tiistai 16. toukokuuta 2017

Avotreeniä

Pakattiin tänään J:n kanssa koira, treenikamat ja kamera autoon. Tarkoituksena oli itselläni treenata avo-liikkeitä ja saada samalla kuvamateriaalia blogiin ja muutenkin. Oli tosi lämmin päivä ja kentällä tuli ihan kuuma, kun ei siinä ollut juuri ollenkaan varjoa. Saatiin kuitenkin kunnon treenit aikaiseksi ja taas saa olla niin onnellinen tuosta koirasta. Tämän päivän treenien perusteella oltaisiin nimittäin valmiita korkkaamaan avoluokka vaikka heti. 




Otettiin alkuun Riian lempiliikettä eli noutoa. Siinä ei ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että mun täytyy varmaan itekseni mennä treenaamaan kapulan heittoa, koska jotenkin on tosi hankala määrittää sitä voimaa, millä sen voi heittää. Ja päästää irti siitä ajoissa. Mulla se aina lentää jotenkin ihan vinoon tai tössähtää metrin päähän. Kuinka noloa olisi kisoissa, jos ei osaisi heittää kapulaa suoraan ja reilusti eteenpäin? Otin myös ohjatun noudon kapulat mukaan, vaikkei se avoliike olekaan. Ollaan Riian kanssa treenailtu siten, että on kaksi targettia ja lähetän Riian joko oikealle tai vasemmalle. Viime treeneissä meillä oli myös kapulat targettien takana, mutta tänään mä laitoin pelkät kapulat. Varmaan pelkkää hyvää tuuria, mutta noin vain Riia osasi ja onnistui peräti kolme kertaa hakemaan oikean kapulan! Kaksi kertaa vasemmalta puolelta ja kerran oikealta! Uskomaton piski!

Superonnistuminen tapahtui myös merkin kierrossa. Laitoin merkin suosiolla nyt ainakin 15 metrin päähän. Riia ampaisi merkille kuin tykin suusta, teki tiukan kurvin ja juoksi takaisin! Aikaisemminhan meillä on ollut ongelmana esimerkiksi se, että se on yhdistänyt esineiden kaatamistempun tähän merkin kiertoon ja on yrittänyt kaataa tötsää joko tassullaan tai nenällään. Jossain vaiheessa se vähän lieveni ja se juoksi enää vain nenä kiinni tötsässä sen ympäri, mutta tänään, se teki oikein mallikelpoisia merkin kiertoja!




Sitten meidän viimeinen murheenkryyni ruutu. Ongelmat sen kanssa tuntuvat olevan ihan takana päin. Siirryttiin ruutuun suoraa merkin kierrosta ja sen vuoksi Riia ekan kerran juoksi ruutuun ei etummaisten tötsien välistä, vaan oikean reunan tötsien välistä. Eli se tavallaan teki merkin kierron, mutta jäi ruutuun makaamaan. Siitä tulisi varmasti jotain pistevähennyksiä, mutta pääasia, että osaa nyt hahmottaa, mikä se ruutu on ja mitä siellä tehdään. Tein myös treeniä, jossa itse sijoitun kummallisiin paikkoihin ja koiran täytyy juosta ohitseni ruutuun. Hyvin sujui nekin harjoitukset. Ruutu on siis selvästi ymmärretty!


Treenasimme myös paikkaistumista, maasta luoksetuloa ja jääviä, eikä niissä missään ollut kummempia ongelmia. Ainoastaan jäävien seisomista täytyy vielä vahvistaa paljon, koska se kyllä pysähtyy, mutta kun kävelen sen taakse, se kääntyy sivuttain tai jopa menee istumaan. Pitää varmaan palkata sitä etupalkalla tai jotain, jotta se ei lähtisi niin helposti pyörähtämään sinne taakse päin. Muuten jäävätkin sujuvat hyvin.

Umpihyppyähän me ollaan harjoiteltu jopa enemmän kuin avointa hyppyä, joten avoluokan hypyssä ei pitäisi olla ongelmia. Seuraamista en nyt tänään hinkannut, mutta pitää sitäkin kuitenkin taas välillä Riialle muistutella. Kauko-ohjauksia ollaan treenailtu myöskin jo kauan useammalla vaihdolla kuin alo-luokassa vaadittiin. Avossahan asennon muutoksia tulee vain enemmän, seisomaan nouseminen ei ole vielä avoluokan liike. Vaikka Riia kyllä osaa senkin jo, ei treenailla sitä paljoa, ettei tapahdu kisoissa sitten mitään aivopieruja sen suhteen. 

Nyt pitäisi saada kokeeseen vielä oma jännitys kuriin, etten lauo koiralle mitään vääriä käskyjä. Lisäksi pitää parantaa perusasentoa ja varsinkin siitä maahanmenoa. Riia tuppaa aina kääntymään vähän vasemmalle maahan menossa, varmaan sen vuoksi, että siten se näkee kasvoni paremmin. 

Harmi, kun pian iskee kesä ja kuumuus. Se rajoittaa niin paljon sekä koiran että itseni treeni-intoa ja rajoittaa myös jaksamista. Vaikka huomaa kyllä Riiasta, että ehkä sille tekee jopa hyvää treenata tokojuttuja vain vähän tälleen harvakseltaan. Nyt kun mulla ei ole ollut treenioikeutta minnekään halliin, ollaan treenailtu toukokuusa vain pari kertaa kunnolla. Kotona jotain pikkujuttuja, kuten vaikkapa asennonvaihtojumppia, perusasentoon tulemista, maahanmenoa ja metallikapulan pitoa, mutta kentälle ollaan menty vain pari kertaa. Kyllä huomaa, että koiran nopeus, innokkuus ja tarkkuus on ihan eri luokkaa!


2 kommenttia:

  1. Toi on hankala tuo kapulanheitto oikeasti mullakin. Kokeessa tuomari sanoi että kymmenenmetriä on tuo viiva tuolla maassa ja minä jolla on huono kaukonäkö yritin ilman silmälaseja (ne häiritsee mua treenatessa) tihrustaa että missä siinä hiekkakentällä menee joku viiva. Luulen nähneeni oikean ja heitin kapulan sitten kunnolla ja se meni about metrin siinä viivasta yli. Systeri sitten totesi kokeen jälkeen että mä heitin sen kapulan varmaan kaksi kertaa niin pitkälle kuin kaikki muut joilla oli isot koirat. Näin jälkeen päin mietin että mä taisin sitten katsoa jotain väärää viivaa, mutta pääasia että Luna nouti kapulan :'D

    Mä tässä kanssa tätä kuumuutta kauhistelen kun Luna ei oo mikään lämpöä rakastava. Ilmotin tuon äkkiseltään ensilauantain kokeeseen ja ne onkin nyt sitten luvannut ihan hirveetä hellettä sille päivälle ja koealueella ei näyttänyt kartan mukaan olevan paljoakaan varjoa. Tässä pohdin että onkohan säännöissä mitään mainintaa siitä että voinko heittää Lunan kylmään suihkuun kotona ja viedä kostean koiran kokeeseen. Sitten vielä koe on nurmikentällä, missä ei olla edes treenattu kahteen vuoteen. Mä nään niin sieluni silmin kuinka Luna jää mieluummin haistelemaan nurmikkoa kuin seuraisi pidempää pätkää. ._. Tuomarikin on vielä meille täysin uusi joten saan pelätä että saadaanko me edes luoksepäästävyyttä suoritettua vai jääkö meidän koe jo siihen.

    VastaaPoista
  2. Mullakin on iteasiassa lasit, enkä käytä niitä kanskaan treenatessa enkä kisatessa. Ne oikeesti häiritsee :D Alo-luokassahan suht hyvin pärjäsi ilman kaukonäköä, mutta joo, kiva jos avossa pitääs tihrustaa jonnekin jotain viivoja maassa! Onneksi Luna haki kapulan, vaikka heititkin vähän kauas! Pitää treenata kyllä iteki sekä liian pitkiä, että liian lyhyitä heittoja. Itellä ne vaan joskus oikeasti lähtee minne sattuu, hyvä ettei taakse päin! Mä en tajua, mikä siinä on niin vaikeeta! Ja varsinkin, jos ei heitä sitä omaa kapulaa, vaan vaikka treeneissä lainakapulaa. Sitten jos se onkin eri painoinen ja eri muotoinen kuin oma, on pirun vaikeeta määrittää, millä voimalla ja missä kulmassa sitä heittää!

    Uijui, ens lauantaina taitaa todella tulla kuuma päivä. Mun mielestä säännöissä ei oo mitään mainintaa siitä, ettei koiraa saisi tuoda märkänä kokeeseen. Eihän sen pitäisi ketään haitata ja koiran oman hyvinvoinninhan takia se ois... Mutta kannattaa varmaan varmistaa! Nurmikenttäkin voi olla paha, mutta toisaalta, siinä voi olla semmoinen mukava kostea viileys vielä, toisin kuin jossain rutikuivalla hiekkakentällä. Tsemppiä kokeeseen!

    VastaaPoista