Kuten olen täällä blogissa jo tuonut esille, olemme muuttamassa pois Jyväskylästä. Muutamme pienelle paikkakunnalle, josta itse olen kotoisin. Paikkakunnalla toimii koirakerho, mutta se ei järjestä varsinaisesti mitään tapahtumia tai koulutuksia, vaan he vain treenailevat porukalla. Kuten jo kerroin aikaisemmin, olen ottanut yhteyttä Seinäjoen alueella toimiviin moniin koiraseuroihin, mutta pikkuhiljaa alkaa ahdistus iskeä, kun mistään ei kuulu mitään.
Koiraharrastus on nyt kaksi vuotta ollut minulle asia, jonka kautta hengitän. Se on minulle tärkeimpiä asioita koko maailmassa, vähintään yhtä tärkeää, kuin tuleva työni. Minä olen saanut vuoden pestin erityisluokanopettajana ja tiedän, että minulla olisi mahdollisuus jäädä siihen taloon vaikka loppuelämäkseni töihin, jos niin haluaisin. Mutta tällä hetkellä minua ahdistaa todella paljon ajatus siitä, jos en voisikaan tuolla harrastaa koiria samalla tavalla, kuin täällä olen voinut.
Elämäni ennen Riiaa oli perseestä. Sen kautta olen löytänyt taas itseni ja tutustunut maailman mahtavimpiin ihmisiin. Olen tarkoituksella kuitenkin jättäytynyt jo vähän esimerkiksi seurassa toimimisesta sivuummalle, ettei tyhjän päälle lähteminen tuntuisi niin pahalta. Minä pelkään sitä, etten löydä uudella paikkakunnalla koiraihmisiä, joiden kanssa olla, seuraa, jossa toimia. Silloin olisin kyllä hukassa.
En tiedä, miten tämä elämä tästä asettuu. Meillä olisi tuolla oma koti, työ, maaseutu. Mutta kuinka kävisi harrastamisen? Ei täällä Jyväskylässäkään toisaalta kummoisemmat mahdollisuudet ole ollut, sillä väkimäärään nähden tarjonta on todella olematonta. Ympärivuotista tokokoulutusta järjestää vain yksi taho ja siellä on valmennukset koko ajan täynnä. Olenhan jo useamman kuukauden mennyt itsekin vain vapaakortin eli hallin käyttöoikeuden voimalla ja kyllähän uudella paikkakunnalla on (myös sisä-)tilat missä treenata. En siis sen suhteen menetä mitään. Mutta Jyväskylässä on kuitenkin ollut muitakin ihmisiä, jotka treenaavaat tavoitteellisesti. Täällä järjestetään myös ihan kivasti välillä koulutuspäiviä, joihin en ole mukaan mennyt, koska ei ole ollut varaa. Mutta työssäkäyvänähän toki niissäkin kävisin. Paitsi ettei tuolla uudella paikkakunnalla ole siihen välttämättä mahdollisuutta. Harmittaa niin valtavasti, kun mistään paikallisesti koirakerhosta ei vastata. Olen yrittänyt etsiä netistä tietoa, mutta osan koirakerhoista sivutkin ovat jo niin olemattomat, että tuskin toiminta on sen kummoisempaa.
Pikkuisen pistää miettimään, että jos muuttaisi jonain päivänä kuitenkin jonnekin kaupunkiin, jossa tarjonta ja mahdollisuudet olisivat vähän laajemmat. Esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella tapahtuu koko ajan ja joka viikonloppu. Mikään ei tietenkään estä minua ajamasta Pohjanmaalta sinne kouluttautumaan, mutta olisinhan se hienoa, jos tapahtumat olisivat vähän pienemmän matkan päässä. Toisaalta elämässä kuitenkin on muutakin kuin koirat. Tiedän, ettei minusta olisi asumaan kaupungissa. Minä inhoan tätä. Siitä olen saanut aivan tarpeekseni. En myöskään haluaisi tehdä töitä isojen kaupunkien ongelmien kanssa. Maalaislapset ja kotikaupunkini minä tunnen. Siellä on hyvä olla ja lasten kasvaa. Ja isoissa asutuskeskuksissahan kurssit voivat olla ihan samalla lailla täynnä, kuin täällä Jyväskylässäkin, vaikka tarjontaa onkin enemmän.
Ehkä tämä tästä. Jospa minulle siellä selviäsikin, että kaikki on sielläkin mahdollista, jos vain näkee vaivaa. Kuukauden päästä fiilikseni voi olla jo ihan toinen. Ja kyllä tätä kirjoittaessanikin jo alkoi tuntua paremmalta. Kyllä se siitä. Enköhän minä vielä paikkani jostain raosta löydä. Ehkä koiraihminen löytää aina omiensa luo. Toivotaan ainakin niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti