Kuten jo aikaisemmin mainitsin, meille pesiytyi kennelyskä. Onneksi ei mikään kovin sitkeä laatuaan, yskiminen on loppunut jo, eikä missään vaiheessa ollut kovin paha. Riialla ei ollenkaan paha ja Veelallakin vain yhden yön ajan. Mutta pitkä karanteeniaika sairastumisen jälkeen pilasi meiltä oikeastaan koko loppuvuoden suunnitelmat.
Meiltä meni sivusuun esimerkiksi kahdet agilitykisat, joista toiset olisi ollut mittelimestaruudet. Lisäksi jouduin jättämään välistä mahtavan tokokoulutuksen, jota odotin innolla, sekä yhden tokokokeen, jonne olin ajatellut vielä meneväni. Onneksi en sentään ollut ehtinyt ilmoittautua sinne vielä. Meillä ei ole muutenkaan loppuvuodelle tiedossa enää agilitykisoja, koska vuoden viimeisten täkäläisten kisojen aikaan meillä on muita, jo ajat sitten sovittuja, ei koira -juttuja.
Meillä on mennyt ties kuinka monet treenit ohi ja vielä viikon verran pitää olla neljän seinän sisällä. Sitten loppuukin jo kohta treenit tältä jaksolta ja jäämme joulutauolle. Vuoden vaihteeseen olen suunnitellut treeniseuran vaihtoa, jolloin 70 km treenimatka (suuntaansa) vaihtuisi 45 km matkaksi, mikä olisi tietenkin erittäin tervetullut muutos. Uudesta seurasta ei vaan pennulle luvattu treenipaikkaa, kyseessä kun on isompi seura, eikä mölliryhmistä riitä paikkoja kaikille. Eli herra tietää, koska Veelan kanssa pääsee taas ohjattuihin treeneihin...
Lisäksi tällä viikolla tuli Top teamin valintatulokset, eikä me Riian kanssa päästy mukaan. En ollut tänne edes kertonut hakeneeni, mutta hain. Ja itseasiassa jopa vähän odotin pääseväni, koska minulla oli sellainen käsitys, ettei sinne hae aivan kauheasti porukkaa ja vähintään varakoirakoksi olisi ihan mahdollista päästä. Ja jotenkin nyt, kun tulosten julkaisemisesta on mennyt pari päivää, alkaa tunteet tulla pintaan. Olen oikeasti aivan helvetin pettynyt ja harmissani. Erityisen harmilliseksi asian tekee kylmä viesti, joka me Sagilta saatiin. Käytännössä siinä sanottiin vaan, että ette tulleet valituksi. Ei mitään perusteluja. Tuli sellainen olo, että me ollaan ihan luusereita ja voidaan oikeastaan lopettaa yrittäminen ja ajatteleminen, että voisin ikinä saavuttaa yhtään mitään. Miksi mä edes toivoin, että voisin päästä. Koko hakuvideokin tuntuu nyt ihan typerältä.
No, eiköhän tästäkin suosta taas jotenkin nousta. Päivittelen taas kuulumisia, kun pääsen taas treeneihin kiinni ja jaksan miettiä, miten ja mihin tähtäämme seuraavaksi.
Talvi on sentään kaunis ja kauniiseen metsään pääsee näiden ilopalleroiden kanssa silloin tällöin päivänvalon aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti