sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Koiran kanssa lenkkeily

Riian kanssa lenkkeily on ollut haaveissa ihan alusta asti ja tarkoituksena on ollut opettaa se meille lenkkikaveriksi juoksulenkeillekin. Tähän asti ollaan treenattu sitä vain silloin tällöin, joskus kokeiltu vähän juosta lenkin lomassa. Toki käsittääkseni alle yksivuotiaan koiran kanssa ei muutenkaan saa aktiivisesti ja säännöllisesti lenkkeillä, mutta muutenkin on juokseminen pidetty vähäisenä, kun Riialla on ollut tapana tarttua kiinni joko remmiin tai housunlahkeisiin. Eikä oma kärsivällisyys ole riittänyt siihen, että aina pysähdytään odottelemaan, että riehumiskohtaus menee ohi. Olen ajatellut, että se menee ohi ajan kanssa ihan itsestäänkin.

Tänään lähdin Riian kanssa ihan tavalliselle lenkille, mutta siitä tulikin viileämmän sään innoittamana juoksulenkki. Ja itseasiassa aika pitkä sellainen, sillä Riia tuli mukana tosi kiltisti vetämättä, poukkoilematta ja riehumatta. Ravi on käsittääkseni koirille energiatehokkain ja vähiten lihaksia kuormittava askellaji ja varsinkin urheilukoirien olisi hyvä päästä säännöllisesti ravailemaan pitkiä aikoja jonnekin suht pehmeälle alustalle. Me harrastamme ja treenaamme Riian kanssa niin paljon, että on varmaan pakko alkaa perehtyä koirien lihashuoltoon ja kunnon kehittämiseen. Siitähän saankin erinomaisen juttusarjan tänne blogiinkin! Pitkäaikainen ravaaminen myös laskee koiran stressitasoa ja tekeehän juokseminen hyvää ihmisellekin. Suosittelen kokeilemaan!


Pari sanaa vielä varusteista: tänään oltiin liikkeellä ihan vain varustettuina perinteisin lenkkivarustein: valjaisiin ja normaaliin remmiin. Minä omistan kuitenkin hiihtovyön, johon koiran remmin saa kiinni ja kädet vapaiksi. Minulla on myös remmi, jonka saa vyöhön kiinni (eli nk. monitoimiremmi, jossa on lukot molemmissa päissä), mutta hyvä olisi omistaa vielä joko semmoinen remmi, joka joustaa kokonaan, tai sitten semmoinen joustojatke remmiin. Näin vältyttäisiin kovilta nykäyksiltä. Mutta kuten huomaatte, varsin hyvin pärjää ihan tavallisellakin remmillä! Nyt kokeilemaan juoksemista koiran kanssa!

ps. Asfaltti on kova ja rasittava alusta koiralle juosta. Vaikka tämä video (kuinka sattuukaan?) on kuvattu kohdasta, jossa juostiin asfaltilla, juoksimme pääasiassa kuitenkin asfaltoidun tien reunoilla menevällä hiekka/sorauralla. Sitä ja vaikkapa pururataa tai metsää suosittelen muillekin pääasialliseksi juoksualustaksi koiran kanssa.

2 kommenttia:

  1. Mä en juoksuttais koiraa asfaltilla. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään. Pääasiassa täällä nk. Rantaraitilla, mitä pitkin juostaan, menee molemmin puolin puolen metrin levyinen hiekka/soraura, missä Riian kanssa juostiin molemmat. Tässä kohtaa oltiin vaan just oikasemassa asuinalueen läpi, jolloinka semmosta uraa ei mennyt juuri tässä kohdassa. Ei tosiaan siis juostu asfaltilla koko matkaa, voit olla ihan rauhassa.

      Erika

      Poista