Tehotreenikuu alkoi!

Helmikuu alkoi ja kuun vaihteen vietin "työkeikalla" pois Jyväskylästä, mutta heti sunnuntaina 5.2., kun olin kotiutunut takaisin Jyväskylään, alkoi mun ja Riian tehotreenikuukausi! Meillä on täksi kuuksi Haukkuvaarasta vapaakortti, jota meinataan hyödyntää ihan niin paljon kuin vain suinkin ehditään ja koira vaan jaksaa. Lisäksi meillä alkaa puhaltaa treenirintamalla muutenkin ihan uudet tuulet, sillä päädyin ensinnäkin olemaan hakematta Jatin seuraavalle kaudelle siitä syystä, että kausi on puolen vuoden pituinen ja maksaa 220 e. Olemme kuitenkin näillä näkymin muuttamassa touko/kesä/heinäkuussa tai ehkä jo aiemminkin pois Jyväskylästä, joten minulla olisi jäänyt melkein puolet treeneistä käymättä. Ennemmin käytän tuon rahan siihen, että treenaan vaikka itsenäisesti koko kevään - tuolla rahallahan saakin jo melkein neljän kuukauden vapaakortit Haukkuvaaraan, Laukan hallista puhumattakaan! Olen kuitenkin edelleen Jatin jäsen ja ehkä pääsen ratatreeneihin tai muihin tapahtumiin aina välillä osallistumaan.

Toisekseen meillä alkaa huomenna pitkästä aikaa ohjattu tokokoulutus! Olen siitä aivan superinnoissani, sillä opettajana on meille tuttu ja taitava Kinnusen Elli. Tokotreenit on vieläpä aamuisin, joten enpä tiedä parempaa tapaa aloittaa päivää. Toivottavasti saadaan Elliltä vielä paljon viime hetken ohjeita tulevaan kokeeseen, joka ei kyllä sinänsä jännitä juuri ollenkaan - Riia osaa kaikki liikeet tosi hyvin ja motivaatio tekemiseen on sillä tällä hetkellä tosi kova.

Mutta pari sanaa vielä viime päivien treeneistä! Olimme siis sunnuntaina itseasiassa kaksissa treeneissä: ensin aamupäivästä Jatin koulutusohjaajakurssin demokoirakkona sekä myöhemmin illalla Popdogin keppiklinikalla. Koulutusohjaajakurssillahan ei varsinaisesti voi olettaa saavansa kovin paljon uutta oppia, kun ideana on kouluttaa kouluttajia, mutta siitä huolimatta me kyllä opittiin uutta! Mm. valssin oikeata ajoitusta, irtoamista ja peruskaarroksia sekä päästiin treenaamaan rengasta ja lähtöjä. Koirastani opin ainakin sen, että se osaa nykyään irrota esteille ja sen estehakuisuus on parantunut paljon. Viimeksihän meidän omissa treeneissä tämä oli vähän ongelmana, mutta tuollapa siinä ei ollut enää mitään ongelmaa! Kouluttajakin sanoi, että Riia on kehittynyt valtavasti (hän oli siis edellsellä kaudella Jatilla meidän oma kouluttaja). Esimerkiksi irtoamisissa Riiasta kuulemma huomasi, että se meinasi reagoida siihen, kun jäin itse taakse tai vaihdoin suuntaa, mutta sitten se päättikin jatkaa hypyn suorittamista. Ihanaa, kun joku muukin sanoo nähneensä, että koiralla leikkasi ja se tajusi, mitä pitää tehdä. Itsekin kun huomasin, kuinka Riia vilkaisi minuun tyyliin "ai sä et tuukaan", mutta luki silti tilanteen niin, että sen pitää jatkaa eteenpäin. 

Samana iltana meillä oli tosiaan vielä keppiklinikka, jonka järjestäjänä oli Popdog ry. Keppiklinikalta lähdin hakemaan vauhtia ja varmuuttaa oikean välin löytymiseen ja etenkin vaikeisiin keppikulmiin. Kouluttajana oli taitava Minna. Minna ehdotti, että lähdetään hakemaan vauhtia Riialle kuudella kepillä ja oikean välin löytymiseen käytettiin kahta ohjuria alkupäässä. Minä koin jonkinlaisen valaistumisen taas näiden keppien suhteen Minnan opastuksessa, sillä olen aikaisemmin vain ajatellut, että kai se vauhti sieltä joskus löytyy, kun vaan treenaa. Mutta Minna selitti tilanteen, että koira tuskin itsestään ikinä sitä vauhtia lisää, jos se tottuu vetämään kepit kävellen/kevyttä ravia. Sille täytyy buustata sitä vauhtia. Niinpä lähdettiin hetsaamaan Riiaa ja kiihdyttämään sen viretilaa ylemmäs. Minna huusi Riiaa lelun kanssa toisessa päässä ja itse hetsasin sitä lähdössä. Niinpä vaan saatiin Riia painamaan täysillä kepit ja huomasin itsekin, kuinka sille alkoi löytyä kroppaan se oikea tempo keppien suorittamiseen. Tosi huippu homma!

Eilen maanantaina käytiin vielä nauttimassa vapaakortin tuomista mahdollisuuksista. Aloitin itse treenaamalla vähän tokoa, tein kolme liikettä putkeen ja palkkasin koiran vasta sitten. Nyt taidan vaan tokon treenaamisen jättää vähän vähemmälle, ettei Riia kyllästy siihen ennen koetta. Haukkuvaarassa isolla kentällä oli valmis agilityrata, joka käytiin tekemässä. Riia oli ihan tulessa ja sen vauhti oli hurja. Harjoiteltiin vauhdista vähän takaakiertoja ja irtoamista ja ne sujuivat aivan hurjan hyvin. Suoritin radan jopa niin, etten itse juossut kovin montaa askelta ja sekin onnistui! 

Sitten otettiin Riian kanssa niitä keppejä vähän, mutta koska en vaan jaksanut irrottaa kuutta keppiä erikseen ja koska Riia oli muusta treenaamisesta ehkä jo vähän väsähtänyt, ei vaan saatu siihen sitä vauhtia. Oma moka, olisi vaan pitänyt irrottaa ne kepit ja treenata sitä lyhyttä pätkää. Mutta hyvä puoli oli kuitenkin se, että Riia meni joka kerta oikeeseen väliin jopa ilman ohjureita ja vaikeistakin kulmista. Paitsi tosi vaikeasta pimeästä kulmasta se kyllä juoksi pari kertaa suoraa keppien ohi, mutta pidän sitä pienempänä pahana kuin sitä, että se aloittaa väältä puolelta tai väärästä välistä. Ohijuoksemisen tapa on kuitenkin helppo sammuttaa.

Ihan viimeisenä otettiin vielä keinua. Mehän ollaan Riian kanssa Jattilassa treenattu Bang-gamea ja aloitettiin tämäkin keinutreeni sillä. Se oli tosi motivoitunut pamauttaman keinua eikä varonut sitä yhtään, vaan jopa hyppäsi pamauttamaan keinun alas kohtalaisen korkealta. Tosin Haukkuvaarassahan se ei ihan samalla lailla maahan rymähdäkään kuin kovapohjaisessa Jattilassa. Mutta minut kaikista onnellisimmaksi koko treeneissä teki se, että Riia juoksi monta kertaa keinulle, joka sai ihan vapaasti pudota alas ilman, että Riia väisti tai hyppäsi itse pois keinulta. Ja ilman, että minä koin parhaaksi hidastaa keinua! Aivan mahtava juttu ja vitsi mä oon ylpeä itsestäni, että mä oon opettanut sen tohon pisteeseen ihan itekseni, omilla ongelmanratkaisutaidoillani ilman, että kukaan on sanonut, mitä kannattaisi tehdä! Bang-gamekin keksin itse ennen kuin kuulin, että sillä on ihan nimikin ja se on ihan oikea juttu!

Viime (Jatin) treenien jälkeenhän musta tuntui vähän turhautuneelta agilityn suhteen, mutta nyt on kyllä taas tosi vahva tunne siitä, että vielä jonain päivänä tämäkin laji meiltä sujuu! Riia on ainakin edelleen aivan innoissaan. Ja sainhan minä niin paljon kuulla kehuja koirastani sunnuntaina molemmissa treeneissä, että vitsit, kyllä se alkaa ihan agilitykoira olemaan!