Pitkästä aikaa jotain muutakin kuin agilityjuttuja! Lauantaina kävi Krista Karhu pitämässä meidän seuralaisille rally-tokokoulutusta ja me oltiin siellä totta kai mukana. Vaikka me ei olla pitkään aikaan rallyilty yhtään, oli tämä treeni kivaa vaihtelua. Ja saatiin me sieltä myös hyviä neuvoja siihen, kuinka voisimme parantaa suoritustamme rallyradalla.
Kukin koirakko sai treeneissä kaksi treenipätkää, joissa hiottiin Kristan silmien alla jokaisen itse valitsemia juttuja. Ensimmäisellä kierroksella halusin näyttää Kristalle meidän seuraamista ja erityisesti pujottelua/spiraalia. Meillä on ollut siinä se ongelma, että Riia alkaa kovin helposti jätättämään rallyradalla ja erityisesti tötsien ympärillä ja ajattelin, että sillä vain yksinkertaisesti loppuu kiinnostus. Krista seuruutti meillä ensin ihan tavallista seuraamista melko pitkänkin seuraamiskaavion verran. Riia totta kai juuri silloin päätti oikein petrata ja seurasi tiukasti koko kuvion läpi. Kuitenkin, kun kaivettiin tötsät esiin, päästiin asian ytimeen. Krista laittoi meidät pujottelemaan ensin monta kertaa edes takaisin, kunnes totesi, että hänen mielestään ongelma ei olekaan motivaatiossa, vaan pikemminkin siinä, että Riia ei osaa ulkokaarteessa tiivistää askelnopeuttaan niin, että pysyisi minun mukanani. Sisäkaarteessa taas Riia kuulemma heittää perää ja todennäköisesti siksi, että se osaa ja koska se on hauskaa. Sen on kuitenkin vaikea koota itseään taas sen jälkeen tiukkaan seuraamiseen, minkä lisäksi se ikään kuin ehtii jo unohtaa, mitä sen pitikään tehdä. Läksyksi saatiinkin naksuttelua hyvästä ja tiukasta seuraamisesta pujottelujen välissä.
Toisella treenikierroksella halusin näyttää Kristalle meidän eteenmeno-ongelmaa. Riia osaa tulla hienosti ja suorasti eteen istumaan, jos kyltti ei ole lähettyvillä. Kuitenkin heti, jos kyltti on siinä persustan takana, se ottaa siitä sen verran painetta, että jää enemmän tai vähemmän vinoon. Homma ratkesikin yllättävän helposti: Krista huomautti, että tulen joka tapauksessa turhan lähelle kylttiä ja voin aivan hyvin itse jäädä kauemmas, jolloin ongelma poistuu. Rallyssahan riittää, että jompi kumpi on suorituspaikalla, eli puolen metrin päässä kyltistä. Jos itse jään metrin päähän, on se koiran pylly suurin piirtein puolen metrin päässä kyltistä. Ja kuten Krista osuvasti sanoi: "ei tuosta (etäisyydestä) tulisi kuin korkeintaan ykkönen ja ehkä se on sen arvoista, jos sun koira on siten onnellisempi."
Koska tämä ongelma ratkesi noin nopeasti, niin ehdittiin ottamaan vielä toista juttua. Valitsin edessä peruutuksen. Luulin, että meidän ongelmamme on napanuora, joka tulee Riialla vastaan. Se nimittäin peruuttaa hienosti ehkä kaksi omaa mittaansa taaksepäin, mutta siihen se jää ja tarjoaa joko orava-asentoa tai istumista. Eikä se siitä enää peruuta. Krista kuitenkin huomautti heti, ettei napanuorasta todennäköisesti ole kyse, kun Riia aivan ongelmitta lähtee esimerkiksi kentän laidalla olevia ihmisiä moikkailemaan yksinään. Hetken meitä seurattuaan hän totesikin ongelman todennäköisesti olevan se, ettei koira vain tiedä, mitä siltä halutaan. Se peruuttaa ja peruuttaa, kunnes olettaa, ettei tämä ole se juttu, ja tarjoaa jotain muuta. Krista ehdotti seinäkkeiden käyttöä ja takapalkkaa, joka lähtikin toimimaan heti, kun niitä kokeiltiin. Kuinka yksinkertaista! Ja kuinka paljon me ollaan tuon koiran kanssa sitä edessä peruuttamista jahkattu. Nyt vaan sitten tällä tavalla harjoittelemaan, niin ehkä se lähtee lopulta sujumaan. Enemmänkin kuin kaksi koiran mittaa.
Tuli muuten (yllättäen) sellainen olo, että sitähän voisi mennä vaikka kisaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti