Vuosi 2017 kootusti

Tammikuussa treenattiin paljon. Mulla oli aivan järjettömän paljon aikaa touhuta Riian kanssa, koska kirjoittelin vain gradua. Tehtiin joka päivä pitkiä lenkkejä ja käytiin paljon hallilla ja tapaamassa koirakavereita. Agilityn suhteen painiskelin rengasongelman ja kontakti-putkierottelun kanssa. Enää en edes muista tuollaisia ongelmia olleen! Tokoa treenattiin ja jännitettiin, oltaisiinko valmiita helmikuussa kokeeseen. 

Helmikuussa hommasin vapaaharjoitteluoikeuden läheiseen halliin ja sitä sitten hyödynnettiinkin lähes päivittäin. Helmikuussa pääsin myös tokon valmennusryhmään, joka oli keskiviikkoaamuisin. Se oli tosi tehokasta, sillä koirakoitakin oli vain kolme ja kaksi muuta kilpailivat jo avossa. Saatiin siis sieltä tosi hyviä vinkkejä. Agilityssä koin pieniä turhautumisen tunteita, kun kepit eivät vaan sujuneet, joten helmikuussa panostettiin tokoon. Helmikuun lopulla mentiin meidän ekaan tokokokeeseen ja selvittiin sieltä hengissä pistein 175/200, eli 1. palkinto. Sijoituttiin sillä alokasluokan neljänsiksi. 

Maaliskuussa osallistuin netissä koiratanssikurssille ja saatiin jonkunlainen koreografia kasaankin. Agilityssä tökki irtoaminen ja kepit edelleen. Aamutokoryhmässä oli kokeenomainen harjoitus ja Riia nappasi liikkeistä kaseja, ysejä ja kymppejä. Ja yhden nollan. Paikkamakuusta, jossa se kyllä pysyi, mutta se haukkui koko liikkeen ajan. Onneksi se ei ole tähän päivään mennessä tehnyt samaa enää!

Huhtikuussa meillä oli kahdet tokokokeet: ensimmäisistä saatiin 172 p. Muuten pelkkiä kymppejä, mutta yksi kasi, kokonaisvaikutelma 9 ja kaukothan me nollattiin. Mutta 1. palkinto silti. Toisissa kokeissa saavutettiin se kolmas 1. palkinto alo-luokasta pistein 182 ja tultiin alo-luokan toisiksi! Vatsanpohjaani edelleen kipristää, kun ajattelen sitä tunnetta, kun kaikessa rauhassa kokeen jälkeen nautiskelin kevätauringosta ja joku puolituttu tuli sanomaan: "onneksi olkoon, te tulitte toisiksi!" Olin käynyt katsomassa kyllä meidän pisteet ja tiesin siinä vaiheessa, että koulari tuli, mutta se, että oltiin alo-luokan toisia, kruunasi koko jutun. Tokosta saatu KP-ruusuke on ehdottomasti Riian ruusukkeista minulle tärkein. 

Toukokuussa Riian päälle hyökkäsi lenkillä kaksi irtokoiraa. Tai vain toinen kävi kiinni, toinen ei onneksi. Tilanteesta luojan kiitos selvittiin säikähdyksellä, mutta tapaus vaikutti Riiaan jonkin aikaa ja pelkäsin, että siitä jäisi traumat. Onneksi ei jäänyt suurempia. Tokoa treenattiin pihakentillä, agilityssä ei oltu enää missään treeniryhmässä mukana, mutta käytiin aina välillä vanhojen treenikavereiden kanssa treenailemassa. Innostus agilityyn oli nostamassa taas päätään. Menimme myös elämämme ensimmäistä kertaa möllikisoihin, joista käteen jäi kaksi hyllyä, mutta silti loistava fiilis ja toive siitä, että joskus voitaisiin startata virallisillakin radoilla.

Kesäkuussa muutettiin uudelle paikkakunnalle. Meillä oli näyttely, josta käteen jäi EH, mutta ihan kiva arvostelu. Aloitettiin tokoilu uudessa porukassa. Hommasin kotipihalle kepit ja alettiin todenteolla työstämään meidän keppiongelmaa. Pääsin agilityvalmennukseen, jossa päästiin työstämään keppejä ja erilaisia ohjauskuvioita lisää oikein pätevässä opetuksessa.

Heinäkuussa pääsin käymään aivan huippussa agilityvalmennusviikonlopussa Koiranasin Vilman opeissa. Saatiin ihan hirveästi lisää itseluottamusta sieltä lajin suhteen. Meidän oma agilityvalmennus jatkui edelleen ja lisäksi aloitin treeniryhmässä Lakkella. Heinäkuu oli siis todellinen agilitykuukausi, mutta kyllä me tokoiltiinkin viikoittain. Erityisen mahtavaa agilityn osalta oli päästä treenaamaan kunnon kokoisille kentille. Tokon suhteen koin vaihteeksi turhautumista. Avon liikkeet eivät tahtoneet sujua.

Elokuussa Riialla oli ensimmäinen kunnon juoksu. Sellainen, että se oikeasti vuosi sen verran, että sen huomasi. Elokuussa agilityssä alkoi olla pakka hyvin kasassa ja pystyttiin tekemään hyvin jo ykkösluokan tasoisia ratoja keppeineen ja keinuineen. Elokuusa käytiin myös näyttelyssä ja sieltä saavutettiin Riian toinen SA ikinä. Sertikin meni vain yhden koiran päästä ohi. Näyttelykärpänen iskikin silloin, mutta eipä se kantanut sitten loppuvuoteen asti. Näyttelyissä ei enää loppuvuonna käyty. Elokuussa aloin itse kouluttamaan agilityryhmää ja jatkettiin Riian kanssa saman kouluttajan kanssa. 

Syyskuussa käytiin toisissa möllikisoissa ja kerättiin sieltäkin parit hyllyt. Riialla paljastui olevan märkien putkien kammo, johtuen elokuisesta kaatumisesta märässä putkessa. Kävimme myös hyppytekniikkakoulutuksessa yhden viikonlopun aikana ja sieltä saatiin tosi hyvää palautetta. Riia mitattiin Sagin mittaustilaisuudessa mediksi. Toko sujui taas hyvin ja Riia kruunattiin meidän tokoporukan kympin tytöksi ja meidän viralliseksi pentujen häiriökoiraksi. 

Lokakuussa Riian kropassa kummitteli edelleen kaatuminen. Se oli melko pahasti jumissa ja hierojalla käytiin edelleen kuukauden välein. Kävimme One mind dogs-kouluttaja Elina Rönnholmin agilitykoulutuksessa ja sieltä päällimmäisenä on jäänyt mieleen rytmitys, ennakointi ja linjaukset. Olimme kolmansissa agilityn epiksissä ja saatiin viimein tulos: 5. Silti yksi hyllykin. Kokeilimme ekaa kertaa tokon avointa luokkaa ja alisuoriuduimme siellä railakkaasti: 168,5/320. Aivan järkyttävän huonoa tekemistä. 

Marraskuussa olisin halunnut startata virallisissa agilitykisoissa, mutta lisenssiasiat tulivat vastaan ja päädyin lykkäämään starttia tammikuuhun. Marraskuussa treenailtiin edelleen viikoittain agilityä ja kotona koiratanssia. Tokoa käytiin treenailemassa porukalla läheisessä sisätilassa, mutta siellä pystyy tilanpuutteen vuoksi lähinnä vain höntsäilemään. 

Joulukuussa käytiin Lagun hallissa Katja Valkin koulutuksessa ja voi vitsi! Sieltä jäi käteen vielä parempi itsetunto agilityn suhteen, sekä paljon eväitä tulevaisuutta ajatellen. Itsenäisyyspäivänä käytiin epiksissä ja Riia tuli möllimediluokan kolmanneksi. Joulukuussa me käytiin treenamassa lähinnä agilityä. Lisäksi doboiltiin kotona, hiihdettiin ja lenkkeiltiin mahtavassa talvisäässä! 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Palkkausautomaatti

Vihjailin armottomasti koko syksyn J:lle hartaasta toiveestani saada joululahjaksi palkkausautomaatti ja niinpä hänelle ei tainnut jäädä muuta vaihtoehtoa, kuin hankkia sellainen. Jouluaattona siis kaivoin käärepapereista juuri sen aparaatin, josta olin iskenyt kuvan mun tämän vuoden joululahjatoivepostaukseen. Kyseessä on siis Petsafen Treat and Train -palkkausautomaatti. Minä ja Riia ollaan tutustuttu laitteeseen nyt muutaman päivän ja voin sanoa, että laite vastaa täysin odotuksiani ja jopa ylittää ne.

Kun Riia sai namiautomaatin ideasta kiinni, lähdimme kotona kokeilemaan laitteen kanssa luoksetulon pysäytyksiä sekä kaukoja. Kaukoissa en muistaakseni olekaan takapalkkaa koskaan käyttänyt ja Riia saikin niihin yllättäen aivan hirveästi lisää vauhtia. Ainut miinus toistaiseksi on ollut se, että se alkoi samalla hosumaan, jotta pääsisi mahdollisimman pian automaatille. Se ei siis malta odottaa käskyjä, vaan tarjoaa kaikkea ja mahdollisimman nopeasti. Mutta ainakin vaihdot ovat nopeat. Ennakoiminenhan on helppo sammuttaa. 

Pysäytyksissäkin on vähän sama homma: vauhtia tuli melko paljon lisää, mutta Riia ei oikein malta kuunnella, minkä käskyn annan, vaan tarjoaa melko randomisti ihan vaan jotain asentoa. Se automaatille juokseminen on niin kivaa! Toinen ongelma on myös se, että pitemmällä matkalla, jos en anna käskyä suunnilleen siinä puolen välin paikkeilla, se päättää silti tehdä jotain. Eli se pysähtyy ilman käskyä, mikä on tietenkin ei-toivottua. Pitää muistaa palkata sitä ihan vaan sivulle juoksemisestakin. Laittaa vaikka etupalkkakin, niin saa juosta sitten sinne. 

Tänään käytiin hallilla kokeilemassa automaattia keppiharjoittelussa ja siinäkin se toimi paremmin kuin hyvin. Halkean innostuksesta, kun mietin, mitä kaikkea tuon laitteeen avulla pystyykään koiralle opettamaan!

Typerät viirut kuvassa johtuvat mun kännykän rikkonaisesta linssistä. 

Meidän joululahjatoivelistalta toteutui tänä vuonna toinenkin iso toive, tosin sen ostin ihan itse. Nimittäin dobo-pallon. Sillä onkin nyt jumpattu muutaman kerran ja olikin mielenkiintoista nähdä, mikä syvien lihasten rappeutuminen Riialle on tapahtunut tässä välissä, kun ei olla doboiltu yli puoleen vuoteen! Kyllä muuten pallo tärräsi ekoilla kerroilla!

Riian kokoiselle koiralle tuo pallo (koko 45) on onneksi vielä sen verran pieni, että se on helppo säilöä, eikä pistä välttämättä silmään, vaikka sitä säilöisi olohuoneen nurkassa, kuten se meillä tällä hetkellä on. Toki isommasta pallosta saisi ehkä enemmän itse irti. On tuo pallo sen verran pieni, ettei siinä oikein saa ihminen mitään tehtyä. Mutta pääasia, että koira saa harjoitusta!

Tavoitteet vuodelle 2018

Kohta vaihtuu vuosi, joten on jo aika asettaa uudelle vuodelle uudet tavoitteet. Tälle vuodelle asettamani tavoitteet toteutuivat aika hyvin, joten toivotaan parasta ensi vuodellekin!

Agilityn suhteen ensi vuodelle toivon ennen kaikkea paljon kisoja ja kisavarmuutta. Sain ilmoitettua Riian 7.1. agilitykilpailuihin, joten siitä se lähtee. Tavoitteena olisi nousta ensi vuoden aikana ainakin kakkosiin. Tavoitteena on myös löytää hyvä rytmi kilpailujen ja treenien kanssa. Eli kuinka usein kisataan, millainen palautumisaika kisojen jälkeen, kehonhuollot, treenit jne. Olen tulevasta vuodesta erityisen innoissani agilityn osalta. Saa nähdä kerkeemmekö enää mitään muuta harrastamaankaan!

Tokon osalta yritämme saada kerättyä kasaan ainakin TK2 tai saada oikeus voittajaluokkaan. Tokon osalta meillä on paljon treenattavaa erityisesti palkkattomuuden siedossa, mutta tämän ongelman ylipääsemiseksi meillä on jo hyvät suunnitelmat. Tokon suhteen meillä on ollut nyt taukoa useamman viikon ajan treenikaverien potiessa kennelyskää, mutta kotona ollaan Riian kanssa jonkin verran höntsäilty. Vuoden vaihteen jälkeen pitää kyllä keskittyä enemmän treenaamaan tokoakin.

Näyttelyille asetan jälleen saman tavoiteen, kuin viime vuodellekin: ainakin yksi SA. Tulevana vuonna yritän myös viedä Riiaa useamman kerran näytille. Jos kävisi tuuri ja kohdalle osuisi vaikka vara-sert. 

Agility, toko ja sertin kalastelu ovat meidän päälajimme. Niiden lisäksi olisi kuitenkin kiva ensi vuoden puolella käydä kokeilemassa koiratanssia. En ole kuitenkaan varma, riittääkö meillä aika, kiinnostus ja rahat, eli kuinka intensiivisesti haluamme keskittyä noihin päälajeihimme.

Ensi vuonna myös uusi yritys kuvattavaksi menemisestä. Se on pitänyt tehdä jo pitkään, mutta olen onnistuneeesti vältellyt asiaa koko tämän vuoden. Todellinen syy välttelylle on se, että kammoksun sitä tunnetta, kun koira rauhoitetaan. Se on mielestäni aivan hirveää. Toki koiran parhaaksihan se tehdään ja olen luvannut itselleni, että Riia kuvataan, sitten kun me kisataan agilityssä. Eli NYT. 

Ennen kaikkea odotan ensi vuodelta hauskan pitoa, uusia kavereita, vanhoja kavereita, koiratapahtumia, treenaamista ja kisaamista. Pääsen agilityssä uuden valmentajan silmän alle, pääsen jatkamaan omien valmennettavieni kanssa ja tsemppaamaan heidät kisakuntoon. Oma valmentajaparini koirineen tulevat olemaan viimeistään kesällä kisavalmiita ja sitten me kierretään ympäri Suomea kisoissa. Mittelspitzyhdistys järjestää tammi-maaliskuussa spitzien tokoryhmän, jonne ollaan Riian kanssa menossa niin usein kuin mahdollista. Toivottavasti siellä tutustumme mahdollisimman moneen uuteen spitzi-ihmiseen. Ja minusta tuntuu, että vuonna 2018 meille voisi vihdoin tulla se toinen kisakoira kasvamaan. 

Tämän vuoden tavoitteiden toteutuminen

Listasin viime vuonna tässä postauksessa tavoitteitani vuodelle 2017. Katsotaanpa taas, ennen uusien tavoitteiden laatimista, kuinka hyvin ne tuli toteutettua. 

Tokon osalta tavoitteenani oli, että korkkaan tokokokeet. Se tavoite saavutettiin ja jopa vähän ylitettiin: Riia sai vuonna 2017 nimensä eteen koulutustunnuksen TK1. Korkattiin me sitten vielä avoinkin luokka, tosin vähän huonommalla menestyksellä. Mutta siitä on hyvä jatkaa ensi vuonna!

Agilityssä asetin tavoitteeksi, että löydämme uuden seuran, jatkamme harrastusta ja pyrimme olemaan kisavalmiitakin vielä tänä vuonna. Tavoite toteutui erinomaisesti sen osalta, että olemme päässeet uuteen, ihanaan seuraan treenaamaan eikä kisatavoitekaan kauas jäänyt: jos lisenssin vaihtaminen harrastajalisenssistä kisalisenssiin, olisi ollut halvempaa, olisimme aloittaneet agilityn kisauran jo marraskuussa. Kuitenkin koin, ettei ole järkeä maksaa 20 - 30 euroa siitä, että pääsemme yksiin kisoihin - tammikuun alusta kisalisenssi olisi taas pitänyt ostaa uudestaan (n. 55 e). Mutta nyt Riia on ilmoitettu ekoihin agilitykisoihin, joten olemme virallisesti kisavalmiita!

Näyttelyiden osalta tavoitteena oli lähinnä niissä käyminen. Toki olisin toivonut, että Riialle olisi se ensimmäinen sertikin napsahtanut, mutta toisaalta, kun niissä näyttelyissä tuli viime vuonna niin vähän käytyä, niin ei ole ihmekään, ettei sitä sertiä sitten tullut. Näyttelykäyntejähän lopulta kertyi vain kaksi kappaletta. Toisesta kuitenkin hienosti SA. Siihen olen jo tosi tyytyväinen.

Tiivistin tavoitteeni lopulta näihin kolmeen kohtaan: alokasluokassa käyminen tokon osalta, kilpailu-uran aloittaminen agilityssä ja edes SA:n saaminen näyttelyistä. Kaksi kolmesta toteutui, viimeinenkin melkein. Olipa meillä hyvä vuosi! 

Paitsi postauksen loppuun olin vielä näköjään kirjoittanut noista terveystarkeista. No niissä ei valitettavasti tänä vuonna tullut käytyä. Ehkä ensi vuonna!

Hyvää joulua kaikille!

Miten agility voi olla niin hauskaa?

Mulle tämä viikko on ollut melko toimeeton, sillä olen ollut sairaslomalla ja itseasiassa käytännössä ihan vuoteen omana. Vielä torstaiaamunakin mietiin, osallistunko illan aksatreeneihin, mutta sitten valmentajaparini ehdotti, että tulisin treenaamaan meidän vetämään ryhmään Riian kanssa ja pääsisin niin ollen aikaisemmin kotiin. Ja vitsi se oli hyvä päätös! Meidän ryhmästä oli joka tapauksessa kolme koiraa poissa, joten yksi Riia lisää ei haitannut mitään. Olimme suunnitelleet ryhmäläisillemme kaksi rataa, joilla kisattiin leikkimielisesti vuoden viimeisten treenien kunniaksi. Meillä olikin tosi hauskaa ja näimme hienoja suorituksia. Ihana nähdä, miten omat koutsattavat ovat kehittyneet niin valtavasti tässä alkutalven aikana! Sovittiin, että ensi vuonna he ovat jo kaikki kisaamassa. Valmentaminen antaa kyllä tosi paljon. Siinä oppii joka viikko itsekin lisää ja on ihanaa tutustua niin koiriin kuin niiden omistajiinkin ja jokaisen omaan tyyliin olla ja tehdä radalla. En malta oottaa ensi jaksoa: pääsemme melkein samalla kokoonpanolla jatkamaan ensi vuoden puolellakin!

Eiliset radat, Valkoisten numeroinnissa pientä huolimattomuutta (putki on numero 13)

Ja minun ja Riiankin osalta eiliset treenit menivät tosi hyvin. Riialla oli aivan hirveästi taas virtaa ja valkkuparinikin sanoi, ettei hän ole koskaan nähnyt Riian menevän noin lujaa. Ekalla radalla ohjasin kyllä tosi huonosti, olin ehkä vähän ylimielisellä asenteella liikkeellä, koska rata oli pelkkiä putkia ja hyppyjä. Sieltä napattiinkin useampikin vitonen. Toisella radalla saatiin nolla ja huikea aika: vähän päälle 26 sekuntia (17 esteellä). Ihan US-KO-MA-TON-TA millainen tykki tuosta koirasta on tullut. Tässä vaiheessa minulta loppui kuitenkin kunto ja siinä missä meidän ryhmäläiset tekivät vielä kierrokset ilman ääntä ja ilman käsiä, päästin J:n lauteille Riian kanssa. Hän oli lähtenyt minulle seuraksi ajelemaan Kauhavalle, kun tällä kertaa tulimme valkkuparini kanssa eri suunnista hallille. Ensin J oli hieman vastahakoinen, ettei kehtaa kokeilla, mutta lopulta sain suostuteltua ja heillähän menikin tosi hyvin. Taisi J jopa hieman innostua lajista. Saa nähdä, koska hänellä on oma aksakoira, heh!

Kuvat loppukesän möllikisoista.

Riiaa on ihana katsoa radalla. Sitä ei pääsekään kovin paljoa nimittäin tekemään, kun itse tietenkin yleensä sitä ohjaa. Sillä on mahtava keskittynyt ilme ja se raivo, kun sitä ohjataan vähän kömpelösti (kuten totta kai J monesti teki, ekaa kertaa kun koiraa radalla oli ohjaamassa). Jos koira osaisi puhua, Riialta olisi kyllä lentänyt aika kovan luokan kirosanoja. Niin kovaan ääneen se murisi ja ärjyi. 

Illalla yritin vielä ilmoittaa Riiaa tammikuun agilitykisoihin. Sagin järjestelmässä oli yllättäen joku bugi, eikä Riiaa muka löytynyt rekisterinumerolla Kennelliiton tietokannasta. Huoh. Laitoin palautetta siitä Sagille ja sieltä onneksi tuli vastaus jo tänä aamuna, että he hoitavat Riian tiedot sinne järjestelmään manuaalisesti. Muutenkin koko agikisoihin ilmoittautuminen tuntui jotenkin tosi hankalalta. Paljon monimutkaisempaa, kuin esim. Virkun kautta ilmoittautuminen. Mutta ehkä me jotenkin itsemme saadaan niihin kisoihin ympättyä!

Messari vuonna 2017

Tämän vuoden messari eli koiramessut olivat ja menivät. Ja täytyy kyllä sanoa, että menivät aivan yhdessä hujauksessa eikä niistä jäänyt käteen kauhean paljoa. Ei edes tuliaisia, koska ostin Riialle vain yhden possulelun, vanhan ja rikkoutuneen tilalle. Mutta ihan kiva reissu se kuitenkin oli. Ensi vuotta odotellessa.

Lähdin matkaan junalla aikaisin lauantaiaamuna ja olin Messukeskuksessa puoli yhdentoista maissa aamupäivästä. Marssin suoraan mittelikehälle ja seurasin siellä urosten arvostelun loppuun ja pikkuisen junnunarttujen arvostelua. Sitten lähdin suunnistamaan puppy shown puolelle, jossa olikin treenikaverini pentuineen kovassa jännityksessä omaa vuoroaan odottelemassa. Katsoin ja kuvasin hänen kehänsä, joka oli kyllä tosi paljon myöhässä. Siinä odotellessa menikin iso osa päivääni. Kävin syömässä, kiersin kojuja ja kuuntelin esityksiä. Loppukehiä menin seuraamaan heti neljän maissa ja katsoin ne lähes loppuun asti.

Moni hieno ohjelmanumero jäi minulta väliin, kuten sankari- ja virkakoirien palkitseminen, mutta minusta tuntuu, että ne olivatkin ehkä olleet perjantaina. Harmi, etten päässyt jo silloin paikan päälle. Päivän kohokohta on kuitenkin aina ne loppukehät. 

Kiinnitin koiramessuilla sellaiseen asiaan huomiota, erityisesti loppukehiä katsoessani, että aika moni koira joutui tekemään pissat tai kakat sisälle. Kolme kertaa isoon kehään kakattiin ja käytävillä oli tosi paljon pissaa. Ajattelisi, että isoo kehääkin odotellessa on luppoaikaa vaikka kuinka. Eikö siinä välissä tosiaan käy mielessä käyttää koiraa sen verran pitkällä lenkillä, että se pääsisi tekemään tarpeensa kunnolla? Minun omasta mielestäni ainakin se, että koirani kakkaisi isoon kehään, olisi niin noloa, etten uskaltaisi jättää koiraa lenkittämättä. Mutta ehkä kaikkien koirat sitten eivät vaan tee tarpeitaan niin helposti vieraissa paikoissa. Mutta kovin on pitkä päivä koiralla, jos joutuu loppukehiin asti pinnaamaan. 

Mun koiramaiset joululahjatoiveet

Minä rakastan tuhlata rahani koirajuttuihin, joten ilman muuta tänäkin vuonna on toteutettava listaus koiramaisista lahjatoiveistani.

Linkki sivulle, josta kuva napattiin tässä

1. Palkkausautomaatti

Tämän minä haluaisin tosi paljon. Laitteesta olisi hyötyä niin irtoamistreeneihin, juoksukontaktiharjoitteluun, etäällä tehtävien temppujen harjoitteluun, peruutusharjoitteluun ja moniin tokoliikkeisiinkin. Riialla käytän usein etu- tai takapalkkaa erityisesti tokoliikkeissä, mutta palkkausalustan kontrolloimattomuus harmittaa. Jos Riia vahingossa pääsee karkaaman namialustalle ilman lupaa, saa se siitä palkan, enkä asialle mitään voi. Namiautomaatti olisi vastaus tähän pulmaan. 

Linkki kuvaan

2. Dobo-pallo tai tasapainotyynyjä

Näistä olisi hyötyä Riian lihaskunnon kasvattamisessa sekä kehonhuollossa. Jyväskylässä doboiltiin aikoinaan paljonkin, koska meidän vakiohallilla oli iso kasa dobopalloja, tasapainotyynyjä ja fitbone asiakkaiden käytettävissä. Enää meillä ei ole niihin mahdollisuutta, joten ihana olisi saada sellaiset omaksi. 

Kuva blogista Niin erilaiset

3. Järkyttävä kasa hyviä koulutusnameja

Minä olen hyvin perinteinen nakit ja lihapullat -kouluttaja, joka vannoo herkkujen maukkauden nimeen. Uskon vakaasti että vähintään 50 % Riian miellyttämisenhalusta on peräisin maukkaista palkkausnameista. Nakeissa ja lihapullissa on kuitenkin sellainen iso ongelma, että niissä on aivan järkyttävästi suolaa. Nakeissa vielä nitraattiakin. Eivätkä ne toki muutenkaan terveellisimmästä päästä ole, puhumattakaan siitä, kuinka kauan niiden pilkkominen kestää. Ja itselläni kylmät valmislihapullat aiheuttaa yökkäysrefleksin joka kerta. Naturis -tuotteita olen kuullut kehuttavan hyvänä nakkien korvaajana. Maukasta ja lihaisaa ja kuulemma helppoa pilkkoa. Pitäisi testata näitä. 

Peten koiratarvike

4. Aktivointipelejä

Näitä toivoisin kyllä jo uusia. Riialla on yksi ja se osaa selvittää sen muutamassa sekunissa, joten eipä siitä kauheasti hyötyä ole. Nämä ovat koiralle kuitenkin hauskaa puuhastelua päiville, kun syystä tai toisesta ei kauheasti muuta aktiviteettia ole tarjolla. Tai sitten muuten vaan huvin vuoksi käytettäväksi.

Tälle joululle minulla ei näemmä ollutkaan kauheasti tarvetta uusille koirajutuille - ihme ja kumma. Yleensä minulla on listalla vaikka mitä juttuja, joita haluaisin Riialle hankkia. Kiva kuitenkin vaihteeksi näin. 

Itsenäisyyspäivän epikset

Itsenäisyyspäivää vietettiin epävirallisten agilitykilpailuiden merkeissä Lakken hallilla. Olin ilmoittautunut kahteen starttiin mölliradalle. Mielestäni se oli ihan hyvä päätös siinä mielessä, että meidän osuus oli aika nopeasti hoidettu ja päästiin viettämään itsenäisyyspäivää. Mutta uusinta sillä samalla radalla meni kyllä aivan pipariksi, eli siinä mielessä oli aivan turha. Ensimmäinen yrityshän meillä meni nimittäin tosi hyvin: tulos -18.03. Sillä tuloksella päästiin medi-luokan kolmansiksi. Toisella radalla pieleen meni sitten varmaan lähinnä omat, liian hätäiset ohjaukset. Saimme 10 virhepistettä, jotka taisivat molemmat tulla kielloista, kun en ohjannut kunnolla loppuun asti. Mutta pääasia on, että ekalta radalta tuli tulos!

Heti episten jälkeen seuraavana päivänä, eli torstaina, meillä oli omat treenit, joissa olikin teemana "tulos tai ulos", joka tarkoittaa sitä, että heti, kun radalla tulee virhe, joutuu poistumaan kentältä. Treenitapa on yllättävän tehokas, koska siinä joutuu miettimään, mikä meni pieleen ja mitä pitää tehdä seuraavalla kierroksella toisin, jotta pääsee pitemmälle. Erityisen hyvä mieli minulle tuli siitä, että koko meidän ryhmästä, me päästiin Riian kanssa kaikista pisimmälle. Rata oli kuitenkin sopivan haastava ja sisälsi mm. kepit kahteen kertaan, pimeitä putkikulmia, takaakiertoja ja hankalan (eli myös "laittoman" eli aksasääntöjen vastaisen) rengaskulman. Meidän ratasuoritukset kaatuivat joka kerta oikeastaan siihen, että joko hätäilin liian nopeasti seuraavalle esteelle (koira tuli kepeiltä pois) tai jäin toljottamaan sitä liian pitkäksi aikaa (takaakierrossa) enkä ehtinyt mukaan ohjaamaan jotain kriittistä kohtaa (keppien alku pitkän suoran putken jälkeen). 

Riia on kyllä siinä mielessä minulle tosi hyvä pari, että se on tosi herkkä ohjauksille, mutta myös tasaisen varma suorittaja. Se tekee radalla juuri niin kuin pyydetään. Virheet johtuvat aina minusta. Ja niitä virheitähän on paljon, mutta koko ajan kehitytään. Ja sillä Riia onkin hyvä opettamaan, koska se reagoi ohjauksiin ja ohjaamattomuuteen niin hyvin. Ja sen kanssa pystyy kokeilemaan ja tekemään mitä vain ohjauskuvioita.

Se on messariviikonloppu!

Vuoden paras tapahtuma on täällä, enkä malta odottaa, että itse pääsen paikan päälle huomenna! Tänään on jo someen levinnyt kuvia messuilta ja kavereilta olen kuullut tunnelmia tapahtumasta. Lähden huomenna heti aamusta junalla kohti Helsinkiä ja suoraan Messukeskukseen, jossa aion viettää koko päivän! 

Tämän vuoden messuissa oli se typerä juttu, että kaikki mielenkiintoiset luennot pidettiin perjantaina. Eihän kukaan normaali, työssäkäyvä ihminen pääse paikan päälle perjantaina. Missasin siis paljon tosi mielenkiintoiselta vaikuttavia luentoja, mutta eipä voi mitään. Riittää siellä onneksi nähtävää vielä muinakin päivinä. 

Rotutorit on minulle aivan ehdoton juttu. Rotutoreilla on eri rotuyhdistyksiä esittelemässä omaa rotuaan ja toimintaansa. Niissä vierähtää varmasti taas paljon aikaa, sillä rotuyhdistyksillä on yleensä myös rodun edustajia mukana rapsuteltavina. Minua kiinnostaa myös junior handler, jota menen varmasti seuraamaan jossain välissä. Lampaiden paimennusnäytöskin pitää päästä katsomaan. Lisäksi aion ehdottomasti olla paikalla kuuntelemassa islanninkoirien rotuesittelyn ja on varmaan käytävä kuuntelemassa myös, mitä se nose work oikeastaan on. Jos innostuisi vaikka uudesta lajista siinä samalla. Flyball-näytös on aina viihdyttävä ja loppukehiä katsellessa vierähtää helposti useampi tunti. 

Menen tänäkin vuonna messuille yksin, mutta aina siellä tulee tuttuja vastaan ja voi hetken aikaa viettää aikaa yhdessä. Koiramessujen koko ohjelma löytyy täältä: *klik*. Täytyy varmaan ottaa kamera mukaan ja kuvata tunnelmaa messuilta. Kokoan sitten tänne parhaat palat!

Kuinka moni on menossa koiramessuille pelkästään messuvieraaksi?

Kuvan koira ei liity juttuun. 

Agilityä: Katja Valkin koulutus

Alkuun fiilikset oli tosi jännittyneet ja paniikinomaiset "mitä ihmettä mä ees teen täällä? En kyllä ikinä enää..." Mietin, miksi olen ilmoittautunut näihin treeneihin, kun nämä selvästi ovat vähän tasokkaammille koirille. "Mehän sotkeudutaan jalkoihimme jo ekalla kolmella esteellä..." Kuvittelin, että me jäämme hinkkaamaan vain sitä alkua ja radalle mennessänikin sen sanoin Katjalle ääneen. Etten ole koskaan yrittänyt mitään tuollaista, eikä se varmaan tule. Mutta katsotaan. Rata näytti siis tältä:

Katja Valkin koulutus 2.12.2017

Mutta itseasiassa treenit menikin meiltä kaikin puolin hyvin. Päästiin ekalla kierroksella jo putkelle 20 saakka ilman suurempia ongelmia. Teimme alkuun onnistuneen japanilaisen, kuutoshypylle onnistuneen saksalaisen (jonka kanssa toissaviikolla omissa treeneissä tappelimme), onnistuneet kepit, hyvän ennakoivan valssin, takaaleikkauksen jne. Aivan huikeaa tekemistä sekä minulta että koiralta tänään, vaikka itse sanonkin! Yllätin itseni niin positiivisesti! Etenkin, kun melkein kaikki muut treenaajat olivat jo kisaavia, osa jopa kakkos- ja kolmasluokkalaisia ja siitä huolimatta me takkuiltiin radalla jopa joitain koirakoita vähemmän. Ja me tehtiin koko rata.

Toisella kierroksella jatkettiin siis putkelta nro 20 loppuun asti. Parissa kohdassa takkuilimme, mutta saimme kuin saimmekin löydettyä hyvät ohjauskuviot oikeisiin kohtiin. Ja minä jopa muistin radan! Tälläkin radalla minulla tuli kuitenkin paikoin vastaan vanha kunnon loppuun asti saattaminen ja se, etten oikein luota koiraan. Treenien jälkeen jäi kuitenkin kaikin puolin sellainen olo, että pitää alkaa nyt jo luottaa siihen, että me osataan. Koska osataanhan me! 

Treenit olivat siis Lakeuden koiraurheilukeskuksessa Seinäjoella. Kaiken lisäksihän halli oli meille uusi ympäristö. Jonkin verran nenä meinasikin ekalla kierroksella viedä koiraa, mutta siitä päästiin onneksi yli. Hyvin menneiden treenien kunniaksi ajettiin Riian kanssa vielä Mustiin ja Mirriin ostamaan sille uuden pannan. Olen jo pitkään haaveillut leveästä pannasta, joka olisi helppo aksatreeneissä löytää karvan ja takkien seasta. Ja ihan hieno panta me löydettiinkin. 

Tästä on hyvä jatkaa treenaamista entistä suuremmalla innolla. Enää kolme viikkoa vanhaa treenikautta jäljellä ja ensi vuodeksi päästään/joudutaan uuden valkun oppeihin. Mielelläni olisin vanhankin valkun kanssa jatkanut, mutta huhu kertoo, että uusi olisi luvassa. Itsekin jatkan kouluttamista ensi vuoden puolella. Siitäkin oppii paljon.

Halusin koiran, jota ei tarvitsisi puettaa...

Nauroin treenikaverilleni viime viikolla, kun hommasin Riialle jo kolmannen takin, että minähän valitsin mittelin mm. sen takia, ettei sitä tarvitse puettaa. Silti meille on kertynyt takkeja jo kolmena kappaleena ja pelkäänpä, ettei se jää siihen. Toki koiraa kuin koiraa on hyvä ennen aksatreenejä sekä niiden aikana ja jälkeen puettaa ainakin näillä kylmemmillä keleillä. Lakkella, jossa nykyään treenataan, on onneksi lämmin halli, jossa koirat voivat omaa vuoroaan odottaa, mutta siitä huolimatta Riia makoilee hallissakin Bot-verkkoloimi päällään. Botin päälle tuli hommattua kevyt sadetta pitävä takki näille syksyn sateisille päiville. Lisäksi Riialla on entuudestaan vuorellinen talvitakki, joka oli pakko hankkia, kun Jyväskylässä treenattiin kylmässä hallissa. 

Eli se siitä koirasta, jota ei tarvi puettaa. 

Vaikka loppuviimein puettamisella tarkoitan kuitenkin enemmän sitä normi arkea ja sitä, ettei koiraa tarvitse peruslenkeille puettaa. Saa vain mennä. Riia kesti viime talvena ainakin oikein hyvin ilman takkia ja puettamista ne muutamat päivät, kun oli reilumminkin pakkasta. Treeneissä on kuitenkin tärkeää pitää lihakset lämpiminä, joten siksi tämä takkiarsenaali. Ja onhan ne loppujen lopuksi aika kivoja, silloin, kun niitä tarvii vain sen kerran viikossa. 

Riian uusi sadetakki.

Bot:iin olen kyllä tosi tyytyväinen.

Putkijarrua

Olipa pitkästä aikaa treeni, jossa päästiin kokeilemaan meille ihan uutta juttua, nimittäin putkijarrua. Olin kyllä kuullut siitä aikaisemmin, mutta eilen saatiin oppia miksi sitä käytetetään ja miten sitä käytetään. Riiallehan ei ole sitä koskaan opetettu, mutta se nappasi ideasta kiinni heti.

Päivän rata 

Eli Riia tosiaankin ymmärsi heti muutamasta harjoitteluvedosta, että suhina tarkoittaa kääntymistä putken jälkeen. Se tuli hienosti testattuakin sillä, että kun jossain kohdassa suhisin liian myöhään, eli kun Riia oli jo putkessa, eikä niin ollen kuullut suhinaa, se paineli suoraa putkesta eteenpäin. Suhinasta se sitten kaarsi hienosti minua kohti. Muutenkin treenit kulkivat kyllä tosi hyvin tänään, ilman sen suurempia ongelmia. Minä jopa opin radan suht helposti ja päästiin ekalla kierroksella kerrasra puoleen väliin. Häkeillyn sujuvuudesta vaan niin hyvin, että minulla meni pasmat sekaisin ja lakkasin ohjaamasta.

Juuri tällaisia suht helppoja treenejä kyllä aina välillä tarvitaan, että itseluottamus kasvaa. En malta odottaa sitä, kun kalenterin sivut voidaan kääntää ensi vuodelle ja saan ostaa kisalisenssin! Sitten kierretäänkin Riian kanssa ensi vuonna aksakisoja! 

Koiratanssi: palaset kohdillaan!

Mä olin jo vaipunut epätoivoon sen suhteen, etten ikinä keksisi meille koiratanssikoreografiaan mitään hyvää alkua. Riia osaa sen seitsemänsataa temppua, mutta mikään ei oikein tuntunut istuvan siihen musiikkiin. Tai no, se jonka siihen alunperin ajattelin ja joka siihen hyvin istui, ei näytä oikein miltään pienen koiran kanssa, kuten koiratanssin nettikurssin ohjaaja meille huomautti. Jotenkin olin pitkäksi aikaa, varmaan yli puoleksi vuodeksi, jumittunut siihen ajatukseen siitä tietystä alusta ja mietin jo, ettei meille tule ikinä valmista koreografiaa. Tänään kuitenkin lenkillä se iski. Mietin päässäni laulun sanoja ja sieltähän se tuli suoraa. Liike, jonka ympärille meidän alkumme voisi rakentua! Testailtiin Riian kanssa uutta aloitusideaani ja niin loksahtivat palaset paikoilleen. Meidän koreografiassamme on nyt alkukin!

Muut osaset siinä onkin ollut jo koiratanssin nettikurssista saakka kasassa ja olen tosi tyytyväinen sekä biisivalintaani että kehittelemääni koreografiaan. Nyt täytyy vielä treenata koreografia suht varmaksi ja pikkuhiljaa yrittää tehdä pidempiä pätkiä ilman palkkaa. Lisäksi puuttuvat tietenkin puvut. Mutta meidän esityksemme on ainakin omasta mielestäni kekseliäs ja jopa paikoin hauska. Se olisi kiva päästä esittämään jonnekin! Pitää varmaan mennä perehtymään seuraavaksi koiratanssin kilpailusääntöihin. 

Luonteesta

Riiassa on monia hyviä puolia, jotka ehdottomasti haluaisin kakkoskoiraltanikin löytyvän. Riia on vilkas, se touhuaa ja touhottaa, joskus niinkin paljon, että kärsivällisyyttä koetellaan. Ja se on mielestäni vain hyvä asia. Riia on miellyttämisenhaluinen ja innokas treenaaja, oikein hyvä harrastuskoira siis. Riia on myös nöyrä - painokas "Riia" tai viimeistään "Riia-perkele" auttaa huonoon käytökseen, pihapiiristä katoamiseen tai treenirepun luvattomaan kaivamiseen. Toisaalta Riia tietää myös mitä pään pyöräytys tarkoittaa ja jo se riittää lopettamaan paikkamakuussa haistelun tai vahtipuhinan. Kuitenkin Riian pehmeys ja nöyryys johtaa myös auttamatta siihen piirteeseen, joka on sen yksi huonoimmista puolista ja mitä taas en mieluusti seuraavalle koiralle siirtäisi. Riia on erittäin herkkä ja vaikkei sitä koskaan ole esimerkiksi fyysisesti kuritettu, matelee se liian monta kirosanaa peräkkäin kuullessaan korvat luimussa paikalta pois, pelkää ja varoo mahdollisesti kaatuvia asioita ja tulee kevythäkistä ulos kuin hakattu. Varsinkin tuo viimeinen on jopa vähän nolo juttu, enkä tiedä miksi se tekee niin. Metallihäkistä se tulee luvan saatuaan ihan reippaasti ulos, mutta kangashäkistä matelee korvat luimussa ulos. Vaikka viihtyy häkissä ja sinne menee mielellään. Ehkä se ei oikein tiedä, saako sieltä tulla ulos vai ei. En tiedä.

Toinenkin piirre siinä on, minkä mielelläni vaihtaisin pois ja mikä on suurin syy, miksi epäilen esimerkiksi Riialla pentujen teettämistä. Se on pidättyväistäkin pidättyväisempi - joskus. Se ei pelkää ihmisiä, jos ne ovat tuttuja tai jos ne eivät välitä siitä. Mutta auta armias, jos joku ventovieras, varsinkaan mies, haluaa koskea siihen. Tai varsinkaan kyselee Riialta lupaa siihen. Riia katsoo muualle, ahdistuu, häntä menee koipien väliin ja mieluusti se lähtee pois. Eikä varmaan nuuhkaise. Sitä silminnähden ällöttää ja inhottaa. Mutta jos ihminen on puoliksikaan tuttu tai ei osoita kiinnostusta Riiaa kohtaan, niin sitä vasten voi vaikka hyppiä. Voisiko joku selittää tämän käytöksen minulle?

Hermorakenteensa puolesta Riia muuten on loistokoira: me ollaan pariinkin kertaan vahingossa päädytty tilanteeseen, jossa on ammuttu raketteja jossain lähellä, kun olemme olleet ulkona (molemmat kerrat rakettienammunta-aikojen ulkopuolisia aikoja, en vie koiraa tahallani tilanteeseen, jossa tiedän ammuttavan raketteja) eikä se ole juuri korvaansa lotkauttanut. Ukkostakaan se ei pelkää, eikä ampumista. Pimeällä sitten kyllä taas se pöhisee vähän kaikelle ihmeelliselle - tänäänkin lenkillä tuulessa heiluvalle kukka-ambelille. 

Ihan mielenkiinnosta olisi kiva viedä Riia luonnetestiin tai luonnekuvaukseen. Olisikin kiva kuulla kokemuksia. Kumpaan kannattaa viedä tällainen pehmeä koira? 

Kommenteista

Vielä toinen postaus tälle iltaa. Kiitos kaikille teille, jotka olette kommentoineet viime aikoina teksteihini. Olen todella pahoillani, etten ole julkaissut niitä enkä niin ollen myöskään vastannut. Syy tähän on se, että hallinnoin blogia aiemmin yliopiston sähköpostitilin kautta ja kyseiseen sähköpostiin sain myös aina ilmoituksen uudesta kommentista. Yliopiston sähköpostini poistui kuitenkin käytöstä nyt lokakuussa, kun valmistumisestani oli kulunut määrätty aika. En ollut tajunnut siirtää ilmoituksia kommenteista saapumaan tähän toiseen sähköpostiin, eli minulla ei ollut aavistustakaan niistä kommenteista, joita olin tänä aikana saanut. Tänään kuitenkin, kun postasin tuon äsköisen postauksen, jossa kyselin neuvoa teiltä, tajusin, ettenhän minä enää saa ilmoituksia kommentesta minnekään ja tajusin käydä katsomassa täällä blogin hallintapaneelissa odottavat kommentit. Suuret pahoittelut siis kommenttien julkaisun ja niihin vastaamisen viivästymisestä! 

Koiran viretila kokeessa

Nyt kyllä ärsyttää! Avoimen luokan kokeesta asti Riia on tehnyt avoimen liikkeet aivan täydellisesti, kovalla innolla ja 100 % varmasti oikein. Jos se toimisi samalla tavalla kokeessa, kuin se on nyt treeneissä toiminut, ei meillä takuulla olisi mitään ongelmaa saada ykköstä. Toko on kuitenkin siitä hieno laji, että pelkkien liikkeiden hallitseminen ei riitä, vaan koiran on kestettävä palkattomuutta ja pitkäkestoista suoritusta. Minä luulen, että meidän ongelmamme tällä hetkellä onkin se, että Riia tietää kokeen olevan koe. Sitä lakkaa heti kiinnostamasta, koska se tietää, että tuonne mennään suorittamaan kaikki liikkeet peräkkäin, eikä siellä saa palkkaa. Nyt on siis kaikki vinkit tähän ongelmaan enemmän, kuin tervetulleita! Onko kenelläkään lukijalla ollut ongelmia koiran viretilassa?

Olemme nyt parin viikon ajan ottaneet myös korkeampien luokkien liikkeitä ja ei voi muuta kuin kehua, kuinka mahdottoman pätevä koira minulla on. Riialle hyppynouto on ihan yksi suosikkiliikkeistä, tunnistusnouto alkaa sujua ja luoksetulon pysäytyksistäkin menee jo kaikki asennot. Kyllä tästä koirasta vielä tokovalio leivotaan. Keksitään vaan vielä ratkaisu tuohon motivaatio-ongelmaan kokeissa.

ps. Meitä kyllä hirveästi helpottaisi, jos avoimessa luokassa liikkeet suoritettaisiin kahdessa osassa. Onko teillä kokemusta tuomareista, jotka teettää liikkeet kahdessa osassa? Kenen kokeeseen taas ei kannata mennä, eli kellä liikkeet suoritetaan putkeen? 

Kaatuneita kisasuunnitelmia ja suunnitelmien tekoa

Saimme viime viikolla agilitykoutsiltamme luvan osallistua marraskuun agilitykisoihin. Hän on meitä usuttanut aloittamaan kisaura "pian" jo pitemmän aikaa ja olin suunnitellut, että menemme Riian kanssa marraskuussa kisaamaan. Viimeisen sanan koutsimme antoi siinä vaiheessa, kun Riia hyppäsi viime treeneissä 40 cm:n korkuisiakin esteitä. Eli tämän hetken medien keskimmäistä hyppykorkeutta. Totesin kuitenkin, että kisaamaan lähteminen näin marraskuussa on pelkästään typerä ajatus: kisalisenssi olisi maksanut reilusti yli 30 euroa minulle (koska minulla on harrastuslisenssi, ei minun olisi kisalisenssistä tarvinnut tänä vuonna täyttä hintaa maksaa) eikä me oltaisi sillä lisenssillä ehditty kisaamaan kuin yhdet kisat ja vuodenvaihteessa olisi sitten pitänyt ostaa uusi lisenssi vuoden vaihteen jälkeen ja maksaa siitä 57 e. Eli meidän agilitykisasuunnitelmat siirtyvät sitten ensi vuodelle, mutta se on ihan okei. Kerkeehän sitä.

Meidän agilityseuramme järjestää joulukuussa rally-tokokisat ja minua ehkä vähän kiinnostaisi käydä kokeilemassa. Mitään takuita tuloksesta ei kyllä olisi, koska Riialla on ollut niin pahoja ongelmia vireen kanssa varsinkin rallyssa, mutta voisihan se olla ihan hauskaa. Edes kannatuksen vuoksi. 

Toisaalta, Jyväskyläläinen seura, johon edelleen kuulun, järjestää joulukuussa tokokokeen. Se on tosin joulun välipäivinä, enkä todellakaan tiedä, kiinnostaisiko minua oikeasti lähteä joululoman parhaina hetkinä lähteä ajamaan Jyväskylään saakka kokeeseen, josta tuloksen saaminen olisi luultavasti yhtä kaikki epävarmaa. En tiedä. Olen yrittänyt etsiä meille kouluttajaa, joka voisi pitää meille yksityistunnin tokosta, mutta vielä en ole keksinyt, minne mentäisiin. Olisi kiva talven aikana kuitenkin edes välillä päästä kunnon, ohjattuihin treeneihin. 

Olen yhä sitä mieltä, että me menemme Riian kanssa kokeilemaan koiratanssia alkuvuodesta. Käymme hakemassa sieltä vähän motivaatiota ja iloa kisatilanteisiin, sillä temputhan nostavat Riian vireen aivan kattoon, vaikkei se palkkaa saisikaan. Ehkä sieltä voimme ammentaa tekemisen riemua myös tokoon. 

Kohta pitää alkaakin miettiä ensi vuoden kisasuunnitelmia. Tarkoitus olisi kisata ainakin tokossa, todennäköisesti menemme mittelijoukkueessa myös sm-kisoihin, siitä ainakin on ollut puhetta. Ensi vuonna haluaisin jonkin verran myös kisata agilityssä, katsotaan nyt, miten meidän kisaura siinä lajissa lähtee käyntiin. Koiratanssissa käydään ensi vuonna ainakin sen yhden kerran, oma mielikuvitukseni ei ehkä riitä kovin pian osallistumaan uusiin kisoihin, mutta ainakin yhdet kisat pitää kokea. Ensi vuonna yritetään metsästää tosissaan myös ekaa serttiä, sen olen päättänyt. Ensi vuodesta tulee varmasti ihan paras! Eikä sitä tiedä, vaikka Riia ensi vuonna saisi pikkusiskonkin!

Arkirutiini

Opiskeluaikana, varsinkin viimeisenä vuonna, Riia oli hyvin vähän yksin kotona. Minulla oli viimeisenä vuonna gradun lisäksi vain pari siihen liittyvää viestintäkurssia, eivätkä nekään olleet käynnissä yhtäaikaa, joten minulla oli maksimissaan kerran viikossa koulua. Muun ajan olin kotona tekemässä gradua (ja välillä vähän muutakin). Työelämään siirtyessäni jännitinkin hieman, miten Riia sopeutuisi päivittäiseen yksinoloon ja vähempään tekemiseen ja harrastamiseen. Siirtymä "normaalimpaan" elämään on kuitenkin mennyt itseasiassa aika hyvin. 

Riia on innoissaan ja aivan virkeänä aamulla, kun herätyskello soi, mutta se on tottunut siihen, että ruuan ja aamu-ulkoilun jälkeen rauhoitutaan. Se usein nukkuu jossain huoneessa yksinään siihen asti, että olen valmis lähtemään töihin. Silloin se tulee odottelemaan puruluutaan, jonka saatuaan se juoksee olohuoneeseen pureskelemaan sitä. Kun tulen töistä, se totta kai reuhkottaa ensin muutaman minuutin, minkä jälkeen päästän sen omatoimisesti ulos hoitamaan asiansa. Sen jälkeen se meneekin taas nukkumaan ja oikeastaan virkistyy vasta, kun lähdemme iltapäivällä lenkille, J tulee kotiin tai jos olemme menossa treenaamaan. Illalla se yleensä tunnin verran leikkii vielä itsekseen, kunnes yhdeksän-kymmenen maissa se on taas valmis nukkumaan.

Eli oikeastaan se on jopa rauhallisempi, kuin vielä Jyväskylässä asuessamme. Meidän jokainen päivämme noudattaa samanlaista kaavaa, joten mitä sitä hötkyilemään, ennen kuin oikeasti jotain on tapahtumassa. Tuntuu kuitenkin vähän hassulta, kun se on päiväsaikaan niin rauhallinen ja varsinkin, kun se usein tosiaan nukkuu omissa oloissaan jossain toisessa huoneessa. Ihan kuin koko koiraa ei olisikaan! Parasta on se, ettei tarvitse joka naapurin rasahdusta nousta katsomaan ja kuulostelemaan. Toki sekin varmasti osaltaan vaikuttaa, että omakotitalossa saa elää vähän rauhallisemmin muutenkin. 

Mun pieni pakkomielteeni

Yritän elää ihan normaalia elämää. Käyn päivätöissä ja yritän siellä parhaani mukaan käyttäytyä normaalisti. Jutella työkavereille normaaleista asioista ja koittaa kaikin tavoin piilottaa heiltä pakkomielteeni. Tai voisiko sitä jopa kutsua jonkinlaiseksi riippuvuudeksi? Heti, kun lyön koulun ovet takanani kiinni, valtaavat ajatukset mieleni täysin. Mitähän Riialle kuuluu? Minne lenkille tänään mentäisiin? Mitähän me seuraavissa treeneissä treenataan? Rekku muuten hyppäsi tosi ketterästi viime treeneissä, taitaa akupunktio toimia. Pitäisiköhän ilmoittaa Riia sinne itsenäisyyspäivän koirantanssikisoihin? Onkohan Nutrima muuten vielä tarjouksessa?

Koirat valtaavat mieleni vapaa-ajalla täysin. Halusin koiran, jotta minulla olisi jotain tekemistä ja harrastuksia. Nyt minulla ei oikeasti ole melkein mitään muuta. Ajattelen koiria tai koiriin liittyviä asioita ehkä 90 % vapaa-ajastani. Torstait ovat viikon paras päivä. Torstaina vietämme treenikaverini kanssa yhdessä peräti viisi tuntia - ensin kälisemme vajaan tunnin ajomatkan ajan koirista suu vaahdossa, sitten vedämme agilitytreenit, minkä jälkeen on meidän omat treenit ja vielä vajaa tunnin ajo takaisin kotiin. Juttu ei lopu millään. Koiraihmisten kanssa riittää aina puhuttavaa.

Minä en edes muista viikonloppua, jolloin viimeksi olisi ollut koiravapaata. Ensi viikolla on sentään  koiravapaa viikonloppu. Tai siis ei aivan koiravapaa, eihän Riia minnekään katoa. Mutta harrastamisesta vapaa viikonloppu. Tänä viikonloppuna on Seinäjoki KV, sekä käymme vetämässä meidän ryhmäläisille yhden väliin jääneen reenin lauantaina. Riia lähtee hallille mukaan, niin pääsee sekin treenaamaan vielä toisen kerran tällä viikolla. Totta kai.

Jos en mieti treenejä tai tulevia kisoja, mietin rotuja, joita voisin ottaa tai luen koiraihmisten blogeja. Koiramme-lehden saapuminen on kuukauden kohokohta, puhumattakaan Putkeen!-lehdestä. Mittelspitz-lehden luen heti läpikotaisin ja tsekkaan eri lajien tuloslistat. En malta odottaa ensi vuotta, kun kotiin tulee lisenssin kylkiäisenä myös Palveluskoirat-lehti, jonka tilaamista joka tapauksessa olen miettinyt jo pari vuotta. 

Vapaa-aikani kuluu aika leppoisasti, kun mietin, minne voitaisiin mennä vierailevalle kouluttajalle treenaamaan, mietin tulevia näyttelyitä ja tutkin kasvattajien kotisivuja. Puhun vapaa-ajalla koirista kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella. Jossei muut, niin ainakin avomies kuuntelee - velvollisuudentunnosta. Vieraille koitan parhaani mukaan kuitenkin esittää normaalia. Kuin minulla olisi jotain muutakin elämää. Se onnistuu yleensä niin kauan, kunnes joku mainitsee koiran. Minkä rotuinen? Ai jaa, oho, kuka sen emä on? Ai et muista? Kasvattaja? Milloin se on syntynyt? Mistä se on kotoisin? Ja muut joutuu ihmettelemään, mitä nämä asiat minua liikuttaa. Niinpä, en tiedä. Kunhan liikuttaa. 

Kuva: Reetta Aho

Eka yritys avoimessa

Tämä päivä oli kaikin puolin fiasko. Tänä päivänä pidettiin tokon mittelimestikset, joissa ei jaettu yhtään palkintoa kenellekään. Ilmoittautuneista nimittäin vain yksi saapui paikalle ja sössi avoimen luokan niin, että jäi tuloksetta eli mestispalkintoja ei voitu jakaa. Eli olimme Riian kanssa ainoita mitteleitä koko kisassa ja saimme päkerrettyä kasaan pisteitä säälittävät 168,5. Mä en oikein tiedä mikä meni pieleen, ei nimittäin ainakaan ne liikkeet, mitkä oletin, että menisi. Mutta huomasin heti aluksi, että koira on ihan unessa. Olisi pitänyt ottaa se jotenkin paremmin haltuun, nostattaa vähän kierroksia tai jotain. Se meni ihan jossain talvihorroksessa koko luokan läpi. 

Ensimmäisenä liikkeenä tehtiin nouto. Meidän pravuuri. Liike, josta olin satavarma, että saadaan kymppi. Vedettiin siitä nollat. Riia syösyi nätisti kapulan perään, mutta unohti sitten tuoda sen, kun samassa kohdassa tekonurmimatto haisi niin hyvältä. Voi perkele. Huono tuuri, että pravuuriliike on heti ekana. Toisena otettiin liikkeestä seisominen, mikä on meillä ollut vähän epävarma liike. Riia jätätti ja jouduin käskyttämään sitä uudelleen, mutta seisomaan se kyllä jäi. Siitä liikkeestä 7. Seuraaminen meni aivan päin persettä. Suoraan sanottuna. Riia ei ollut yhtään mukana. Vitonen siitä. Merkin kierto menikin yllättäen aika hyvin. Riia näki merkin, syöksyi sinne ekalla käskyllä, mutta jäi merkille jumittamaan ja minun piti käskeä se takaisin. Vitonen siitäkin. Luoksetulosta saatiin kasi. En tiedä mistä muusta lähti pisteitä, mutta Riia jäi jumittamaan tässäkin jotain ja sillä kesti varmaan kolme sekuntia mennä istumaan mun viereen ja jäikin vielä jonnekin puoli metriä mun taakse. MITÄ IHMETTÄ?

Liikkeestä istumisesta saatiin sentään repäistyä 9,5. Hypystä jopa 10. Ruudusta 0. Se ei löytänyt sitä, vaan lähti aluksi väärään suuntaan ja mun piti kädellä ohjata oikeaan suuntaan. Sitten se meni sivusta ruutuun ja jäi vieläpä puoliksi ulkopuolelle. Kysyn vaan taas, että mitä ihmettä, Riia... Ja meidän toinen satavarma ei-ainakaan-nolla -liikkeemme eli kaukokäskyt: se meni kerran maaten ja jäi siihen. Ei noussut enää millään. Mitä ihmettä, Riia... Eli nolla kaukoistakin. Luojan kiitos sentään ryhmäliikkeestä 9,5, vähennys siitä, kun nenä kävi kerran maassa. Kokonaisvaikutelmasta tuomari antoi 8. Varmaan säälistä. Meidän suoritus oli aivan sysipaska, vaikka kehui kyllä, että huomaa, että koiran kanssa on tehty töitä ja oikeaan suuntaan ollaan menossa. 

Mutta voi vittu. Tulipahan käytyä. 

Lakken uuden hallin avajaisepikset

Tänään taas episteltiin kahdella radalla, tuloksina HYL ja 5. Vihdoinkin saatiin tulos, kolmansista epiksistämme. Vihdoin ja viimein! Nyt kyllä jo palan halusta päästä korkkaamaan viralliset kisat, koska niistä jää sentään jotain jälkiä jonnekin - ainakin koiranettiin. Ja sitä paitsi agility on laji, jossa voi edistyä vain tekemällä. Voidaanhan me vaikka hamaan ikuisuuteen asti hinkata erilaisia ohjauskuvioita treeneissä, mutta rataa oppii tekemään vaan rataa tekemällä. Eli kisaamalla. Treeneissähän harvemmin tehdään rataa kuitenkaan kisamielessä, vaan tyyliin sillä tavalla, että radalla on joku yksi teema, vaikkapa takaakierrot, ja niitä harjoitellaan koko radan ajan. Ja radan vaikeimpia kohtia hinkataan uudestaan ja uudestaan. Meidän ohjauskuvioarsenaali on kyllä jo sen verran suuri, että varmasti ykkösluokan kisoissa jo pärjättäisiin. Meidän pitäisi ennemminkin saada kokemusta oikeiden ohjauskuvioiden valitsemisesta ja radan muistamisesta. Eli kisaamaan vaan! Täytyy alkaa kisakalenteria kasaamaan, jahka mittelien tokomestaruuksista toivutaan.

Valmistautumista avo-luokkaan

Järkytys, miten nopeasti syksy onkaan mennyt! Ensi viikolla on jo mittelien mestaruustokoilut. Me ollaan Riian kanssa kyllä harjoiteltu koko syksy, mutta vaihtelevalla menestyksellä ja välillä monien viikkojenkin taukoja pitäen. Aika paljon ollaan keskitytty tänä syksynä agilityyn, lähinnä olosuhteiden pakosta ja siitä, että olosuhteiden ollessa tällaiset (ei sisätilaa tokotreeneille) oma aksainnostukseni on mennyt tokoinnostuksen edelle. Ajatella, että piti tämäkin tilanne elämässään nähdä! 

Ajatuksenani oli, että tämä koko viikko treenataan lyhyitä pätkiä ja lähinnä niitä kolmea meille vaikeaa liikettä, eli ruutua, merkinkiertoa ja jääviä. Riialla jäävistä tällä hetkellä tuppaa olemaan turhan vahvana se istuminen ja tarjoaa sitä joka kerta. Eli maahanmeno pitäisi saada takaisin kivaksi jutuksi ja seisominen opetella kuntoon. Ensi viikon olenkin sitten melkein kokonaan ulkomailla ja Riia saa ajatustaukoa. Sitten ennen sunnuntaita on vielä pari päivää aikaa treenailla.

Tänään mentiin ihan vaan omalle kotipihalle treenaamaan ja ajatuksenani oli tehdä niitä vaikeita liikkeitä hyvällä fiiliksellä. Mentiin puoli tuntia ennen Riian ruoka-aikaa treenaamaan, mikä taisi olla tosi hyvä päätös. Riia oli erittäin motivoitunut ja innolla tekemisessä mukana. Sekä ruutu että merkin kierto menivät kerrasta putkeen, joten ei otettukaan niitä sen enempää. Jäävätkin menivät tosi hyvin, vain yksi lipsahdus istumaan, vaikka käskin menemään maahan. Mutta napakampi "maahan"-käsky tuotti tulosta. 

Olen huomannut, että jos jäävien eri variaatioita toistaa useampaa peräkanaa, alkaa Riia helposti jätättämään ja tarjoamaan vääriä asentoja. Se menee siitä ehkä vielä vähän sekaisin, mutta eiköhän se ajan kanssa korjaannu. Tähän kokeeseen tullaan menemään sillä fiiliksellä, että ei välttämättä saada mitään tulosta. Hyvällä tuurilla voidaan toki saada tulos, mutta kyllä harjoittelu on sen verran huonoksi laadultaan jäänyt, ettei olisi mikään ihme, vaikkei tulosta tulisikaan. Otamme siis ekan avoimen luokan kokeen hyvänä kokeenomaisena treeninä. Siinäpähän sitten tulee ilmi se, mitä muuta meidän pitää vielä harjoitella. Ja kuinka Riia oikeasti kisatilanteessa liikkeet osaa. 

One mind dogs -kouluttajan opeissa

Tälle päivälle seuraamme saapui kouluttamaan One mind dogs -kouluttaja Elina Rönnholm. Menimme Riiankin kanssa hänen oppeihinsa. Päällimmäinen ajatus treenien jälkeen on epätoivo omasta muistikapasiteetista, mutta toisaalta ylpeys Riiasta. Se veti taas ihan huippuhyvin!

Rata oli äärettömän monimutkainen ja hankala muistaa ja sisälsi paljon kiemuroita. Harjoituksen teemana taisi olla "katse koirassa" ja sainkin oikein kantapään kautta oppia, kuinka tärkeää se on. Rata oli rakennettu sillä lailla, että siellä oli paljon ansoja, joihin koira helposti meni, jos katse ei pysynyt siellä missä piti, eli koirassa. Riia on tosiaankin herkkä lukemaan ohjaustani, mutta tuntuu, kuin tämä treeni olisi ollut iso edistysaskel kohti parempaa yhteistyötä. Toivottavasti muistan jatkossakin pitää huolta linjoista ja siitä, että kerron koiralle jo ponnistusvaiheessa, minne sen esteen jälkeen mennään. 

Siitä huolimatta, että minun muistikapasiteettini ei riittänyt sisäistämään tuota koko rataa, vaikka olin tahkonut sitä melkein vuorokauden ennen treenejä päähäni, saimme Riian kanssa paljon hyvääkin palautetta tekemisestämme. Riialla on esimerkiksi kuulemma tosi vahva takaakiertotaito, johon voin luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Saimmekin hyviä ohjeita mm. siihen, miten pystyn lähettämään Riian vielä kauempaa takaakiertoon. Riian ohjauksenlukuherkkyys vaikuttaa kuitenkin paljon siihen, että minun on oltava juuri oikein päin ja viimeisteltävä ohjaukset loppuun asti. Eli jatkaa matkaani vasta sitten, kun koira on sen esteen lukinnut. Ohjausherkkyys tekee kuitenkin Riiasta siinä mielessä helpon ohjattavan, että sen pystyy pienillä avuilla lähettämään kauemmaksiki esteelle. Nyt kun saataisiin vielä minulta se automaatio-perille saattaminen minimiin, niin meistä tulee vielä jotain!

Meistä tuli Riian kanssa myös astetta uskottavampia agilityharrastajia viikonloppuna, kun hommasin Riialle Back on Track -takin. Ostin verkkoloimen koossa 37 ja ollaan opeteltu nyt käyttämään sitä. Mielestäni se on tosi tyylikäs Riian päällä, mutta muuten ihan tavallisen takin oloinen. Mutta ehkä se oikeasti toimii, mene ja tiedä. Vielä takin käyttöön tottumattomana naurattaa Riian pörröhäntä ja -pää, jotka tulevat esiin takin molemmista päistä. Keskivartalo taas pienenee ainakin kuudella numerolla eikä tunnu sopivan päähän ja peppuun ollenkaan. Olisi tavallaan hauskaa ajaa koiralta karvat joskus kokonaan ja saada sitä kautta vähän parempi käsitys siitä, minkä mallisen koiran minä omistankaan. Se taitaa ollakin todellisuudessa paljon sporttisemman näköinen, kuin karvat antavat ymmärtää!