Toivepostaus: My Day with Riia

Lupasin joskus kesällä kuvata My Dayn Riian kanssa ja niin tosiaan kuvasinkin. Valitettavasti sen muokkaaminen ja lataaminen Youtubeen jäi tietokoneen hajoamisen vuoksi tälle päivälle, mutta tässä se nyt viimein on. Nauttikaa!

Ja tähän samaan syssyyn voisin kysyä, onko teillä lukijoilla kysymyksiä, joihin haluaisitte vastauksia! Voisin tehdä taas kysymys-vastaus -postauksen, jos teillä riittää uusia kysymyksiä! Eli kommentteihin saa laittaa kyssäreitä vaikka seuraavat kaksi viikkoa, eli 14.10. asti! Vastaan sitten, jos kysymyksiä tulee :)

Viikonlopun rallykisat

Viime viikonloppuna oli tosiaan lauantaina ja sunnuntaina Keski-Suomen kennelkerhon järjestämät tuplarallykisat, jonne oltiin ilmoittauduttu molemmille päiville. Menin lauantaina kisoihin jännityksen sekaisissa fiiliksissä, viime viikonlopun epäonnistuminen mielessäni ja toivoin, ettei siellä olisi houkutusta. Paikalle päästyämme tsekkasin radan eikä siellä tosiaan ollut houkutusta ja muutenkin se vaikutti oikein kivalta. Riia vaan ei ollut lämmitellessämme yhtään minulla mukana tunnetasolla, teki kyllä mitä pyydettiin, mutta välissä säntäsi haukkumaan kaikki ja kaikkia  niin pitkälle, kuin remmi vain yltäsi.

Starttasimme radan ja pääsimme ekalle kyltille: 360 astetta vasempaan. Riia säntäsi suoraa ulos kehästä takanamme haukkumaan takanamme istuvaa ajanottajaa. Hylkäys. Halusin kuitenkin jatkaa radan loppuun. Puoli välissä rataa oli estehyppy. Otin pari juoksuaskelta ja niin otti Riiakin - suoraa ulos kehästä taas! Tällä kertaa se meni tutkimaan avonaista konttia kentän laidalla. Siinä vaiheessa kytkin koiran ja poistuimme paikalta.

Koko lauantaipäivä meni tosi huonoissa fiiliksissä sekä itseä että koiraa kohtaan ja päätin jo siinä, etten mene sunnuntaina kisaamaan. Ei vain huvittanut. Muutenkin minusta tuntuu, että meidän rallyttelyt on nyt vähäksi aikaa taputeltu. Huomaan, että koiraa ei nappaa rally yhtään. Rallyradalle päästessämme se katselee vain kaikkea muuta. Ihan eri fiiliksellä mukana kuin esimerkiksi tokossa, johon aiommekin nyt jatkossa panostaa. Siinä me pärjäämme ja siitä me tykkäämme molemmat. Itseäni ei ole koskaan rally samallalailla muutenkaan napannutkaan kuin toko, koska se on enimmäkseen vain seuraamista, mikä taas on tokoliikkeistä Riian mielestä tylsin. Kun koiraa ei kiinnosta, ei kiinnosta kyllä minuakaan.

Ehkä me vielä joskus starttaamme rallyssakin, mutta ei nyt ainakaan vähään aikaan. Oma oloni on tästä päätöksestä tosi helpottunut, sillä minua on jännittänyt rallykisat aina ihan mahdottomasti eikä ole ikinä tuntunut kovin hyvältä olla rallykisoissa tai lähteä niihin. Rally-tokokisat on myös siinä mielessä epämukavia tapahtumia, että sinne mennessä ei voi olla yhtään varma mitä tuleman pitää. Radalla kun voi olla mitä vain. Tokossa on ne luokittain määrätyt liikkeet, jotka suoritetaan ja that's it. Sitä joko osaa tai ei. Rallyradalla voi olla tuomarin asettamia jekkuja ja ansoja vaikeuttamassa hommaa, houkutukset voivat olla melkein mitä vain ja vaihtoehtoisten kylttien määrä kasvaa mitä korkeammassa luokassa kisataan. Liian paljon muuttuvia osia minulle ja liikaa seuraamista Riialle.

Olen kahden edellisen viikon aikana treenannut tosi paljon tokoa ja Riia rakastaa sitä niin paljon. Nyt alan kalastella kalenteriini niitä tulevia kokeita, sittenpähän huomaa, missä tarvitsisi lisätreeniä! Lisäksi panostamme myös agilityyn, toivottavasti päästään kisaamaan pian siinäkin lajissa!

Päivän ajatusleikki

Törmäsin Facebookissa tällaiseen ajatusleikkiin, ja koska yritän vähentää koirajuttujen postaamista sinne, ajattelin laittaa sen tänne blogin puolelle.

Jos pitäisi valita yksi rotu jokaisesta FCI roturyhmästä, niin mikä se olisi?

(ja oletan nyt, että tässä tarkoitetaan sitä, että jos pitäisi valita joku rotu joka roturyhmästä itselleomaksi koiraksi)

FCI1: Tämä on helppo: bordercollie. Olen päätynyt siihen, että sitten kun minulla on aikaa ja rahaa harrastaa pk-lajeja ja tarvitsen pk-rotuisen koiran, tulee se olemaan bordercollie.

FCI2: Tämä on vähän vaikeampi, koska kääpiösnautseria lukuunottamatta rodut ovat ihan vieraita. Päädyn kuitenkin berninpaimenkoiraan niiden luonteen puolesta. Ihania perhekoiria ja tarvittaessa toimivat tokossakin. Tällaisen voisi ottaa juurikin sellaiseksi perheen halikoiraksi tai itselle "työkoiraksi" kouluun.

FCI3: Tämäkin on aika selkeä; valitsisin borderterrierin niiden luonteen ja monikäyttöisyyden vuoksi.

FCI4: Karkeakarvainen mäyräkoira miellyttää eniten silmää.'

FCI5: Mittelspitz on ykkönen.

FCI6: Silmää eniten miellyttää petit basset griffon vendeen, muita tämän ryhmän rotuja en itselleni hirveän helposti huolisi.

FCI7: Olen aina ihaillut bretoneja, muut ovat liian isoja tai liian metsästyskoiria.

FCI8: Tästä roturyhmästä voisin ottaa useammankin, mutta voiton vie novascotiannoutaja.

FCI9: Tämän ryhmän koirat eivät ole ollenkaan minun juttuni, mutta jos joku pitäisi valita, olisi se luultavasti iso tai keskikokoinen villakoira.

FCI10: Kyllä se varmaan olisi englanninvinttikoira. Arvostan niiden atleettisuutta. 

Tokomeininkiä

Toko on aina ollut mun ykköslaji ainakin oman pääni sisällä. Vaikka rally-tokossa kisataankin ja aktiivisesti harrastetaan agilityä, on toko aivan ehdoton suosikki. Omalla ajalla ollaan nyt käyty taas treenailemassa tokoa, kun siihen on ollut mahdollisuus ihan sisäitloissa, kiitos Lauka-hallin avajaisissa arvonnasta voittamani vapaakortin kuukaudeksi. Latasin aiemmin päivällä pari treenivideota Youtubeen ja laitan ne levitykseen vielä täältä bloginkin kautta. Itse näkee siitä kaikki ne virheet ja kaiken sen, mitä voisi tehdä vielä paremmin, mutta muiden silmiin meno varmasti näyttää aivan toiselta.

Onhan noissa kaikissa liikkeissä vielä todella paljon petrattavaa, mutta ihan varmaan ok suorituksilta näyttää jo? Jos sitä vain katsoisi jonkun kokeen ja menisi, sillähän siitä pääsisi :D 

Tuleva viikonloppu vietetäänkin taas rally-tokokisojen merkeissä. Keski-Suomen kennelkerho järjestää sekä lauantaina että sunnuntaina kisat, joihin molempiin mennään Riian kanssa. Jospa sieltä irtoaisi tulos avo-luokasta,..

Agilityn vaarat

Kuten monissa urheilulajeissa, myös agilityssä on omat vaaransa. Mutta agilityssä vaaroihin pitäisi mielestäni suhtautua vielä vakavammin, kuin muiden urheilulajien kohdalla, sillä harrastaessamme agilityä, kyse ei ole vain meistä itsestämme,vaan vielä enemmän siitä eläimestä, harrastuskaveristamme. Allekirjoitin ihan vähän aikaa sitten adressin, jossa pyydettiin umpitunnelin, elikkäs pussin, kieltämistä agilitykisoissa Suomessa. (http://www.adressit.com/pussi_pois_agilitysta). Mielestäni pussin kieltäminen olisi enemmän kuin tarpeellista. Tästä videosta voitte katsoa, minkälaisia onnettomuuksia koirille voi sattua pussia suorittaessaan:

Adressin allekirjoittaminen ei valitettavasti ole enää mahdollista, mutta Suomen agilityliitto lähti nyt ajamaan asiaa eteenpäin. Tässä linkki ajankohtaiseen tiedotteeseen asiasta: *klik*

Toinen asia, mikä minua agilityssä huolettaa todella paljon, on estekorkeudet. Itse olen yksi niistä harrastajista, jotka ovat tässä kohtaa erityisen ikävässä asemassa. Suomessa kilpaillaan kolmessa säkäluokassa: minit, medit ja maksit. Minien ja medien raja menee 35 cm:ssä. Riia on 36, eli menee sentillä yli miniluokasta ja kuuluu niin ollen medi-koiriin. Medeissä estekorkeus on 35 - 45 cm. Oma koirani joutuu siis pahimmassa tapauksessa hyppäämään kymmenen senttiä itseensä korkeampia esteitä. Ja valitettava tosiasia on se, että kun koiran laittaa hyppäämään noin korkeita esteitä kokoonsa nähden, on loukkaantumisriski todella suuri. 

Tähän voi toki itse paljonkin vaikuttaa esimerkiksi sillä, kuinka paljon treenaa korkeilla hypyillä, kuinka monta kertaa viikossa ja paljonko kisaa ylipäätään, mutta mielestäni on silti koiria kohtaan epäreilua laittaa ne hyppäämään noin korkeita esteitä, varsinkin, kun ne rakastavat touhua yli kaiken, eli varmasti hyppäävät niin kauan kuin jaksavat ja pystyvät. Rakenteella on tässä asiassa myös paljon merkitystä. On ihan eri asia laittaa raskasrakenteinen koira, joka on jonkin säkäluokan alarajoilla, hyppäämään niitä korkeimpia esteitä, verrattuna kevyempään kaveriin. Tässä kohtaa olen onnekas ja tämän asian vuoksi en olekaan Riian kanssa heittänyt kirvestä kaivoon agilityn suhteen: Riian korkeus tulee pääasiassa sen korkeista jaloista. Se on myös hoikka eikä missään nimessä sellainen karvapulla kuin tosi moni mitteli on. Koiran ehdoilla kuitenkin mennään nyt ja aina. 

Tulevana agilitykouluttajana aion ehdottomasti kiinnittää kaikista eniten huomiota siihen, että harrastaminen olisi koirille mahdollisimman turvallista. Ruotsissa on siirrytty jo viiden kokoluokan käytäntöön ja toivon, että se otettaisiin käytöön myös Suomessa. Turvalliseen agilityharrastamiseen kuuluu myös koiran fyysisestä kunnonsta huolen pitäminen alkulämmittelyjen ja loppuveryttelyjen sekä muun lihashuollon avulla sekä koiran normaalipainoisena pitäminen. Treenialustankaan merkitystä ei voi korostaa liikaa. Ikinä koiraa ei saisi treenata liian kovalla tai liukkaalla alustalla, varsinkaan siinä vaiheessa, kun vauhdit kasvavat jo koviksi. 

Tällä videolla näkyy mielestäni erinomaisesti sekä se, kuinka vaarallista voi olla agility liian liukkaalla alustalla sekä liian korkeiden esteiden tuomat haasteet. Varsinkin yhdistettynä siihen liukkaaseen alustaan. 

Agility lajina kaipaa vielä todella paljon muutoksia sääntöihin ollakseen turvallisempi laji koiralle. Mutta onneksi tässä asiassa ollaan koko ajan menossa eteenpäin!

Koiraharrastus - mitä se mulle merkitsee

Pohdin tänään lenkillä sitä kaikkea, mitä koirat, Riia ja koiraharrastukset mulle antavat. Ennen kuin hankimme Riian, moni sanoi, ettei kannata vielä hankkia koiraa, vaan pitää ottaa ilo irti ajasta opiskelijana ja nuoruudesta muutenkin. Mutta kyllä täytyy sanoa, että Riian hankkiminen oli paras päätös, mitä olen elämässäni koskaan tehnyt, eikä aika ennen Riiaa ollut todellakaan elämisen arvoista. Hankkiessamme Riian en menettänyt mitään, mutta sain nin paljon asioita, joita ilman en enää ikinä halua olla.

Parasta kaikessa tässä on koirayhteisö. Minun mielestäni Jyväskylässä on aivan mahtava meininki koirapiireissä. Kaikkia kannustetaan ja kehutaan, kisoissa ja tapahtumissa jutellaan kaikkien kanssa, eikä olla naama väärinpäin. Koiraihmiset tuntevat toisensa naapurustossa ja harrastusseuroissa tai -hallilla. Myös mitteliyhteisö on aivan ihana, kannustava ja välittävä ja sitäkin kautta olen saanut paljon tuttuja, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia, kannustaa ja kehua toinen toistaan. Mitteliyhdistys on myös sopivan pieni, melkein kaikki tuntevat toisensa. Mitteli-ihmistenkin takia jo, tuntuisi pahalta vaihtaa rotua kokonaan toiseen.

Riian myötä olen saanut jonkun, joka on aina iloisena vastassa kotona. Olen saanut pitkiä lenkkejä syysillassa tai talven pakkasilla, monta naurua, kun koira on keksinyt jotain uutta ja jännittävää. Riia todella näyttää sen, kuinka paljon se meitä rakastaa. Se on viisas koira, jonka kanssa mielemme on yhtä. Meidän suhde on ajatuksen tasolla jotain niin korkeaa ja vahvaa, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Melkein luemme toistemme ajatukset ja tiedämme, miltä toisesta tuntuu. Vasta 1,5 vuoden iässä Riia lukeutuu viisaimpiin koiriin, ketä olen ikinä tuntenut. Riia toi kotiimme todella paljon rakkautta.

Riian ansiosta olen päässyt tutustumaan moniin koiriin ja koiraihmisiin ja kuulemaan ja oppimaan heidän elämästään. Tunnit, joita olen viettänyt koirahalleissa, ovat herättäneet minussa ihan uudenlaisen palon tähän hommaan. Minua ahdistaa jo valmiiksi ajatus, että jonain päivänä en ehkä pystykään enää tekemään tätä ja sen vuoksi tahdon ottaa jokaisesta päivästä irti kaiken. Tahdon nähdä, tehdä, kokea ja oppia. En tahdo menettää enää sekuntiakaan siitä ajasta, minkä voisin viettää koirien kanssa. Oppien niistä ja niiltä.

Mielessä on kuitenkin kysymys "miksi?" Eihän tässä kaikessa ole lopulta mitään järkeä. Koirien kanssa palaa rahaa ja aikaa. Koira-ala ei myöskään työllistä kovin hyvin, enkä missään nimessä haluaisi tehdä työkseni sellaista, jossa joutuisi pelkäämään huomista, vaikka se toki toisi mukanaan mahdollisuuden viettää kaikki aika koirien kanssa. Pieni osa minusta harmittelee sitä, että päätin ruveta opettajaksi, enkä mennyt esimerkiksi Kannuksen kennellinjalle ja suorittanut siellä ammattitutkintoa lukion ohessa, kuten haaveenani oli. Vaikka opettajana oleminen ja lapset onkin toinen intohimon kohde, se ei ole puoliakaan siitä, mitä koirat ja koiraharrastus on. Joka päivä ajatukseni ovat koirissa n.23 tuntia vuorokaudessa. Näen niistä unta, hengitän niitä ja elän niille. Käteni tärisevät ja kurkkuun nousee pala kaikesta siitä, mitä ne minulle antavat ja erityisesti siitä, mitä tulen niiden kanssa vielä kokemaan. Sillä tiedän, että Riia ei ole viimeinen koirani. Toivon, että ehdin näkemään ja kokemaan koirien kanssa kaiken sen, mistä olen aina unelmoinut sekä tietenkin unelmoimaan myös lisää.

Tällä hetkellä olen toteuttamassa koko ajan unelmiani: minulla on toimiva ja rakas koira, jonka kanssa pääsee kokemaan kaikenlaista. Harrastamaan, kisaamaan ja saamaan myös koulutustunnuksia ja tuloksia, unohtamatta tietenkään sitä, kun se sohvalla käpertyy syliin ja aamulla herättää koskettamalla tassullaan- tavallista kotikoiran elämää. Käymme näyttelyissä ja juttelemme siellä muiden rotuharrastajien kanssa ja luon suhteita heidän kanssaan. Harrastan agilityä ja tämän syksyn aikana suoritan koulutusohjaajakurssin ja toivottavasti pääsen myös tekemään kyseistä työtä. Opin koko ajan lisää Riiasta, koirista, koiraharrastuksesta ja koiraihmisistä. Vaikka paljon koirat ottavat, niin silti antavat sata kertaa enemmän ja olen jokaisesta sekunnista kiitollinen, jonka saan viettää niiden kanssa. Minun elämäni oli katkolla, kun olin ilman koiraa, enkä tästä eteenpäin aio elää päiväkään ilman.

Avoimen luokan korkkaus

Meillä on takana nyt sitten ensimmäinen rallytokon avoimen luokan kilpailu. Koira tuntui olevan hyvässä vireessä ennen starttia, mutta vire alkoi odotuksen aikana hiipua enkä saanut sitä enää nostettua. Tulokseksi saimme siis pyöreän nollan. Meidän rata kaatui loppujen lopuksi liian houkuttelevaan houkutukseen. Toisaalta tätä kyllä tarvittiinkin, nyt nimittäin ehkä opin, että epäonnistuminen ei ole maailmanloppu ja koirien kanssa tämä nyt vain on tällästä. Ja tietenkin mukavaa lisähaastetta lajiin tuo se, että nyt ei olla ainakaan avointa luokkaa seilaamassa kevyesti ja helposti läpi niin kuin alokasluokkaa. Tarvitsemme siis enemmän koekäyntejä siihen koulutustunnukseen tällä kertaa, kuin sen miniminäärän eli kolme. Ja ehkä tämä nollatulos tuo minulle nyt rohkeutta senkin suhteen, että uskaltaisin jonain päivänä mennä myös sinne tokokokeeseen kun on käyty nyt kerran mokaamassa ihan virallisissa.

Rata oli muuten melko vaikea ainakin päätellen siitä, kuinka moni koira hylättiin tai sai vähemmän kuin 70p eli nollan kuten me. Mutta tämähän olikin piirinmestaruuskilpailu. Ratasuorituksemme on kuitenkin ladattuna Youtubeen itselle ja muille opiksi ja hyödyksi.

Ajatuksenjuoksua

Pitkästä aikaa pääsee ihan oman koneen ääreen. Mulla on ollut uusi kone vasta muutamia tunteja, mutta paloin halusta päästä avaamaan tänne ajatuksia ja siinä sivussa harjoitella myös tämän uuden erikokoisen ja -mallisen näppäimistön käyttöä.

Meillä on siis nykyään uusi, mukava treeniporukka agilityssä. Treenipäivä on tiistai ja ryhmässä on kuusi koiraa. Kaksi kertaa takana ja uskon, että kehitytään Riian kanssa tulevan jakson aikana aivan valtavasti. Ehkä päästään ensi vuoden alussa starttaamaan jo agilitykisatkin! Vaikka tämä nyt on vain tällaista haaveilua. Kiire meillä ei ole senkään suhteen. Agilityn tärkein pointti on kuitenkin se, että koiran aktivoimisen ohella minä saan liikuntaa. Tiistai onkin meille - minulle ja Riialle - semmoinen tyttöjen päivä. Menen hallille hyvissä ajoin ennen treenejä, että ehditään Riian kanssa heittää juoksulenkki alkulämmittelyksi. Omaa vuoroa odotellessa tehdään temppuja ja harjoitellaan seuraamista. Treenien jälkeen jäähdytellään rauhallisella kävelyllä. Kaiken kaikkiaan siis vajaa kolme tuntia emäntä ja koira -aikaa :D

Oma koirakuumeeni on kasvanut aivan valtavasti varsinkin tuttujen koiranpentu-uutisten vuoksi. Olen kuitenkin miettinyt, haluaisinko mittelin tai vastaavan seurakoiran, vai hommaisinko sen pitkäaikaisen haaveeni, eli pk-rotuisen seuraavaksi. En ole tosin varma, onko minun elämäntilanteeni tällä hetkellä otollinen pk-koiralle. Haluaisin, että minulla on aikaa ja ennen kaikkea rahaa kouluttaa sitä. Lisäksi ennen ison koiran tuloa taloon, haluaisin ehdottomasti asua omakotitalossa. Elämässämme on kuitenkin tällähetkellä meneillään eräänlainen käännekohta, sillä viimeistä vuotta yliopistossa viedään ja seuraavaksi pitäisi alkaa miettiä, mihin suunnataan Jyväskylä-ajan jälkeen. Ehkä sen pk-koiran aika ei ole vielä, ennen kuin elämä on asettunut aloilleen. Ehkä kuitenkin elämässämme olisi sijaa yhdelle pienelle mittelille tai vastaavalle. Ei kuitenkaan ihan vielä, mutta ehkä palkaksi valmistumisesta? ;)

Ylihuomenna meillä on edessä rallyn avoimen luokan korkkaus ja jännittää aivan valtavasti, Mutta tuli tulos tai ei, jo seuraavana viikonloppuna on uusi mahdollisuus ja vieläpä tuplana! Peukut pystyyn tulosten puolesta!

Voiko tokokokeisiin mennä mokaamaan?

Isäntäväki on palannut Espanjan lomalta ja Riia palannut hoidosta Tampereelta. Koneeni on edelleen huollossa ja siksi postaustahti on edelleen tällainen. Pikaiset kuulumiset ajattelin kuitenkin tänne päivittää.

Suurimman tilan aivokapasiteetistani tällä hetkellä vie pohdinnat siitä, voinko ilmoittaa Riian tokokokeeseen, joka olisi tässä syyskuussa Laukaassa. Loppuvuodesta ei ole enää kauheasti muita mahdollisia kisoja ja pikkuisen houkuttelisi. Huomenna on viimeinen päivä ilmoittautua. Kisat olisivat myöskin iltakisat, keskiviikkoiltana, joten olisiko minulla sille päivälle parempaakaan tekemistä? Ainut murheenkryynini onkin enää vain meidän seuraaminen, jossa Riialla loppuu into aika nopeasti ja se alkaa helposti jätättää. Joskus. Joskus se kulkee kuin unelma. Olisiko paha, jos meillä olisikin niin huono päivä, että  Riia vaikka karkaisi minulta seuraamisessa? Voiko tokokokeeseen mennä, vaikka joku liike vähän ontuisikin? Toisaalta luulen, että meidän eka tokokoe tulee menemään joka tapauksessa aivan penkin alle, kun jännitän niin paljon. Mutta haluaisin silti jännittää vähän vähemmän ja mennä kokeeseen itsevarmana.

Heti kotiuduttuamme Espanjan reissulta perjantaina, oli seuraavana päivänä Laukaan koiraharrastajien uuden hallin avajaiset. Käytiin siellä testailemassa niin agilityä, rallya, kuin tokoakin. Kaikki treenit menivät enemmän kuin hyvin ja Riia nautti todella paljon. Ja kannatti mennäkin avajaisiin, sillä voitin kuukauden vapaakortin hallille arvonnassa! Aivan mahtavaa, nyt pääsen edelleenkin, Haukkuvaaran valmennuksen loputtua, treenaamaan lämmitettyyn sisähalliin!

Tiistaina alkavat treenit uudessa agilityryhmässä Jyväskylän agility teamilla. Jee, en malta odottaa. Kahden viikon päässä häämöttää myös rallyn avoimen luokan korkkaus ja samalla Keski-Suomen piirinmestaruuskisat Suomen mittelspitz ry:n joukkueessa. Kisojen suhteen olen vähän pahoinvoiva. En osaa yhtään sanoa, miten se menee, vai meneekö ollenkaan. Riippuu niin päivästä! Mutta sitä se taitaa olla, mittelin kanssa harrastaminen!

Kuvat Lauka-hallin avajaisista, kuvaajana Jaana Mähönen.