tiistai 24. huhtikuuta 2018

Postausideoita?

Sain eiliseen tekstiini kivan postausidean, joten ajattelin kysellä niitä tässä vielä ihan yleisestikin. Minkälaisista aiheista haluaisitte kuulla? Mistä seuraavaksi kirjoittaisin? Nyt saa vaikuttaa! Olen saanut aikaisemmin tosi hyviä ideoita, kun olen niitä kysynyt ja ideoitanne on ollut hauska toteuttaa. Eli antakaas palaa kommenteissa :)


maanantai 23. huhtikuuta 2018

Jan Ostergaardin tokoseminaari 21.-22.4.

Meidän viikonloppuumme kuului kaksi pitkää ja raskasta, mutta antoisaa tokoseminaaripäivää Salossa. Matkaan lähdimme jo perjantai-iltana neljän naisen ja kahden koiran voimin. Olimme varanneet itsellemme koko viikonlopuksi kivan pikku mökin alle 20 kilometrin päästä hallista, jossa seminaari pidettiin, eli Moukaripäät-hallista. Mökille pääsimme perjantaina vasta melko myöhään, joten menimme melkein suoraan nukkumaan. Lauantaiaamuna seminaari alkoi heti klo 9. 


Jan Ostergaard on siis tanskalainen klikkerikoulutukseen erikoistunut ammattilainen. Minä pidän tosi paljon hänen tavastaan kouluttaa koiria (tai ihmisiä) ja hänen lämpimästä lähestymistavastaan meihin kaikkiin ja meidän koiriimme. Seminaarin koulutuskieli oli englanti, mikä osaltaan teki ehkä seminaarista raskaamman, mitä se olisi omalla äidinkielellä käytynä ollut. Jan puhui kuitenkin selkeästi ja rauhallisesti englantia ja vaikka lauantaina minä itse juttelin hänelle ongelmistani pääasiassa tulkin avulla (jännitän kovasti englannin puhumista) niin sunnuntaina kuitenkin jo uskalsin puhua hänelle itsekin, ainakin jonkin verran.



Seminaarissa jokainen koirakko sai työstää haluamaansa osa-aluetta. Minä valitsin lauantaina ruudun ja merkinkierron. Ruudussa lähdettiin työstämään sitä, kun Riialla on tapana jäädä lähelle etunauhaa ja mieluusti vielä oikeaan etukulmaan merkkikartion viereen, eli tosi paljon vinoon ihanteellisesta paikasta. Ensimmäisenä Jan totesi, että Riia on liian kiinni targetissa, mistä seuraa se, että targettia ei vaan yhtäkkiä voi ottaa siltä pois. Eli lähdimme ratkaisemaan ongelmaa leikkelemällä targettia. Tämän lisäksi targetti vietiin ihan takanauhalle kiinni. Jatkoimme jonkin verran sunnuntainakin vielä ruudun työstämistä ja lopputulema olikin se, että Riia juoksi sunnuntaina hienosti ruudun takaosaa kohti vain reilulla kolikon kokoisella targetilla. Se oli mahtavaa!

Toisena liikkeenä meillä oli lauantaina merkikierto. Riiallehan siinä paluu on epävarmaa ja hidasta, joten sain Janilta ohjeen pilkkoa merkinkierto pienempiin osiin ja harjoitella merkinkierrossa pelkkää palaamisosuutta naksuttimen avulla. Tässä ei kovin pitkälle päästy, mutta jatkamme harjoituksia.

Sunnuntaina halusin ruudun lisäksi treenata vielä tunnistusnoutoa, koska minulla ei ole ollut minkäänlaista ideaa siitä, miten liikettä lähtisin opettamaan. Riialle kun nouto on niin ylivoimainen juttu, että se mielellään tuo ihan minkä tahansa kapulan sieltä ja palkkautuu jo noutoliikkeestä itsessään. Niinpä lähdimmekin harjoittelemaan tunnistusnoutoa laittamalla minun hajuiseni kapulan koko ajan pienenevän etäisyyden päähän muista kapuloista. Riialla ihan selvästi käynnistyi pieni ajatustyö päässänsä, sillä toistot alkoivat olla sitä, että se otti jonkun kapulan suuhun, pudotti ja vaihtoi siihen oikeaan ja sai siitä tietenkin palkan. En kestä, kuinka hieno homma se oli tajuta, että nyt sillä alkaa raksuttamaan aivoissa tämän liikkeen suhteen. Se oikeasti miettii, mistä tässä sen palkan saa.

Seminaaripäivät kestivät molempina päivinä klo 9 - 18 ja sen lisäksi, että sai paljon vinkkejä oman koiran ongelmiin, oppi paljon myös muiden koirien tekemisestä. Jokaisella koirakolla oli runsaasti treeniaikaa ja Riian kanssa ainakin päästiin treenaamaan niin paljon, että se meinasi nukahtaa sunnuntaina pystyyn. Hyvien vinkkien lisäksi sain myös paljon uutta treeni-intoa. 

Väsynyt, mutta onnellinen.



tiistai 17. huhtikuuta 2018

Riia vuosilomalla

Joskus vuosi, tai ehkä kohta kaksi vuotta sitten istuin eläin-ja ihmisfysioterapeutin ja urheiluhierojan pitämällä luennolla koiran lihashuollosta erityisesti agilityn näkökulmasta. Tuo ammattilainen suositteli, että urheilukoiralle pidettäisiin vuoden aikana kaksi kertaa 2 - 3 viikon mittainen täysloma, jonka aikana koiran kanssa ei harrastettaisi (juuri) mitään. Tuolloin koiran mieli ja keho pääsisivät kunnolla lepäämään, stressitaso laskisi ja keho palautuisi. Minä tahdon, että Riia saa harrastaa ja nauttia harrastamisesta mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman täysillä, joten olen pyrkinyt pitämään tuosta "kaksi kertaa vuodessa 2 - 3 viikkoa kerralla" -vuosiloma-ajatuksesta kiinni. Tällä hetkellä Riia on vuoden ensimmäisen lomansa toisella viikolla. 

Ajoitin loman sopivasti agilityjaksojen väliin. Meidän aksatreenit on tauolla kolme viikkoa ja seuraavat kisat ovat vasta kuun viimeinen viikonloppu. Pikkuisen huijaan täyslomassa tulevana viikonloppuna, kun lähdemme koko viikonlopun mittaiselle tokovalmennukselle, mutta en koe sen olevan niin paha asia. Tokossa kun ei keho rasitu ollenkaan samalla tavalla, kuin aksassa. Toki se ei mieltä auta millään lailla rauhoittumaan, mutta tämä nyt on parasta lomaa, mitä tällä hetkellä pystyn tarjoamaan. Saa se sentään melkein kaksi viikkoa olla täysin vapaalla (kaiken kaikkiaan 10 päivää putkeen) ja viikonlopun jälkeenkin lomailu jatkuu vielä muutaman päivän.

Mitäs me sitten olemme nyt lomalla puuhailleet? Riia on viettänyt sen täysin kotona ja pääasiassa koivet kohti kattoa. Olemme kuitenkin lenkkeilleet paljon. Olemme tehneet pitkiä hihnalenkkejä ja eri pituisia vapaita lenkkejä. Lisäksi olemme harrastaneet sellaisia "mietiskelylenkkejä", joissa edetään juuri niin kovaa, kuin sillä hetkellä kumpaakin kiinnostaa. Eli sekä Riia että minä olemme vain kuljeskelleet luonnossa nautiskellen, pysähtyneet tuijottelemaan puroa tai tutkailemaan metsäneläinten jälkiä viimeisissä lumikinoksissa, mitä jäljellä on. Eli todella rentouttavaa meininkiä!

On ollut vaihtelun vuoksi itsellekin jotenkin tosi mukavaa, että on saanut käyttää vapaa-aikansa pelkästään itseensä, tosin vasta pari päivää, sillä viime viikko oli töiden kannalta niin hektistä, että en olisi koirajuttuja ehtinyt varmaan edes tehdä. Mutta tällä viikolla on ollut ihanaa, että ei ole ollut kiire töistä kotiin tai salilta kotiin ja eilenkin vain kokkailin kahden seuraavan päivän ruuat valmiiksi iltasella, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Ai vitsi, kuinka ihanaa! 

Lomailumme jatkuu vielä viikonloppuun saakka näissä samoissa merkeissä, toivomme siis parempia ulkoilusäitä, kuin mitä tässä nyt on pari päivää ollut! Viikonlopun jälkeenkin jatkamme vielä muutaman päivän lomailua ja loppuviikosta treenien pariin takaisin! Sitten sekin on varmasti jo tervetullutta puuhaa! Pääsemme hallikauden jälkeen sitäpaitsi kesäkentille. En malta odottaa! 


tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kiidetään radalla tuulispään lailla... tai sitten ei!

Eilen meillä oli tämän jakson viimeiset treenit ja viimeisten treenien kunniaksi kaikkien suoritukset kuvattiin. Vaikka meille ei ratavirheitä tullutkaan, niin on kyllä todettava, että varsinkin oma etenemiseni näyttää niin vaikealta ja hitaalta, ettei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa... Ensinnäkin omassa etenemisessäni häritsevin asia oli se, että minä kynnen vähän väliä nenälläni maata. Tai mitä lie yritän tehdä. Aivan tiedostamattani minun ohjaamiseni on silkkaa koiralle kumartelemista. En ymmärrä, miten valkut ovat viitsineet edes katsella minua koko talven.

Kumartelun lisäksi minä jökitin paikoillani ja tein pari ihan ihmeellistä gasellihyppyäkin. Opettele hyvä nainen juoksemaan! Vaikka me vasta ykkösluokassa olemmekin, niin kyllä pitäisi osata luottaa koiraansa enemmän. Rata olisi todennäköisesti sujuvamman näköinen, jos itse pysyisi liikkeessä koko ajan, rytmittäisi oman etenemisensä oikein ja luottaisi, että se koira tulee. Erilaiset ohjauskuviot kun voi tehdä vaikka vauhdissakin.

Agility on siitä hieno laji, että siinä on niin paljon kaikkea hiottavaa. On niin paljon asioita, millä sitä omaa suoritusta voi parantaa. Ja jotenkin tuli tosi hyvään saumaan tämä videointi, koska minulla itselläni on niin paljon kehitettävää vielä ennen kakkosluokan haasteita. En ollut jotenkaan edes tiedostanut, kuinka onnettomalta se oma suoritus näyttää. Mutta tästä on hyvä jatkaa. Ja ehkä nyt siinä rataantutustumisessakin osaa ottaa huomioon taas erilaisia asioita, kuten vaikkapa sen, että ohjaaja voi ihan vaikka liikkua sillä aikaa, kun koira on sielä putkessa...



Kuvat Sami Ritoniemi
Kuvaamisen lisäksi meidän piti laittaa agilityradalle lankoja osoittamaan koiran arvioitua linjaa. Se oli ihan mukava haaste, sillä siitä huomasi hyvin sen, kuinka hyvin tuntee oman koiransa. Minulla meni 2/3 lankalinjoista suht hyvin. Vain yhdessä olin arvioinut Riian kaartavan kauempaa, kuin se todellisuudessa kaarsikaan. Se oli ihan hyvä havainto siinä mielessä, että kohta oli juuri sellainen, jossa jäin odottelemaan koiraa, vaikka seuraavan esteen taakse olisi pitäny jo sännätä valssaamaan. Ja koirahan tuli sieltä (putkesta) sitten nopeammin, kuin kuvittelin eikä aikaa olisi ollut jäädä sitä odottelemaan. Mutta jatkamme harjoituksia! Hiljaa hyvä tulee.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Mikä avoimessa mättää?

Me ollaan nyt käyty kolme kertaa kokeilemassa avointa luokkaa. Tokan kerran jälkeen jo innostuin voittajaluokasta ja aloin miettiä, miten niitä liikkeitä lähdettäisiin treenaamaan ja parantamaan. Täytyy kuitenkin nyt näin kolmannen kerran jälkeen kääntää katse takaisin tämänhetkiseen tekemiseen ja todeta, että meillä on vielä avoluokassakin paljon tekemistä.

Suurimpana ongelmana meillä taitaa tällä hetkellä olla haistelu. Riia tykkää hirveästi käyttää nenäänsä ja nenä menee kyllä kokeessakin maahan aina kun mahdollista. Erityisesti silloin, kun käännän selkäni koiralle. Varsinkin seuraamisessa se on ongelma ja totta kai muissakin liikkeissä siitä jo avoluokassa sakotetaan rajustikin. Täytyy olla siis tarkkana siitä, ettei palkkaa suorituksista, joissa nenä käy maassa. Voisin ottaa käyttööni vaikka taas vanhan säännön, että kentällä ei olla, jos nenä käy maassa. 

Esimerkki Riian ruudusta.

Yksi ongelmamme on selvästi myös tietynlainen rutiininomaisuus. Se tulee esille ennakoimisena, mutta myös siinä, että Riialla ei ole enää niin kivaa. Täytyy järjestää enemmän treenejä, jossa tapahtuu erilaisia asioita. Rikkoa kaavoja ja lisätä häiriötä, jotta koira joutuu oikeasti ajattelemaan, mitä sen pitää tehdä. Tämä erityisesti merkinkiertoon. Merkinkierto meidän pitää muutenkin varmaan nyt palastella. Vahvistaa kaikkia kolmea osioita erikseen, eli lähtöä, kiertoa ja palaamista. 

Ruudussa koira voisi ajautua keskemmällekin. Eilenhän se meni ihan etunauhan reunaan, mutta veti etutassunsa sykkyrään siten, että oli kyllä ruudussa. Siinä vaiheessa tuomariakin vähän nauratti. Keskemmälle ajatumista pitää vahvistaa ehkäpä takapalkalla. Vai olisiko tähän jollakin jotain vinkkejä? 

Kaukoihin taas pitää saada enemmän varmuutta ja etäisyyttä. En tiedä, miksi ne treeneissä toimivat, mutta sitten kokeessa eivät. Tosi ärsyttävää. Eilen tosiaan mokattiin eka siirtymä ja Riia nousi toisella käskyllä tosi epävarmasti ylös. Alasmenot olivat kyllä hienoja. Tähän auttaa varmaan vaan välimatkan lisääminen hiljalleen ja jokaisesta siirtymästä erikseen palkkaaminen. Ja tietenkin se, ettei päästä koiraa ennakoimaan. 

Merkiltä palaaminen on yleensä epävarmaa
Pitkiä seuraamisia meidän pitää harjoitella. Erityisesti pitkiä suoria. Mutta kuitenkin harjoitella ihan hissukseen, ehkä naksulla, jotta motivaatio pysyy yllä. Harjoiteltiin tänään lenkin ohessa pitkiä pätkiä ja ne meni kyllä tosi hyvin. Ehkä seuraamiseenkin pitää keksiä vain lisää jotain muuttuvia tekijöitä ja vähän lisätä itse vauhtia, niin ehkä se siitä. 

Seuraava koe on näillä näkymin toukokuussa, joten näillä eväillä kohti uusia koitoksia!

lauantai 7. huhtikuuta 2018

AVO2

Kolmas yrityksemme tokon avoimessa luokassa poiki meille kakkostuloksen. Sillä sijoituimme luokassa toisiksi ja kotiinviemisiksi saimme herkkuja ja hienon pokaalin. En voi silti väittää, ettenkö olisi hieman pettynyt. Tällä kertaa ykköstulos jäi kiinni vain merkinkierrosta, josta saimme nollat. Se on muutenkin meille aika epävarma liike erityisesti palaamisen osalta. Riia ei oikein hahmota kokonaisuudessaan liikettä, vaan palaaminen on epävarmaa. Tällä kertaa suoritus kaatui kuitenkin siihen, että merkki oli asetettu kohti kehän laitaa ja juuri merkin kohdalla kehässä oli avoin kohta, josta kehästä poistuttiin. Kehänauhan takana totta kai koirakoita ja ihmisiä. Riia unohti kesken suorituksen, mitä oli tekemässä ja jäi toljottamaan kehän ulkopuolella olevia ihmisiä ja koiria. Kutsuin sen takaisin luokseni ja se palasi harmillisesti merkin samaa puolta takaisin, kiersi oikealla puolellani olevan kartion ja palasi sivulle. Siitä saimme tietenkin nollan.


Tuon yhden nollan lisäksi Riialla oli tänään melko paljon haistelemista, mikä vaikutti arvosanoihin. Lisäksi seisomaan jäämisessä se ennakoi ihan sekunnin murto-osan verran ja jäi juuri, kun liikkuri antoi luvan sanoa käskyn. Kaukoissa taas mokattiin ensimmäinen siirtymä ja jouduin antamaan tuplakäskyt siihen. Mutta muuten olen kyllä tyytyväinen suoritukseemme. Erityisen kiva oli päästä kokemaan avoin luokka siten, että liikkeet suoritettiin kahdessa erässä. Se oli selvästi mukavempaa, kuin yhteen pötköön tekeminen. 

Mutta viime kokeissa kolmonen ja tänään kakkonen. Toivottavasti se tarkoittaa, että seuraavassa kokeessa saamme jo sen ykköstuloksen. 


maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kolmannet aksakisat

Eilen me startattiin agilitykisoissa kolmannen kerran. Tuomarina tällä kertaa toimi Esa Muotka. Radat eivät missään nimessä olleet helpoimmasta päästä, vaan kuulin eräänkin kokeneemman kilpailijan toteavan ratojen olevan "vaikeahkon kakkosluokan radan tasoa." Sen lisäksi, että radat vaativat teknisempää osaamista, oli Muotka laskenut niihin tosi tiukan ihanneajan. Kukaan mini- tai mediluokissa ei saanut nollarataa. Ja meidän yksi treenikaveri, salamannopea kääpiöpinserikin, sai yliaikaa muuten puhtaalta radalta. Se kertoo jo paljon kaikille ko. koiran tunteville. Jos sekin saa yliaikaa, niin radan suorittaminen ihanneajan puitteissa on lähes mahdotonta. Se on mielestäni vähän väärin, koska joillekin tuokin kerta radalla oli se ensimmäinen. Aika karu aloitus agilityuralle. Olisi voinut mielestäni edes yksi rata kolmesta olla helpompi...

Minulle ja Riialle tekniset radat kuitenkin sopivat hyvin, koska Riia on niin hyvin hallinnassa ja tulee ohjauksiin. Ne ainoat virheet, mitä kahdelta ekalta radalta saimme, tulivatkin yllättäen taas kepeiltä. Mutta tällä kertaa se ei jäänyt niin paljoa harmittamaan, koska ekalla radalla kepit olisivat menneet oikein, jos minulla olisi siinä vaiheessa (radan tokavika este pitkän suoran jälkeen) kulkenut vielä henki ja olisin jaksanut kannustaa koiran loppuun asti. Ja tokalla radalla kepit olisivat menneet putkeen, jos olisin ohjannut niille rauhallisemmin. Tokalla radalla ne olivat nimittäin toisiksi ensimmäisenä esteenä radalla, joten sijainti oli vaikea, kun koira piti saada suoraan alkuvauhdeista kepeille. Vikalla radalla kepit taisivat mennä nappiin, mutta oma kunto oli jo loppunut ja olin ehkä henkisestikin jo luovuttanut, joten en jaksanut ohjata Riiaa enää loppuradasta kunnolla ja se suoritti peräti kolme estettä väärin. Kolmas rata oli nimittäin ihan supervaikea ykkösluokan radaksi. Noiden ratavirheiden lisäksi saimme toki paljon aikavirheitä. 

Joka tapauksessa noilla kahdella (huonolla) tuloksellamme pääsimme palkintopalleille: ekalla radalla ekoiksi ja tokalla tokiksi. Saimme kotiin viemisiksi kaksi pussia puruluita, kaksi lelua sekä kaksi ilmaista starttia. Palkintopallilla tuomari totesi meille, että olisimme me voineet yhden nollankin tehdä. No niin oltaisiin! Mutta ehkä ensi kerralla sitten.




Voittajan on helppo hymyillä.

Meidän treeniporukka starttasi kokonaisuudessaan radoilla! <3

perjantai 23. maaliskuuta 2018

3 v.

Tänään Riia täyttää kokonaiset kolme vuotta!

Syndesankari harjoittelee tunnistusnoutoa.
Kolme vuotta tuntuu samaan aikaan vähältä ja paljolta. Vähältä, koska tuntuu, että me olemme tehneet ja kokoneet jo niin paljon. Mitä kaikkea voikaan olla edessä! Paljolta ja haikealta kuitenkin samaan aikaan. Pentu- ja nuoruusvuodet ovat nyt todella takana päin ja Riia on oikeasti ihan aikuinen koira. Vielä toki nuori aikuinen, mutta ei enää kauaa. Ensi vuonna se on jo neljä. Koira parhaassa iässä edelleen totta kai, muttei nyt varsinaisesti enää mikään nuori. 

Mutta onnellinen saa olla tuosta koirasta. Se on 3 vuotta, täysin terve ja luonteeltansa silkkaa kultaa. Ja mitä kaikkea sen kanssa on jo nyt saanut kokea ja mitä kaikkea tulemme vielä kokemaankaan!
Kolmen vuoden aikana Riia on esimerkiksi:

Startannut viisi kertaa rally-tokossa. Kerännyt kolme alokasluokan tulosta ja koulutustunnuksen sieltä. Lisäksi käynyt kaksi kertaa sössimässä avoimen luokan kokeen sortuen houkutuksiin radalla ja radan ulkopuolella. Paras muisto rallyilystä on ekasta kokeesta, kun maanantaina kävimme tekemässä ekaa kertaa rallyrataa ja lauantaina saimme kokeessa 92 pistettä. Koe oli ensimmäinen virallinen kilpailuni minkään koiran kanssa missään lajissa, eikä homma olisi voinut paremmin lähteä liikkeelle.

Käynyt viisi kertaa tokokokeessa. Saanut kolme ykköstä alokasluokasta ja siten koulutustunnuksen myös sieltä. Kaksi kertaa käyty avoimessa luokassa, joista toisesta nolla ja toisesta kolmostulos. Paras muisto tokokokeista on viimeinen aloykkönen kauniina kevätpäivänä silloisessa kotihallissamme. Tuomari oli ollut tiukka ja olimme luokan loppupäässä. Hallin katostakin putoili yhtenään kosteudessa tiivistyneitä vesipisaroita kentälle, eli olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Vedimme kuitenkin kokeesta kovat pisteet 182 ja olimme luokan kakkosia. Muistoksi saimme hienon ruusukkeen. 

Olemme käyneet seitsemän kertaa näyttelyissä, joista parhaimpina saavutuksina ROP pentu Jyväskylän näyttelyssä sekä SA:t Korpilahden ja Seinäjoen ryhmiksistä. Parhaimpana muistona Tampere KV, jossa olimme edustamassa kasvattajaryhmässäkin ja olimme ryhmänä ROP 3. 

Riia on startannut kaksi kertaa agilitykilpailuissa ja nappasi ekoista agilitykisoistaan LUVAn viime tammikuussa.

Vuonna 2016 Riia osallistui mittelien rally-tokomestaruuksiin ja oli alokasluokan kolmas. 

Riia on tällä hetkellä hallitseva tokon rotumestari.

Lisäksi viime viikonloppuna Riia palkittiin paikallisen koirayhdistyksen vuoden tokokoirana. 

Mitähän kaikkea elämä tuokaan vielä tullessaan...

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kurkataanpa VOI-luokkaan

Tein aikoinaan samanlaisen postauksen avo-luokastakin, joten pakkohan se on tehdä VOIstakin. Tämä helpottaa myös itseä hahmottamaan, sitä, mitä kaikkea meillä on vielä treenattavana.



1. Paikalla makaaminen 2 minuuttia
Tässä meillä on treenattavaa oikeastaan ainoastaan siinä, että minä voisin mennä näkösuojan taakse. Ollaan Riian kanssa sitä jonkin verran tehty ja niin kauan se on sille ok, kun se tietää, missä minä olen. Mutta jos häivyn jonnekin nurkan taakse (tai entisen treenihallin yläkertaan) se saa paniikki kohtauksen. Ei se mihinkään vieläkään nousee, mutta haukkuu hädissään. Ja totta kai tähän lisätään vielä liikkurin tekemät häiriöt. Näkösuojassa + häirittynä me ei olla ikinä treenattu. 

2. Seuraaminen
Meidän on treenattava vielä aika paljon suoraa peruuttamista. Ja tietenkin seuraamista ylipäätään. Voittajaluokassa seuraaminen on varmasti jo paljon pitempi pätkä kuin alemmissa luokissa. Onneksi kerroin on kuitenkin vain 2. 

3. Seisominen ja/tai istuminen ja/tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä
Tässä ei pitäisi olla mitään ongelmia.


4. Luoksetulo
Voittajaluokassa koira täytyy pysäyttää seisovaan asentoon puolivälissä luoksetuloa. Riia osaa pysäytyksen tosi hyvin, mutta menee hirveän helposti istumaan, koska olemme harjoitelleet sitä. Täytyy siis vahvistaa tosi paljon sitä seisovaa asentoa. Sekä sitä, että sieltä pysäytyksestä tullaan lujaa sivulle. 

5. Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo
Tässä ei ole kummempia ongelmia. Liikkeen alkuhan on käytännössä ruutu. Sieltä sitten pitää vain kutsua koira seuraamiseen. Riian kanssa ollaan tätä pari kertaa tehty ja se on sille vielä hämmennyksen ja ihmetyksen aihe eikä se oikein uskalla sieltä heti lähteä tulemaan. Mutta vaatii vain toistoja!


6. Ohjattu noutaminen
Tätä ei olla koskaan ihan täydellisenä liikkeenä tehty, mutta pienen, muutaman askeleen seuraamisen kera kyllä. Eikä tässä ole mitään ongelmaa, sujuu niin kuin pitääkin. Nyt pitää vaan pidentää seuraamista.

7. Tunnistusnouto
Tässä ollaan ihan alkeissa vielä. Riialla ei ole mitään hajua siitä, mikä se kapula on, joka sen pitää tuoda. Ollaan harjoiteltu yhden kapulan etsimistä ja se kyllä toimii, mutta heti, kun siihen lisää ne toiset kapulat, Riia ei enää tajua. Ne pitäisikin varmaan lisätä jotenkin yksi kerrallaan ja vielä vahvistaa sen oikean kapulan nostamista. 

8. Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten
Olemme siinä vaiheessa, että metallikapulan voi tuoda juuri ja juuri perusasentoon, mutta missään nimessä esteen yli se suussa ei pääse hyppäämään. Jatkamme siis harjoituksia.

9. Kauko-ohjaus
Riia osaa kaikki asennot kaukoista, mutta kymmenen metrin matka on tosi pitkä. Ei olla varmaan niin kaukaa tehty.

Loppujen lopuksi sitä treenaamista ei niin kovin paljoa olekaan. En malta odottaa sitä, että hallitaan kokonaisia liikkeitä. Nämä ovat niin makeita, kun ne osaa!


perjantai 16. maaliskuuta 2018

Agilitytreenipäivitys

Tällä hetkellä treenaamme ahkerasti agilityä 1-3 kertaa viikossa ohjatuissa treeneissä. Lisäksi kohotamme Riian kuntoa mm. lenkkeilemällä n. joka toinen päivä irti lumisen järven jäällä tai metsässä. Se todella käy ihan treenistä!


Meidän "oikeassa" treeniryhmässä on kyllä tosi hyvä koutsi, joka vie meitä hurjasti eteenpäin. Lisäksi kisaamisen aloittamisesta on seurannut se, että ainakin oma radanlukutaito on kehittynyt aivan huimasti ja Riiakin on löytänyt lajiin vielä suuremman innon. Se käy aivan järjettömillä kierroksilla aksahallin läheisyydessä eikä esimerkiksi lämppälenkeillä pysty mihinkään järkevään toimintoon, vaan roikkuu remmissä, treenikavereissa tai mun housunpultuissa. Toisaalta tosi ärsyttävää, mutta toisaalta ihanaa. Ihana nähdä tuossa ylikiltissä kympintytössä noita riiviönkin puolia välillä.

Treeneissähän varsinkin eka kierros menee tätä nykyä täydellä pörinällä. Vähänkin myöhässä oleva ohjaus tai koiran linjan tukkiminen johtavat välittömään palautteeseen, joka tulee joko suullisesti tai... no suullisesti eli joko murinaärinänä tai sitten saan reiät paidanhihaan/housunlahkeeseen/käteen. Mutta niin kuin mun "extratreeniryhmän" koutsikin sanoi, niin se se on sitä parasta palautetta, kun se tulee siltä koiralta ja juuri siinä hetkessä, kun mokaat. On paljon helpompi hahmottaa se raja ajoissa olemisen ja myöhässä olemisen välillä, kun se palaute tulee koiralta heti, eikä koutsilta kahden minuutin päästä. Riia kyllä pörisee heti, jos ohjaan liian myöhään. Mutta siinäkin mielessä Riia on loistava opettaja, koska se kyllä kuitenkin tulee ohjaukseen eikä me juuri ikinä langeta radan ansakohtiin. Sekunteja vaan otetaan noilta liian suurilta kaarroksilta. 

Keppeihin on löytynyt nyt taas edellisten kisojen pettymysten jälkeen aivan uusi ote. Jotenkin omaan päähäni on syntynyt ajatus suorittaa kepit yhtenä esteenä siinä missä muutkin, eikä pitää sitä minään Mount Everestinä lakeuden keskellä. Jotenkin tämä meidän uusi koutsi on saanut iskostettua minuun ajatuksen siitä, miten kepeillä täytyy toimia. On aivan turha mennä itse kilometri ennen koiraa räpeltämään sinne ekalle keppivälille, vaan koiralle pitää antaa mahdollisuus TARJOTA niitä. Varsinkin koiralle, joka ne oikeasti osaa. Sille pitää antaa tilaa tehdä ne! Rytmitys on siinäkin kaiken avain. Minulla on ollut paha tapa alkaa himmailemaan ennen keppejä ja sitten koiran lähtiessä niitä suorittamaan, lisätä itse vauhtia. Ei niin, vaan tasaisesti eteenpäin koiran KANSSA tai mieluusti vaikka vähän takana. En ymmärrä miten se on voinut olla niin vaikea juttu tajuta. Niinhän ne on Riialle OPETETTUKIN. Siis että minä jään taakse ja se suorittaa ne itsenäisesti ja saa etupalkan. Kyllä se vaan on hyvä, että on olemassa koutsi, joka laittaa ne mutterit omassakin päässä kohdilleen!

Saa nähdä miten ensi viikon kisat sujuvat. Meillä onkin aivan huikean mahtava tilanne tiedossa, kun KOKO meidän treenijengi osallistuu samoihin kisoihin. Porukkaan kuuluu kolme minikoiraa, kaksi mediä ja yksi pikkumaksi ja niistä kahdelle kisat ovat ihan ensimmäiset. Aika paljon jännättävää, mutta ihanaa, että ollaan koko porukalla menossa radoille! Siitä tulee niin kivaa! Ensi viikolle varattiin vielä siitä kisahallista kenttävuoro yhden meidän ryhmäläisen kanssa. Päästään treenaamaan vielä kisoja edeltävällä viikolla Lagun omituisia täysvalkoisia keppejä.