maanantai 21. tammikuuta 2019

Neljäs tulos avoimesta - ykkösjahti jatkuu

12.1. meillä oli tokokoe. Koe oli maajoukkueen valintakoe, eli pääasiassa EVL-koirille, mutta mukaan sai tulla myös muista luokista koiria, mikäli kokeeseen mahtui. Muille luokille koe oli tietenkin ihan tavallinen tokokoe. Olimme Riian kanssa ainoita avoluokassa ja tuomarina toimi Piritta Pärssinen. Koepäivä oli tosi mukava, sillä aamulla oli ensimmäisenä EVL-luokka, jossa oli kymmeniä koiria, joten meidän vuoro oli vasta kolmelta iltapäivällä. Meidän ei tarvinnut kovin kauaa odotella, kun tuomari kutsui meidän kentän laidalle, teki luoksepäästävyyden ja ilmoitti, että aloitetaan yksilöliikkeillä. Pärssinen on siitä mukava tuomari, että hän ilmeisesti teettää avon aina kahdessa osassa, ainakin molemmissa hänen tuomaroimissa kokeissaan, joissa olen ollut, on näin tehty. Meillä oli ensin liikkeestä seisominen, joka meni ihan hyvin. Ilmeisesti seuraamisen löysyydestä Pärssinen otti pisteen pois. 

Toisena oli seuraaminen, joka meni tosi huonosti, mutta onneksi pysyin itse rauhallisena ja se olikin tässä kokeessa tavoitteeni: etten ala varmistelemaan ja esim. taputtelemaan reittäni turhan takia. Seuraamisesta 6. 

Kolmas liike oli merkin kierto, joka meni ihan ok, tosin palaaminen oli vähän hidas ja perusasento hieman vino. Siitä 8. Neljäs liike taisi olla kaukot, jotka meni tosi hyvin siihen nähden, ettei Riia ole vielä koskaan tehnyt kaikkia vaihtoja kokeessa, koska on jäänyt kuupoilemaan jotain omiaan johonkin asentoon. Nyt kaikki vaihdot onnistuivat, mutta istumiset tulivat pompauttamalla takapään eteen, mitä se on nyt ruvennut tekemään. Ja meillä on siis kaukot, joissa takapään pitäisi olla paikoillaan, eikä päinvastoin. Kokeen jälkeen tuli mieleen, että onkohan sen selkä jumissa, kun se on ruvennut tekemään noin. Tästä vain 7,5, mutta olen tyytyväinen, että saatiin jotain, koska treeneissä tämä on kuitenkin satavarma liike. 

Viidentenä oli vielä hyppyliike, joka meni hyvin, mutta perusasentoon tullessa koira pomppasi reiden kautta ja jäi hieman vinoon. Tuomari oli tiukka, joten tästä vain 8,5. Tämän liikkeen jälkeen pidettiin tauko, jonka aikana sain käydä palkkaamassa koiran häkillä ja käytiin me siinä pissallakin. Kerkesin laittaa koiran jopa häkkiin, kun kentällä vielä häärättiin, mutta sitten liikkeenohjaaja huikkasikin jo, että tulkaa vaan, kun olette valmiita! Ihanan rentoa. 



Niinpä menimme takaisin kentälle ja ekana taisi olla liikkeestä istuminen, jossa taas seuraamisen löysyydestä pistevähennys -1,5. Eli tulos 8,5. Seuraava taisi olla ruutu, joka valitettavasti meni nollille, kun koira jäi nauhan ulkopuolelle puoliksi. Tämä ankarasti treenilistalle nyt oikeasti!

Seuraavana oli luoksetulo, josta saimme 9, enkä muista, että tuomari olisi kertonut, mistä pistevähennys meni enkä muista itsekään, mitä siinä tapahtui. Ehkä perusasento oli taas vino. Harjoittele tätäkin.

Nouto meni paremmin kuin hyvin. Se on Riian lempiliike, mutta myös tosi herkkä hajoamaan kokeessa, ehkä jännityksen takia. Tällä kertaa siitä 9 pistettä, eikä mitään muistikuvaa, mistä tuomari sanoi, vai sanoiko edes, pisteen lähteneen. Noudon jälkeen saimme taas poistua kehästä, minkä jälkeen tsekattiin, että nollakoirat olivat valmiita ja sitten suoraa paikkaistumiseen. Riia kihisi tässä vaiheessa vielä ihan kierroksilla, mutta luojan kiitos sain sen rauhoitettua oikeaan mielentilaan ennen kentän toista päätyä, jonne meidät oli määrätty istumaan. Jännitin aivan hulluna, että pysyykö se koko minuuttia, kun sillä pärisi niin pahasti ennen liikkeen alkua. En tiedä, oliko vieressä istuvilla isoilla, mustilla koirilla (gronttu ja bc) vaikutusta, mutta Riia ei edes hievahtanut istuessaan, eikä pälyillyt minnekään päin, mitä se yleensä jonkin verran tekee. Paikkaistumisesta 9,5, epäilen että kuono käväisi maassa jättäessä, kun en muutakaan selitystä keksi, miksi puoli pistettä puuttui kympistä. Kokonaisvaikutus oli 9.

Pistesaalis siis kaikenkaikkiaan 243,5, 2. palkinto ja luokkavoitto (kun muita ei ollut). Saimme 15 kg koiranruokaa ja suklaalevyn palkinnoksi, mikä oli iloinen yllätys. 1. palkinto jäi vain 12,5 pisteen päähän, mutta se jos jokin motivoi treenaamaan. Seuraavasta kokeesta ehkä jo se ykkönen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti