. Aika lähelle veisin ja siitä tyrkkäisin hypylle. Niina kehotti sitten jäämään ihan keppien loppupäähän ja ohjata koira siitä kutoshypylle. Silmiään räpäyttämättä Riia meni enkä mä voinut uskoa asiaa todeksi. Ollaanhan me tuota irtoamista Mäyryn treeneissä harjoiteltu, mutta että se oikeasti toimii ilman, että koiraa tarvii sen kummemmin asiaan viritellä. Voi vitsiläinen!

Kepit on kuitenkin olleet se meidän viimeinen kompastuskivi. Asia, joiden takia ei olla edes harkittu kisoihin lähtemistä. Mulla on ehkä pienesti täydellisyyden tavoittelun vikaa, joten mä oon jotenkin ajatellut, että mun koiran pitää olla ihan keppitykki, jotta voidaan kisata. Niina kuitenkin totesi mulle, että noilla kepeillä pärjätään ihan keposesti ykkösissä ja jopa kakkosissa. Hankalia keppikulmia ja sitä, että mun pitää ehtiä niiden keppien edelle tai jäädä taakse tulee vasta kolmosissa. Eli käytännössä meillä olisi runsaasti aikaa vielä kehittyä kepeissä, ennen kuin niissä todellisia kinkkisiä juttuja edes tulee.

Ja kyllähän mä sen itsekin huomasin kisatöissä viime viikonloppuna: monella kakkosluokankin koiralla oli ongelmia kepeissä. Osa teki hitaasti, osa oikoi, osa ei löytänyt oikeaa väliä, osa lopetti kesken jne. Ehkä niillä kepeillä ei voikaan odottaa koiralta 100 %:sta suoritusvarmuutta aina ja joka päivä. Ehkä keppeillä onnistuminenkin on vähän tuuripeliä? 

Periaatteessa voitaisiin siis Riian kanssa vaikka ollakin kisavalmiita. Olisihan se kiva kokeilla. Mulla vaan ei ole edes kisakirjaa vielä ja koirakin pelkää mittaa. Mua neuvottiin menemään Sagin järjestämiin virallisiin mittaustilaisuuksiin tuon koiran kanssa. Meillä on parin viikon päästä elokuussa ryhmänäyttely, jonka jälkeen varmaan katon jonkun mittaustilaisuuden ja vedän siltä sään päältä karvat alas sitä varten. Sitä ennen pitäisi kuitenkin päästä vielä treenaamaan mittaamista.

Ja ennen oikeita kisoja, haluaisin kyllä päästä vielä testaamaan mun omaa radanlukutaitoani jonnekin radalle, joka on ykkösluokan tasoa. Haluaisin nähdä, minkälaisia haasteita siellä on. Näkeehän ratapiirroksia toki netissä, mutta se on ihan eri asia olla siellä koiran kanssa. Ja tokihan sellaisen voisi itse mallin mukaan rakentaa omalle kentälle, mutta kun sekin on eri asia. Sen radanhan oppii siinä rakentaessa. Kisoissa rataantutustumisaikaa on kuitenkin vain sen 5 min.

Ihan vähän tuli Riialle kuuma treeneissä. Oli pakko kastella tuommoinen peitto ja heittää se koiran selän päälle.

Jos joku tietää jotain hyviä paikkoja, jossa järjestettäisiin tällaisia ratatreenejä, jossa nimenomaan olisi ykkösluokan rataa tarjolla, niin saa vinkata. Voidaan lähteä vähän kauemmaksikin, etenkin viikonloppuisin. 

Plus! Mä haluaisin tietää, mitä te tykkäätte tällaisista pitkistä treenisepustuksista. Jaksaako näitä lukea? Mä tykkään kirjoittaa näitä ja tuun joka tapauksessa kirjoittamaan näitä itelleni muistiin, mutta minkälaiset jutut kiinnostaisivat erityisesti teitä lukijoita? Lyhyet ja tiiviit vai pitkät ja yksityiskohtaiset? Treenipostaukset vai arkikuulumiset? Entäs kuvat?