sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Kun kisat menee huonommin, kuin olisit ikinä osannut edes kuvitella

Ilmoitin Riian vuoden tauon jälkeen rallykisoihin. Miksi? No, suoraan sanottuna siksi, että olin varma siitä, että saamme tulokset. Kisa oli oman seuran tuplakisat ja minä lähdin hakemaan sieltä kaksi hyväksyttyä tulosta. Emmehän me kylttien kanssa ole mitään harjoitelleet oikeastaan ollenkaan, mutta rallykuvioita kyllä. Ja lisäksihän toko tosi paljon tukee rallya, joten minulla oli mielestäni ihan oikeutettu luotto siihen, että tuloksia tulee. Ja kuka vaan, joka Riian tuntee, olisi varmasti kanssani ollut samaa mieltä. 

No, mitä sitten kävi? Minulla oli mukanani jonkun muun koira. Se näytti Riialta, mutta se ei ollut minun Riiani. Ei todellakaan. Riia kulki radalla metrin perässä koko ajan ja sitä ei kiinnostanut yhtään! Sen koko olemus oli masentunut, sen liike oli hidasta kuin lamaantuneella laiskiaisella eikä sitä saanut innostumaan mitenkään. Ja minä oikeasti YRITIN. Tunteeni ovat kaikkea häpeän, ärtymyksen, pettymyksen, huolen, surun ja turhautumisen sekamelskaa. Eihän tätä pitäisi ottaa niin vakavasti, tiedän sen, mutta ärsyttää niin paljon se, ettei Riia ollut yhtään oma itsensä. Samalla se toisaalta aiheuttaa huolta (mikä sillä on?) ja toisaalta pettymystä ja turhautumista koko koiraan (jos sillä ei olekaan mitään, vaan se vaan on "vanhetessaan" muuttunut tuommoiseksi flegmaattiseksi lapaseksi). 

Eniten ehkä ärsyttää vielä se, kun minun rataani näkemättä ihmiset sanovat, että "no olepa itse reippaampi ensi kerralla." Voin kertoa, että minä kyllä yritin kaikkeni ja parempaan en pysty. Minun ei olisi ollut enää mitenkään mahdollista olla itse aktiivisempi, kannustavampi ja reippaampi. Että tunkekaa ne neuvot sinne minne päivä ei paista. Tämä epäonnistuminen johtui 100 prosenttisesti Riian käytöksestä. Ja totta kai lähden nyt tutkimaan sitä ja seuraamaan sen käytöstä entistä tarkemmin, jos sillä tosiaan on joku pielessä. Mutta olen kyllä joka tapauksessa melko varma, että mitään fyysistä vikaa siinä ei ole, vaan sille on muodostunut joku ainakin rallyyn ulottuva lukko aivoihin. Jostain syystä se kokee kanssani (rallyn) tekemisen epämiellyttäväksi. 

En tiedä ulottuuko se muualle kuin rallyyn ja onko agilityn hitailukin nyt tätä jonkinlaista lukkotilaa vai johtuuko se juoksuista vai jumeista vai mistä. Mutta turhautumisen ja pettymyksen kyyneleet ovat kyllä koko ajan lähellä. 

Me olemme olleet pois aksatreeneistä kohta kaksi viikkoa, joten sitäkään en osaa sanoa, miten se treeneissä kulkee, mutta sitten, kun pääsemme taas treenaamaan, niin todella toivon, että minulla olisi vanha kunnon Riiani taas mukana. Eikä tuommoinen perässä vedettävä lapanen. 


Riiasta ei kisapäivältä tullut kuvamateriaalia ja vaikka olisikin, niin tuskin niitä haluaisi kukaan katsella. Veela oli turistikoirana mukana ja käyttäytyi ihan kivasti, vaikkakin hyvin Veelamaisesti, kuten kuvassa näkyy. Kuvat otti Niina Raina.


2 kommenttia:

  1. En usko että Riia tuota mitenkään tarkoituksella tekee. :/ Oletko nähnyt suorituksesta videota? Ehkä käyttäydyit eri tavalla kuin yleensä? Kannattaa kuitenkin viedä koira eläinlääkäriin, jos löytyykin jotain muuta vikaa kuin pelkkä lihasjumi. :s Siihenhän viittaa myös se, että Riia on tosi jumissa. Joku paikka on kipeä, joten muu kroppa jumiutuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kyllä nähnyt suorituksesta videota, mutta en usko, että käyttäydyin yhtään eri tavalla. Sitä on jännä koittaa selittää, mutta Riia oli sillä lailla koko olemukseltaan heti kisapaikalla semmoinen löysä. Riiahan on menossa luustokuviin syksyllä, joten nähtäväksi jää, löytyykö sieltä jotain. Toistaiseksi jatketaan hierontaa.

      Poista