Kepit, kepit, kepit, kepit!

Kepit on meillä tuottanut välillä harmaita hiuksia ja välillä iloa ja riemua. Viime aikoina enemmän ehkä harmaita hiuksia, kun Riia ei ole niissä oikein saanut vauhtia. Oltiin meidän treeniryhmäläisen kanssa treenailemassa kahdestaan viime tiistaina meidän treeniajalla, kun kouluttajat eivät kumpikaan päässeet paikalle. Vietettiin melkein se puolitoista tuntia koiria vuorotellen treenaten. Meillä oli todella tehokas ja hauska treeni ja molemmat koki hirveästi onnistumisen kokemuksia! Parasta oli vielä, kun meillä molemmilla on samankokoiset koirat (hänellä schipperke), niin ei tarvinnut venkslata korkeuksien kanssa edes takaisin.

Pidettiin koirillemme oikeen kunnon keppiklinikka, kun molemmilla on siinä parantamisen varaa. Mutta vitsi me saatiinkin koirat yhessä toimimaan kuin unelmat! Aluksi Riialle laitettiin melkein jokaiseen väliin ohjurit, jotta saatiin sille vauhtia ja jotta nopea liike jäisi paremmin lihasmuistiin. Sitten otettiin välillä Urpolla ja siltä saikin jo pian ottaa melkein kaikki ohjurit pois, vain alkuun ja loppuun jätettiin. Se oli ihan tulessa! Loppujen lopuksi keppeihin jäi Urpon jäljiltä vain ne parit ohjurit, kun oli taas Riian vuoro. Ajattelin kokeilla, miten se menisi... Eikä meillä ollut mitään ongelmaa! Vauhti oli tosi hyvä ja Riia osui hienosti jokaiseen väliin.

Meidän tilanne agilityn suhteen onkin nyt se, että me osataan kaikki esteet, mutta ainoastaan keppejä ei olla tehty radalla ilman ohjureita. Ihan vähän harmittaa, ettei tullut haettua Jatin seuraavalle kaudelle ollenkaan, mutta uskon, että se oli kuitenkin loppujen lopuksi oikea päätös. Uskon, että asiat mallaantuu vielä parhain päin, kyllä me vielä löydetään sellainen treenipaikka, jonne ei tarvitse sitoutua koko puoleksi vuodeksi.