Tunne koirasi

Riia täyttää tämän kuun lopulla kaksi vuotta ja ollaan koettu yhdessä jo yhtä ja toista. Treenattu aktiivisesti koko ajan, kilpailtu ja käyty näyttelyissä. Silti meillä on vielä tosi paljon opittavaa toisistamme. Mutta kaikista parasta tässä yhteisessä matkassa on se, kun oppii tuntemaan meidän heikkoudet ja vahvuudet parivaljakkona: sen, missä me ollaan hyviä ja mihin tarvitaan vielä treenausta. Varsinkin nämä kisatilanteet opettavat tosi paljon, sillä ne tilanteena eroavat tavallisesta treenistä paljon. Jo sen vuoksi niissä kannattaa käydä, että saa tietää, mitä pitää vielä treenata. 

Itse olen kokenut, että kaikista arvokkainta oman etenemisen kannalta on saada palautetta mahdollisimman monelta ihmiseltä. Tänään meidän tokoryhmän vakkarikouluttajan tilalla oli tuuraaja ja jotenkin taas hänen antamansa palaute ravisteli minut heräämään tiettyihin asioihin. Hän ei ole meitä paljoakaan kentällä nähnyt ainakaan kouluttajan asemassa, joten se, että hänkin sanoi samoja asioita, mitä meidän vakkarikouluttajakin (muiden muassa) on meille monta kertaa sanonut, herätti minut. Nyt se vaan jotenkin iski tajuntaani. Jos me halutaan olla hyviä ja pärjätä jatkossakin, niin uusien tokoliikkeiden opettelun sijaan, kannattaisi varmaan satsata niihin asioihin, joissa meillä on juuri tällä hetkellä parantamisen varaa. Ei se ruudun osaaminen auta, jos perusasiat on hukassa.

c. Reetta Aho

Tänäänkin sain jälleen kuulla, että Riia on erittäin taitava ja sillä riittää potentiaalia vaikka mihin. Mutta minä vaadin siltä liian vähän. Kriteerini tokossa ovat olleet tähän asti vähän sellaiset, että "no kunhan on kivaa" ja "jos nyt ykkösen sais" tai "eihän me nyt bortsuille pärjätä, mutta yritetään." Ja totuushan on se, että Riiassa riittää potentiaalia parempaankin, mä oon antanut sille aivan liian kauan liian pitkää "narua" ja se tekee täysillä vaan sillon, kun haluaa, eli sillon kun tehdään jotain kivaa. Mutta jos mä en ite oo skarppina, se kyllä keksii itelleen jotain muuta haukaa tylsien hommien tilalle. Ja mähän oon tavallaan sallinut sen sille kerta toisensa jälkeen, kun se on ehkä saanut siitä vähän moitetta, mutta homma on muuten jatkunut. 

Tästä päästäänkin siihen, mistä olen kuullut sata kertaa ja mistä sain kuulla tänäänkin, mutta joka nyt vasta iskeytyi oikeasti tajuntaani. Riia on kuriton ja mä oon sille liian lepsu. Ja Riiahan käyttää mua ihan häikäilettömästi hyväkseen siinä asiassa. Luin jo mitteliä hankkiessani Mitteliyhdistyksen rotuesittelystä, että ne on tosi älykkäitä ja pystyvät käyttämään omistajiaan hyväkseen. Ja mä ajattelin, että se on jotain söpöltä näyttämistä, että saa ylimääräisiä herkkuja. Mutta itseasiassa, sehän taitaakin olla juuri tätä, mitä Riia harrastaa. Se tietää, että kentän nuuhkiminen on väärin. Se saa nuhtelua. Se saa perusasentokäskyn. Se tulee perusasentoon. Hetken päästä se saa palkan. Ja minä olen luullut palkkaavani sen siitä, kun se istuu nätisti pitkään. Mutta heti namin jälkeenhän se kohta jo nuuhkuttelee mattoa uudestaan. Missä meni vikaan?

Riia on myös älyttömän kuuma koira tätä nykyä. Se on tämän päiväisen ja sunnuntaisen kokeen perusteella hoksannut, että haukkumallahan saa kivasti purettua paineita. Uskon tämän johtuvan Riian ylikorkeasta viretilasta, mitä se ei vaan pysty hallitsemaan. Halli ympäristönä nostaa Riian viretilan tosi korkealle. Tästä lähtien mun on vaan ladeltava sille ne säännöt, millä sitä virettä saa hallissa purkaa. Pahimpana ongelmana meillä ehkä tällä hetkellä on kentälle ryntääminen, johon en ole puuttunut, koska suoraan sanottuna ei ole kiinnostanut. Mun mielestä mun koira on saanut mennä kentälle riemuissaan niin, että väliseinäköt kaatuilee. Mutta ei saa kyllä enää, koska siitähän se kaikki lähtee vinoutumaan. Jos se menee sinne miten päin haluaa ja missä mielentilassa vaan, sillä on valmiiksi päällä tunnetila: oujeeoujeeoujeevähänkivaakentällekivakivakiva, minkä jälkeen sillä keittää yli ensimmäisellä mahdollisella hetkellä. Eli jatkossa: jos joku näkee mun menevän kentälle niin, että mun koira kiskoo koko remmin mitan verran edellä, niin saa tulla lyömään jollain koirankoulutusoppaalla päähän. 

c. Reetta Aho

Tajusin mä tänään meistä kuitenkin paljon positiivistakin: Riia osaa todella hyvin asioita, se on tarkka kuuntelemaan eikä se tiedä mitään parempaa, kuin tehdä niitä liikkeitä, jotka se osaa ja joista se tykkää. Nyt täytyisi vaan saada kaikki liikkeet sellaisiksi, että se oikeasti tietää, mitä niissä pitää tehdä ja myös sen, mitä niissä ei ainakaan saa tehdä.