Koiraharrastukset ovat minulle niin suuri henkireikä, että on selvää, että seuraavakin koirani tulee monipuoliseen harrastuskäyttöön, jos vain kaikin puolin harrastuskoiraksi sopii. Riian kanssa olen onnistunut monessa asiassa, mutta joistakin asioista olen myöhemmin tajunnut, että seuraavan koiran kanssa se pitää tehdä toisin. Tässä postauksessa kerron asioista, joissa olen erityisesti kokenut onnistuneeni. Myöhemmin teen toisen postauksen asioista, jotka jatkossa aion tehdä toisin. Minkään koiran kanssa tuskin kaikessa sataprosenttisesti onnistuu ja aina tapahtuu virhearviointeja, mutta ennen koiran hankintaa on tosi tärkeää miettiä omia tavoitteita ja sitä, minkälaisen koiran ja mihin tarkoitukseen sen itselleen haluaa, jotta alusta asti pennun käytöstä muokattaisiin toivotunlaiseksi.
Riian kanssa olen onnistunut luomaan erittäin hyvän pohjan yhdessä toimimiselle. Riian kouluttaminen alkoi sinä päivänä kun se muutti meille ja jo ennen sitä oltiin J:n kanssa käyty läpi tietyt pelisäännöt, miten haluamme, että koiramme käyttäytyy. Tärkeinpänä näistä olivat, että omalle ruokakupille mennään luvan kanssa, ihmisten ruokaa ei varasteta, sisällä ei haukuta, hihnassa kuljetaan hienosti ja ovista ei rynnätä. Pentukoulu aloitettiin Riian ollessa 16 vkoa ja sieltä tärkeimpänä oppina Riialle jäi positiivinen asenne yhdessä tekemiseen. Jo pentuaikana koulutusnamit olivat niin hyviä, ettei pentu voinut niitä vastustaa ja palkkalelut sellaisia, jotka eivät olleet muuten ikinä saatavilla, kuin vain minun kanssani koulutuksissa. Näin Riialle rakentui kova työmotivaatio ja se oppi, että parhaat asiat, mitä maailmassa on, tulevat Erikan treenitaskusta.
Ykköslajinamme oli alusta asti toko ja heti istumisen oppimisen jälkeen lähdin hakemaan Riialle perusasentoa eli vasemmalla puolellani istumista. Tänä päivänä perusasento on meidän tukipilari. Tilanteessa kuin tilanteessa saan Riian sivulle ja tietyissä tilanteissa se tarjoaa sitä jo itsekin. Parhaimmillaan perusasentoon tulemiseen riittää etusormen nytkäys tai silmien muljautus. Riia tietää, että siinä on sen paikka, jos tilanne niin vaatii.
Pentuajoista asti olen temputtanut Riiaa hyvin paljon. Temppujen teettäminen koiralla parantaa sen ongelmanratkaisukykyä, kehonhallintaa ja yhteistyötä omistajan ja koiran välillä. Nopeasti laskettuna Riia osaa noin 40 tempputemppua (ei siis lasketa tokoliikkeitä, agilityn esteitä tai ohjauksia eikä sen muuta kautta oppimia sanoja, vaan vain nimenomaan ne opetetut temput). Tästä syystä se ensinnäkin tietää aika hyvin, mitä minä ehkä mahdollisesti voisin haluta, jos laitan sen nenän eteen jonkun asian. Se osaa lukea minua tosi hyvin ja kaikin puolin se on ikäistään normikoiraa mielestäni paljon fiksumpi juurikin vaikka ihmisten puheen ymmärtämisessä ja eleiden tulkitsemisessa sekä onglmanratkaisutaidoiltaan.
Meillä on Riian kanssa AINA treenatessa hauskaa. Esimerkiksi agilitykentällä en ikinä kiellä sitä mistään, sillä periaatteni on, että se saa ja sen pitää yrittää. Jos se lähtee vetämään vaikka niitä keppejä, kun olisi tarkoitus treenata tokoa siinä kentällä (kuten keskiviikkona tapahtui) hurrasin vain sille, että vitsi, miten hienosti teit kepit. Sen jälkeen omalla kehonkielelläni ja sanoja käyttäen ohjasin sen oikean toiminnan pariin. No jaa, täytyy myöntää, että koska meillä on ongelmana se kontakteille karkaaminen, niin siitä olen ottanut periaatteeksi, että en reagoi, ellen ole sitä sinne käskenyt. Pyydän vain pois. Mutta muissakin lajeissa treeneissä en käytä sanaa "ei" ellei se minulta esimerkiksi karkaa. Teini-ikäisenähän sillä vähän sitä ongelmaa oli, mutta siihen kyllä tehosi henkinen kasvu ja pari kertaa napakkaa kieltoa oikeaan kohtaan. On eri asia tehdä väärää asiaa väärässä paikassa (juoksennella kavereitten luo) kuin tehdä oikeaa asiaa väärään aikaan, jos ymmärrätte pointin.
Olen muutenkin pyrkinyt tekemään koulutustilanteista aina hauskoja. Jos olen joskus huomannut, ettei joku juttu nyt ihan sille nappaa, kuten vaikka kapulan pito tokossa ja keinu agilityssä, olen tehnyt siitä hauskaa. Kapulan pitoa se alkoi jossain vaiheessa vieroksumaan, kun ei enää riittänytkään vain se nopea suukosketus, vaan sitä piti oikeasti pitää suussa hyvässä perusasennossa. Heti kun huomasin sen ilmeestä, että nytpä ei ookaan kapula enää ihan ykkösjuttu, aloin itse kohtelemaan kapulaa, kuin maailmankaikkeuden ihaninta asiaa: otin sen aina treenikassista pois riemusta hihkuen ja tanssiliikkeitä tehden. Aina ennen pitotreenejä leikin kapulalla itsekseni enkä kiinnittänyt Riiaan mitään huomiota. Lopulta saatoin myös nakella kapulaa itselleni ja kisasin Riian kanssa siitä, kumpi ehtii kapulalle ensin. Kylläpä se niillä kierroksilla sen nappasikin noin vain suuhunsa ja siitäkös bileet alkoivat! Keinun kanssa sama juttu. Siitä sen alas rymäyttämisestähän tuli ihan huippukiva homma bang-gamen avulla ja jos se juoksee keinulle niin saa siitä kyllä ihan superpalkan!
Siinäpä koottuna omat onnistumiset, myöhemmin sitten epäonnistumisia tai asioita, jotka aion tehdä jatkossa toisin. Tai sitten onnistumiset osa 2., jos keksin vielä jotain. Toivon nimittäin, että näistä olisi muillekin apua, jos on vaikka pentu tulossa ja haluaa tehdä siitä harrastuskoiran. Ja olisi kiva kuulla myös, missä juuri sinä olet onnistunut koirasi kouluttamisessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti