lauantai 24. kesäkuuta 2017

Koiran karvan ajaminen

Kesä ja helteet ovat täällä. Koiraharrastuksen paskinta aikaa, jos saan sanoa. Meillä on Riian kanssa ainakin molemmilla puhti lopussa hellesäällä. Riiaa kyllä ymmärrän hyvin: sillä on kaksinkertainen karva ja aluskarva vielä erittäin paksua. Helteellä se ei vaan jaksa treenata. Välillä tekisi mieli ottaa vaan joku trimmauslaite käteen ja vetää sen turkki alas, jotta se jaksaisi edes vähän enemmän. Pystyttäisiin edes pikkusen harjoittelemaan kesäaikaankin tokoa ja voitaisiin vaikka ilmoittautua kokeeseen. Agilityn treenaamisesta nyt puhumattakaan. Silti en kuitenkaan malta. Onhan sen turkki hieno ja pehmeä ja ihana. 

Eihän tämä turkki mikään maailman runsain ole, mutta selkeästi liian paksu jopa Suomen helteisiin. 
Turkin ajaminen muutenkin jakaa mielipiteitä koiraihmisten keskuudessa ja varsinkin tällaisten pitkäkarvaisten koirien rotupiireissä. Osa ajaa turkin alas ilman muuta joka kesä, kun taas toiset eivät voi hyväksyä sitä. Itse en ota kantaa siihen, onko siitä koiralle apua vai ei, koska minulla ei ole turkin ajamisesta mitään kokemusta. Vähän tekisi mieli kokeilla, mutta sitten se tarkoittaisi myös ehdotonta ei:tä myös kesän ja alkusyksyn näyttelyille. Ja suoraan sanottuna ajellut mittelit eivät itseasiassa edes miellytä omaa silmääni yhtään.

Teen kaikkeni treenipäivänä, että Riialla olisi helpompi olla, jos on kuuma: pidän treenihetket lyhyinä, pidän vettä koko ajan tarjolla, kastelen turkkia, käytän järvessä, jäädytän kostean pyyhkeen ja otan sen treeneihin mukaan jne. Silti fakta on se, että Riian auringonsietokyky on melkein nolla. Se ei jaksa mitään, jos lämpötila on yli +15. En tiedä, onko se yksilökysymys, vai onko nämä nyt taas näitä rodunvalintakysymyksiä. Pitääköhän seuraavaksi harrastuskoiraksi valita joku mahdollisimman vähäkarvainen rotu?

Onko teillä millaisia keinoja selviytyä koiran kanssa kesän helteistä ja lämpimistä treenipäivistä? Onko kokemusta mistään viilennystuotteista, kuten makuualustoista tai viilennyshuiveista? Onkohan niistä hyötyä pitkän turkin kanssa, kun eivät pääse kosketuksiin suoraan iholle?

6 kommenttia:

  1. Meilläkään ei pidetä hellekeleistä vaikka Lunalla tota karvaa ei sen isommin olekaan. :D jätän treenit joko iltaan kun on hieman viileämpää tai sitten pilviseen päivään. Myös tuo kunnon kastelu (eli pääasiassa uiminen, suihkussa on hankala kastella yhtä hyvin) auttaa meillä ja usein käydäänkin hetki treenaa uinnin jälkeen.

    Ja kotona meillä on sellainen geelillä toimiva viilennysalusta ja ainakin se Lunalla tuntuu toimivan hyvin. :D ja mitä oon kuullut niin kyllä hotki pitkäkarvaisetkin koirat on niiden päälle hakeutunut niin luulisi muidenkin jotain viilennystä saavan?

    VastaaPoista
  2. Niinpä, mäkin pyrin mahdollisuuksien mukaan olemaan treenaamatta hellesäällä. Kuitenkin jo maksettuihin treeneihin on "pakko" mennä. Harmittaa kauheesti, kun talvella on pakkasrajat, mutta miksei kouluttajat voisi kesälläkin ottaa käyttöön hellerajat? Ihan yhtä huonoa tekee treenaaminen helteellä kuin pakkasellakin, ellei jopa pahempaa. Autossahan ei ainakaan helteillä voi koiraa yhtään pitää :(

    Mä oon miettinyki, että pitäis ostaa tommonen viilennysalusta. Meillä semmonen olikin toissakesänä, mutta Riia pureskeli sen yksinollessaan, eikä keritty kauheesti käyttämään. Onneksi ei käynyt kuinkaan (en tiedä, oliko geeliä kovin turvallista niellä)! Sen verran ehdittiin testailemaan, että totesin, ettei se ainakaan ulkona toimi: aurinko lämmitti sen geelin siellä sisällä, eikä siitä ollut mitään hyötyä. Sisällä auringolta suojassa toimi toki, mutta meillä ei enää nykyään ole käyttöä viilennykselle sisätiloissa, kun ei kerrostalokämpässä enää asuta.

    - Erika

    VastaaPoista
  3. Nuoremman koiran joka ei käy näyttelyissä ajelen aina kesäksi, ja se on talvellakin suht lyhyessä karvassa koska en jaksa hoitaa sen höttöturkkia :D

    Tildalla on nyt käynyt näyttelyissä, joten se on turkissa. Alunperin oli tarkoitus ottaa se kaljuksi kesäksi, mutta kun terveys ei vielä salli agia, tulin siihen tulokseen että katson säätilojen mukaan. Jos alkaa näyttää liian kuumalta, turkki lähtee. Lyhensin sen näyttelylookkia radikaalisti pariinkin otteeseen (ja itseasiassa se on paljon nätimpi lyhyempänä :D) ja oon karstannu siitä pohjavillaa irti urakalla. Tilda on tosi herkkä lämmölle, joten jos treenattaisiin agia normaalin tahtiin, varmaan ajaisin karvat pois. Uidaan kyllä ahkerasti jolloin se viilentyy, vatsan alus ja sisäreidet on ajeltu koneella lyhyeksi vaikka se muuten on näyttelytrimmissä. Sinällään siis olen ehdottomasti turkin ajelun kannalla, ehdottomasti paras keino viilentää koiraa. Viilennysmatto on itsellä ostoslistalla, tutut on ainakin niistä tykänneet. Mantteli oli joskus, mutta se hurtan versio ainakin lämpeni tosi nopeasti. Ja ihan jääkylmänä jumitti selkälihakset. Siksi jatkossa suosin vatsan kautta viilentäviä tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista! Noita viilennysmantteleita minäkin olen miettinyt, mutta eipä käynyt tuo mielessäkään, että voisi tosiaan jumittaa lihakset. Sitähän ei tietenkään agilitykoiralle toivo. Ikävää myös tuo nopea lämpeneminen :(

      Onneksi tälle kesälle ei ole ainakaan vielä tullut mitään hurjia helteitä. Jos on tullakseen, niin jää varmaan treenit välistä. Mutta toivon parasta, ettei ainakaan valmennuspäiviksi osu kuumaa säätä. Niin on kaikin puolin mukavempi.

      Poista
  4. Parhaiten koira viilenee kun kastelee kaulan, mahanalusen ja nivuset. Siellä kulkee isoja verisuonia, ja mahan alta vesi ei kuivu auringossa niin nopeasti :)

    VastaaPoista
  5. Totta, noinhan se menee! Harmillisinta on se, ettei joka treenipaikan vieressä ole järveä tai jokea, josss olisi helppo kastella. Mutta toisaalta, onneksi itsellä on pieni koira, niin puolentoista litran pullosta riittää jo viilennysvettäkin! :D

    Erika

    VastaaPoista