Kiidetään radalla tuulispään lailla... tai sitten ei!

Eilen meillä oli tämän jakson viimeiset treenit ja viimeisten treenien kunniaksi kaikkien suoritukset kuvattiin. Vaikka meille ei ratavirheitä tullutkaan, niin on kyllä todettava, että varsinkin oma etenemiseni näyttää niin vaikealta ja hitaalta, ettei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa... Ensinnäkin omassa etenemisessäni häritsevin asia oli se, että minä kynnen vähän väliä nenälläni maata. Tai mitä lie yritän tehdä. Aivan tiedostamattani minun ohjaamiseni on silkkaa koiralle kumartelemista. En ymmärrä, miten valkut ovat viitsineet edes katsella minua koko talven.

Kumartelun lisäksi minä jökitin paikoillani ja tein pari ihan ihmeellistä gasellihyppyäkin. Opettele hyvä nainen juoksemaan! Vaikka me vasta ykkösluokassa olemmekin, niin kyllä pitäisi osata luottaa koiraansa enemmän. Rata olisi todennäköisesti sujuvamman näköinen, jos itse pysyisi liikkeessä koko ajan, rytmittäisi oman etenemisensä oikein ja luottaisi, että se koira tulee. Erilaiset ohjauskuviot kun voi tehdä vaikka vauhdissakin.

Agility on siitä hieno laji, että siinä on niin paljon kaikkea hiottavaa. On niin paljon asioita, millä sitä omaa suoritusta voi parantaa. Ja jotenkin tuli tosi hyvään saumaan tämä videointi, koska minulla itselläni on niin paljon kehitettävää vielä ennen kakkosluokan haasteita. En ollut jotenkaan edes tiedostanut, kuinka onnettomalta se oma suoritus näyttää. Mutta tästä on hyvä jatkaa. Ja ehkä nyt siinä rataantutustumisessakin osaa ottaa huomioon taas erilaisia asioita, kuten vaikkapa sen, että ohjaaja voi ihan vaikka liikkua sillä aikaa, kun koira on sielä putkessa...

Kuvat Sami Ritoniemi

Kuvaamisen lisäksi meidän piti laittaa agilityradalle lankoja osoittamaan koiran arvioitua linjaa. Se oli ihan mukava haaste, sillä siitä huomasi hyvin sen, kuinka hyvin tuntee oman koiransa. Minulla meni 2/3 lankalinjoista suht hyvin. Vain yhdessä olin arvioinut Riian kaartavan kauempaa, kuin se todellisuudessa kaarsikaan. Se oli ihan hyvä havainto siinä mielessä, että kohta oli juuri sellainen, jossa jäin odottelemaan koiraa, vaikka seuraavan esteen taakse olisi pitäny jo sännätä valssaamaan. Ja koirahan tuli sieltä (putkesta) sitten nopeammin, kuin kuvittelin eikä aikaa olisi ollut jäädä sitä odottelemaan. Mutta jatkamme harjoituksia! Hiljaa hyvä tulee.