tiistai 12. kesäkuuta 2018

Oman seuran kisat ja Alavus KR

Viime viikonloppuna oli vuorossa meidän seuramme omat agilitykisat 1. ja 2. luokille. Starttasimme Riian kanssa kaikilla kolmella ykkösten radalla ja olen ihan suht tyytyväinen tuloksiin: 2 yliaikanollaa ja yksi HYL. Riialla ei todellakaan ollut vauhti päällä lauantaina, sillä sillä oli ja on  edelleen juoksu. Huomasin jo kisapaikalla, että koira on vetelä kuin lapanen eikä sitä kiinnosta yhtään. Riia teki kuitenkin parhaansa ja niinkuin sanottua, tulihan sieltä kaksi virheetöntä rataa. Juokseminen ei vaan koiralle maittanut ja se jopa ravasi radalla, mikä ei ole sille ollenkaan tyypillistä. Ei siis ihme, että radoilta tuli runsaasti yliaikaa. Kepit se teki kuitenkin kaikilla kolmella radalla täydellisen hyvin, vaikkakin hitaasti. Siitä olen iloinen ja ehkäpä tietoa siitä, että se osaa tehdä kepit hitaassa temmossa, voi hyödyntää tulevissa treeneissä ja kisoissa. Yhden radan vitonen tuli typerästä ohjausvirheestäni. Yritin vedättää sitä kahdella viimeisellä esteellä, mutta ajoinkin sen vahingossa takaakiertoon, vaikka este oli edestä. No, pikkuvirheitä! Ja siitä opin, että Riia ottaa tosi herkästi esteen takaakiertona, jos olen itse sen linjalla. 

Kuva Vaasan kisoista. c. Meeri Koski
Sunnuntainakin Riialla oli tapahtumaa, kun vuorossa oli perinteinen Miljoona Koira -näyttely Tuurissa. Kiinnostus viedä juoksuinen narttu kehään oli kyllä aivan nolla, mutta kun oli kerran tämä lysti maksettu, niin mentävähän se oli. Naurattaa vaan vähän itseänikin mun panostukseni tähän showhun: trimmasin koiran korvat ja tassut pikapikaa ja pyyhkäisin kivituhkakentän pölyt jaloista märällä rätillä aamusta. Olin näyttelykirjeestä laskeskellut, että meidän kehä olisi vuorossa noin yhdentoista maissa, joten perinteiseen tapaani lähdin... no, en yhtään liian aikaisin, noin vartin yli 10. Näyttelyalueelle ajoi sen vartin verran ja parkkipaikan löytämisessä kesti oman aikansa. Lisäksi kesti hetken vielä päästä kehän laidalle. Yhtään en katsonut kelloa, mihin aikaan kehän laidalla olimme, mutta kaverini oli minulle jo kahteen otteeseen ehtinyt soittamaan, että missä minä viivyn. Paikalle päästyämme nimittäin kehässä oli menossa jo juniorinartut. Ja ai hitsi, kun naurattaa näin jälkikäteen koko homma, kun katsoin vain kehään, että jaa, siellä on kleinit vielä menossa (kyllä, mun on tosi vaikea tajuta, että muut mittelit ovat oikeasti paljon Riiaa pienempiä) ja pysähdyin vähän matkan päähän kehästä vain juoruamaan yhden tutun kanssa. Siinä sitten se minulle soittanut kaveri tuli sanomaan, että siellähän te olette, että hän on jo yrittänyt soittaakin. Sain kuulla, että kehässä oli toden totta mittelinartut jo, eikä meidän tarvinnut odottaa kehään pääsyä kuin varmaan reilun 5 minuuttia. Mutta se sopi kyllä sekä minulle että Riialle oikein hyvin, sillä näyttelykehän laidalla odottaminen ei todellakaan ole meidän kummankaan lempipuuhaa. 

Kehään päästyämme selvisikin, miksi meille oli meinannut tulla kiire: tuomari juoksutti avonartut kerran pikaisesti ympäri, yksilöarvostelussa tarvi seistä ehkä pari minuuttia ja tehdä kerran kolmio.  Arvostelu oli siis ohi ennätysvauhdissa. Molemmat avonartut saivat EH:n ja niistä Riian tuomari asetti paremmaksi, mikä lämmitti kyllä mieltä (en juu ole kilpailuhenkinen). Muuten näyttelystä jäi kyllä vähän turha olo. Tuomarikin oli jotenkin ärsyttävä. Hän ei ääneen sanonut koirasta mitään hyvää, vaan ensimmäisenä letkautti, että "tälle turkille kyllä pitäisi tehdä jotain. Se on aivan liian pehmeä ja täysin pohjavillaton." Niin kuin minä nyt asialle mitään voisin. Seuraavaksi hän mittasi Riian ja totesi, että "nojautuu hyvin omistajaansa", Riia kun painautuu mitattaessa aina minuun kiinni, koska pelkää mittatikkua. Lopuksi tuomari vielä totesi, että vähän saisi painoa pudottaa. Sekä minä että kehän laidalla katsovat treenikaverimme olimme ihan kysymysmerkkeinä. Riia ei todellakaan ole lihava. Sen kaikki kylkiluut tuntuvat, sillä ei ole mitään siinä ihon ja kylkiluiden välissä ja sillä on selvä vyötärö (kun sen turkki kastuu). Onhan se toki lihaksikkaampi ja kaikin tavoin rotevampi, kuin muut mittelinartut, mutta ei se tarkoita sitä, että siltä pitäisi pudottaa painoa! Se on herranjumala urheilukoira, joten sillä on lihakset, minkä lisäksi se on vähintään 3 - 5 senttiä muita narttuja korkeampi, joten haloo! 

Arvostelu oli kuitenkin ihan positiivinen: 

"Hyvä koko. Oikeat mittasuhteet. Oikea pään ilme. Mittasuhteiltaan oikea, vahva runko. Normaali raajaluusto ja kulmaukset. Pehmeä turkki ja niukka pohjavilla. Hieman ujo luonne. Liikkeet saisi olla säännöllisemmät." (Tuomarina Hannu Talvi.)

Kaikin puolin minusta tuntuu nyt siltä, että Riian näyttelyura alkaa olla tässä. Ei kyllä kiinnosta tuollaisesta maksaa yli kolmeakymppiä. Toki sen kehässä voin vielä näyttää, jos on sellainen tilaisuus, että vien Veelan jonnekin kauemmas ja Riia on helpointa ottaa mukaan. Mutta koska Riiaa ei selvästikään näyttelytouhu kiinnosta eikä näköjään enää minuakaan, kun en tuon paremmin tähänkään panostanut, niin eiköhän koiran väkisin kehään vieminen ollut nyt tässä. Säästyypähän rahat agility- ja tokostartteihin. Voidaan yrittää niitä sertejä saada sitten vetskuluokasta, siellä kun ne saattavat hyväkuntoiselle ja lihaksikkaalle koiralle helpommin irrotakin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti