lauantai 12. tammikuuta 2019

Veela 9 kk

Olen Veelan suhteen tosi innoissani tulevasta. Se on monella tapaa lupaava koira ja uskallan odottaa siltä paljon etenkin agilityn osalta. Agilitykoiraksi minä sen hankin ja toistaiseksi näyttää hyvältä. Tokon ja rallyn osalta sen kanssa joutuu tekemään paljon enemmän työtä, kuin Riian kanssa ikinä, mutta agilityssä pienestä "tuhmuudesta" ja ennen kaikkea Veelan elämänasenteesta tulee olemaan paljon hyötyä. Veelan asenne on lyhyesti ja ytimekkäästi TÄYSIÄ JA HETI! Se tekee nimittäin kaiken täysiä ja tahtoo kaiken heti. Uskon, että agilityssä se tulee palkkautumaan jo ihan vain siitä, että saa juosta, kuten toki useimmat koirat. 


Veelan kanssa haastavinta tulee olemaan ehkä se, ettei se todellakaan mieti. Ja jo nyt on havaittavissa sen herkkyys lukea mun rintamasuuntaa. Jos jonnekin päin osoitan, niin sinne se painaa, tietenkin TÄYSIÄ ja siinä vaiheessa on turha enää sanoa mitään. Se meni jo. Sitä ei todellakaan tule saamaan kääntymään viime hetkellä, kun huutaa sen nimeä, vaan sen kanssa joudun oikeasti ennakoimaan ohjauksia. Siltä ainakin tällä hetkellä vaikuttaa. 

Veela on kotimittauksella 33,5 - 34 cm, mikä sekin enteilee hyvää. Minä todella toivon, että se jää minikokoiseksi. Ja eihän se toki enää kasva, mutta jos jotenkin epäonnisesti sen joku mittaakin mediksi... Aion kuitenkin ehdottomasti ajaa siltä kaikki karvat pois, kun mittaustilaisuus koittaa. Ihan vain varmuuden vuoksi. Sen kaulus on nimittäin extramuhkea ja ulottuu sään päällekin.


Veelalle on tavoitteena rakentaa juoksarikontaktit ja tarkoitus olisi, ettei se pääse puomille ollenkaan, ennen kuin se tietää, että mattoon pitää osua. Tällä tavalla sille ei, toivottavasti, pääse rakentumaan mielikuvaa puomilta loikkimiseen ollenkaan. A on aika varma este ilman opettamista Riiallekin. Siinä osumavarmuus on ehkä 80/20. Eli tarpeeksi hyvä. Toki siihenkin mattoa voi soveltaa ja varmasti sen tulen tekemäänkin, mutta ehkei A:ta ole niinkään tarpeen hinkata, kuin puomia. 

Veelan kanssa treenit jatkuu sekä Lagun pentukurssilla, että Fiiliksellä ratakurssilla. Olen tosi innoissani siitä, että saatiin treeniasia näin hyvin järjestymään, seuran vaihdosta huolimatta. 

Joulukuun treenit

Joulukuun treenit kootusti:

12.12.
Juoksaritreenit: Pääsimme vihdoin maton kanssa puomille ja harjoittelimme maton olemassaolon tiedostamista myös puomin päällä ollessa. Osumatarkkuus oli vielä aika 50/50, ylhäältä asti tultaessa, mutta koko ajan parani. Ehkä se siitä.

Riian treenit: Etenemisharjoittelua ja tutustumista ensi viikon "kisarataan." Hienoa etenemistä, eikä mitään suuria ongelmia. Riia ei hallinnut vippausta (testasin) joten harjoittelimme sitä. Niisto-sokkarilla sen sai kuitenkin taipumaan siihen kohtaan, missä vippausta olin käyttänyt, joten saimme puhtaan radan toisella kierroksella kuitenkin. Pussi meni kaikkien odotusten vastaisesti aivan täydellisesti. Riia teki sen, kuin olisimme sitä aina tehneet, vaikka edellisestä kerrasta on VÄHINTÄÄN puoli vuotta, varmaan enemmänkin. Mutta ihana yllätys. Toki sairasloman jälkeisellä korkealla viretilalla saattoi olla osuutta asiaan. 

Veelan treenit: Veelalla oli 14 esteen rata, jonka pääsimme alusta loppuun kolmessa osassa, eli pätkinä tehtiin pisintä, mitä Veelan kanssa on koskaan tehty. Onnistuin takaaleikkaamaan sen putkelle, minkä lisäksi huomasin, että se hakeutuu putkiin tosi hienosti. Hyppyesteille fokusointia pitää harjoitella vielä kovasti.

18.12. Veelan pentutreenit
Viimeinen kerta Veelan pentujen pohjataidot -kurssia. Treeneissä harjoiteltiin pakkovalssia, laukanvaihdoksia ja vippauksia sekä tarkistettiin pennun esteentarjoamisen taitoa. Veela tarjoaa todella hyvin jo esteitä ilman minkäänlaisia vihjeitä, joten koutsi kehoitti harjoittelemaan kovasti jo liike- ja äänihäiriönkin kanssa samaa hommaa. Pakkovalssi meni hyvin Veelan kanssa. Ei mitään ihmeellistä. Veela lukee hyvin ohjaavaa kättä. Vippaus oli vähän hankala ja sitä joudumme vielä harjoittelemaan. Veela helposti tarjoaa estettä suoraan edestä sen sijaan, että tulisi liikkeen mukana esteen "väärälle" puolelle. Laukanvaihtojen onnistuminen oli minulle suorastaan shokki. Teimme sellaisen harjoituksen, että siivekkeitä oli jonossa kolme kappaletta ja toisessa päässä jonoa koutsi piti pentua ja itse menin toiseen päähän. Sieltä piti kutsua pentu ja rintamasuuntaa vaihtamalla saada pentu vaihtamaan laukkaa niin, että se juoksisi siivekkeet pujotellen luokse. Jännä, miten se toimi jo noin pienellä pennulla!

19.12.
Juoksaritreenit:
Riia oli tänään jostain syystä puomilla aivan pihalla, eikä ottanut osumia ollenkaan. Jouduimme palaamaan takaisin maan tasalle harjoittelemaan. Koitimme nostaa kierroksia maassa ja saada sille samanlaisen viretilan, kuin sillä puomillakin on. Viretilan nostatus toimi ja saimme hyviä osumia mattoon maan tasalla. Tätä on siis jatkettava näin. Luultavasti vielä kymmeniä ja kymmeniä toistoja.

Riian treenit:
Meillä oli sama rata kuin viime viikolla ja nyt tällä kertaa kisanomaisesti. Teimme Riian kanssa puhtaan radan ekalla yrityksellä ja voitimme "treeniryhmän mestaruuden." Palkinnoksi saimme possulelun ja puruluita. Toiselle kierrokselle löytyi kuitenkin korjattavaa. Minun pitää esimerkiksi luottaa koiraan edelleen paljon enemmän eikä jäädä haaveilemaan/ihailemaan sen menoa radalle. Täytyy muistaa edetä ja luottaa.

Veelan treenit:
Veelan treeniryhmälläkin oli pikku kisat viimeisen varsinaisen treenikerran kunniaksi. Veela tuli ekalla kierroksella tasoihin toisen koiran kanssa ja ne "voittivat" molemmat. Toisen kierroksen tulosta en rehellisesti sanottuna edes muista, mutta eipä tuolla niin väliä olekaan. Veela teki oikein hienosti hommia pitkällä radalla - oliko esteitä noin 13 molemmilla radoilla. Se irtoaa jo aivan superisti putkeen ja toisen radan lopussa irtosi hienosti jo hypyillekin. Hyvä siitä tulee!



sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Turhauttavaa epäonnistumista

Kolme rataa ja kolme hyllyä taas lauantain kisoista. Oli paljon hyvää pätkää, mutta sitäkin turhauttavampia huonoja. Koira toimi hyvin. Itse en. En ohjannut loppuun asti, en ottanut huomioon kaikkea mahdollista rataantutustumisessa. En ole opettanut koiralleni kontakteja kunnolla. Uimme Riian kanssa yhä syvällä epäonnistumisen suossa agilityn osalta. 

Onneksi se ei motivaatiolleni tee hallaa, mutta itseluottamusta se rapistaa. Itseluottamukseni koko lajin ja meidän tulevaisuutemme suhteen on aivan pohjamudissa. En oikein osaa sanoa, mihin tämän koiran kanssa kannattaisi enää tähdätä. Tarvitsen tavoitteita ja tahtoisin tavoitella isoja. Mutta pelkään, ettei se ole järkevää tai kannattavaa. Toisaalta tuntuu tyhmältä tavoitella vain sitä, että meillä olisi kivaa. Agilityn harrastaminen ON kivaa ja kisaaminenkin on kivaa. Sitä meidän ei tarvitse enää tavoitella. Mutta uskallanko ajatella, että olisimme joskus vielä kolmosissa? Menestys ei toki tule ilmaiseksi, se minun on ainakin ymmärrettävä. Kaikki tekevät kovaa työtä menestyksen eteen.

Pidän Riian kanssa nyt juoksarikontaktien opettelun pituisen tauon agiradoilta ja keskitymme harjoittelemaan kontakteja, jotka se kaikki roiskaisi lahjakkaasti alas edellisissä kisoissa. Teemme myös paljon keppitreeniä ja koitan keskittyä ohjaamisen opiskeluun. 

Epäonnistumiset opettavat ja olenkin varma, etten Veelan kanssa tule tekemään sitä virhettä, että meidän kontaktit on noin määrittelemättömät. Juoksariprojektihan meillä Riian kanssa on ollut hyvällä alulla, mutta talvisäät ovat vaikeuttaneet treenaamista. Se täytyy kyllä ottaa nyt asiakseen. Kontaktit on pakko saada kuntoon.


Ainakin Riian kanssa meillä oli eilen kivaa. On se ihana ja opettavainen harrastuskaveri, mutta menestys ei tule helpolla. Toisaalta, tuleeko se jollekin helpolla? Useimmille ehkä ei. 

maanantai 31. joulukuuta 2018

Viime vuoden tavoitteiden toteutuminen

Listasin tässä postauksessa tavoitteita vuodelle 2018. Viime vuoden joulukuussa meillä ei ollut vielä kuin orastava ajatus Veelasta, joten tavoitteet koskevat pääasiassa Riiaa. Viime vuonna joulukuussa asetin uudelle vuodelle tavoitteeksi alkaa kisaamaan agilityssä. Sehän nyt olikin jo tuolloin toteutumassa, koska postausta kirjoittaessani olin jo ilmoittautunut meidän ensimmäisiin agilitykilpailuihin. Jo ekoista kisoista saimme ensimmäisen LUVAmme. Kisasimme noin yhdet kisat kuukaudessa ja kakkosiin pääsimmekin nousemaan kesäkuussa saatuamme samoista kisoista kaksi nollaa eli toisen LUVAn ja OIVAn. Tavoitteeni kakkosiin nousemisesta täyttyikin siis yllättävänkin nopeasti ja helposti. Noiden heinäkuun kisojen jälkeen ehdimmekin kisaamaan sitten enää parit-kolmet kisat, kun jouduimme saikulle + lähialueella oli tauko kakkosten kisojen järkkäämisestä ja viimeiset kakkosten kisat tälle vuodelle kävimme tekemässä toissapäivänä Tampereella. Loppuvuosi meni siis kisojen suhteen plörinäksi, mutta vuosi alkaa heti agikisoilla ensi viikonloppuna, joten eiköhän se taas tästä! 


Tokon suhteen asetin tavoitteeksi saada oikeus voittajaluokkaan. Se jäi toteuttamatta ja ylipäätään tokossa tuli kisattua tosi vähän tänä vuonna. Vain kolmessa kokeessa kävimme. Pitkä, kuuma kesä verotti omaa innostusta sekä treenaamiseen että kisaamiseen, joten se taitaa olla suurin syy, miksi tokokokeet jäivät vähemmälle. Kävimme kuitenkin kolmissa kokeissa saaden oikein hyviä tuloksia: 1x 2. palkinto ja 2x 3. palkinto. Ei hassummin. Tulevalle vuodelle kuitenkin toivon suurempaa aktiivisuutta myös tokokokeiden osalta.

Näyttelyissä minulla oli tavoitteena ensinnäkin käydä niissä ahkerammin. Se ei todellakaan toteutunut, vaan päin vastoin, huomasin, että minua ei oikeastaan kiinnostakaan käydä. Kaksissa näyttelyissä kävimme ja minua alkoi ärsyttämään, kuinka en jaksanut nähdä vaivaa näyttelyiden eteen, eli hädin tuskin harjasin koiran ennen näyttelypäivää ja menin paikallekin vasta viime tipassa. Ja koska Riiakaan ei niin näyttelyistä perusta, niin päätin jättää ne hommat muille. Kaksissa näyttelyissä kuitenkin tosiaan kävimme tuloksin AVO-EH ja AVO-ERI ja molemmista luokkavoitot. Ei siis hassummin, mutta se SA jäi saamatta. Ehkä Riia käy näyttelyissä tulevana vuonna, ehkä ei. Mutta mitään paineita en niistä kyllä enää aio ottaa.


Puhuin myös koiratanssikisoissa käymisestä, mutta se jäi nyt vielä toistaiseksi roikkumaan. Ehkä ensi vuonna! Myöskään luustokuviin ei tullut mentyä, vaikka sekin edelleen on työn alla. Mietin nyt vain, että veisinkö molemmat koirat sitten vasta kerralla. Tosin Veelan kuviin on vielä yli vuosi aikaa, joten katsotaan, jos vuonna 2019 Riia pääsisi kuvattavaksi.

Viime vuoden lopulla olin innoissani kaikesta tulevasta ja erityisesti uudesta valkusta agilityssä ja omien ryhmäläisteni kouluttamisen jatkamisesta. Olen ollut tuolla valmentajalla nyt koko viime vuoden ja hän on vienyt meitä paljon eteenpäin. Nyt vaan puhaltaa taas vuoden vaihtuessa uudet tuulet, kun vaihtuu sekä valkku että edustusseura. Yhtään en vielä tiedä, mitä tuleman pitää. Muiden valmentamisen lopetin kesällä, kun koutsiparini muutti Etelä-Suomeen ja meille tuli Veela. Mutta hyvän ystävän sijoittuminen Etelä-Suomen ruuhka-alueelle on parantanut siinä mielessä meidän agilityelämänlaatua, että meillä on nyt tukikohta siellä, missä kisoja on joka viikko ja olemme sinne aina tervetulleita. Yhden kisareissun teimmekin sinne viime vuonna ja se oli yksi vuoden kohokohdista. Toinenkin oli suunnitteilla ja lähes toteutumassa, kunnes tuli se yskä... Mutta ensi vuodelle on jo sovittu ensimmäinen E-Suomen reissu huhtikuulle! Luvassa on Veelalle rallykokeet ja Riialle aksakisat. Mahtavaa! 


Vuoden suurin onnistuminen oli Veelan tulo. Viime joulukuussa Veela oli tosiaan vain ajatus, mutta sopiva pallero löytyikin heti keväällä ja kesäkuussa Vee muutti meille. Ensi vuosi näiden karvapyllyjen kanssa tulee olemaan varmasti mahtava. Vuosi 2018 oli myös ihan jees, vaikka ei kovin onnistunut tavoitteiden osalta. Pitkä, inhottava, kuuma kesä pilasi ison osan vuotta ja loppuvuoden pilasi usean viikon saikku. Mutta toivotaan, että ensi kesä on lempeämpi, hankitaan sumut neniin ja painetaan kaasua! Hyvää uutta vuotta kaikille!

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Agilitya: vuoden vikat kisat

Yskästä parannuttuamme kyllästyin totaalisesti siihen, että emme olleet päässeet kisaradoille sitten syyskuun. Niinpä menin ja ilmoittauduin Tamskin kisoihin ja eilen aamulla puoli yhdeksän maissa otimmekin Riian kanssa suunnaksi Tampereen. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Tamskin hallilla, mutta tiesin sen olevan Suomen suurimpia koiraurheilukeskuksia. Iso se kyllä olikin. Parkkipaikallakin oli liikenteenohjaajat. Vähän toista kuin Seinäjoella kotikisoissa. Kisaratoja oli kahdella kentällä yhtäaikaa ja täytyy kyllä sanoa, että alkuun olin ihan pihalla. Kysyin toimitsijoilta, että mitkä radat ovat menossa ja tuleeko medi kakkoset alkamaan ajoissa. Tilanne selvisi ja saatoin hyvillä mielin lähteä lämppälenkille. Siitä eteenpäin onneksi olin suht hyvin selvillä mitä tapahtui ja kummalla kentällä. 

Iso miinus näissä ison seuran kisoissa oli kuulutukset. Kuulin ainakin kerran jonkun olleen väärässä rataantutustumisessa, kun kuuluttaja kuulutti kenttien tapahtumia puhuen vain "metsän puoleisesta" ja "tien puoleisesta" kentästä. Eikö olisi ollut helpompi, jos ne olisivat oleet ykkönen ja kakkonen ja ne olisi selkeästi merkattu numeroin? Lisäksi oli todella häiritsevää, kun seurasi omaa rataa ja kuuluttaja edelleen kuulutti vain toisen kentän tapahtumia ja oman kentän sisäänheittäjän huuteluita ei kuullut kuulutusten alta ollenkaan. Olikin tosi hämmentävää, kun kuuli vain, että "seuraavana bordercollie..." kun näki, miten kääpiövillakoiraa tuodaan lähtöpaikalle. Onneksi kuitenkin kisakokemusta on sen verran, että osasin itsekin seurata tilannetta ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kisoista olisi jäänyt todella hämmentävä olo, jos nuo olisivat olleet meidän ensimmäiset! 


Mahtavaa oli kuitenkin nähdä Tampereen seudun harrastajien rotukirjo. Koiria oli toden totta laidasta laitaan, toisin kuin meidän kotikisoissa. Makseissa varsinkin hajonta oli totuttua paljon suurempaa: siperianhusky, saksanpaimenkoiria, greyhound, jopa irlanninsusikoira oli lähtenyt mukaan! Aivan mahtavaa! Ja radat menivät muutenkin todella sujuvasti ja nopeasti, edes rakentamisissa ei kestänyt kuin viitisen minuuttia hyvän organisoinnin vuoksi. 

Sitten niihin tuloksiin: ensimmäisellä radalla Riialla todella pärisi. Taas. Mutta se olikin odotettavissa. Ensimmäiseltä hypäriltä tulos 15,36. Ainakin kepeiltä toinen vitonen ja olisiko huonon ohjauksen vuoksi tullut putkelta kielto. Lisäksi aikavirheitä.

Toiselta hypäriltä 26,81 eli meillä ei riittänyt aika ja ratavirheitäkin saatiin 10. Kiellot kepeiltä ja pussilta. Mutta tuolla tuloksella sijoituttiin kolmanneksi ja saatiin palkintojakin kotiin vietäväksi. Hypäreihin olen kuitenkin todella tyytyväinen, koska suunnittelemani ohjaukset toimivat, eikä saatu hyllyjä ja toisekseen, Riia teki kepit molemmilla kerroilla heti, kun oli vain päässyt niihin sisälle. Se kuumuu radalla edelleen liikaa, eikä kykene menemään keppeihin sisälle ilman, että käy ensin purkamassa minuun vähän paineita. Eli se käy keppien suulla, lopettaa, juoksee päin ja näykkäisee ja joudumme ottamaan uuden lähestymisen. Mutta hienosti se teki ne loppuun asti eilen, joten voin alkaa pikkuhiljaa luottamaan sentään siihen. 

Jouluaaton kuva kuvitukseksi

Eilen teimme vain yhden agiradan, vaikka niitäkin olisi ollut kaksi tarjolla. Odotetusti nappasimme vitosen puomilta ja vähän yllättäen myös keinulta. Lisäksi sekä Riia että minä olimme kolmannelle radalle mentäessä jo niin hapoilla, etten minä jaksanut ohjata kunnolla. Sen seurauksena saimme radalta yhteensä kolme kieltoa ja sitä myöten hylkäyksen. Agiradan jälkeen lähinnä nauratti, koska se oli aikamoinen farssi. Päätinkin, että ensi viikonlopun Seinäjoen kisojen jälkeen pidämme ainakin agiradoilta tauon ja harjoittelemme juoksupuomin kuntoon. 

torstai 27. joulukuuta 2018

Ensi vuonna


Riian kanssa:
- kilpailla mahdollisimman paljon agilityssä ja edistyä parina. Tahdon vahvasti panostaa linjoihin ja nopeaan etenemiseen ensi vuonna. Lisäksi olisi ajatuksena saattaa juoksupuomiprojekti loppuun, vaikka se onkin joulukuussa ottanut nyt reippaasti takapakkia.
- saada ykköstulos tokon avoimesta luokasta ja treenata mahdollisimman paljon voi-luokan liikkeitä. Uskon, että siirrymme voi-luokkaan heti ensimmäisestä ykkösestä, koska tahdon päästä treenaamaan korkeampien luokkien liikkeitä. 
- treenata rallysta RTK2, jos AVO1 tulee tokosta helposti/alkuvuodesta emmekä ole vielä valmiita voi-luokkaan
- EHKÄ koiratanssikisa vuoden aikana, jos aikaa treenaamiseen jää. 

Veelan kanssa:
- treenata agilityä ja pitää into lajiin yllä. Opetella kaikki loput esteet vuodenaikana niin, että Veela on valmis kisaradoille heti täytettyään vaaditun 19 kk tammikuussa 2020.
- TK1 ja/tai RTK1
- käydä näyttelyissä ainakin yhden kerran, tuloksesta riippuen sitten joko panostamme tähän lajiin tai jätämme sen muiden huoleksi.
- opetella temppuja ahkerammin.


Hyviä vuoden viimeisiä päiviä kaikille!

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Mitä eroa...?

Riia ja Veela ovat monella tapaa hyvin erilaisia koiria. Vaikka ne ovat samanrotuisia, niin erot ovat silti selkeitä niin luonteessa kuin ulkonäössäkin. Seuraavaksi ajattelin esitellä koirieni plussat ja miinukset. 


Riiassa suurin plussa on sen kiltteys ja luotettavuus. Se on yhdellä sanalla sanottuna varma koira tilanteessa kuin tilanteessa. Harvoja asioita se pelkää, vaikka monesta ahdistuukin (esim. kaatuvat asiat, vieraiden ihmisten kosketus). Silti sen ahdistus ilmenee vain väistämisenä tai totaalisena jäätymisenä. Se ei ikinä näykkisi tai edes murisisi kenellekään.

Riia on myös pääsääntöisesti hyvin hiljainen mittelspitz. Vahtimoodissaan se kyllä puhisee erilaisille äänille, mutta siinä moodissa se on lähinnä vain iltaisin. Agilitykentän laidallakaan se ei pysty olemaan hiljaa, vaan sen on pakko protestoida, jos minä olen kentällä jonkun muun koiran kanssa. Harvoin se kuitenkaan siinäkään haukkuu, lähinnä mölisee. Se ei vain osaa haukkua.

Riia on hyvin palkkautuva koira ja erittäin motivoitunut tekemään hommia sekä lelulle että nameille. Se on myös melko luotettava tekijä: se tekee, jos se osaa. 

Huonoja puoliakin Riiassa kuitenkin on pari. Toinen niistä on jääräpäisyys, joka tulee ilmi erityisesti ulkoillessa. Riia ei useinkaan halua tulla sisälle lenkin jälkeen, vaan jos sen kanssa tullaan kotipihaan ilman remmiä, se jää hyvän matkan päähän ulko-ovesta vaan tuijottamaan "bitch, please" -ilmeellä eikä liikahdakaan. Jos sitä lähtee hakemaan, se hypähtää metrin verran sivuun ja jää taas tuijottamaan. Se tasan tietää, ettei sitä väkisin saa kiinni kukaan.

Toinen huono puoli siinä on sen pakkomielle riistaan. Jos se saa olla vapaana metsässä, pellolla tai jäällä, se on koko ajan valmiustilassa hiirien ja muiden piennisäkkäiden varalta. Ja jos se kuulee/haistaa sellaisen, siltä katoaa korvat ihan täysin. Se tekee kaikkensa, jotta hiiret kuolisivat sukupuuttoon lähivuosina. 


Veelaa taas kuvaa parhaiten sana "tuhma." Se on koko ajan tekemässä pahuuksiaan, sellaisia, mistä Riiaa on pitänyt kieltää tasan kerran. Sellaisia ovat esimerkiksi sukkien silppuaminen, vaatteiden varastaminen pyykkitelineestä, seinän syöminen ja veljeni koiravanhuksen naamassa roikkuminen. Toisaalta sen elohiirimäisyys ja jatkuva tarve tehdä ovat hyviä asioita ja tykkäänkin Veelassa kovasti sen aktiivisuudesta, vaikka se usein onkin rasittavaa arjessa. Siinä missä Riian olotila arjessa lähentelee koomapotilasta, on Veela koko ajan hytkymässä ja tärisemässä joka paikassa. Agilityradalla Veela etenee "äkkiä, äkkiä, äkkiä!"-asenteella, kun taas Riia on tasainen ja varma etenijä. Se ennemmin kysyy kuin tekee, mikä totta kai verottaa sen vauhtia radalla. Tokossahan Veelan täpinästä sitten taas on enemmänkin haittaa, mutta agility onkin sen päälaji, joten koen, että täpinä, tuhmuus ja ylipäätään Veelan kapinallinen asenne elämään ovat sen hyviä puolia. 

Veelan hyviin puoliin lukeutuu myös sen koko. Se on minun arvioni mukaan selvästi minikokoinen ja selvästi sopusuhtaisempi mittelinarttu ulkonäöllisesti muutenkin. Todennäköisesti siis sertien saaminen näyttelykehistä on todennäköisempää Veelalle kuin Riialle.

Mutta sitten niihin huonoihin puoliin. Yksi suurimmista on sen järjettömyyksiin paisunut pidättyväisyys erityisesti miehiä kohtaan. Ja sanon ennemmin pidättyväisyys kuin arkuus, koska se ei varsinaisesti pelkää. Se on vain erittäin epäluuloinen erityisesti kotioloissa. Kentällä se ei huomaakaan toisia ihmisiä eikä koiria (mikä on muuten sen yksi hyvistä puolista), mutta kotona kaikkia vieraita haukutaan, niille luimistellaan ja jos ne erehtyvät puhumaan Veelalle, se menee seiniä pitkin tai haukkuu jossain nurkan takana. Pidättyväisyys tosiaan on kuitenkin välillä myös etu. Kentällä Veelaa ei kiinnosta toiset koirat eikä ihmiset yhtään, vaan se keskittyy 100 prosenttisesti minuun. Riia on aina ollut paljon häiriöherkempi.

Veela on myös erittäin äänekäs. Se todellakin osaa haukkua ja haukkuu paljon. Niin kotona kuin kentän reunallakin ja varmaan se jonain päivänä tulee huutamaan kovaan ääneen myös radalla edetessään. Onneksi se ei kuitenkaan sillä lailla ärsyttävästi komenna, vaan lähinnä haukkuu huvikseen.


Hyviä puolia Veelassa ovat vielä ahneus ja täydellinen varmuus pihalla. Se on niin meidän omistajiensa perään, että edes Riian kanssa se ei lähde minnekään kauas, vaan hätä tulee heti käteen, jos meitä ei näy. Se pysyy mieluummin parin-kolmen metrin päässä kuin huitelee pellon toisessa laidassa hiirijahdissa ja tottelee ainakin vielä luoksetulokäskyäkin sataprosenttisesti. En tiedä, tuleeko siitä vielä joskus itsenäisempi, mutta toivon, ettei.

Molemmissa on hyviä ja huonoja puolia. Erilaisuudestaan huolimatta ne ovat kyllä ihan kuin majakka ja perävaunu. Kumpikaan ei enää pärjäisi ilman toista. 

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Miksi en vienytkään pentuani Messukeskukseen?

Joskus aikoinaan mainitsin tässä postauksessa ajatuksistani toisesta koirasta siitä, että toivoisin, seuraavan koiran tulevan meille niin, että sen kanssa olisi mahdollista päästä Messukeskuksen pentunäyttelyihin. No, Veelahan olisi saanut osallistua oikein hyvinkin Messarin pentunäyttelyihin, mutta jätin kuitenkin osallistumatta. Suurin syy tälle oli se, että Messarit ovat oikea tautipesäke. En halunnut ottaa sitä riskiä, että saisimme sieltä jotain ikäviä tuliaisia. Liian monen tutun koira on sairastunut Messarien jälkeen ja muutenkin koiranäyttelykeskusteluja seuranneena se ei vaikuta kovinkaan epätodennäköiseltä, että sieltä jonkinlaisen tuliaisen saisi. Tämä siis oli suurin syy. 

Toinen syy osallistumatta jättämiselle oli se, että en enää koe kovin mielekkäänä näyttelyissä kiertämistä ylipäätään, saati sitten aivan "turhia" pentukehiä. Pentukehäthän eivät ole virallisia, eli niissä koiralle ei anneta laatuarvostelua eikä koira tietenkään kilpaile esimerkiksi serteistä. Nykyään sentään pentuluokkien tulokset tulevat näkyviin Koiranettiin ja onhan se ROP-pentu mukava merkintä siellä, mutta kyllä koen, että yksi sellainen riittää, kun ei se loppujen lopuksi paljoakaan koiran todellisesta laadusta oikeasti kerro. Ennemmin säästän rahani ja aikani virallisiin kehiin sitten, kun ikä niihin riittää. 


Nautin kuitenkin täysin siemauksin turistina Koiramessuilla ja ne ovat ehdottomasti tapahtuma, jonne haluan joka vuosi päästä. Tällä kertaa ei tullut (onneksi) shoppailtua muuta kuin katoavaa tavaraa: koulutusnameja, puruluita, maitohappobakteereja sekä ravintoöljyä. Olen selvästi saavuttanut pisteen, jossa koirillani kertakaikkiaan on kaikki tarvittava.

Aika messuilla meni todella nopeasti emmekä juuri ehtineet esimerkiksi rotukehiä seurailla, mutta sentään loppukilpailut päästiin näkemään lähes kokonaan: vain muutama ryhmä jäi puuttumaan, kun jouduimme lähtemään jo junalle. Tuliaisina maallisen omaisuuden lisäksi messuilta on jälleen valtava koirarotufiilistely, harrastuskuumeilu ja sydäntä pakahduttava rakkaus harrastustani ja kaikkia koiratuttujani kohtaan. On ihanaa, että kerran vuodessa järjestetään tapahtuma, jossa pääsee täysillä fiilistelemään koiria muiden yhtä pöpien ihmisten kanssa. 



torstai 13. joulukuuta 2018

Paluu raiteille

Olipa ihanaa päästä eilen taas viikkotreeniin mukaan. Koirilla oli molemmilla hurjan hauskaa radalla ja onnistumisiakin tuli molempien kanssa. Riialla oli mukava, sujuva ja nopeatempoinen rata, jossa oli ohjaajan eteneminen teemana. Oli mahtavaa päästä juoksemaan Riian kanssa, kun se lukitsi esteet hienosti ja luki ohjauksia niin kuin pitikin. Teimme kaksi mahtavaa alusta-loppuun suoritusta radalla, joista toinen päätyi hylkyyn, tietoisen riskin takia: kokeilin vippausta, jota ei ole Riialle opetettu eikä se lukenut ohjaustani oikein ja otti väärän esteen. Toisella kierroksella muutin sitten siinä kohdassa ohjaustani ja saimme puhtaan ja nopean radan. Kaikista paras tunne oli Riian kanssa se, kun pääsimme etenemään hallin päästä päähän täysillä juosten ja hienosti kaikki esteet matkalta poimien. 

Veelan ryhmässä oli vuorossa suht vaikea putki-hyppy -rata. Alkuun meinasi olla tosi hankalaa saada Veela ohjautumaan ja kääntymään, mutta lopulta onnistuimme tekemään pitempää pätkää, mitä sen kanssa on koskaan aikaisemmin päästy tekemään. Olemme saavuttaneet Veelan kanssa myös pisteen, jossa se hakee jo tosi kaukaa ja kunnon vauhdilla putkiin hyvinkin erilaisista kulmista! Jee! En malta odottaa sitä, kun pääsemme opettelemaan sen kanssa muitakin esteitä. 

Tälle jaksolle on luvassa enää kahdet ohjatut agilitytreenit Riialle ja kolmet Veelalle. Sitten jäämme joulutauolle ja vaihdamme seuraa ensi vuodeksi. Riialle treenipaikka on jo tiedossa ryhmästä, mutta Veelan kanssa jään odottamaan, joudunko treenaamaan sitä itsekseni, menenkö(/pääsenkö) yksityisen koirakoulun kurssille tai jatkuuko meidän pentukurssi jatkokurssilla uuden seurani hallissa. 

Kaikkensa antanut agiliitäjä.

torstai 29. marraskuuta 2018

Koko loppuvuosi meni plörinäksi

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, meille pesiytyi kennelyskä. Onneksi ei mikään kovin sitkeä laatuaan, yskiminen on loppunut jo, eikä missään vaiheessa ollut kovin paha. Riialla ei ollenkaan paha ja Veelallakin vain yhden yön ajan. Mutta pitkä karanteeniaika sairastumisen jälkeen pilasi meiltä oikeastaan koko loppuvuoden suunnitelmat.

Meiltä meni sivusuun esimerkiksi kahdet agilitykisat, joista toiset olisi ollut mittelimestaruudet. Lisäksi jouduin jättämään välistä mahtavan tokokoulutuksen, jota odotin innolla, sekä yhden tokokokeen, jonne olin ajatellut vielä meneväni. Onneksi en sentään ollut ehtinyt ilmoittautua sinne vielä. Meillä ei ole muutenkaan loppuvuodelle tiedossa enää agilitykisoja, koska vuoden viimeisten täkäläisten kisojen aikaan meillä on muita, jo ajat sitten sovittuja, ei koira -juttuja. 

Meillä on mennyt ties kuinka monet treenit ohi ja vielä viikon verran pitää olla neljän seinän sisällä. Sitten loppuukin jo kohta treenit tältä jaksolta ja jäämme joulutauolle. Vuoden vaihteeseen olen suunnitellut treeniseuran vaihtoa, jolloin 70 km treenimatka (suuntaansa) vaihtuisi 45 km matkaksi, mikä olisi tietenkin erittäin tervetullut muutos. Uudesta seurasta ei vaan pennulle luvattu treenipaikkaa, kyseessä kun on isompi seura, eikä mölliryhmistä riitä paikkoja kaikille. Eli herra tietää, koska Veelan kanssa pääsee taas ohjattuihin treeneihin...

Lisäksi tällä viikolla tuli Top teamin valintatulokset, eikä me Riian kanssa päästy mukaan. En ollut tänne edes kertonut hakeneeni, mutta hain. Ja itseasiassa jopa vähän odotin pääseväni, koska minulla oli sellainen käsitys, ettei sinne hae aivan kauheasti porukkaa ja vähintään varakoirakoksi olisi ihan mahdollista päästä. Ja jotenkin nyt, kun tulosten julkaisemisesta on mennyt pari päivää, alkaa tunteet tulla pintaan. Olen oikeasti aivan helvetin pettynyt ja harmissani. Erityisen harmilliseksi asian tekee kylmä viesti, joka me Sagilta saatiin. Käytännössä siinä sanottiin vaan, että ette tulleet valituksi. Ei mitään perusteluja. Tuli sellainen olo, että me ollaan ihan luusereita ja voidaan oikeastaan lopettaa yrittäminen ja ajatteleminen, että voisin ikinä saavuttaa yhtään mitään. Miksi mä edes toivoin, että voisin päästä. Koko hakuvideokin tuntuu nyt ihan typerältä. 

No, eiköhän tästäkin suosta taas jotenkin nousta. Päivittelen taas kuulumisia, kun pääsen taas treeneihin kiinni ja jaksan miettiä, miten ja mihin tähtäämme seuraavaksi. 



Talvi on sentään kaunis ja kauniiseen metsään pääsee näiden ilopalleroiden kanssa silloin tällöin päivänvalon aikaan.