maanantai 20. elokuuta 2018

Pettymystensietokyky kasvaa


Ollaan Riian kanssa käyty elokuussa kaksissa kakkosten kisoissa. Edelliset oli viime viikonloppuna. Tuloksina meillä on viisi hyllyä (viidestä startista). Agility on vaativa ja pikkutarkka laji, eikä siitä hyllyn saaminen ole mitenkään harvinaista, vaan päinvastoin, todennäköisesti suurimmalla osalla koirista on enemmän hyllyjä, kuin tuloksia. Saatikaan sitten niitä nollatuloksia. Mutta kyllä se myönnettävä on, että taas jonkin sortin masennuskausi on nostamassa päätään.

Siitä olen onneksi päässyt yli, etten näytä koiralle tunteitani, enkä muutenkaan kisapaikalla. Enkä minä varsinaisesti pettynyt ole, koska huono tulos (tai hyl) on kyllä ollut odotettavissa. Pikkemminkin tunnen olevani ikään kuin alistunut kohtaloon tai menettänyt tietyllä lailla toivoni: me ollaan Riian kanssa vain hyvin keskinkertainen koirakko. 

Suuresti tähän tunteeseen viikonlopun hyllyjen jälkeen liittyy myös ääretön pettymyksen tunne siitä, kun jäimme alueemme piirinmestaruuskisoissa varsinaisen joukkueen ulkopuolelle, vain varakoiriksi. Medi-kokoisia ilmoittautui piirinmestaruuksiin meidän seurasta niin vähän, ettei kahteen joukkueeseen riittänyt koiria ja siihen yhteen valittiin kaikki kolmosissa kisaavat. Ja niin ollen jäimme Riian kanssa varalle, eli käytännössä emme tule radalle pääsemään. Jotenkin tämä vain on niin mun elämää, ollut nyt ja aina: minä olen se ihan hyvä, mutten koskaan riittävän hyvä tai ainakaan paras. 

No, työtähän suurin osa ihmisistä joutuu menestyksen eteen tekemään, enkä minä nyt sillä lailla ole luovuttamassa tai harrastusta lopettamassa, koska siitä nautin. Ei tämä masennus mitenkään vaikuta haluun treenata tai kisata. On vaan semmoinen olo, että turhapa se vissiin on kuvitella, että olisi jotenkin hyvä jossakin. Leuka rintaan ja kohti uusi pettymyksiä. Vinkkejä kepeille otetaan edelleen vastaan. 

perjantai 10. elokuuta 2018

Pentupäiväkirjat osa 3.: Rallya pennun kanssa

Eilen aloitimme Veelan kanssa rally-tokon alkeiskurssin. Ensinnäkin täytyy todeta, että innostuin lajista uudelleen ja innostuin ajatuksesta, että tässä koirassa voisi olla potentiaalia ylempiinkin luokkiin. Riian kanssa joutuisi tekemään aivan valtavasti töitä, että sen kiinnostus koko rallya kohtaan kasvaisi sen verran, että saisimme tuloksia avosta. Mutta Veelan kanssa on hyvä lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä ja koittaa tehdä parhaansa, ettei sille ehdi syntyä samanlaista asenneongelmaa lajiin, kuin isosiskolleen. Vaikka olen kisannut Riian kanssa rallyssa, toi heti ensimmäinen rallyn alkeistunti minulle uusia oppeja, mikä on tosi mukavaa vaihtelua vähän tylsän pentukurssin jälkeen. Ekalla tunnilla opiskelimme sitä, kuinka opettaa koiralle nopea maahanmeno alusta asti ilman käsiapua, koiran kiertämistä niin, että koira pysyy paikoillaan, oikealta sivulle tuloa, eteenmenoa ja ihan vähän seuraamisen alkeita. 


Maahanmeno ei tällä hetkellä Veelalla toimi, sillä se on jäänyt tosi paljon kiinni käteen. Saimmekin tosi hyvän neuvon alkaa harjoittelemaan maahanmenoa maahanmenoleikin avulla. Siinä odotetaan koiralta omatoimista maahanmenoa (siis ensin ollaan toki itsekin tosi alhaalla, polvilteen, kädet lattialla neutraalisti), palkataan se heittonamilla ja jäädään uudelleen odottamaan maahanmenoa. Ja täysin ilman käsiapuja. Nerokasta! Tätä lähdemme varmasti harjoittelemaan lisää.

Koiran kiertämiseenkin sain itselleni ihan uuden vinkin opettaa se. Siinäkin pyritään siihen, että koira hoksaa homman ilman käsiapua. Olin yrittänyt opettaa sen Veelalle vetämällä sitä namin perässä edestä oikean kautta sivulle ja hidastahan se on. Mutta tällä juuri oppimallamme tavalla koira houkutellaan oikealta vasemmalle puolelle ensin tosi helposta kulmasta ja sitten koko ajan vaikeutetaan kulmaa, kunnes lopulta se pystyy tulemaan suoraan edestä vasemmalle. Kuinka nerokasta tämäkin! 


Veela hoksasi tosi nopeasti sen, että sen pitää pysyä paikoillaan, jos minä kierrän sen, mutta tähän auttoikin, kun olimme harjoitelleet jo jonkin verran paikoillaan istumista ja odottamista. Lisäksi eteenmenoa olimme harjoitelleet sen kanssa jo perusasennosta, nyt harjoittelimme uutena kuitenkin suoraan edestä eteen tuloa (askel taaksepäin, koira eteen). Sekin meni tosi hyvin ja Veelalla on ihanan tiivis eteentulo, eikä sitä ahdista lähelläolo yhtään.

Viimeisenä otimme tosiaan vielä sitä seuraamista. Itse otin Veelan kanssa ihan yhtä ja kahta askelta ja pystyin jo hieman nostamaan kättä sen kuonosta ylöspäin, eikä se poikittanut. Sen olen päättänyt, että seuraamiseen panostan tämän pennun kanssa ihan täysillä, sillä tiivis ja hyvä seuraaminen on rallyssa se avainasia ja tokossakin auttaa enemmän kuin paljon. Seuraaminen on kuitenkin tokossakin jo avoluokassa pitkä liike ja vaikka siinä kertoimet eivät olekaan korkeimmasta päästä, niin on se sentään kiva lisä pisteisiin kuitenkin. Ja kun se on kuitenkin niin helppoa tehdä alusta asti hyvä seuraaminen vs. se, että koira oppii sen väärin ja sitten sitä pitää lähteä korjaamaan. 

Tämä superhuonolaatuinen kuva on pakko laittaa tänne kuvitukseksi, jotta jää jonnekin omiin arkistoihin muisto meidän harvahammas-ekaluokkalaisesta. 

Veelalla on ihanan innokas asenne tekemiseen ja se ei täydessä hallissakaan välitä muista koirista yhtään. Niin kuin jo aikaisemmin totesin, että jos tarjolla on karkkia, niin Veela todellakin valitsee ennemmin karkit kuin kaverit. Ja se on hyvä se! Mun pikku possu. 

torstai 9. elokuuta 2018

Pentupäiväkirjat osa 2.

Viime sunnuntaina otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin koirien kanssa agilitykentälle. Sään piti olla vähän viileämpi, mutta olin kyllä kentällä tosi huonoon aikaan, koska sinne paahtoi aurinko aivan täydeltä taivaalta eikä missään ollut varjon varjoa. Varaamani puolitoista tuntia kutistui siis tunniksi (lämmittelyineen, jäähdyttelyineen ja radan rakennuksineen) eli treeni itsessään oli tosi minimaalinen, mutta pääsimmepähän jotain tekemään! Riia ei yllättäen jaksanut tehdä oikeen kunnolla mitään, joten otin sen kanssa kahdesti kepit, vähän juoksupuomia sekä takaakiertoa, mutta pääasia minulla tuona päivänä olikin päästä tekemään Veelan kanssa.


Veelan kanssa ollaan harjoiteltu takaakiertoa aika paljon. Mulla on kotona vielä aivan keskeneräiset, itse tehdyt siivekkeet, joissa ei ole vielä kannakkeitakaan, mutta mitäpä niillä pennun kanssa edes tekisi. Olemme niillä harjoitelleet hypyn tarjoamista ja takaakiertoja kotona ja nyt päästiin testaamaan niitä ihan oikeilla siivikkeillä. Hyvin pelitti! Ja Veelalla on kyllä ihana asenne tekemiseen. Se on napannut hyvin kiinni hypyn tarjoamisen ideasta, vaikka jonkun verran se yrittää vielä oikaista eikä ihan 100 prosenttisesti hahmota, että siivekkeiden välistä meneminen on se pointti.

Tein Veelan kanssa ekaa kertaa myös lähtöharjoituksia, mutta se oli kyllä ehkä vähän turhanpäiväistä, koska se lähti siitä niin usein valumaan. Täytyy tuota paikallaoloharjoitusta tehdä erikseen vielä vähän rauhallisemmassa paikassa ja harjoitella sen sijaan useamman esteen sarjaa niin, että joku pitää sitä lähdössä kiinni. 


Hommasin Veelalle viime viikolla Mustista ja Mirristä ihanan, pitkävartisen lelun, jonka perässä se tykkää juosta. Harjoittelimme sen lelun avulla myös lelulle juoksemista. Pitkävartinen lelu onkin siitä hyvä, että kerkeän nappaamaan sen päästä kiinni ennen kuin Veela pääsee sen kanssa karkuun. Se rakastaa uutta leluaan ja siinä roikkumista. Aksakentällä on tuollaisella pitkävartisella helppo palkata, koska sen kanssa voi itsekin lähteä juoksemaan ja koira joutuu juoksemaan lelun kiinni! Veelalla todella on kunnon tappoasenne tuota lelua kohtaan!

Meidän seura järjestää muuten sittenkin pennuille alkeiskurssin agilitystä, joten pääsemme kuin pääsemmekin tekemään hyvät pohjat Veelalle agilityyn vielä ennen hallikauden alkua! Kurssi alkaakin jo ensi viikolla, eli kaikki kääntyi sittenkin parhain päin!




maanantai 6. elokuuta 2018

Motivointikurssi purkissa!

Kuten jo aiemmin täällä blogissa mainitsin, osallistuimme Riian kanssa Koirakoutsin motivointi ja palkitseminen lyhytkurssille. Kurssin neljä kertaa ovat nyt takana päin ja kaiken kaikkiaan kurssilta jäi paljon uusia oppeja mieleen sekä uusia havaintoja ja oivalluksia. Tärkeinpänä oppina saimme Riian kanssa ehdottomasti avaimet sosiaaliseen palkkaan. En tiedä olenko hidas, vai muuten vain tyhmä, mutta vasta tuolla kurssilla tajusin, miksei minun sosiaalinen palkkani enää toimi Riialla samalla lailla, kuin se on joskus toiminut: olen käyttänyt samaa vihjesanaa sekä namipalkkaan että sosiaaliseen palkkaan. Jep. Mikä järki? No ei mikään! En ole tehnyt sitä tietoisesti. Oikeasti en vain ole tajunnut, että niissä on sama sana. 

Lähdimme siis rakentamaan Riialle sosiaalista palkkaa uudestaan uudella vihjesanalla ja se toimii oikeastaan jo tosi hyvin. Saan Riian parhaimmillaan kuumenemaan niin, että se jopa haukkuu, mitä se ei tee koskaan. Sosiaalisen palkkaamisen taitoni lähti ottamaan isoja harppauksia eteenpäin. 


Toinen hyvä pointti kurssilta oli se, että koiralle kannattaa pitää sosiaalinen palkka, namipalkka ja leikkipalkka erillään ja opettaa se siihen, että kukin niistä on sille palkka ja minä päätän, mitä palkkaa milloinkin käytetään. Riia palkkautuu hyvin sekä leikistä että namista, mutta meillä on ollut ongelmana se, että se ei leiki, jos se tietää namia olevan tarjolla. Eilen pääsimme kuitenkin työstämään vielä tätäkin asiaa ja totesimme kouluttajan kanssa, että Riialle täytyy vain opettaa se, että leikkiäkin voi, vaikka jossain odottaisi namipalkkakin. Eli toisin sanoen, se pitää totuttaa siihen, että minä päätän, millä palkkaan ja jos haluan leikkiä, niin silloin leikitään ja namin vuoro on ehkä myöhemmin. Tätä me lähdemme nyt harjoittelemaan Riian kanssa ja tästä on varmasti hyötyä kokeessakin joskus, eli kokeen aikana palkkaan sosiaalisesti ja namin vuoro on kehän ulkopuolella.

Kurssilla puhuttiin myös aika paljon siitä koesuorituksesta ja liikkeiden ketjuttamisesta. Sehän pitää totta kai koiralle erikseen opettaa. Ja sen olen tiennyt ja tiedostanut, mutta olen ollut siinä tosi laiska. Nyt on hyvä kuitenkin Veelan kanssa alusta asti pitää kiinni siitä, ettei vain mene kokeeseen silloin, kun koira osaa liikkeet yksittäin, vaan lähteä rakentamaan sitä kokeenomaista suoritusta ketjuttamalla liikkeet yksi kerrallaan yhteen ja antamalla sosiaalista palkkaa välissä. 


Vaikka meiltä tosiaan Koutsille on matkaa sen 140 km suuntaansa, niin varmasti tulen osallistumaan vielä uudellekin kurssille siellä. Niin paljon oppeja tuolta taas tarttui matkaan. Voi olla, että meidän talvikauden tokotreeniongelma ratkeaa sillä, että käymme Koutsin kursseilla silloin tällöin. Talvi lähenee ja talvikausiahdistus puskee päälle pikku hiljaa. Siitä ehkä lisää joskus toiste. 

perjantai 3. elokuuta 2018

Pentupäiväkirjat, osa 1.

Pakko myöntää, että heinäkuu meni oikeastaan aikalailla kaikkeen muuhun, kuin koiriin panostaen. Lisäksi kuumuus asetti omat haasteensa koirien kanssa touhuamiselle ja koirien päivät koostuivatkin lähinnä sängyn alla makoilusta ja uimisesta. Nyt kuitenkin, kun omaa vapaa-aikaa on vapautunut juhlajärkkäilyistä koirillekin ja sääennusteetkin povaavat viilenevää, on aika alkaa raportoida koiranpennun kouluttamisen etenemisestä kohti kisakenttiä. Ensin kuitenkin muutama kuva rantaleikeistä.

Tyttöjen lempipuuhaa on rantavesihippa. Veelasta on erityisen hauskaa piiloutua kaislojen sekaan ja syöksyä sieltä Riian kimppuun.

Tänä kesänä Riia on opetellut uimaan pelastusliiveillä syvässäkin vedessä.

Veela on kastuessaan yhtä koipea ja korvaa.

Riia on pakko viedä takaisin kotiin kytkettynä, koska se ei haluaisi mennä sisälle.

Veela taas tulee nätisti irti.
Heinäkuussa kävimme vain kerran viikossa pentukoulussa. Pentukoulusta tuli todella sellainen olo, että se on meille vähän turhaa, koska kaikki mitä me siellä harjoiteltiin, oli Veelalle ihan helppoa peruskauraa, kuten vaikkapa hihnakävely, toisten koirien ohittaminen ja odottaminen. Veela on siitä ihana pentu, ettei se oikeasti välitä toisista koirista juuri ollenkaan, eikä ainakaan yli ruuan. Jos pitää valita mahdollisuus saada palkkaa tai kaverit, se valitsee miettimättä mahdollisuuden saada ruokaa. Se on siis tosi ahne. Pentukoulun viimeinen kerta oli tällä viikolla ja sen sijaan, että olisimme menneet pentukoulun jatkokurssille, ilmoitin sen rally-tokon alkeisiin. Toivon todella, että siellä on vähän vaativampia tehtäviä ja toivottavasti siellä tehdään muutakin, kuin vain harjoitellaan kylttien oikeaa suorittamista. Esimerkiksi vaikka seuraamisharjoitteluun tarvisimme kovasti apua. Veela nimittäin pomppii ja kävelee melkein kahdella jalalla tai keulii ja poikittaa eteeni. Rasittavaa. Riian kanssa ei ikinä ollut tuollaisia ongelmia. 

Agilityssä emme ole edenneet yhtään, koska täällä ei ole pentukursseja, enkä itse ole yksinäni viitsinyt mennä reenaamaan. Assari on siinä kuitenkin aika kova sana. 

Tällä viikolla kävimme myös ensimmäistä kertaa näyttelykoulutuksessa Veelan kanssa. Siellä totesin, että tässä on homma, jonka kanssa meillä onkin työstämistä ja oli ihan kivaa vaihtelua, ettei kaikki onnistu kuin vettä vaan. En tiedä johtuuko se siitä, että Veela on pentu vai mistä, mutta sillä on tapana irvistää vieraille, jotka koskevat sitä ja joskus se jopa näykkäisee. Siitä joudumme siis opettelemaan pois, mutta oikeasti: ihan kiva, että on jotain konkreettista harjoittelemista. Kyllä siitä vielä näyttelykoirakin tulee! Sen lisäksi, että se vihaa vieraan kosketusta, se myös pelkää pöytää. Saimmekin kotiläksyksi harjoitella pöytää kotona ihan kunnolla ja syödä vaikka yksi ruoka pöydän päällä. Sitä olemmekin nyt tehneet. Veela osaa kuitenkin tosi hienosti jo näyttää esimerkiksi hampaat ja olen muutenkin tehnyt sen kanssa kovasti käsittelyharjoituksia juuri sen takia, kun se on selvästi kovapäisempi kuin Riia ja esimerkiksi väläyttää niitä hampaitaan vieraille. Riiaa on saanut pennusta asti vaan kääntää ja vääntää kuka vain miten haluaa, eikä sen kanssa ole oikeastaan koskaan harjoiteltu harjaamista tai kynsien leikkuuta. Ne on vaan aina tehty.


Tällä hetkellä olen kuitenkin tosi tyytyväinen Veelan luonteeseen, vaikka se varmasti vielä jonkin verran tulee muuttumaan murrosiän myrkyissä. Se on tosi temperamenttinen, mutta miellyttämisenhaluinen. Ja vaikka se on joissakin asioissa tosi kovapäinen, se on silti samalla myös nöyrä ohjaajaa kohtaan. Lisäksi se on sairaan nopea ja ketterä ja syttyy leluista. Kaikin puolin siis erittäin lupaava koira harrastuksiin.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Koirat hoidossa


Ihan muutamalla sanalla on kerrottava tällaisesta uudesta kokemuksesta, nimittäin siitä, kun koirat  olivat koirahoitolassa. Meillä oli viime viikonloppuna semmoinen tilanne, että meillä oli häät, ja luonnollisesti kaikki meidän sukulaiset ja kaverit olivat meidän kanssamme juhlistamassa. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi joko ottaa koirat juhlapaikalle kärvistelemään helteeseen ja oleskelemaan yksin jonnekin aittarakennukseen tai sitten viedä ne hoitolaan. Päädyimme jälkimmäiseen.

Koirat viettivät yhden yön Jyväskylässä Doggies and Kitties -lemmikkihotellissa. Lemmikkihotellista sai valita koirille kolmesta lomavaihtoehdosta sopivimman. Vaihtoehdot olivat tavallinen loma, hemmotteluloma tai aktiiviloma. Koska hemmottelu- tai aktiiviloman valitsemisesta tuli hintaan vain 8 euroa lisämaksua, otimme koirille hemmotteluloman, eli ne saivat tavallista enemmän huomiota ja herkkuja. Mitään todistusaineistoahan meillä ei ole siitä, saivatko ne minkäänlaista erikoiskohtelua muihin koiriin verrattuna, mutta ajatus oli hyvä, etenkin vieraita arkailevalle Veelalle. 

Yhteensä koirien reilun vuorokauden loma tuli maksamaan 48 euroa, mikä on mielestäni melko edullinen, tosin en yhtään ole seurannut hoitoloiden hintatasoa ja sitä, oliko tuo muihin verrattuna kallis vai halpa. Koirilla oli oma huone, jossa ei ollut pääsyä ulos, mikä oli toisaalta harmi, mutta toisaalta ihan hyväkin asia: koiria sitten varmasti lenkitettiin ja vietiin ulos, kun eivät itse päässeet ulkoilemaan. Huone oli kooltaan kyllä tosi pieni, mutta en kyllä tosiaan yhtään tiedä, minkä kokoisia tarhoja hoitoloissa yleensä on. Koirien huoneet sijaitsivat ilmastoidussa rakennuksessa, jossa oli modernit ja siistit tilat. Koirien huoneissa ei myöskään ollut kaltereita tai verkkoa, vaan ovet olivat läpinäkyvät ja umpinaiset. Ehkä olisin kiuitenkin itse kaivannut huoneelta jotain vielä vähän enemmän: vaikkapa ikkunaa tai jotain. Nyt siellä oli kolme umpinaista seinää, läpinäkyvä oviseinä, peti ja kuppi. Huoneen koko oli ehkä neljä tai viisi neliötä, toki isompia huoneita oli tarjolla isommille koirille.


Tärkeintä minulle kuitenkin oli, että koirat olivat hengissä vielä haettaessa, eikä Veelakaan yhtään varonut tai väistänyt henkilökuntaa, kun hain koirat, vaan päinvastoin. Se meni häntä heiluen heidänkin luokseen ja heittäytyi maahan puremaan sormia. Vielä merkittävämpää oli kuitenkin se, että maksua hoitaessani huoneeseen tuli eräs paikan työntekijä ja Riia meni tätä vastaan, nuuhkaisi ja heilutti häntää. Riia ei juuri koskaan heiluta häntäänsä, joten se osoitti, että työntekijä oli mieluinen ja mukava tyyppi Riian mielestä. Koiria oli siis selvästi pidetty hyvin.

Nyt, kun meidän koirahoitolaneitsyys on mennyt, voisin kyllä helpostikin kuvitella vieväni koirat jonnekin vastaavaan paikkaan uudestaankin. Mukava olisi ehkä ollut kuulla vielä vähän enemmän siitä, miten koirilla oli mennyt, mutta siinä niiden vouhkottaessa en oikein jaksanut alkaa kyselemäänkään tarkemmin. Halusin vain ulos niiden kanssa. Kerran olen kuitenkin tätini koiraa ollut hakemassa eräästä toisesta hoitolasta hänen puolestaan ja silloin koiran mukaan sai yhden A4:n, jossa kerrottiin koiran ajasta hoitolassa sanallisesti ja toisen A4:n, johon oli tulostettu kuvia koiran vierailun ajalta. Se oli mielestäni hyvää palvelua ja ehkä sellaista olisin vielä toivonut itsekin tuolta saavani. Mutta hyvä näin. Pääasia, että koirat voivat hyvin ja me saimme juhlia rauhassa ja huoletta. 

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Pentulityä: kisakoira numero 2


Veelan kanssa olemme tällä hetkellä ihan tavallisessa, arkitokoon painottuvassa pentukoulussa. Omalla ajalla olen itsekseni käynyt sen kanssa kuitenkin treenaamassa myös agilityä ja agilitystä onkin tulossa sen päälaji, jos tähdet pysyvät kohdillaan. Riian kanssa aloitimme agilityn vasta sen ollessa noin vuoden ikäinen. Riiassa on paljon hyviä puolia, mistä tykkään ja erityisesti se sopii minulle ensimmäiseksi kisakoiraksi, koska se on niin ohjaajanöyrä ja minä olen kömpelö pääjalkainen. Agilityssä tarvittaisiin kuitenkin vähän enemmän asennetta, jotta päästään huipulle. En sano, ettei Riian kanssa koskaan päästäisi vaikkapa kolmosiin, tai että sille ei voisi asennetta tässä ajan myötä kehittyä, mutta onhan se fakta, että se on tosi nöpönuuka radalla, etenee juuri tasan niin nopeasti, kuin minä laitan sen etenemään ja menee sinne, minne minä sen ohjaan. Väitän, että tämä tulee todennäköisesti meidän vahvasta tokotaustasta. Riia on niin kovin ohjaajakeskeinen, eikä tee mitään päätöksiä itsenäisesti. Riia on pieni perfektionisti, jonka vauhti auttamatta kärsii siitä, että se on itsestäänselvissäkin tilanteissa niin kuulolla, tyyliin: suoraan putken edessä on hyppy, mutta hyppäänks mä sen vai hyppäänkö jonkun muun? Eli ensimmäinen asia, mitä aion tämän kisakoira numero kakkosen kanssa tehdä toisin on asenne. Haluan Veelalle agilityyn kunnon tappomeiningin ja hyvän estefokuksen. Haluan, että se ei pelkää lukita esteitä ja tehdä virheitä radalla. 

Kepit on toinen asia, minkä aion opettaa Veelalle aivan eri tavalla kuin Riialle aikoinaan. Riialle opetin kepit aika pitkälti itsekseni ohjureiden avulla. Suurin virhe, jonka sen kanssa niillä tein, oli todennäköisesti toistojen määrä. Nyttemmin, kun katon videolta meidän keppitreenejä, saatoin tehdä vaikka kuinka monta toistoa kepeille peräkkäin (10-15) ja koko ajan napsin sieltä ohjureita pois. Toisekseen en vaatinut Riialta vauhtia. Veelan kanssa aion ehdottomasti pitäytyä siinä, että keppejä tehdään aina sata lasissa eikä koskaan niin montaa toistoa peräkkäin, ettei sormet riittäisi laskemiseen. Ei siinä vain ole mitään järkeä! Vakavissaan olen harkinnut myös sitä, että opettaisin Veelalle kepit kujakeppi-metodilla. Siihen täytyisi vaan itse perehtyä vähän enemmän ja miettiä, onko niiden treenaaminen kuinka mahdollista hallikaudella, niihin kun tarvisi ne taittuvat kepit.


Kontaktit on kanssa asia, jotka olen suoraan sanottuna kussut Riian kanssa. Alunperin opetin sille 2 on 2 off -metodilla, mutta sitten aloin luistamaan siitä, koska kuvittelin, ettei mittelin kokoinen koira tarvi mitään pysäytyksiä, vaan se koskee joka tapauksessa kontaktipinnalle. Sittenhän Riia alkoikin loikkia kontaktipintojen yli ja siirryimme mukamasjuoksareihin. Eli toisin sanoen, opetin sen juoksemaan kehikon läpi, siirsin kehikon kontaktipinnalle, otin kehikon pois ja toivoin parasta. Puomilla Riian kontakti on 50/50. Aalla se onneksi on melko varma. Veelan kanssa tähtään alusta saakka ehdottomasti juoksareihin ja opetan sen matolla, en kehikolla. Koen, että matto on paljon kätevämpi ja helpompi häivyttää. 

Keinusta haluan tehdä alusta saakka kivan esteen. Lisäksi toivoisin, että saisin opetettua Veelalle keinun niin, että se juoksisi päähän saakka ja odottaisi sen laskeutumista. Riiahan tekee keinun niin, että se juoksee puoleen väliin, pysähtyy odottamaan ja tulee sitten alas. Tapa on toki turvallinen, mutta hidas ja lisäksi, siinä on vaarana se, että jos suunta ei olekaan suoraan eteenpäin, se hyppää alas koskematta kontaktipintaan. 


Mitäs meinaan tehdä samoin? 

Irtoaminen renkaalle on aika nasta juttu ykkösluokan radoilla. Tulen Veelankin kanssa pyrkimään siihen, että opetan renkaan kunnolla ja teen siitä varman. 

Lähdössä haluan koirieni pysyvän. Mikään ei oo turhempaa kuin se, että koira valuu lähdössä ihan esteeseen kiinni ja lopulta pudottaa sen ekan riman, kun saa luvan lähteä. 

Irtoaminen: Riia on tosi hyvä irtoamaan, kunhan vaan irrotan sen. Loppusuoralle irtoaminen on meidän bravuuri ja sinne se ampaiseekin aina kuin tykin suusta. Se on sitä paitsi maailman mahtavin tunne, kun tietää, että on nolla alla ja edessä vain loppusuora. Ja kun tietää, että koira handlaa sen, voi päästää sen vain menemään ja juosta itse täysillä perään. Ja kun koira pääsee maaliin, se kääntyy katsomaan naama loistaen: "vähänkö me oltiin hyviä!" Siitä fiiliksestä ei ole itku kaukana. Ja sen haluan kokea Veelankin kanssa. 

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Vaarallisia koiria vai vaarallisia ihmisiä?

Halu kirjoittaa tästä aiheesta syntyi tästä blogitekstistä sekä ajankohtaisista uutisista.

Suomessa uutisoidaan säännöllisin väliajoin tapauksista, joissa koira on purrut joko ihmistä tai toista koiraa. Pahimmillaan tilanne voi olla hyvinkin vakava: koira voi saada aikaan suurtakin vahinkoa ihmiselle puhumattakaan siitä, minkälaista vahinkoa voi koira saada aikaan toiselle koiralle. On kuitenkin muistettava se, että koira ei lajina ole vaaraksi yhteiskunnalle ja ihmisille. Suurin osa tapauksista, joissa ihminen joutuu sairaalahoitoon jonkun eläimen toimesta liittyvät aivan muihin eläinlajeihin, kuin koiriin. Suurin osa ovat liikenteessä tapahtuneita yhteentörmäyksiä eläimen kanssa, mutta jos tarkastellaan vain kotieläinten aiheuttamia tapaturmia, saamme tällöinkin todeta, ettei koira ole kotieläimistä ns. vaarallisin. Yleisin kotieläimen kanssa tapahtunut, sairaalahoitoa vaativa tapaturma on ratsastaessa tai ajaessa hevosella sattuneet tapaturmat ja muun nisäkkään kuin koiran aiheuttamat puremat (useinmiten lehmä). Koiran aiheuttamat puremat tulevat sairaalaan hoidettaviksi kotieläinten kanssa aiheutuneista vahingoista vasta kolmantena. (Kojonen, Söderlund, Mäkisalo & Gissler.)


Tämä ei kuitenkaan millään lailla muuta sitä tosiasiaa, että koira voi olla pahimmillaan vaaraksi ihmisille, mutta ennen kaikkea toisille koirille. Ja jos uutisointia seuraa, joutuu huomaamaan, että tietyt rodut ovat useammin osallisina puremistapauksiin kuin toiset. Tämä postaus kertoo mielestäni hyvin, miksi näin on, enkä lähde sen kummemmin taustoja enää selvittämään sille, miksi koira puree. Monissa maissa, mm. Tanskassa ja Hollannissa, on päädytty kieltämään joitain tiettyjä koirarotuja. Aihe kiinnostaa minua, sillä siinä on mielenkiintoinen eettinen dilemma. Voiko ihmisten valinnanvapautta rajoittaa joidenkin yksittäistapauksien vuoksi? Tavallaan asiaa voitaisiin verrata vaikka siihen, että ratsastaminen pitäisi kieltää, koska se on vaarallista. Toki usein, kun koira hyökkää, aiheutetaan vahinkoa ulkopuoliselle, mutta uskon kyllä, että usein hevosetkin aiheuttavat vaaratilanteita muille, kuin omistajilleen. 

Tavallaan haluaisin itse kannattaa sitä, että ihmisillä olisi valinnanvapaus ja oikeus valita itse koiransa rotu. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että jokaisen, joka koiran ottaa, velvollisuus on selvittää valitsemansa rodun tausta ja ominaisuudet, jotka jalostuksen myötä todennäköisesti ovat sillä omalla koiralla vahvoina. Olen seuraillut viime päivinä keskustelupalstoja aiheesta ja minua henkilökohtaisesti kiehauttaa ehkä eniten näiden "taistelukoirien" puolustajien perustelut, että chihuahuat purevat paljon useammin tai kyllä minun naapurissani oleva cockerspanielikin hyökkii ihmisten jalkoihin. Mitä luulette, lohduttaako tämä kuolleen shetlanninlammaskoiran omistajia? Tuskinpa. Vapauttaako se sinut vastuusta, kun omistat amstaffin? Ei missään nimessä.

Käytän nyt esimerkkinä tuota amstaffia, koska se sattuu oleman koiran rotu, joka tappoi tämän shetlanninlammaskoiran (linkki uutiseen ylempänä). Tarkoitus ei ole mustamaalata koko rotua tai sanoa, että ne olisi mielestäni kiellettävä. Tarkoitukseni on herättää ajattelemaan. 

Mielestäni on kertakaikkiaan typerää, jos joku ison, vaikka nyt 30 kiloisen koiran omistaja alkaa urputtamaan, että naapurin chihuahuakin puree. Se, että tämä naapuri on ottanut amstaffin sijasta chihuahuan kertoo siitä, että hän on ollut selvästikin tavallista fiksumpi. Hän on ottanut koiran, jonka pystyy hallitsemaan, vaikka ei olekaan saanut sitä koulutettua kovinkaan hyvin. Valitettavasti on vain paljon niitä ihmisiä, jotka ottavat amstaffin tai rottweilerin, mutta eivät osaa, halua tai jaksa kouluttaa sitä niin, ettei se olisi kenellekään vaarallinen. Kaikki amstaffit ja rottweilerit eivät tietenkään kouluttamattominakaan ole vaaralisia, mutta se on kaikkien pakko myöntää, että suuremmat mahdollisuudet niillä on vahigoittaa jotakuta kuin chihuahualla. 



Se, että pienetkin koirat purevat tai että pehmeäsuiset noutajatkin purevat ei millään lailla lievennä sitä tosiasiaa, että jokaisella, joka valitsee "taistelukoirataustaisen" rodun tai rodun, jolla jostain muusta syystä on taipumusta reagoida aggressiivisesti, on kannettava vastuunsa valinnastaan. Keskustelupalstoilla valitettavasti joutuu törmäämään myös argumentteihin, että "ei amstaffi ole mikään taistelukoira." Voi olla totta, että amstaffia rotuna ei ole käytetty koiratappeluissa, mutta siitä tosiasiasta ei vain pääse mihinkään, että ko. rotu on kehitetty koiratappeluihin käytetyistä koirista. Eli koiriin kohdistuva aggressio on sillä mahdollisesti olemassa. Ja se, että se on siellä mahdollisesti, tekee rodusta sellaisen, jota ei missään nimessä voi kenelle tahansa antaa ja että jokaisen, joka amstaffia harkitsee, olisi tiedostettava tämä tosiasia ja elettävä sen mukaan. Esimerkiksi tässä artikkelissa amstaffien asiantuntija on hyvin kiteyttänyt sen, mikä amstaffeista tekee vaarallisen. Tärkein pointti taitaa olla tietämättömyys. Kuten tuossa Espoon-tapauksessakin, jossa pikkusheltie kuoli. Amstaffin haltija (joka ei ollut sen omistaja) ei osannut varautua siihen, että koira voi hyökätä ja se valitettavasti koitui pienen koiran kohtaloksi. 

Jokaisen koiraa haluavan olisi mitoitettava ne omat voimavaransa ja valittava rotu sen mukaan. Mutta koska käytännössä ikinä ei voida päästä siihen, että jokainen koiranostaja näkisi vaivaa ja tekisi taustatyötä rodun ja pennun suvun suhteen ja että jokainen kasvattaja olisi vastuullinen ja myisi pentuja vain osaaviin käsiin, joutunemme pohtimaan, pitäisikö asioita jollain tavalla muuttaa. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, koira ei ole kotieläimistä vaarallisin - ihmiselle. Mutta voinen väittää, että koira on kotieläimistä vaarallisin koiralle itselleen. Tuskin mikään muu eläin aiheuttaa niille niin paljon vahinkoa kuin toinen koira. Koirahyökkäykset ovat varmasti yleisempiä, kuin moni ei-koiraihminen edes tajuaa. Useinkaan hyökkäykset, jotka kohdistuvat toisiin koiriin, ei ihmisiin, eivät päädy uutisiin. 

En silti lähtisi sille linjalle, että jokin koirarotu pitäisi kieltää. Osaavissa käsissä amstaffi on jollekin täydellinen koira. Ehkä mieluummin kannattaisin jotain kurssia, ajokorttia tai vastaavaa tiettyjen rotujen ostajille. Ja ehkä sekin voisi lähteä rotujärjestöjen toimesta. Sillä tavalla, että vastuuntuntoiset kasvattajat suosittelisivat kurssia halukkaille pennunostajille ja saisivat sitten itse päättää, myyvätkö pentuja niille, jotka eivät ole kurssia suorittaneet. Eikä kurssi olisi mikään "olet valinnut tappokoneen, käytä aina kuonokoppaa" lietsontaa, vaan asiallista läpikäyntiä rodun historiasta, käyttötarkoituksesta ja jalostuksen etenemisestä sekä pennun kouluttamisesta ja sosiaalistamisesta. Tuollaiselle kurssille osallistuisin ainakin itse mielelläni. Se osoittaisi pennun ostajaltakin kiinnostusta tulevaa koiraansa ja sen mahdollisia haasteita kohtaan. Eikä kurssia tarvitsisi mielestäni rajoittaa vain näiden "taistelurotujen" piiriin vaan yhtälailla hyödyllinen kurssi sellainen olisi esimerkiksi monien palvelus- ja työkoirarotujen haluajille. Moni saattaa ottaa vaikka saksanpaimenkoiran tajuamatta ollenkaan rodun historiaa ja sitä, mihin se koira on tarkoitettu. Toki toivoisin, ettei sakemanneja nyt ihan kelle tahansa myytäisi, mutta silti uskon, että sakun saa, jos sakun haluaa, tietämättä koko rodusta yhtään mitään, valitetavasti. 

Uskoisin, että monellekaan rodulle tuollaisen kurssin käyttöönotto ei olisi pahitteeksi ja kuten jo sanoin, itse osallistuisin kurssille mielelläni ihan puhtaasta mielenkiinnosta. Onhan esimerkiksi vaikka mitteleissäkin omat huonot puolensa juuri niiden alkuperäisen käyttötarkoituksen takia. Mutta se on vain asia, jonka kanssa minä itse olen valmis elämään. Jokaisella rodulla on omat luurankonsa siellä kaapissa ja tietyissä tilanteissa ne tulevat ilmi - tai sitten eivät. Mutta se mahdollisuus, että ne tulevat esiin, on kuitenkin pennun ostajan tiedostettava. Mitä haittaakaan tuollaisen kurssisysteemin käyttöönotosta olisi?

Kuvassa esiintyvä näyttelijäkoira näytti hampaitaan pehmopupulle.

Lähteet:

Helsingin uutiset: Amstaffi tappoi koiran Espoossa - Amstaffiyhdistys: "Tästä rodusta ei saa koirapuistokoiraa":
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/687919-amstaffi-tappoi-koiran-espoossa-amstaffiyhdistys-tasta-rodusta-ei-saa

Iltalehti: Poliisilta lisätietoja rajusta koirahyökkäyksestä: koira pääsi karkuun aidan raosta - tapausta tutkitaan vammantuottamuksena: 
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201807182201080832_u0.shtml

Tutkimus: Vaaralliset eläimet:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/230013/duo13221.pdf?sequence=1

Vaihda vapaalle-blogi: Kun amstaffi hyökkää:
http://vaihdavapaalle.pallontallaajat.net/2017/02/14/kun-amstaffi-hyokkaa/

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Kehonhuoltoa ja Koirakoutsia


Pitkästä aikaa laatuaikaa aikuisen, fiksun ja motivoituneen mittelspitzin kanssa! Ilmoittauduin Riian kanssa Koirakoutsin motivointi ja sosiaalinen palkka-kurssille, joka on neljän kerran pituinen lyhytkurssi Koirakoutsilla Ylöjärvellä. Treenimatkaahan meille kertyy semmoiset 140 km suuntaansa, eli kuten jo Instan puolellakin päivittelin, niin sanonta "hulluilla on halvat huvit", ei taida enää päteä. Mutta otetaan huomioon, että kurssi kestää vain neljä kertaa, on sunnuntai-iltana ja minä olen kesälomalla! Joten ainakaan eilinen käynti Koutsilla ei tuntunut ollenkaan pahalta. 

Treenit ehdottomasti kruunasi se, että minulla oli vanha kunnon Riiani mukanani. Se teki hommia ihan täysillä ja nautin sen kanssa tekemisestä niin paljon! Ihanaa, kun saa touhuta koiran kanssa, joka tekee, muttei pure sormille! Voisin tiivistää kurssin annin johonkin toiseen postaukseen, sitten kun kurssi on kokonaisuudessaan ohi, mutta tulemme varmasti saamaan hyviä eväitä sosiaalisen palkan rakentamiseen ja motivaation ylläpitämiseen.

Tänään Riialla olikin sitten luvassa kehonhuoltopäivä ja se oli jo nyt hieman paremmassa kunnossa, kuin kaksi viikkoa sitten. Ainoastaan sen lihaskalvot kiristivät vielä lavoista rintaan ja alaselässä. Mutta koiran koko olemuksesta siinä hoitopöydällä huomasi, että tämä kerta oli paljon vähemmän kivulias kuin edellinen kerta. Riia oli paljon rennompi ja koitti paljon vähemmän päästä ylös. 

Ylipäätään minusta tuntuu siltä, että sen hitailu taitaa todella johtua Veelasta ja siitä, että pentu on kulkenut mukanamme treeneissä ja kisoissakin. Koirat taitavat olla vähän niinkuin lapset: molemmille olisi osattava antaa sitä omaa aikaa omistajan kanssa. Senkin takia olen tosi tyytyväinen, että tuli lähdettyä Riian kanssa Koutsin kurssille. Saammepahan nyt neljänä sunnuntaina viettää aikaa yhdessä ihan kahdestaan. 


maanantai 9. heinäkuuta 2018

Veela 14 vkoa


Huomenna Veelalle tulee ikää 14 vkoa. Veela on erittäin touhukas, utelias ja iloinen pentu. Se elää aina täysillä ja juoksee joka paikkaan. Se on kova puremaan ja taistelemaan leluista. Olemme sen kanssa pentukurssilla, minkä lisäksi käymme toisessa koirakoulussa walk in-pentukoulussa aina kun pääsemme. Pentu- ja koirakavereita olemme ehtineet tavata vasta tosi vähän, mutta siihen yritän tehdä parannuksen, jotta Veelasta kasvaisi sosiaalisesti yhtä taitava aikuinen, kuin Riiakin on.

Veela on ollut minulla usein treeneissä kuitenkin mukana ja niissä se käyttäytyy pääsääntöisesti hyvin. Ääntään se kuitenkin käyttää paljon ja mielellään ja joka tilanteessa. Se on myös hyvin dramaattinen pentu: muurahaisen pistosta seuraa sellainen draama ja kiljuminen, josta voisi olettaa, että muurahaislegioona söi juuri siltä jalan kokonaan pois. Se osaa myös näytellä: jos sen tassun päälle astuu vahingossa ihan vähäsenkin, se kiljuu ja huutaa ja pitää jokaista tassua vuorollaan ilmassa. Ilmeisesti unohtaa jo itsekin, mihin ottikaan kipeää. Draamailun saa loppumaan, kun nostaa pennun syliin ja silittää päästä.


Veela ja Riia tulevat hyvin toimeen keskenään, mitä nyt Riia osoittaa jonkin verran mieltään, jos Veelaa huomioidaan, tai jos se on treeneissä mukana. Riia ja Veela ovat mahdottoman kateellisia toisilleen kaikesta: niin leluista kuin luistakin ja se, mikä toisella on, on aina parempi kuin se oma. Ne kuitenkin leikkivät vetoleikkejä melkeen koko ajan ja joskus painivatkin. Veela on tosi nopea pentu ja pysyy Riian vauhdissa hyvin mukana pihallakin. Veela rakastaa palloja ja kiekkoja ja taistelee niistä aina tosissaan sekä Riian, että ihmisten kanssa.

Lupaavan harrastuskaverin Veelasta tekee se, että se on ahne ja yrittää aina parhaansa. Se haluaa miellyttää ihmisiä ja koittaa kaikin tavoin keksiä, miten namipalkinnoille pääsee. Sen bravuuri on agilityn takaakierto, johon se irtoaa nopeasti, kuin rasvattu salama. Lisää juttua vauva-agilitystä tulossa siis varmasti!


Veela on loistopentu, mutta hyvin erilainen kuin Riia. Se ei ole ollenkaan niin nöyrä ja vaikuttaa paljon Riiaa itsenäisemmältä. Aika näyttää, millainen harrastuskaveri siitä kasvaa!